Arkiruljanssi on nujertanut täysin, en jaksa enää mitään. Mikä avuksi?

Tätä se on varmaan kaikill vanhemmille. Jatkuva kiire, syyllisyyden tunteita, kaikki tulee tehtyä vähän toisella kädellä ja arki tuntu todella raskaalta.. itsellä lapset jo 10 ja 11 ja pahimmat ruuhkavuodet on rauhoittunut. Harrastukset olemme rahoittaneet viikonloppuun ja arkena pidämme menot täysin minimissä kaupasta saa hakea maitoa, mutta ei todellakaan lähdetä kunnon ostoksille. Töissä onneksi hyvin liukuvaa, eli voin tehdä illalla hommia jos päivällä on lapsiin liittyvä meno..

Kyllä se pahin helpottaa kun lapsi menee kouluun. Sitten se alkaakin olla jo pikkuhiljaa itsenäinen ja sinäkin saat enemmän vapautta arkeen 😊

Vierailija kirjoitti:

Tätä se on varmaan kaikill vanhemmille. Jatkuva kiire, syyllisyyden tunteita, kaikki tulee tehtyä vähän toisella kädellä ja arki tuntu todella raskaalta.. itsellä lapset jo 10 ja 11 ja pahimmat ruuhkavuodet on rauhoittunut. Harrastukset olemme rahoittaneet viikonloppuun ja arkena pidämme menot täysin minimissä kaupasta saa hakea maitoa, mutta ei todellakaan lähdetä kunnon ostoksille. Töissä onneksi hyvin liukuvaa, eli voin tehdä illalla hommia jos päivällä on lapsiin liittyvä meno..

Kyllä se pahin helpottaa kun lapsi menee kouluun. Sitten se alkaakin olla jo pikkuhiljaa itsenäinen ja sinäkin saat enemmän vapautta arkeen 😊

Toisaalta, on tärkeää osata erottaa se normaali vanhemmuuden aiheuttama väsymys ja riittämättömyyden tuntemukset siitä, kun asiat oikeasti menevät yli. Se että täysin uupuneella ja kykenemisen rajalla olevalle äidille sanotaan, että "sellaista se on kaikilla muillakin ja X vuoden päästä helpottaa" on karua. Pitää osata erottaa se piste, jossa oikeasti asioiden muuttaminen ja/tai ulkopuolinen apu on tarpeen.

Ap on saanut ihanan kannustavia, ymmärtäväisiä mutta myös ratkaisukeskeisiä viestejä. Ilo lukea näitä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä se on varmaan kaikill vanhemmille. Jatkuva kiire, syyllisyyden tunteita, kaikki tulee tehtyä vähän toisella kädellä ja arki tuntu todella raskaalta.. itsellä lapset jo 10 ja 11 ja pahimmat ruuhkavuodet on rauhoittunut. Harrastukset olemme rahoittaneet viikonloppuun ja arkena pidämme menot täysin minimissä kaupasta saa hakea maitoa, mutta ei todellakaan lähdetä kunnon ostoksille. Töissä onneksi hyvin liukuvaa, eli voin tehdä illalla hommia jos päivällä on lapsiin liittyvä meno..

Kyllä se pahin helpottaa kun lapsi menee kouluun. Sitten se alkaakin olla jo pikkuhiljaa itsenäinen ja sinäkin saat enemmän vapautta arkeen 😊

Toisaalta, on tärkeää osata erottaa se normaali vanhemmuuden aiheuttama väsymys ja riittämättömyyden tuntemukset siitä, kun asiat oikeasti menevät yli. Se että täysin uupuneella ja kykenemisen rajalla olevalle äidille sanotaan, että "sellaista se on kaikilla muillakin ja X vuoden päästä helpottaa" on karua. Pitää osata erottaa se piste, jossa oikeasti asioiden muuttaminen ja/tai ulkopuolinen apu on tarpeen.

Öh. Ainahan se asioiden muuttaminen on tarpeen ja ap:lle on vinkattu paljonkin juttuja joilla voi käytännön tasolla heti tänään alkaa muuttaa elämäänsä paremmaksi.

Voi aloittaa vaikka siitä miehestään ja tämän aiheuttamasta täysin turhasta riesasta eli siitä kuorsaamisesta.

Aloita meditointi. Ihan 5 minuuttia aamulla ja illalla rauhoittaa mieltä kummasti ja auttaa jaksamaan.

Toi töiden kuormitus on niin totta.

Mä tulin takas töihin, kun kuopus oli 1,5 v.

Silloin kävi kirppiksellä kauppa ja mä harrastuksena myin meidän kodin lähes puoli tyhjäksi.

Kiitin sitä moneen kertaan.

Yritä miettiä mitkä arjen jutut kuormittaa.

Mielummin osta 2 x vuodessa ison kasan netistävaatteita, kuin joka viikonloppu kirppikseltä jne

Vierailija kirjoitti:

Kiitos hirveästi kommenteista. Arvostan niitä. Olen jotenkin tosi yksin tässä, kun läheisillä on omat murheensa ja mies ei jotenkin ymmärrä, kun hän nukkuu niin hyvin ja miten päin vaan ja on lisäksi ulkona tästä päiväkotipyörityksestä. Vaikka kuinka asiaa hänelle puran, ei hän oikein ymmärrä. Töissä en halua kauheasti omasta elämästä avautua, ei sinänsä kuulu sinne nämä lapsiperheasiat. Ja kun tuntuu, että kaikilla muilla pikkulapsi en vanhemmilla on paletti niin hyvin hallussa (tiedän kyllä ettei niin aina ole) ja oma pää on ihan töttöröö.

Olin ennen lasta ihan jotain muuta. T nukuin hyvin. Olin työteliäs, ahkera ja omistautunut työlleni. Jaksoin laittautua ja olin aina viimeisen päälle tyylikäs. Sain siitä silloin energiaa. Nyt kun joku mainitsi tuon itsensä laittamisen edun, niin varmaan olisi hyvä tehdä sekin. Olen vaan rupsahtanut ihan julmetusti unettomuuden myötä (ja varmaan muutenkin, alkaa ikää jo olla ja kilsat näkyy naamassa) ja se harmittaa enkä edes tiedä, miten saisin itseni näyttämään edustuskelpoiselta, kun vanhat kikat eivät enää toimi. Tukka hapsottaa, naama roikkuu, käytän samoja vaatteita kun en jaksa miettiä ja aamuisin tulee aina tolkuton hiki kun vien lapsen hoitoon ja riisun hänet jne. Sitten juoksen pysäkille että ehdin töihin ajoissa jne. No, tämä nyt ei ole ongelmistani suurin, olisikin.

En nuku lapsen kanssa samassa huoneessa mutta mies kuorsaa ja herään siihenkin monesti. Ei vaan huoneet riitä kaikille, niin pakko nukkua hänen vieressään. Lapsi menee nukkumaan aika klo 19, minä klo 21.30 melatoniinin avulla ja herätys on klo 6. Usein herään viimeistään 4 aikaan. Monesti jo 2-3 maissa. Aivosumu on hurja, välillä saa sanojakin hakea tosissaan.

Kivoja ideoita nuo arjen kohokohtien tuomiset viikkoon. Voisi ottaa vaikka saunomisen ja jonkin hyvän iltalan johonkin päivään, jos se vaikka auttaisi.

Emme tee lapsen kanssa viikolla yleensä mitään kummempaa, syödään ja leikitään ja katsotaan Pikku Kakkosta.

Ap

Tuli vielä mieleen, että oletko yrittänyt myöhentää nukkumaanmenoaikaasi? Jos silloin et tarvitsisi melatoniinia nukahtamisen tueksi (joka voi myös heikentää loppuyön unta) ja uni voisi olla palauttavampaa.

YHYY YHYY OLEN NIIIN UUUUPUNUT ARJEN HIRVITTÄVIEN VAATIMUSTEN IKEESSÄ 😫

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä se on varmaan kaikill vanhemmille. Jatkuva kiire, syyllisyyden tunteita, kaikki tulee tehtyä vähän toisella kädellä ja arki tuntu todella raskaalta.. itsellä lapset jo 10 ja 11 ja pahimmat ruuhkavuodet on rauhoittunut. Harrastukset olemme rahoittaneet viikonloppuun ja arkena pidämme menot täysin minimissä kaupasta saa hakea maitoa, mutta ei todellakaan lähdetä kunnon ostoksille. Töissä onneksi hyvin liukuvaa, eli voin tehdä illalla hommia jos päivällä on lapsiin liittyvä meno..

Kyllä se pahin helpottaa kun lapsi menee kouluun. Sitten se alkaakin olla jo pikkuhiljaa itsenäinen ja sinäkin saat enemmän vapautta arkeen 😊

Toisaalta, on tärkeää osata erottaa se normaali vanhemmuuden aiheuttama väsymys ja riittämättömyyden tuntemukset siitä, kun asiat oikeasti menevät yli. Se että täysin uupuneella ja kykenemisen rajalla olevalle äidille sanotaan, että "sellaista se on kaikilla muillakin ja X vuoden päästä helpottaa" on karua. Pitää osata erottaa se piste, jossa oikeasti asioiden muuttaminen ja/tai ulkopuolinen apu on tarpeen.

Öh. Ainahan se asioiden muuttaminen on tarpeen ja ap:lle on vinkattu paljonkin juttuja joilla voi käytännön tasolla heti tänään alkaa muuttaa elämäänsä paremmaksi.

Voi aloittaa vaikka siitä miehestään ja tämän aiheuttamasta täysin turhasta riesasta eli siitä kuorsaamisesta.

Kuorsaaminen on tahdosta riippumatonta, tiedoksi katkeralle tädille.

Voimia AP:lle!

Uuden työn omaksuminen vie helposti puoli vuotta, joten anna itsellesi vähän armoa. Toki työmäärän pitäisi myös olla suhteutettuna lyhennettyyn työaikaan.

Tarvitset jotakin mukavaa arjen vastapainoksi. Aloita vaikka zumba, jooga tai vastaava kerran- pari viikossa, jos saat liikunnasta hyvää mieltä itsellesi. Oma harrastuskerta molemmille vanhemmille vuoropäivinä.

Jos ystävien tapaaminen tuo iloa, sovi silloin tällöin tapaamisia esim. ravinolaan syömään ja vaihtamaan kuulumisia. Älä sovi treffejä omaan kotiin niin ei tarvise stressata siivouksista tai tarjoamisista....

Ennen kaikkea vaikutat erinomaiselta äidiltä, joka laittaa lapsen tarpeet etusijalle. Olette huolehtineet, että lapsella on kohtuulliset hoitopäivät ja vielä arkivapaitakin. Varhaikasvatuksen opena voin sanoa, että hienosti hoidatte yhdessä perhettänne!

Yritä ottaa asiat vähän rennommin äläkä vaadi itseltäsi täydellisyyttä!

Mun oli aikoinaan pakko jäädä lopulta pitkälle sairauslomalle, kun olin yksinhuoltajana vastaavasss tilanteessa. Eihän siitä urani kannalta hyvää seurannut, mutta ainakin taapero sai niin hyvän hoidon kuin niissä oloissa oli mahdollista.

SiIloin oli perhepäivähoitajia, eli lapselle hyvä, kodinomainen hoitopaikka, jossa hoitaja ei vaihtunut ja samat hoitolapsetkin vuosikausia.

Kiikutin lapsen aamulla hoitoon ja menin kotiin nukkumaan.

Iltapäivällä jaksoin sitten hakea lapsen ja vietimme lopun päivää yhdessä mukavissa merkeissä. Keskiviikko oli lapsen vapaapäivä hoidosta, ja olimme yhdessä koko päivän.

Tämä oli siis minulle ainoa mahdollisuus hoitaa äitiyteni ja kasvatusvelvollisuuteni kunnialla.

Liikunta luonnossa. Ruokavalio kuntoon, vege paras. Unta palloon 9h / päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä se on varmaan kaikill vanhemmille. Jatkuva kiire, syyllisyyden tunteita, kaikki tulee tehtyä vähän toisella kädellä ja arki tuntu todella raskaalta.. itsellä lapset jo 10 ja 11 ja pahimmat ruuhkavuodet on rauhoittunut. Harrastukset olemme rahoittaneet viikonloppuun ja arkena pidämme menot täysin minimissä kaupasta saa hakea maitoa, mutta ei todellakaan lähdetä kunnon ostoksille. Töissä onneksi hyvin liukuvaa, eli voin tehdä illalla hommia jos päivällä on lapsiin liittyvä meno..

Kyllä se pahin helpottaa kun lapsi menee kouluun. Sitten se alkaakin olla jo pikkuhiljaa itsenäinen ja sinäkin saat enemmän vapautta arkeen 😊

Toisaalta, on tärkeää osata erottaa se normaali vanhemmuuden aiheuttama väsymys ja riittämättömyyden tuntemukset siitä, kun asiat oikeasti menevät yli. Se että täysin uupuneella ja kykenemisen rajalla olevalle äidille sanotaan, että "sellaista se on kaikilla muillakin ja X vuoden päästä helpottaa" on karua. Pitää osata erottaa se piste, jossa oikeasti asioiden muuttaminen ja/tai ulkopuolinen apu on tarpeen.

Öh. Ainahan se asioiden muuttaminen on tarpeen ja ap:lle on vinkattu paljonkin juttuja joilla voi käytännön tasolla heti tänään alkaa muuttaa elämäänsä paremmaksi.

Voi aloittaa vaikka siitä miehestään ja tämän aiheuttamasta täysin turhasta riesasta eli siitä kuorsaamisesta.

Kuorsaaminen on tahdosta riippumatonta, tiedoksi katkeralle tädille.

Mutta se että nukkuu kuorsaajan kanssa samassa huoneessa on täysin tahdosta riippuvainen valinta.

Ap tässä.

Kokeilin nyt nukkua ilman melatoniinia (samassa tuotteessa on rauhoittavia yrttejä, uskon niiden vaikutukseen melatoniinia enemmän) ja nukuin todella huonosti. En meinannut saada unta illalla millään ja nukahdin vasta 23 maissa, heräsin viideltä. Mies nukkui sohvalla. Voiko olla, että olen jotenkin riippuvainen jo tuosta melatoniinista? En ota niitä ihan joka yö, vaan yleensä silloin jos on huonosti nukuttu yö takana ja väsy on kova, ehkän4-5 kertaa viikossa. Varmistan sillä paremman unen saannin edes joinain öinä. En tajua miten uneni on voinut mennä rikki näin. Ennen nukuin todella hyvin, en herännyt öisin tai liian aikaisin oikeastaan koskaan. Lapsen saanti ja vauvavuoden heräilyt varmaan löi lähtemättömän vaikutuksen nukkumiseeni.

Minulla ei juurikaan ole ystäviä, ne vähäisetkin haihtuivat kun määräaikainen työsuhde äitiyslomalla päättyi ja kaikki silloiset pitkäaikaiset työkaverit siirtyivät ties minne muualle Suomeen. En ole oikein päässyt näihin äiti-lapsikuvioihin mukaan, en ole oikein yrittänytkään. Olisi kyllä ihanaa, jos olisi joku kaveri, jonka kanssa voisi vaikka käydä lasillisella tai syömässä joskus. Se voisi toimia palauttavana toimintona. Nyt vaan olen kotona, eikä siinä ole sinänsä mitään vikaa. Mies käy omassa harrastuksessaan kolme kertaa viikossa. Se on hyvä, ainakin joku pysyy täysjärkisenä.

Joku sanoi, että työnhaku pitää lopettaa. Olen samaa mieltä, se kuormittaa ihan hirveästi, puhumattakaan uuden työn aloittamisesta. Musta vaan tuntuu, että nykyinen työ on minulle liian vaativa. En vaan pääse sisälle siihen ja se ahdistaa ihan hirveästi. Pelkään, että muut pitävät mua aivan idioottina ja pahimmassa tapauksessa saan kenkää. En pelkää työttömyyttä mutta huonoa mainetta ja siltojen polttamista kyllä. Siksi paniikissa yritän etsiä jotain muuta, joka ratkaisisi perheemme tilannetta edes vähän.

Iso voimahali ap. Joku täällä jo totesikin, miten hyvänä tämä aloitus on pysynyt. Olet saanut kannustavia viestejä ja vinkkejä. Yleensä näissä tulee vinoilua sivu kaupalla.

Kaikki järjestyy kyllä.

Meillä nukutaan eri huoneissa miehen kuorsauksen takia. Ylipainoa miehellä, toki hän koko ajan tekee asian muuttamiseksi töitä.

On ollut kyllä hyvä ratkaisu. Läheisyyttä osoitetaan päiväaikaan ja illalla ennen nukkumaan menoa ollaan yhdessä, halaillaan jne. Erikoisesti on monille syöpynyt ajatus siitä, että pariskuntien täytyy nukkua samassa sängyssä. Ei tarvitse, herkkäunisen on parempi nukkua yksin.

Kyllä, kiitos kaikille ja tämä on hyvää vertaistukea niille, jotka ovat samassa tilanteessa ja lukevat tätä ketjua.

Minua ei sinänsä haittaa nukkua eri huoneissa mutta nukkumaolosuhteet ovat vähän huonohkot olohuoneessa ja miehen nukkuminen sohvalla huolettaa. Täytyy nyt miettiä jotain ratkaisua tähän. Hän on myös luvannut puhua lääkärille vihdoin kuorsauksestaan, kun ikäkausitarkastus tulee mutta siihen on vielä kuukausia. Pelkään, että on uniapnea, sekin huolettaa ihan hirveästi.

Lapsi viety hoitoon ja sain taas kantaa huutavaa lasta koko matkan. Ihan hirveää. Hän huutaa, että haluaa olla äidin kanssa kotona. Ymmärrän, että hän rauhoittuu aina kun poistun paikalta mutta pala minusta kuolee aina kun jätän hänet huutamaan päiväkotiin ja sitä tapahtuu edelleen usein. Tämä on yksi niistä isoista henkisistä kuormista, jotka synkentävät mielialaa huolella ja se ynnä väsymys ynnä vaativa työ on kyllä yhtälö, jota en toivoisi kenellekään. Pelottaa, että tämä "selän kääntäminen" hänelle vaikuttaa meidän suhteeseemme pidemmän päälle. Jos hän kokee, että äiti hylkää.

Joku mainitsi, että ei pitäisi hankkia lapsia ja yhyy, miten ei kestä arjen ikeessä. No, nykytasa-arvo vaan vaatii naisilta niin paljon enemmän kuin ennen, että siinä ikeessä tuskastuu hyvin helposti. On turha verrata, miten ennen pärjättiin paremmin kun ajat ja arvot olivat niin toisenlaiset. Olisin minäkin erittäin mielelläni kotona lapsen kouluun menoon saakka jos se olisi taloudellisesti mahdollista, yhteiskunnallisesti hyväksyttävää ja työuran kannalta tasa-arvoista. Mutta ei, heti jos naisella on 7 vuoden gäppi ansioluettelossa niin kyllä sitä ihmetellään ja töistä on turha edes haaveilla. Olen todella ihmeissäni, että sain heti töitä melkein kolmen vuoden cv-aukolla.

Nykynaiselta vaaditaan ihan liikaa. Pitää olla ura ja hoitaa lapset ja kaikki metatyöt, olla sosiaalinen, harrastaa, olla mukana järjestö-tai vanhempaintoiminnassa, pitää huolta sekä omista ikääntyvistä vanhemmista kuin appivanhemmistakin, tarjota virikkeitä lapselle javiedä kulttuuritapahtumiin yms. Jos tämä on kirjoittamaton mutta silminnähden olemassa oleva standardi ja sitä ei täytä, niin kyllä siinä uupuu. Kuten joku jo sanoi, on pelkästään työn ja päiväkotiruljanssin yhteensovittaminen aivan mahdotonta ilman, että jostain tinkii.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä.

Kokeilin nyt nukkua ilman melatoniinia (samassa tuotteessa on rauhoittavia yrttejä, uskon niiden vaikutukseen melatoniinia enemmän) ja nukuin todella huonosti. En meinannut saada unta illalla millään ja nukahdin vasta 23 maissa, heräsin viideltä. Mies nukkui sohvalla. Voiko olla, että olen jotenkin riippuvainen jo tuosta melatoniinista? En ota niitä ihan joka yö, vaan yleensä silloin jos on huonosti nukuttu yö takana ja väsy on kova, ehkän4-5 kertaa viikossa. Varmistan sillä paremman unen saannin edes joinain öinä. En tajua miten uneni on voinut mennä rikki näin. Ennen nukuin todella hyvin, en herännyt öisin tai liian aikaisin oikeastaan koskaan. Lapsen saanti ja vauvavuoden heräilyt varmaan löi lähtemättömän vaikutuksen nukkumiseeni.

Minulla ei juurikaan ole ystäviä, ne vähäisetkin haihtuivat kun määräaikainen työsuhde äitiyslomalla päättyi ja kaikki silloiset pitkäaikaiset työkaverit siirtyivät ties minne muualle Suomeen. En ole oikein päässyt näihin äiti-lapsikuvioihin mukaan, en ole oikein yrittänytkään. Olisi kyllä ihanaa, jos olisi joku kaveri, jonka kanssa voisi vaikka käydä lasillisella tai syömässä joskus. Se voisi toimia palauttavana toimintona. Nyt vaan olen kotona, eikä siinä ole sinänsä mitään vikaa. Mies käy omassa harrastuksessaan kolme kertaa viikossa. Se on hyvä, ainakin joku pysyy täysjärkisenä.

Joku sanoi, että työnhaku pitää lopettaa. Olen samaa mieltä, se kuormittaa ihan hirveästi, puhumattakaan uuden työn aloittamisesta. Musta vaan tuntuu, että nykyinen työ on minulle liian vaativa. En vaan pääse sisälle siihen ja se ahdistaa ihan hirveästi. Pelkään, että muut pitävät mua aivan idioottina ja pahimmassa tapauksessa saan kenkää. En pelkää työttömyyttä mutta huonoa mainetta ja siltojen polttamista kyllä. Siksi paniikissa yritän etsiä jotain muuta, joka ratkaisisi perheemme tilannetta edes vähän.

Olen ymmärtänyt, että parhaan hyödyn melatoniinista saa käyttämällä sitä säännöllisesti aina samaan aikaan. En tiedä mitä "välipäivät" tekevät sen suhteen. Toisaalta nukkumasi yö ei eronnut unen pituudessa kovin paljon melatoniinin avulla nukutusta. Voihan myös olla, että olet henkisesti tottunut melatoniiniin ja hyödyt tulevat lähinnä psyykkisen helpotuksen kautta. Ehkä tästä olisi hyvä keskustella terveydenhuollossa? Kuulostaa muutenkin, että voisi olla hyödyllistä käydä keskustelemassa kokonaistilanteestasi vaikka työterveyshuollossa (työpsykologilla?), kun selvästi oireilet työn kuormitusta.

Yritä löysätä pipoa kaikkien itsellesi asettamien vaatimusten suhteen. Mitä iloa elämästä on jos se kuluu uupuneena suorittamiseen? On se sitten siivous tai kyläilyt tai mikä tahansa.

Keskustelkaa yhdessä miehesi kanssa, mitä asioita hän voisi hoitaa ja mitä voi vaikka jättää tekemättä.

Työpaikan aiheuttamaan stressiin voisi auttaa keskustelu pomon kanssa, hän on nimittäin luultavasti ihan tyytyväinen suoritukseesi ja stressaat ihan suotta. Jos siis esimies on ihan ok tyyppi niin pyydä järkkäämässä kehityskeskustelu, ei tietenkään ole syytä mennä sanomaan että pelkäät olevasi ihan huono.

Minulle on jäänyt epäselväksi harrastatko ap liikuntaa, se on itselleni ainakin tärkeää mielialan, nukkumisen ja jaksamisen kannalta.

Up