Miksi syöpää sairastavat eivät vaikuta hysteerisiltä?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ei ole paniikki-ihmisiä. Itse sairastin syövän lasteni ollessa pieniä. Ensimmäinen ajatus diagnoosin saatuani oli, että miten tästä selvitään: miten järjestän asiat käy kuinka käykin.

Vointini oli ensimmäisen leikkauksen jälkeen ennen sytostaatteja aika hyvä ja halusin järjestää asiat mahdollisimman hyvin kaikille. Se joka oli hysteerinen, oli äitini. Halusin myös nauttia jokaisesta mahdollisesta hetkestä ja viettää kaiken mahdollisen ajan lasteni kanssa. Ja keskittyä paranemiseen ja selviytymiseen.

Sairastaminen kesti noin 1, 5 vuotta. Olen elänyt terveenä sen jälkeen jo monta vuotta, vaikka syöpä ja hoidot jättivätkin aika rajut jäljet ja pysyviä vaurioita.

Tuo on kyllä totta, että kaikki eivät ole paniikki-ihmisiä. Olin 16-vuotias sairastuessani. Kun lääkäri totesi kyseessä olevan lymfooma, en ollut hysteerinen vaan aloin hiljaa itkemään. Puolen vuoden sytostaattikuuri veti huonoon kuntoon, mutta syöpä parani.

Olen iloinen, että sairastin nuorempana. Nyt pienen lapsen äitinä olisi paljon kamalampi ajatus