Miksi syöpää sairastavat eivät vaikuta hysteerisiltä?

Meidän perheessä on eletty yhtäjaksoisesti jo 20 vuotta erilaisten syöpien kanssa. Mitäpä luulet, olemmeko hysteerisiä niiden kanssa vai onko niistä tullut meille osa ns. normaalia elämää?

hypokondrikon painajainen tuo siis.

Mies sairasti pitkään erästä syöpää. Sanoi heti alussa, että tämän kanssa vaan on elettävä.

Mun syöpään sairastunut ystävä sanoi että raskainta oli muiden huoli ja suru. Sairaasta tuli muiden lohduttaja ja tukija. Itse suhtautui rauhallisesti, ymmärsi elämän rajallisuuden ja luopui pikkuhiljaa kaikesta maallisesta kun kuolema lähestyi. Syöpä vei vuodessa. Ihana ystäväni, ikävä edelleen.

Mun äitini oli hysteerinen saatuaan syöpädiagnoosin. Menehtyi kolmen kuukauden kuluttua diagnoosista.

Mutta äitini ei koskaan 'elänyt'. On vaikeaa luopua jostain sellaisesta, jota ei koskaan kokenutkaan.

Syöpä paranee nykyään yhä useammin.

Reilu 2 v. sitten diagnoosi parantumattomssta syövästä, en yllättynyt enkä masentunut olin positiivinen kun ei ollutkaan kaikkialle levinnyt syöpä. Vaikka kyseessä on parantumaton syöpä siihen on kuitenkin monia elämää pitkittäviä lääkkeitä ja näillä mennään. Nautin jokaisesta päivästä täysillä, käyn kontrolleissa, käytän lääkkeitä, saan hyvää hoitoa eikä mitään kipuja ole.

Kyllä he ovat hysteerisiä useinkin, mutta se tunnepurkailu tapahtuu kotona ja lääkärin vastaanotolla kun diagnoosi tulee. Alkushokki kestää aikansa, mutta ei ikuisesti. Julkisesti moni vakavasti sairastunut voi näyttää hyvin rauhalliselta, mieleltään terve ei ole jatkuvassa hysterian tilassa 24/7 vaikka tauti ahdistaisikin ja olisi koko ajan takaraivossa kolkuttelemassa. Syöpäpotilaiden hoidot aloitetaan niin nopeasti kuin suinkin, jos hoito katsotaan tarpeelliseksi. Lääkäreiltä ja hoitajilta saa tukea diagnoosin alusta asti hoitojen loppuun, tai mihin se elämä sitten viekään. Syöpäpotilaille on valtavasti tukea ja vertaisryhmiä tarjolla, jos niitä ottaa vastaan on helpompi asennoitua sairauteen ja oppia elämään sen kanssa. Suurin osa tapaamistani syöpäpotilaista on joko vakaasti päättänyt parantua tai ovat hyväksyneet, että tauti joko paranee tai pahenee. Ketään en ole tavannut, joka olisi jatkuvasti hysteerinen eikä pystyisi käsittelemään tilannetta koko hoitoprosessin aikana. Psykiatrista apua tarjotaan matalalla kynnyksellä, taudin kanssa ei tarvitse jäädä yksin.

- syöpähoitaja

Vierailija kirjoitti:

Minä sairastan parantumatonta syöpää, olen siis kroonisesti sairas.

Diagnoosistani on reilu 4 vuotta, ja elän täysin normaalia elämää käyden työssä ja osallistuen normaaliin elämään.

En koskaan ole ollut hysteerinen, mutta mikä tahansa vakava sairaus on aina aluksi shokki on se sitten syöpä tai jokin muu.  Muistan kun minulla parikymppisenä epäiltiin nivelreumaa ja tietoisuus siitä että voi olla etten koskaan enää ole terve oli minulle paljon isompi shokki kuin syöpädiagnoosi. Ei sitten ollut reumaa kuitenkaan.

Johtuneeko suhtautumiseni sairastumiseeni siitä että olen itse sairaanhoitaja ja nähnyt läheltä hyvin paljon myös syöpäpotilaita.  En muista tavanneeni hysteeristä ihmistä, vaikka kylläkin sellaisia joita ei ole voitu parantaa tai elinikää pidentää.

Itselläni ei koskaan ole aloittu kemoterapiaa eikä säteitäkään, olen nämä vuodet ollut suun kautta otettavalla lääkityksellä joka on pitänyt sairauden kurissa.

Kasvain on jopa pienentynyt vaikkei koskaan paranekaan. Operoida ei voi koska vaikeassa paikassa.

Lääkkeet, joita otan kaksi kappaletta joka päivä aiheutti alussa aika ikäviä sivuvaikutuksia mutta ne ovat laantuneet ja voin hyvin. 

Käyn kontrollissa onkologilla sännöllisesti sekä joka kerta otetaan verikokeet jotka on olleet aina hyvät. CT-kuvaus noin kerran vuodessa.  Koen olevani hyvässä hoidossa asiantuntijoitten toimesta, hoitotiimi  seuraa tuloksia. 

Oma syöpäni on ns. "kiltti" syöpä eli se on hyvin hidas kasvamaan eikä helpolla lähetä etäpesäkkeitä. Syöpätyyppejä on valtavasti erilaisia eikä kaikkiin voi toteuttaa samaa hoitoa.  Olen itse päässyt tähän asti tällä hoidolla mutta sitä voidaan muuttaa tarpeen vaatiessa. En makaa kuolinvuoteellani!

Jos jäisin nyt hysteerisenä kiljumaan ja hyppisin seinille milloin ehtisin elää? Aion totisesti elää niin kauan kuin sallitaan ja työssä jatkan kun kerran jaksan ja voin.  Elämä meille kaikille on ainutkertainen, uusintaa ei saa joten elää pitää silloin kun elämää vielä on. Kenellekään ei ole takuita annettu näemmekö huomisen päivän. 

Itse suunnittelen tulevaisuutta ja odotan kovasti kevättä ja kesää. Aion nauttia joka ikisestä hetkestä. 

Samoilla mennään, paitsi että kaikkea mahdollista hoitoa on saatu, sädetetty ja leikelty. Ei voi joka päivä miettiä kuolemistakaan, ja tietääkseni kaikki kuolevat joskus. Kroonikko voi viettää aika normaalia elämää ja olla mukana työelämässä. Pitkäikäisiä kroonikkoja on tuttavapiirissä paljon.

Syöpä ei tänäpäivänä läheskään aina ole mikään kuolemantuomio. Jos syöpäsairasta hoidetaan niin että hänellä ei anneta lainkaan sytostaatteja, voi hänen vointinsa olla koko sairauden ajan ihan hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Paniikkiin menee vain nämä nuorempien sukupolvien heikot ihmiset.

Normaali ihminen osaa ajatella asiaa ja asennoitua todelliseen tilanteeseensa.

Sinun todellinen tilanteesi on se että yrität provosoida ihmisiä anonyymiteetin suojista nettipalstalla. Normaalilla ihmisellä ei ole sellaiseen minkäänlaista motivaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kyllä aluksi kauhuissani, kun joukkoseulonnan jälkeen sain kutsun tulla uuteen tutkimukseen. Siitä meni sitten muutama viikko ja olin sairaalassa vastaanotolla. Kyllä siinä vaiheessa olin jo sopeutunut ajatukseen, että rintasyöpähän se enkä asialle itse mitään mahda. On vain otettava vastaan mitä tulossa on ja luotettava lääkäreihin.

Luottaminen on vain ohut sana. Ei lääkärit pysty varmuudella syöpää pysäyttämään, he voivat vain tehdä jonkin ratkaisun ja odottaa, josko syöpä sitä tottelee. Valitettavasti syöpä on aina kuskin paikalla eikä ihminen! Jos sen kerran saa, on se loppuun saakka joko näkyvillä tai näkymättömissä vain nostaakseen jälleen päätään.

Mikä sulla olisi tässä sitten neuvo? Joku muinainen rituaali kera savumerkkien ja loitsujen? Tietenkään ne ei varmuudella pysty pysäyttämään, mutta eihän siinä muuta toivoa ihmisellä juurikaan ole, jos haluaa edes mahdollisuuden selvitä siitä hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Syöpä paranee nykyään yhä useammin.

On myös syöpiä joita ei voida parantaa mutta niiden kanssa pystyy elämään.

Onpa outo käsitys, että sairastavien tulisi vaikuttaa hysteerisiltä!  Kuule, muutkin ihmiset kuin hysteerikot sairastavat erilaisia tauteja.  Taitaa AP:lla olla syöpäfobia tai joku samantapainen persoonallisuushäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Paniikkiin menee vain nämä nuorempien sukupolvien heikot ihmiset.

Normaali ihminen osaa ajatella asiaa ja asennoitua todelliseen tilanteeseensa.

Höpö höpö, sitä ei kukaan tiedä miten sitä käyttäytyy ennen kuin on sen tilanteen kanssa kasvotusten. Anna kun arvaan, sä et rintamallakaan pelkäisi kuolemaa, ja tiedät sen varmaksi, vaikka et koskaan ole ollut lähelläkään sotaa?

Joidenkin asioiden pelko on luonnollista. Hysteria on vahingollista. Vaikka olisikin peloissaan, voi silti toimia järkevästi.

Vaikeasti sairastuneet/sairastavat harvemmin ovat enää hysteerisiä. Luoti osui jo, nyt voi vain katsella mitä tapahtuu.

Itse olin vain helpottunut kun syöpä vihdoin löytyi vuosikausia kestäneiden oireiden jälkeen ja minut otettiin tosissaan ja sain hoitoa.

Kaikki ei ole paniikki-ihmisiä. Itse sairastin syövän lasteni ollessa pieniä. Ensimmäinen ajatus diagnoosin saatuani oli, että miten tästä selvitään: miten järjestän asiat käy kuinka käykin.

Vointini oli ensimmäisen leikkauksen jälkeen ennen sytostaatteja aika hyvä ja halusin järjestää asiat mahdollisimman hyvin kaikille. Se joka oli hysteerinen, oli äitini. Halusin myös nauttia jokaisesta mahdollisesta hetkestä ja viettää kaiken mahdollisen ajan lasteni kanssa. Ja keskittyä paranemiseen ja selviytymiseen.

Sairastaminen kesti noin 1, 5 vuotta. Olen elänyt terveenä sen jälkeen jo monta vuotta, vaikka syöpä ja hoidot jättivätkin aika rajut jäljet ja pysyviä vaurioita.

Vierailija kirjoitti:

Onpa outo käsitys, että sairastavien tulisi vaikuttaa hysteerisiltä!  Kuule, muutkin ihmiset kuin hysteerikot sairastavat erilaisia tauteja.  Taitaa AP:lla olla syöpäfobia tai joku samantapainen persoonallisuushäiriö.

Ap on trolli, joka haluaa pelata ihmisten peloilla ja tilanteilla, tarkoitus on saada nämä avautumaan ja sitten tulla ketjuun letkauttelemaan lopuksi "Pian kuolette" jne.