Häpeiletkö ylipainoista ystävääsi?
Kommentit (12)
jokainen kantaa läskinsä itse ja minulle se ihminen sisällä on se pointti. Tuntuisi ihan omituiselta, jos vielä kolmekymppisenä ajatusmaailma olisi ala-astetasolla.
Korkeintaan tuntisin oloni vain paremmaksi ja paremmannäköiseksi heidän seurassaan. Mikä myös on lapsellinen tunne, en sitä sano.
se on mielestäni junttiuden ilmentymä, seisoa rööki suussa :/
Minä olen huono pitämään yhteyksiä mutta ihan uudetkin tutut haluavat ystävikseni ja soittelevat ja haluavat tavata.
en ole aikaisemmin edes ajatellut asiaa, mutta näin se vaan on.
Hänen olemustaan joutuu kyllä häpeämään.. Tosin välit eivät ole katkenneet juopon ulkonäköön vaan ihan kaikkeen mitä tämä kyseinen pulimummo edustaa.. Luuseri on luuseri!
jos häpeät, niin OLETKO SILLOIN TODELLINEN YSTÄVÄ?
toista "huonoihoisena" ystävänä. Itse asiassa tuo ylipainoinen rakas ystäväni on erittäin viehättävä ihminen, ja vetää puoleensa miehiä kuin sieni. Saa alvariinsa olla selittämässä että on naimisissa, eikä kaipaa mitään seikkailuja.
olen itse ylipainoinen, hurjan ylipainoinen.
jotenkin häpeän meitä yhdessä, häpeän itseänikin.
Mutta meillä on se ero, että hän on käytökseltään hmm. miten sen sanoisin huonotapainen. Vetää hampurilaispaikassa 3 hampurilaista. Majot lilluu pitkin naamaa, hän syö sitä hampurilaista kuin eläin.
Itseäni ällöttää koko ajatuskin hampurilaisesta ja olenkin yrittänyt suunnata meidät pois hampurilaispaikoista. Tai jos nyt hän VÄLTTÄMÄTTÄ sinne haluaa olen itse ottanut salaattiannoksen ja suositellut sitä hänellekkin.
Hänkin valittaa läskeistään ja silti vetää 3 hampurilaista, kauhulla katsoin vierestä sitä menoa.
Itse olen nyt laihduttanut 15 kg pois ja huomaan miten se rasva oikeasti turruttaa makuaistin. Kun olen syönyt kevyemmin olen löytänyt kevyimmistä ruoka-aineista uusia ihani makuja.
Haluan vielä kirjoittaa, että olen han minäkin niitä hampurilaisia sillon tällöin mättänyt, mutta kyllä minulel ser aina on siihen yhteen jäänyt, ranskalaisialla en ole ottanut tosin ateriaa kolmeen vuoteen.
Ja lihoi nuoruutemme aikana lisää. Mä oon aina ollut pitkä ja laiha riippumatta itä söin tai en syönyt. Silti mun kaverilla oli aina terveempi asenne elämään kuin minulla. Mulla ei ollut minkäänlaista itsetuntoa, vaikka olin hyvännäköinen (Jälkeenpäin kun katson kuvia ym.). Aina häpesin itseäni ja kaverini yritti rohkaista mua ujoa seuraelämään. Kun oltiin asuttu hetki eri paikkakunnilla ja luulin jo ystävyytemme olevan mennyttä, oli lihava kaverini aina siinä, oman lihavana itsenään. Mulla on myös hoikkia kavereita, mutta ei yhtä uskollisia ja "terveitä elämäntapoja" omaavia kuin tää yks. Ja huomautan vielä, että vientiä kaverillani riitti, vaikkei ollut kovin kauniskaan ulkonäöltään vaan luonteeltaan yhtä kultaa. Itse olen rohkaistunut nyt, kun ei ole paineita enää lasten jälkeen, mutten tule ikinä olemaan yhtä sisältä ehjä ja kaunis kuin ystäväni. Pitääkin muistaa taas kiittää häntä erinomaisuudestaan. Tapaa aina tuumata haukkujille, jo ala-asteelle, että iteppä läskini kannan ja helpompaa se on kuin typeryys. Ei, en ole ikinä hävennyt ylipainoista ystävääni.