Voiko masennuksta mitenkään parantua ilman tukiverkostoja?

Vierailija kirjoitti:

Ilmaisia tukimuotoja:

24h auttava puhelin

Kirkon diakonia ja papit, joiden vastaanotolle pääsee nopeasti.

Sitten on olemassa kaikenlaisia yhdistyksiä, jotka järjestävät yhteisöllistä tekemistä

Lisäksi, opintojen ja työn kautta saa kavereita. Oletko ajatellut kumpaakaan?

Ei päde minuun että saisin opintojen ja muiden kautta kavereita. Olen käynyt koko nuoruuden ajan kursseilla,opiskellut yms. Jäin aina ulkopuolelle muista vaikka olin ystävällinen muita kohtaan. Muut varmaan huomaa epävarmuuteni ja sen että jännitän niin eivät halua olla seurassani. Sitten kun muut ei tykkää ja huomaan niin sulkeudun kokonaan. 

Kannattaa varmistaa että kyse on ujoudesta eikä esimerkiksi neuroepätyypillisyydestä.

Olen koko ikäni ihmetellyt ulkopuolisuuttani, joka sitten selittyi kun sain diagnoosin aikuisena.

Tulen hyvin toimeen erikoistyyppien kanssa, tavallisuudesta ilmeisesti turha unelmoida.

Ja toinen juttu on sitten se että ethän ole liian kiltti?

Totta kai pitää osata käyttäytyä jokseenkin korrektisti, mutta monesti seurankipeä ihminen piilottaa sen rehellisen oman itsensä liikaa, siinä pelossa että se häiritsisi muita.

Kun parasta ihmisissä on se jos he osaavat olla rehellisesti ja rauhassa omia itsejään, ilman muiden härkkimistä tai häiritsemistä. (Tää on tää mun taktiikka joka ilmeisesti vetää puoleensa kivoja ihmisiä koska mulla on kivoja ihmisiä ympärilläni.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmaisia tukimuotoja:

24h auttava puhelin

Kirkon diakonia ja papit, joiden vastaanotolle pääsee nopeasti.

Sitten on olemassa kaikenlaisia yhdistyksiä, jotka järjestävät yhteisöllistä tekemistä

Lisäksi, opintojen ja työn kautta saa kavereita. Oletko ajatellut kumpaakaan?

Ei päde minuun että saisin opintojen ja muiden kautta kavereita. Olen käynyt koko nuoruuden ajan kursseilla,opiskellut yms. Jäin aina ulkopuolelle muista vaikka olin ystävällinen muita kohtaan. Muut varmaan huomaa epävarmuuteni ja sen että jännitän niin eivät halua olla seurassani. Sitten kun muut ei tykkää ja huomaan niin sulkeudun kokonaan. 

Kuulostaa sosiaalisten tilaneiden pelolta.    

Milloin viimeeksi olet ollut oikein vihainen?

Kannattaisiko haistattaa paskat isällesi ja äidillesi, jotka eivät ilmeisesti jaksaneet kasvattaa sinua? Kannattaa laittaa hetkeksi välit poikki.

Ala urheilla. Kohentaa mielialaa. Älä mieti mitä miut ajattelee.

Olet hyvä tyyppi, joka ei ole vaan saanut tarpeeksi positiivista palautetta. Unohda diagnoosit. Ne ovat oire, ei luonteenpiirteesi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmaisia tukimuotoja:

24h auttava puhelin

Kirkon diakonia ja papit, joiden vastaanotolle pääsee nopeasti.

Sitten on olemassa kaikenlaisia yhdistyksiä, jotka järjestävät yhteisöllistä tekemistä

Lisäksi, opintojen ja työn kautta saa kavereita. Oletko ajatellut kumpaakaan?

Ei päde minuun että saisin opintojen ja muiden kautta kavereita. Olen käynyt koko nuoruuden ajan kursseilla,opiskellut yms. Jäin aina ulkopuolelle muista vaikka olin ystävällinen muita kohtaan. Muut varmaan huomaa epävarmuuteni ja sen että jännitän niin eivät halua olla seurassani. Sitten kun muut ei tykkää ja huomaan niin sulkeudun kokonaan. 

Kuulostaa sosiaalisten tilaneiden pelolta.    

Niin on se, mutta olen silti mennyt tilanteisiin, esim olen käynyt kouluja ja ollut ryhmissä ja jutellut siellä. Mulle on kyllä juteltu aina jne mutta ne ystävystymiset on aina tapahtuneet sitten jonkun muun kanssa. 

Lääke ja harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmaisia tukimuotoja:

24h auttava puhelin

Kirkon diakonia ja papit, joiden vastaanotolle pääsee nopeasti.

Sitten on olemassa kaikenlaisia yhdistyksiä, jotka järjestävät yhteisöllistä tekemistä

Lisäksi, opintojen ja työn kautta saa kavereita. Oletko ajatellut kumpaakaan?

Ei päde minuun että saisin opintojen ja muiden kautta kavereita. Olen käynyt koko nuoruuden ajan kursseilla,opiskellut yms. Jäin aina ulkopuolelle muista vaikka olin ystävällinen muita kohtaan. Muut varmaan huomaa epävarmuuteni ja sen että jännitän niin eivät halua olla seurassani. Sitten kun muut ei tykkää ja huomaan niin sulkeudun kokonaan. 

Kuulostaa sosiaalisten tilaneiden pelolta.    

Niin on se, mutta olen silti mennyt tilanteisiin, esim olen käynyt kouluja ja ollut ryhmissä ja jutellut siellä. Mulle on kyllä juteltu aina jne mutta ne ystävystymiset on aina tapahtuneet sitten jonkun muun kanssa. 

Hieno juttu, jos sulla kuitenkin on joitakin ystäviä.  Toivottavasti löydät apua vaivaasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmaisia tukimuotoja:

24h auttava puhelin

Kirkon diakonia ja papit, joiden vastaanotolle pääsee nopeasti.

Sitten on olemassa kaikenlaisia yhdistyksiä, jotka järjestävät yhteisöllistä tekemistä

Lisäksi, opintojen ja työn kautta saa kavereita. Oletko ajatellut kumpaakaan?

Ei päde minuun että saisin opintojen ja muiden kautta kavereita. Olen käynyt koko nuoruuden ajan kursseilla,opiskellut yms. Jäin aina ulkopuolelle muista vaikka olin ystävällinen muita kohtaan. Muut varmaan huomaa epävarmuuteni ja sen että jännitän niin eivät halua olla seurassani. Sitten kun muut ei tykkää ja huomaan niin sulkeudun kokonaan. 

Tuo on ihan totta, että ensin sitä on reipas ja normaali tutustumaan muihin ja ihan kuten muutkin, mutta sitten kun huomaa sen muiden vaivaantuneisuuden ja torjuvan asenteen niin sitä menee jotenkin lukkoon eikä osaa olla enää oikein mitenkään. Töissä on toki käytävä senkin jälkeen (ja sama oli tietenkin koulussa aikanaan), mutta ei sitä sitten enää innosta edes jatkaa harrastusta/kurssia kun huomaa taas kerran olevansa se persona non grata ja olo onkin kuin jollain tunkeilijalla joka pilaa muille kivan asian. Se tunne on aivan hirveä vaikka siihen on tavallaan tottunutkin kun eihän se yllärinä tule, mutta pettymys se on joka kerta saada sille vaan vahvistusta, että itsessä on jokin sellainen piirre joka saa aina muut pitämään etäisyyttä ja mieluummin jopa ignooraamaan kokonaan. 

Enkä tiedä kuinka tämän vian voisi itsessään ja etenkin itsekseen korjata. En omalla kohdalla enkä kenenkään muunkaan yksinäisen joka tästä kärsii. Eikä se edes lohduta yhtään, ettei ole ainoa jolle käy aina näin koska ei tällaista toivoisi kenenkään kohdalle.

Itse yritän enää keskittyä sellaisiin harrastuksiin joita voin tehdä yksin ja joissa ei niinkään edes huomaa kaverien/seuran puuttumista. Toki sen jatkuvan yksinolon ja yksinäisyyden vaikutukset huomaa elämässään oikeastaan ihan kaikessa, mutta harrastukset valitsen niin ettei se korostu. 

Liikkua kannattaa vaikka se oma asuinalue lähiympäristöineen ankea olisikin. Totta kai kivassa lenkkimaastossa olisi mukavampaa liikkua, ja etenkin luonnonhelmassa, mutta ei liikunnan (ja raittiin ilman) antamaa hyötyä kannata skipata vaan siksi, että lähiympäristössä ei ole mitään kivaa.

Sen sijaan kannattaa alkaa miettiä ja suunnitella muuttamista.

Ei se liikunta tietenkään määräänsä enempää auta eikä korvaa ihmissuhteita, mutta sen poisjättäminen ainoastaan pahentaa alakuloa.

Voi.

Itsellä ihan ok tukiverkot noin niinkuin muuten/arkisissa asioissa, mutta kyllä sitä masentuneena yksin oli ajatuksineen. Ei ollut lähipiirissä tukijoita/kuuntelijoita.

Terapia-suhde (reilu 3vuotta) kantoi minut pois syvimnästä suosta.

Kun aloitin terapian koin itse aivan samoja ajatuksia: ei ole intohimoa, ei ole rahaa. Kiduttavan hitaasti terapian avulla aloin kuitenkin löytää omia mielenkiinnonkohteita. Pieniä, arkisiä ja yleensä ihan ilmaisiakin.

Joskus voi käydä niin onnellisesti, että kun ensiksi löytää itsensä ja omia juttuja, voi sen kautta saada elämäänsä saman henkisiä tyyppejä.

Tsemppiä hirmuisesti matkallesi. 🤗

Varmasti monella on ihan oikeat syyt masennukseen ja heidän vaikea löytää ulospääsyä elämän tilanteesta.Joten syrjäytyvät ja enemän suketuvat itseensä.Siten ovat nämä masentuneet ja masentuneet. Jotka vetoaa ovat masenuksen takia eläkellä.Iltapäivää sairaseläkepäivänä krunavat sen lhiöiden ostoskeskus paarin parit kaljat.On aika koktaili naisille kun siihen ties mitkä läkeet.Silloin unohtuu myös kotiin tulessa talon järjestys säänöt. Parveketupakointi kielletty Hekalla Helsinki alueet,  koskee myös masentunutta,siloinkin kun on kaljassa! .En yleistä!Mutta jos ihmisillä edellä mainituja kokemuksia henkilöistä? Empatia ei enää ritä oikeasti nille jotka syytä tai toisesta palanet lopuun.Laittavat vaan kaikki samaan katekoriaan. Mielenterveysliiton sivut näet netti ja heidän aktiviteetit masentuneile. Kuin Helsinki Mission sivut, ala selaa.Vaikka et Hesa asu. Kirkolta: Kirkon diakonilta kuin punanen risti voit pytää ystävän itsellesi.Ei maksa sinulle mitään,ei kahvia tarvitse keittää ja hän ei sinulta saa otaa mitään.On vain läsnä 1-2h. Tai kävelette ulkona,mikä sinulle sitten sopiikin?. Joko tapaa sinut joka toinen vikko tai 1 kerta kukausi.On enemmän kuin ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Masennus voi tulla kelle vaan, se voi olla pohjaton suo. Synkkyys vailla valoa. Vaikka kaikki olisi hyvin, et näe sitä. Näet vain toivottoman tulevaisuuden vailla ulospääsyä. Et näe mitään. Parannuttuasi ihmettelet, miten mustaa oli. Sitä ei voi ymmärtää kuin muut vastaavaa kokeneet.

Tämä. Loistavasti kuvattu🖤

Luulenpa, että toipumisessani olisi mennyt vielä pitempään, jos olisi ollut tukiverkkoja apuna. Kun ei ollut apua, oli pakko tsempata ja hoitaa asiansa oli mikä oli. Terapia oli myös sen verran intensiivistä, että sen ulkopuolella halu puhua omista asioista saati mistään muustakaan oli pyöreät nolla, joten yksinäisyys oli pelastus.

Taitaa riippua paljon siitä, että onko se tukiverkkojen/kaverien puuttuminen masennuksen syy vaiko vaiko "vain" seuraus.

Perhekeskeinen parisuhdeihminen elää ilman omaa perhettä/puolisoa melkoisen itselle epäsopivaa elämää. Ja jos ei ole ihan erakkoluonteinenkaan niin ei se jatkuva yksinolokaan mikään siunaus ole, vaan niitä sosiaalisia suhteita kaipaa elämäänsä ja tietenkin niiden puuttuminen aiheuttaa kaikenlaista viimeistään ajan myötä. Eikä se tietenkään korjaannu mihinkään jos edelleenkään ei elämässä ole niitä ihmisiä joiden kanssa viettää aikaa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus voi tulla kelle vaan, se voi olla pohjaton suo. Synkkyys vailla valoa. Vaikka kaikki olisi hyvin, et näe sitä. Näet vain toivottoman tulevaisuuden vailla ulospääsyä. Et näe mitään. Parannuttuasi ihmettelet, miten mustaa oli. Sitä ei voi ymmärtää kuin muut vastaavaa kokeneet.

Tämä. Loistavasti kuvattu🖤

Kiitos. Vielä lisäisin: Kuin upottava suo. Kaikki pienikin vaatii ponnistelua. Silti matka makuuhuoneesta keittiöön on liikaa. Miksi sinne menisikään? Ruoka tarttuu kurkkuun. Etoo. Ei ole koskaan nälkä. Upottava suo vailla tienviittoja. Koko elämä ilman tienviittoja. Väsyttää jatkuvasti, mutta ei saa unta. Uusi aamu on vain loputon sarja uusia aamuja vailla mahdollisuutta.

Parantumisen etenemisen huomaa toiset helpommin. Kämppis: Sä hyräilit tänään suihkussa. Mitähh? No, niinpä hyräilinkin. Ja hymyilin. Ensi kertaa kuukausiin. Värit löytyi pikkuhiljaa. Onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus voi tulla kelle vaan, se voi olla pohjaton suo. Synkkyys vailla valoa. Vaikka kaikki olisi hyvin, et näe sitä. Näet vain toivottoman tulevaisuuden vailla ulospääsyä. Et näe mitään. Parannuttuasi ihmettelet, miten mustaa oli. Sitä ei voi ymmärtää kuin muut vastaavaa kokeneet.

Tämä. Loistavasti kuvattu🖤

Kiitos. Vielä lisäisin: Kuin upottava suo. Kaikki pienikin vaatii ponnistelua. Silti matka makuuhuoneesta keittiöön on liikaa. Miksi sinne menisikään? Ruoka tarttuu kurkkuun. Etoo. Ei ole koskaan nälkä. Upottava suo vailla tienviittoja. Koko elämä ilman tienviittoja. Väsyttää jatkuvasti, mutta ei saa unta. Uusi aamu on vain loputon sarja uusia aamuja vailla mahdollisuutta.

Parantumisen etenemisen huomaa toiset helpommin. Kämppis: Sä hyräilit tänään suihkussa. Mitähh? No, niinpä hyräilinkin. Ja hymyilin. Ensi kertaa kuukausiin. Värit löytyi pikkuhiljaa. Onneksi.

Pahimmillaan syvä masennus on kuin upottava suo, josta ei jaksa nousta. Kaikkein mustimpana hetkinä ei edes halua nousta. Kokeilee keittiöveitsen terävyyttä tai kävelee juna-asemalle miettien kannattiko ottaa enää avaimia mukaan. Tämä tarina on minun tarinani. Tämä tarina on tosi.