Voiko jollain olla niin iso ahdistus tai muu mielenterveydellinen häiriö että hän ei liiku koskaan kotoa? Ruuatkin tilaa kotiin

Ja sitten tilaa woltista tai siitä toisesta lafkasta ja saa vielä ullatusrakastajan kaupan päälle. Ihanan ullatuksen.

En käy ihmisten ilmoilla kuin pakon edessä. Esim tänään käyn vanhemmilleni (ja itselleni samalla reissulla) kaupassa. Joskus on päiviä etten mene edes ovesta ulos. En jotenkin ehdi ja jaksa. Herään usein vadtan 16:00 sitten juon pari kuppia aamukahvia ja luen uutisista missä nyt räjähtelee, kohta klo onkin jo kahdeksan illalla eikä mikään paikka ole auki ja kokoajan on pimeää. Sitten klo 22 takaisin nukkumaan tai kuuntelemaan äänikirjaa. Tällaista tää on.

Vierailija kirjoitti:

Olen toiminut asumisyksikössä, jossa oli useita eristäytyneitä asukkaita. Päihdetausta tai mielenterveysongelmat (usein molemmat, ns. kaksoisdiagnoosi) aiheuttavat usein henkistä erakoitumista.

Hoitajat ovat avainasemassa luomassa uskoa pieniin lähtöihin huoneen ulkopuolelle. Kunnioitamme tässäkin itsemääräämisoikeutta. Kiire ikävä kyllä rajoittaa hetkiä, jolloin pelkkä inhimillinen läsnäolo voi helpottaa eristäytyneen vointia.

Itsenäistä elämää viettävä ihminen voi myös elämän kokemusten ja raskaiden ajanjaksojen seurauksena valita mieluummin yksinolon. Kohdatessamme toisiamme emme voi tietää tilannetta, jossa lähimmäinen on. Siksi on tärkeää kohdata jokainen ihminen arvostaen ystävällisesti ja hänen ihmisarvoaan kunnioittaen.

Päihde/mt-puolen ihmiset passivoidaan asuntoihinsa, sehän on palvelun tarkoitus, että säilyy asiakkaat ja toimijalla on tuloja.

Voi.

Terv. Tuollainen henkilö.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten tilaa woltista tai siitä toisesta lafkasta ja saa vielä ullatusrakastajan kaupan päälle. Ihanan ullatuksen.

Oletko kehitysvammainen?

Vierailija kirjoitti:

En käy ihmisten ilmoilla kuin pakon edessä. Esim tänään käyn vanhemmilleni (ja itselleni samalla reissulla) kaupassa. Joskus on päiviä etten mene edes ovesta ulos. En jotenkin ehdi ja jaksa. Herään usein vadtan 16:00 sitten juon pari kuppia aamukahvia ja luen uutisista missä nyt räjähtelee, kohta klo onkin jo kahdeksan illalla eikä mikään paikka ole auki ja kokoajan on pimeää. Sitten klo 22 takaisin nukkumaan tai kuuntelemaan äänikirjaa. Tällaista tää on.

Ja siis kärsin järkyistä kuukautiskivuista ja vuodoista sekä sen myötä raudanpuutteesta. Anemia väsyttää ihan sikana. Onneksi pääsen jo vuoden odottelun jälkeen pian rautainfuusioon. Josko helpottais.

Tää on just sitä porukkaa, joilla on aina verhot vedettynä ikkunan eteen. Yöllä ja päivällä.

Vierailija kirjoitti:

Tää on just sitä porukkaa, joilla on aina verhot vedettynä ikkunan eteen. Yöllä ja päivällä.

Mieheni on sosiaalinen ja työssäkäyvä ihminen jonka päivät täyttyvät työstä, harrastuksista ja kavereiden tapaamisesta. Kaiken kotonaoloajan hän viettäisi kuitenkin verhojen takana. Ahdistuu siitä että joku saattaa nähdä sisälle.

Mitä se ap:lle kuuluu! Eihän hän ole tarjoamassa apua kenellekään eikä ole kiinnostunut ihmisten terveydestä, kunhan vain ilkeilee ja on suvaitsematon, tietämätön ja ennen kaikkea tyhmä. Hänellä ei ole toivoa.

Vierailija kirjoitti:

Tää on just sitä porukkaa, joilla on aina verhot vedettynä ikkunan eteen. Yöllä ja päivällä.

Harmittaako tämä sinua? Miksi? Taidat olla valtavan huolestunut "tämän porukan" hyvinvoinnista.

Verhot nyt tuskin liittyy tähän aiheeseen nyt mitenkään.

On ihmisiä, jotka eivät käy kotona kuin työvuorojen välissä käätymässä, ja heillä on verhot koko ajan kiinni. Jos viettää paljon aikaa kotona, voi verhojen pitäminen auki olla yksi niitä harvoja asioita, jotka tuovat päivään vaihtelua ja valoa. Ei mitään yleistettävää tässä suhteessa.

Itselleni iski tämmöinen ihan yllättäen. Vasta kun itse kokee voi käsittää millaista on kun ei pysty vaan lähtemään. Itselläni laukaisi sairaus tämän, sain muutaman kerran tosi huonon olon kaupassa yms ja nyt kun olen fyysisesti ok henkisesti kroppa pistää vastaan..mutta yritän pienin askelin saada elämästä kiinni. Lapset onneksi vähän auttaa, joudun keskittymään heihin niin ei niin pahasti pääse se paniikki päälle. On myös ahdistuslääke määrätty, mutta se ei kyllä auta millään lailla tätä pelkoa, koska jos otan sen tulee niin lötkö olo etten pääse mihinkään. Terveydenhuollossa viime käynnille otin sen kun pelotti/ahdisti niin paljon niin pakko oli ottaa mies matkaan joka raahasi sitten velton minut autoon käynnin jälkeen. Pää-asiassa menen ilman lääkkeitä.

tällainen ihminen, joka ei liiku missään, tai liikkuu silloin kun muut ei huomaa, on kerrostalokyttääjän pahin ongelma. ei saada raporttiin merkintöjä tyypin liikkeistä. ja jos vie roskatkin pimeän aikaan, niin ei saa kerättyä tietoa niistäkään, että mitä siellä verhojen takana oikein puuhastellaan naapureilta salassa. ei ajatella kyttääjän mielenterveyttä, kun uteliaisuus ei tyydytykään niinkuin muiden kohdalla. aikoinaan kun ukko oli työkomennuksella pari kuukautta ja minä kiersin sukuloimassa 5 viikkoa, niin palattuani naapurin mummo kertoi yhtiökokouksen arvelleen meidän joutuneen vankilaan! mummo toki tiesi missä ollaan, kun pyysin kukat kastelemaan, mutta eipä viitsinyt oikaista tietoa. upea mummo. 

Tottakai voi olla.

Ja lisäksi on niitä, jotka viihtyvät kotona eikä kaupassa turhaan pyöriminen kiinnosta, itsekin olen tällainen. Saa kysellä toki lisää.

Tai kaveri on vaan laiska ja saamaton

Vierailija kirjoitti:

Tai kaveri on vaan laiska ja saamaton

Miten elämään tuo mitään lisäarvoa se, että on niin "reipas", että "saa aikaiseksi" käydä kaupassa tms ihmisten ilmoilla? Kun ei tässä ole kerrottu, että kenellekään se olisi ongelma. Jos itse saa tilaukset tehtyä ja maksettua, niin kenen napaa se kutittaa, että tekee omalla ajallaan mieluummin jotain muuta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi. Mutta tämmöisiin ei auta kuin siedätys eli se, että altistaa itseään pikkuhiljaa näille epämukaville ja ahdistaville tilanteille.

Ehkä ammattiapu olisi kuitenkin tarpeen. Siedätys omatoimisesti voi mennä huolella pieleen. Ainakin itselläni meni, kun otin neropattien neuvoista vaarin ja yritin siedättää itseäni kestämään esiintymistä. Sitä satoa niitän edelleen, nykyään en esiinny ennen kahden pillerin nielemistä.

no mut vähän eri kaliiperia siedätykselle että meneekö ruokakauppaan vai tunkeeko itseään julkisesti esiintymään. Toki sillä saa sen yhden uhriutumiskortin taas lisää, katsos kun yritin ja pieleen meni. Kylmä totuus on, että mitä pidempään siellä omassa ahdistuskuplassa pyörii ja antaa kaiken sille periksi = ei tee mitään joka vähänkään epämukava/epämieluisa, sitä syvempään suohon itseäsi saat. Eikä kukaan ulkopuolinen sua voi pelastaa.

Itse valitettavasti olen nykyään tällainen. Pää ei vaan kestänyt kaikkea, mieli alkoi horjumaan ja nyt olen ollut työkyvytön hetken. Töissäkin käydessä oli todella vaikeaa joskus mennä kauppaan, tein vain työt ja suoraan kotiin. Nyt kun ei tarvitse sinnekään lähteä, tilaan ruokaa usein kotiovelleni. Kauppareissut on joskus sellaisia, että täytyy todella pitkään vitkutella ja tsempata itseään. Ahdistaa ihmiset ja elämä. 

Olisin ikionnellinen jos tästä vain parantuisin, ei tämä ole oikeasti hyväksi ja ennen kuitenkin olin todella menevä ihminen eikä ollut tällaista lukkiutumista pään sisälle. Usein kiroan, että mikä muhun on mennyt. 

En tiedä sitten oliko se, kun pienensin itseäni niin paljon, jotta riittäisin ihmisenä ja siltikin koin väkivaltaa useat kerrat, nöyryytystä ja ystävätkin kipeään hetkeen veivät viimeisenkin luottamuksen rippeen, niin se vain kolahti niin syvästi, että sen jälkeen musta on tullut ihan uuvatti. Luulin, että se menee ohi ajallaan, joten ten töitä entiseen malliin ja sain asioita aikaiseksi mutta oikeasti asiat vain eteni siihen pisteeseen, että masennuin vakavasti. Nyt tuntuu kuitenkin, että ehkä nousen vielä vaikka pelottaa niin vietävästi. 

Vierailija kirjoitti:

Itse valitettavasti olen nykyään tällainen. Pää ei vaan kestänyt kaikkea, mieli alkoi horjumaan ja nyt olen ollut työkyvytön hetken. Töissäkin käydessä oli todella vaikeaa joskus mennä kauppaan, tein vain työt ja suoraan kotiin. Nyt kun ei tarvitse sinnekään lähteä, tilaan ruokaa usein kotiovelleni. Kauppareissut on joskus sellaisia, että täytyy todella pitkään vitkutella ja tsempata itseään. Ahdistaa ihmiset ja elämä. 

Olisin ikionnellinen jos tästä vain parantuisin, ei tämä ole oikeasti hyväksi ja ennen kuitenkin olin todella menevä ihminen eikä ollut tällaista lukkiutumista pään sisälle. Usein kiroan, että mikä muhun on mennyt. 

En tiedä sitten oliko se, kun pienensin itseäni niin paljon, jotta riittäisin ihmisenä ja siltikin koin väkivaltaa useat kerrat, nöyryytystä ja ystävätkin kipeään hetkeen veivät viimeisenkin luottamuksen rippeen, niin se vain kolahti niin syvästi, että sen jälkeen musta on tullut ihan uuvatti. Luulin, että se menee ohi ajallaan, joten ten töitä entiseen malliin ja sain asioita aikaiseksi mutta oikeasti asiat vain eteni siihen pisteeseen, että masennuin vakavasti. Nyt tuntuu kuitenkin, että ehkä nousen vielä vaikka pelottaa niin vietävästi. 

Liikunta tärkeää mielen tervwyden kannalta. Kannattaa astuilla asunnosta ulos ja mennä luontoon kävelylle eikä linnoittautui kotiin, jos masentaa.

Mä olen vampyyri, liikun vain öisin niin ettei muut näe.