En usko, että liikkumattomuus sysää Suomea polvilleen vaan yhä kiihtyvä työtahti
Ja se, kun suuret ikäluokat on jäänyt pois työelämästä. Työntekijöitä oli ennen yksinkertaisesti enemmän ja työtahti oli inhimillisempi. Nyt yksi ihminen hoitaa kahden työt.
Kommentit (82)
Suuret ikäluokat eli 1945 1949 syntyneet. Noina vuosina syntyi yhteensä noin 520 000 lasta! Miettikääpäs sitä.
Sinä on ollut Ritvoja ja Liisoja aika hemmetisti työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä omalla alallani työ ole sen kummoisempaa kuin on ollut edelliselläkään sukupolvella. Teen kahta ihan eri alan työtä, ja sama pätee molempiin aloihin.
Tuntuu, että nykyään on työntekijöiden keskuudessa paljon sellaista, että mitään ei saisi vaatia. Että töissä laiskottelun pitäisi olla ookoo. No, jos työelämältä odottaa sellaista, niin uskon kyllä, että työtahti tuntuu kovalta, kun pitäisi tehdäkin jotain.
Mutta kyllä minun aloillani ainakin riittää ihan normaali ahkeruus. Töissä tehdään töitä ja illat saa olla vapaalla. Ihan normaali.
Joissain töissä vessatauotkin kellotetaan ja pisteiden välillä joutuu liikkumaan juosten, että ehtii saada kaiken tehdyksi. Kuulostaa, että sinulla on inhimillisillä vaatimuksilla varustettu työpaikka, joten et ymmärrä näitä oikeasti p*skaduuneja. Ja heitä p*skaduunin tekijöitä myös tarvitaan, eli ei voi sanoa vaan kaikille että kouluttaudu eri alalle.
Inflaatio on puolittanut asiakkaat ja työmäärän.
Minä liikun ja olen normaalipainossa, muutenkin elämäntavat terveelliset. Se on tää stressi ja unettomuus kun mut vielä t*ppaa joku päivä. Aivan sairasta syyllistää aina yksilöä yhteiskunnan ja työelämän hulluudesta. Sopeudu, ole joustava, ole paras versio itsestäsi vaikka miten monta vuotta tulisi paskaa niskaan.
N36v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nämähän on ihan käsi kädessä. Työikäiset ei liiku tarpeeksi siksi kun ovat suurimman osan valveillaoloajastaan töissä, missä yleensä istutaan.
Ja työ on stressaavaa, ihmiset palaa loppuun. Kehot on jatkuvassa stressi/ylirasitustilassa, jossa hermosto käy ylikierroksilla. Suurin osa on vapaa-ajallaan aivan loppu. Jotkut harvat supersuorittajat pystyvät kääntämään tuon niin, että liikunta auttaa palautumaan ja purkamaan stressiä.
Mutta suurimman osan stressi vie sellaiseen selvitymismoodiin, jossa lapataan ruokaa, alkoholia ja aivotonta viihdettä lohduksi. Ja nukutaan pois viikon univelkoja, jos edes saadaan unta. Yhä harvempi saa. Sitten joku päivä työterveyslääkäriltä uni- ja masennuslääkkeet, ja sama sinnittely jatkuu.
Minä olin tuollainen supersuorittaja niin pitkään kun jaksaminen kesti. Työtä, opiskelua ja tavoitteellista treenaamista. Tuloksena rytmihäiriöitä alle kolmekymppisenä ja sellainen loppuunpalaminen, että sykettä nostava liikunta ja yli 4 tunnin opiskelu tai työ kiellettiin vuodeksi. Minulle kävi niin, että syke ei enää laskenut sen lisäksi että rinnassa muljahteli. Lääkärinvastaanotolle mennessä puolen tunnin istumisen jälkeenkin syke yli 120.
Sitä luulee istuessaan ja tehdessään kovaa ajatustyötä, että istumista voi kompensoida kovalla liikunnalla, mutta valitettavasti myös ajatustyöstä pitäisi saada palautua, ja se palautuminen ei tapahdu raskaalla treenaamisella.
Hyvinä uutisina että olen päässyt palaamaan sekä työelämään, opiskelemaan että liikkumaan, mutta nyt myös varaan hyvällä omalla tunnolla aikaa sohvalla makaamiselle.
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat eli 1945 1949 syntyneet. Noina vuosina syntyi yhteensä noin 520 000 lasta! Miettikääpäs sitä.
Sinä on ollut Ritvoja ja Liisoja aika hemmetisti työelämässä.
Puoli miljoonaa , viidessä vuodessa. Voitteko kuvitella? Mikä mahtaa olla syntyvyys vaikka 1985-1990? Saati nuoremmilla.
Tätä yhteiskuntaa ei olla rakennettu kestämään tämmöistä painetta kun puoli miljoonaa vanhenee yhtäaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Pimeelläkös tässä pitäis vielä liikkua häh? Herätys 6 ja töissä 8 = ulkona pilkkopimeää, sitten kun minä pääsen 16 pintaan työvuorosta on yhä pilkkopimeää. Kotona olen 17 pintaan ja ruokaaki pitäis alkaa laittaa. Mistä riittää aika tähän liikkumiseen?
Pimeä ja liikkuminen ei taida olla toisensa poissulkevia eli ihan voi pimeälläkin lenkkeillä tai käydä salilla / uimassa / jumpassa.
Ja jos päivän pituus todella olisi se kynnyskysymys, niin puolet vuodesta voisi reippailla sitten ihan yötä myöten!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä liikkumattomuus sysää Suomen polvilleen. Nuorena liikkumattomuus vielä menee sillä, että vaivat eivät vielä ilmene. Mutta kun nuo liikkumattomat pääsevät keski-iän kynnykselle, niin työkykyiset ihmiset saattavat olla melkein harvinaisuus.
Nyky-alakoululaiset ovat rapakunnossa, ja näiden pitäisi pitää Suomi pystyssä jäämällä eläkkeelle joskus + 70-vuotiaana. Juupa juu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat eli 1945 1949 syntyneet. Noina vuosina syntyi yhteensä noin 520 000 lasta! Miettikääpäs sitä.
Sinä on ollut Ritvoja ja Liisoja aika hemmetisti työelämässä.
Puoli miljoonaa , viidessä vuodessa. Voitteko kuvitella? Mikä mahtaa olla syntyvyys vaikka 1985-1990? Saati nuoremmilla.
Tätä yhteiskuntaa ei olla rakennettu kestämään tämmöistä painetta kun puoli miljoonaa vanhenee yhtäaikaa.
Ei kun kyllä se on milleniaalin vika, että ovat laiskoja ja tyhmiä kun eivät kykene samaan minkä ennen teki viisi ihmistä.
Se"etupylly " kasvaa kun ei ole aikaa ja voimavaroja huolehtia enää itsestään.
En nyt väitä etteikö aikaa olisi liikkua, mutta siihen pitäisi olla vähän supersuorittaja. Esim. Nyt istun tässä töistä tulon jälkeen 20 min jonka ajan olisin voinut tehdä vaikka kotijumppaa. Mutta ei vaan irtoa.
Aamulla ylös 5.00
Töissä 7.00
Kotona 15.30
Sen jälkeen koira lenkille, lapset harrastuksiin, kotitöitä tai kauppaan, lapset kotiin, ruoka, lasten läksyjen valvomiset ja iltatouhut ja koira vielä kerran ulos ennen nukkumaan menoa.
Ainut liikunta mihin on aikaa on löntystely koiran perässä ja siinä ei tosiaan hiki ehdi tulla.
Viikonloppuisin yritän tavata kavereita (eivät tykkää samoista lajeista kuin minä) siivota, hoitaa erikoisempia ostoksia ym.
En ehdi edes nukkua tarpeeksi.
Joo ei kellään oo tullut mieleen että jos vertaa joukkoa missä on yli puoli miljoonaa ihmistä, joukkoon jossa on puolet vähemmän että jako on aika epäreilu?
Lisäks ottaen huomioon että 50 luvun alakoululaisella riitti , kun osasi puhutella opettajaa kauniisti ja kirjoittaa oman nimensä. Tänäpäivänä suurin osa ei pääsisi luokaltaan!
Väestöjakauma on kyllä yks iso osatekijä. Samat myyjät sinne kauppaan tarvitaan ja hoitajat hoitamaan. Ainoa ero on tosiaan se, että palveltavia ja hoidettavia on nyt tuplasti enemmän.
Kaikkea on muutenkin tuplasti enemmän. Pitäisi osata vähentää. Karsia kaikesta turhasta ja keskittyä perusasioihin. Ihmiset ajetaan piippuun tällä menolla.
Liikaa töitä ja kodinhoito + lapset harrastuksineen ja kauppareissut. Viikonloput sit pitäis kuluttaa suorittamiseen, mut haluishan sitä joskus ihan vaan levätä kaikessa rauhassa.
Ehkä sinäkin seniori-ikäinen Pertsa sitten voit jatkossa ostaa maitodi itsepalvelukassalta, niin minä jään työelämästä pois etupyllyineni ja alan vihdoinkin liikkumaan ja huolehtimaan itsestäni. Adios!
Vierailija kirjoitti:
En nyt väitä etteikö aikaa olisi liikkua, mutta siihen pitäisi olla vähän supersuorittaja. Esim. Nyt istun tässä töistä tulon jälkeen 20 min jonka ajan olisin voinut tehdä vaikka kotijumppaa. Mutta ei vaan irtoa.
Aamulla ylös 5.00
Töissä 7.00
Kotona 15.30Sen jälkeen koira lenkille, lapset harrastuksiin, kotitöitä tai kauppaan, lapset kotiin, ruoka, lasten läksyjen valvomiset ja iltatouhut ja koira vielä kerran ulos ennen nukkumaan menoa.
Ainut liikunta mihin on aikaa on löntystely koiran perässä ja siinä ei tosiaan hiki ehdi tulla.
Viikonloppuisin yritän tavata kavereita (eivät tykkää samoista lajeista kuin minä) siivota, hoitaa erikoisempia ostoksia ym.
En ehdi edes nukkua tarpeeksi.
Tämä. Itse olen lähtenyt töihin 6.30 ja tulin kotiin 16.00. Yksi lapsi on tällä välin mennyt harrastukseen ja toinen pitää kohta viedä. Sitten kauppaan treenien ajaksi, kaikkien lasten nouto kotiin, iltajutut ym ja hups kello on 20.00. Nukkumaan on pakko koittaa mennä viim. 22.00 itse koska herätys on ajoissa. Harvemmin vaan uni tulee ennen yhtä tai kahta.
Sunnuntaisin käyn kyllä tunnin luistelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Väestöjakauma on kyllä yks iso osatekijä. Samat myyjät sinne kauppaan tarvitaan ja hoitajat hoitamaan. Ainoa ero on tosiaan se, että palveltavia ja hoidettavia on nyt tuplasti enemmän.
Ja tämä on tullut päättäjille täytenä yllätyksenä, vaikka suurten sukupolvien eläköitymisen haasteista on puhuttu ainakin 20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nämähän on ihan käsi kädessä. Työikäiset ei liiku tarpeeksi siksi kun ovat suurimman osan valveillaoloajastaan töissä, missä yleensä istutaan.
Ja työ on stressaavaa, ihmiset palaa loppuun. Kehot on jatkuvassa stressi/ylirasitustilassa, jossa hermosto käy ylikierroksilla. Suurin osa on vapaa-ajallaan aivan loppu. Jotkut harvat supersuorittajat pystyvät kääntämään tuon niin, että liikunta auttaa palautumaan ja purkamaan stressiä.
Mutta suurimman osan stressi vie sellaiseen selvitymismoodiin, jossa lapataan ruokaa, alkoholia ja aivotonta viihdettä lohduksi. Ja nukutaan pois viikon univelkoja, jos edes saadaan unta. Yhä harvempi saa. Sitten joku päivä työterveyslääkäriltä uni- ja masennuslääkkeet, ja sama sinnittely jatkuu.
Ei sieltä unilääkkeitä saa. Masennuslääkkeitä kyllä, samoin viisastelua "unihygieniasta".
Eri