Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oletko kateellinen heille keillä on hyvät vanhemmat?
16.01.2023 |
Koetko katkeruutta siitä, jos itselläsi ei ollut?
Kommentit (75)
Kyllä olen. Kade kaikille, jolla on lämpimät välit perheensä kanssa ja surullinen siitä, että oma perhe on katkera ja eripurainen. Veetuttaa myös se, että ne joilla on hyvä ja tukeva perhe, on saaneet lapsesta saakka hurjan etumatkan meihin lapsuuden traumatisoimiin verrattuna. Tunnen oloni altavastaajaksi tässä yhteiskunnassa. En pysty normaaliin tunne-elämään, joten mulla ei ole parisuhdetta eikä perhettä.
Yritän silti opiskella, kehittyä ja saavuttaa paremman elämän. Vastoinkäymisiä on vaan niin paljon, että välillä tuntuu kun ei edistyisi ollenkaan. Aina kun seesteisempi vaihe elämässä, niin pintaan alkaa pukkaamaan jotain käsittelemätöntä traumaa. Tuntuu, ettei hetken lepoa saa. Elämä on selviytymistä. Olen emotionaalisesti täysin uupunut ja kehokin alkaa sen takia luovuttaa. En tiedä pystynkö koskaan saavuttamaan sitä parempaa elämää, josta olen aina haaveillut. En voi silti luovuttaakaan. Olen vaan niin väsynyt, että muetin sitä joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kateellinen. Minulla oli hyvä mutta etäinen isä ja mielisairas äiti.
Isään oli hyvät välit ja lapsena hän kuljettikin minua mukanaan paljon metsäretkillä ja uimarannalla ja käytiin myös jalkapallo-otteluissa missä pitkästyin kuoliaaksi.
Isä auttoi usein läksyissä, hän tuli aina koulun päättäjäisiin sekä joulujuhlaan. Kuitenkin aina oli sellainen tietty välimatka, hän eli paljon omassa maailmassaan.
Äitini vihasi minua koska olin tupannut väkisin hänen elämäänsä pilaamaan. Siitä en halua kertoa enempää sillä se herättää ahdistusta enkä jaksa sitä.
Kateellinen en kuitenkaan ole. Muistan vain miten minusta oli ihmeellistä miten kaverit voivat puhua äitinsä kanssa normaalisti. Kertoa asioita yms. Se oli, ja on minulle täysin vieras maailma.
Minulle ei muodostunut minkäänlaista sidettä äitiini. Hän on nyt kuollut kuten isäkin, mutta häntä en ole koskaan kaivannut - miksi olisin? - saati surrut. Isää olen. Isän kuoleman jälkeen katkaisin välit totaalisesti äitiini. Hautajaisissa en ollut. En halunnut mennä sinne esittämään ja teeskentelemään.
Isän hautajaisissa olin ja isää käyn muistamassa muistolehdossa missä hänen tuhkansa ovat.
Vierailija kirjoitti:
Kai sitä voi kateudeksi kutsua. Mietin joskus, että ymmärtävätkö tasapainoisessa kodissa kasvaneet sitä minkä etumatkan ovat saaneet verrattuna traumatisoivissa olosuhteisessa kasvaneisiin. Hyvä startti näkyy ihmisessä monin tavoin ja yleensä nämä poikkeuksellisen turvallisen ja emotionaalisesti ehjän lapsuuden kokeneet tunnistaa levollisuudesta ja tasapainoisuudesta. He ovat mukavia ja herttaisia. Heillä ei esim. ole syytä tuoda itseään tai mielipiteitään aggressiivisesti esille, koska ovat tottuneet lapsuudessaan siihen, että heidän tarpeisiinsa vastataan ilman että heidän tarvitsee taistella huomiosta tai hyväksynnästä. He osaavat olla muita kohtaan ihania, koska heille on oltu ihania. Hyvällä kodilla ja vanhemmuudella tarkoitan tässä nimenomaan emotionaalisesti tukevaa ja lempeää vanhemmuutta.
Tämän tajusin kuunnellessani Siitä on vaikea puhua -podcastia. Oon kerta toisensa jälkeen järkyttynyt siitä miten hirveitä kohtaloita ihmisillä on :-(
En ole kateellinen, koska omat vanhempani ovat olleet hyvät. Ainut mistä olen "kateellinen" on se, että monet ikäiseni alle viisikymppiset saavat pitää vanhempansa vielä pitkään - oma äitini lähestyy yhdeksääkymppiä ja isäni on kuollut jo parikymmentä vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en todellakaan. Vaikka olen kokenut köyhän ja surkean lapsuuden, niin vanhemmillani se oli vielä monta kertaluokkaa karumpi. Heihin nähden olen elänyt helpon, hyvän ja onnellisen elämän. Samaa voisitte myös te nurisijat sanoa jos vähänkään mietitte. Vanhempamme tekivät parhaansa.
Vierailija kirjoitti:
No en todellakaan. Vaikka olen kokenut köyhän ja surkean lapsuuden, niin vanhemmillani se oli vielä monta kertaluokkaa karumpi. Heihin nähden olen elänyt helpon, hyvän ja onnellisen elämän. Samaa voisitte myös te nurisijat sanoa jos vähänkään mietitte. Vanhempamme tekivät parhaansa.
Ne nurisijat kärsivät lapsuuden traumoistaan koko elämänsä ajan. Kaikkien vanhemmat ei todellakaan ole tehneet parastaan kaltoinkohdellessaan lapsiaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vähän kateellinen niille, joilla on ollut normaali lapsuus. Mahdollisuus tuoda kavereita kylään, harrastaa ym. Ehkä olisin erilainen ihminen, jos minullakin olisi ollut niin. Toisaalta olen pystynyt luomaan sellaisen perheen ja lapsuuden omille lapsilleni. En tuota siis aktiivisesti mieti enkä kadehdi, mutta olisihan se ollut kiva kokea.
En, vain tyhmät kadehtivat. Tosi tyhmät vielä aikusenakin syyttää vanhempia oman elämän epäonnistumisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole.En tiedä mitkä,kuetka on hyviä vanhempia? Rikkaat vai köyhät ? Vai koti jossa ollaan Läsnä? Jäin orvoksi 11vuotiaana tyttönä .Kun ainut Huoltajani isäni eli papa kuoli Malmin sairaala!
Eipä sitä ihminen voi vanhempiaan valita. Jotkut sanoo, että lapsi valitsee vanhempansa.
Syytä itseesi, mitäs tungettelit sinne munasoluun ekana, oli sinne muitakin pyrkimässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olen. Kade kaikille, jolla on lämpimät välit perheensä kanssa ja surullinen siitä, että oma perhe on katkera ja eripurainen. Veetuttaa myös se, että ne joilla on hyvä ja tukeva perhe, on saaneet lapsesta saakka hurjan etumatkan meihin lapsuuden traumatisoimiin verrattuna. Tunnen oloni altavastaajaksi tässä yhteiskunnassa. En pysty normaaliin tunne-elämään, joten mulla ei ole parisuhdetta eikä perhettä.
Yritän silti opiskella, kehittyä ja saavuttaa paremman elämän. Vastoinkäymisiä on vaan niin paljon, että välillä tuntuu kun ei edistyisi ollenkaan. Aina kun seesteisempi vaihe elämässä, niin pintaan alkaa pukkaamaan jotain käsittelemätöntä traumaa. Tuntuu, ettei hetken lepoa saa. Elämä on selviytymistä. Olen emotionaalisesti täysin uupunut ja kehokin alkaa sen takia luovuttaa. En tiedä pystynkö koskaan saavuttamaan sitä parempaa elämää, josta olen aina haaveillut. En voi silti luovuttaakaan. Olen vaan niin väsynyt, että muetin sitä joka päivä.
Jaa, minulla on hyvä ja toimiva perhe juuri siksi, että halusin ihan muuta kun sen mallin mitä lapsuudenkodissa oli. Ja tunnen usemman ihmisen, jotka valittavat että ihanan lapsuuden jälkeen aikuisuus on pelkkää pettymystä ja alamäkeä. Ei nämä asiat ole niin suoraviivaisia, että hyvä lapsuus olisi aina hyvä asia.
Harvalla molemmat vanhemmat on hyviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on muuten tosi kiva ja rohkaiseva pointti, kiitos nro 53! t. 49
Erityisen hyvä tuo 1.50 kohdalla oleva "meiltä lähetään vaan joukolla ostaan, supermarketista vehnäjauhoo varastoon.
Vierailija kirjoitti:
No en todellakaan. Vaikka olen kokenut köyhän ja surkean lapsuuden, niin vanhemmillani se oli vielä monta kertaluokkaa karumpi. Heihin nähden olen elänyt helpon, hyvän ja onnellisen elämän. Samaa voisitte myös te nurisijat sanoa jos vähänkään mietitte. Vanhempamme tekivät parhaansa.
Joidenkin paras on sysipaska. Eheyttävää on saada myöntää oma paha olo ja käsitellä se, vaikka monilla maailmassa meneekin vielä huonommin. Ei se ole mikään kilpailu, jokainen huonosti voiva ansaitsee tulla kuulluksi ja autetuksi.
Eiks pääasia ole että pysyy leivässä?
Vierailija kirjoitti:
Eiks pääasia ole että pysyy leivässä?
Perheväkivalta on siis ok, jos on kuitenkin annettu ruokaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiks pääasia ole että pysyy leivässä?
Perheväkivalta on siis ok, jos on kuitenkin annettu ruokaa?
Älä vaihda aihetta.
Alue: Aihe vapaa
Onko sille, että sait persoonallisuushäiriön, olemassa mielestäsi syyllinen? Syyllinen tuskin olet sinä.
Tarvitsen lisää tietoa antaakseni vastauksen.