Onko tavallinen vauva-arki tylsää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava ketju! Minulla ei ole vielä omia lapsia, mutta suunnitteilla kyllä ja toivottavasti tämän vuoden aikana tulisin raskaaksi. 

Olen todella introvertti ja viihdyn siis itsekseni paljon. Pidän myös rauhallisesta tekemisestä ja kotona olemisesta. Olen ajatellut hyvin myönteisesti vanhempainvapaasta eli että olisi kiva vain olla kahdestaan vauvan kanssa. Olisi päivärytmi, eikä travitsisi tehdä mitään ihmeellisempää, mutta toisaalta olisi kerrankin aikaa tehdä kaikenlaista. Olen siinä uskossa, että vastasyntynyt vain nukkuu ja syö, joten jos ei halua nukkua aina silloin, kun vauvakin, niin sehän mahdollistaa omien harrastusten ja projektien tekemistä (siis kotona). Niihin ei perusarjessa ole tarpeeksi aikaa. Tiedän myös ihmisiä, jotka ovat opiskelleet vanhempainvapaallaan eli aikaa on muuhunkin kuin pelkästään vauvan hoitoon. Tämäkin tietysti riippuu siitä, että millainen vauva on.

Vaikka viihdyn kotonakin, niin vanhempainvapaa mahdollistaa myös paljon muutakin tekemistä kuin kotona olemisen eli vaikkapa retket ja näyttelyissä käynnit jne. Olisi aikaa monille asioille, mutta toisaalta ei tarvitse tehdäkään mitään ihmeellistä: voi vain ihastella omaa lastaan ja seurata hänen kehitystään.

Käyn muutoinkin päivittäin ulkona tai vähintään yritän. Teen etänä töitä, joten työn takia minun ei tarvitse liikkua, mutta yritän liikkua päivällä ulkona valosaan aikaan, sillä se on ihan terveellistäkin. Hoidan esim asioita tai käyn kävelyllä. Ihmeellistä, jos en tekisi tätä myös vauvan kanssa.

Mutta yksinäisyyttä ja tylsyyttä en ole osannut odottaa (tai siis tylsää sitä varmaan kaikilla joskus on, elämä on sellaista, mutta että tylsyys olisi määrittävä tunne, niin en usko). En arkenakaan etätöiden takia nää jatkuvasti ihmisiä, mutta puolisoa tietysti päivittäin. Lisäksi nään sisaruksiani, äitiäni ja ystäviäni välillä.

Pidän sulle peukkuja, että vauvahaaveet käy pian toteen 😊 Ei kuitenkaan kannata ladata vauvavuoteen liikaa toiveita ja suunnitelmia sille, että ehtisit/jaksaisit puuhastella ja harrastaa kotona paljon omia juttuja. Vauvat ja lapset ovat erilaisia ja esimerkiksi itse olen joutunut hyväksymään sen, että monet minulle mieluisat harrastukset on täytynyt jättää tauolle pariksi vuodeksi. En osaa edes kuvitella, millaisia vauvoja/taaperoita niillä äideillä on oltava, jotka pystyvät pistämään pientä yritystoimintaa pystyyn tai opiskelemaan tutkintoja vauvavuoden aikana. Oma lapseni ei ole mielestäni edes ollut mitenkään erityisen vaativa vauva tai taapero 😅

Kannattaa asennoitua siten, että se vauvavuosi on vauvaa varten ja muut jutut kivaa ekstraa, joka saattaa jäädä pois.

Kiitos tsempistä! Hahah! No, ei mulla ole mitään suuria odotuksia siitä, että mitä tekisin vauvavuonna, mutta ehkä jo sekin, että jos sitä vaikka kerkeisi lukemaan tai tekemään käsitöitä enemmän, kun ei käy töissä. Siis niinä hetkinä, kun vauva nukkuu. Jos siis jaksamista tai kiinnostusta silloin on. Ja kuten sanoin, niin riippuu varmasti ihan vauvasta, että millaista se arki on. Kuitenkin suhtaudun hyvin myönteisesti vauvan kanssa olemiseen kahdestaan kotona. Saa työelämästäkin kivan tauon.

Mulla oli ns helppo vauva joka nukkui ja söi hyvin, mutta jo ihan parikuisena vaati jo paljon viihdytystä joten siinä kohtaa sai omat harrastukset unohtaa. Lisäksi ota huomioon että ihan pienen vauva imetykseen tai pulloruokintaan mene tosi paljon aikaa, vauva on tissillä tyyliin 5-6 tuntia päivässä, ihan oikeasti, ns "tilatessaan" maitoa (kasvattaessaan maitomäärää), ja ei se pieni suu ja maha vaan vedä suurta määrää kerralla.  Siinä kun sitten vähän peset sen pyllyä ja yrität itse ehtiä syödä niin ei aikaa jää paljon muuhun puuhasteluun. Noina pitkien imetysten aikoina kyllä itse katsoin tv-sarjoja pitkiäkin aikoja joten ehkä siinä joku muu kirjoittaisi väitöskirjaa tai kutoisi, jos saa vauvan järjestettyä tissille / pullolle jotenkin ergonomisesti. Sitten tosiaan kun syöminen nopeutuu niin vauva jo lähtee ryömimään tai alkaa muuten vain valvoa enemmän päivällä joten tuo äidin vapaa-aika vähenee entisestään. Siis on varmaan rauhallistemperamenttisia vauvoja, jotka jaksavat istua sitterissä maailmaa tutkaillen, mutta näitä on varmasti vähemmistö. Eli todennäköisesti sitä aikaa jää vanhemmalle kuitenkin aika vähän. Mulla oli niinkin vauva-aikana että kesti kauan oppia se että mun on tehtävä ihan kaikki vauvan päiväunien aikana. Ensin kulutin sitä aikaa somettaen ja mihin lie, ja juuri kun olin laittamassa ekaa haarukallista ruokaa suuhun, niin ipana heräsikin. Ja ei ne pienenkään päiväunet kestä kerralla välttämättä 1-2 tuntia enempää.

Mun kuopus oli semmoinen joka makoili tyytyväisenä katsellen varpaitaan vaikka kuinka kauan, joten periaatteessa sen kanssa ois voinut tehdä vaikka mitä. Ainoa vaan että se oli tosi levoton nukkuja, joten olin ihan super väsynyt. Ja no, se oli kuopus niin oli se esikoinenkin siinä :D aika paljon mentiin sen silloin 3-vuotiaan tahtiin ja vauva vaan kulki mukana. Esikoinen oli haastavampi vauvana, vaati syliä enemmän eikä viihtynyt niin lattialla. Ja ehkä sitä ei esikoisen äitinä niin osaakaan ottaa rennosti, tuntui että se oli raskasta vaikka jälkeenpäin ajatellen yhden vauvan kanssa pitäisi olla helpompaa. Mut riippuu siis tosi paljon millainen se vauva on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokaa mitä sanotte, mutta lapselle tekee erittäin hyvää päästä ulos pihalle, lähimetsään tai leikkipuistoon edes muutaman kerran viikossa. Jo sille 2-vuotiaalle. 

2-vuotiaalle kyllä, mutta ap puhui nyt alle 2-vuotiaista ja vauvoista. Muistan kyllä kun yritin olla Hyvä Äiti ja viedä 1,5-vuotiaani lähimetsään metsäretkelle. Se huusi kuin syötävä, kun eihän se pysynyt siellä epätasaisessa maastossa pystyssä ja oli koko ajan nenällään.

Ja mun lapsi on taas nuohonnut puskia siitä asti kun oppi kävelemään - näin me ollaan erilaisia jo pikkutaaperoina. Mutta eihän tämä esim tarkoita etteikö tämän kirjoittajan lapsesta voisi myöhemmin tulla millainen eräjorma tahansa, kaikki muuttuvat elämänsä aikana moneen kertaan.

Mulla oli tapana, kun lapsi lähti tutkimaan leikkikentän viereistä metsikköä, kulkea hänen takanaan ja varjella häntä kaatumasta. Pidin tärkeänä, että lapsi saa toteuttaa tutkimisen tarvettaan. Myös lapsen kokemus omasta vapaudesta oli mulle tärkeä ylläpidettävä.

Leikkikentällähän ei ole sinänsä lapsen kannalta kiinnostavaa monimuotoisuutta.

Tämä mun lapsi ei halunnut tutkia metsää kun ei kestänyt sitä että siellä on vaikea edetä. Hän halusi istua hiekkalaatikolla syömässä hiekkaa ja yrittämässä näprätä hiekkalaatikon reunan ruuveja sormillaan auki. Se oli hänen tapansa ilmaista luontaista uteliaisuutta. Sittemmin on kyllä oppinut kulkemaan metsässäkin, me retkeillään siis perheenä paljon, mutta edelleen tahtoo kiukuttaa jos maasto on liian hankalaa (erityisesti jos isompi sisarus juoksee edellä sujuvasti). Hän on sitä temperamenttityyppiä että pinna palaa nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokaa mitä sanotte, mutta lapselle tekee erittäin hyvää päästä ulos pihalle, lähimetsään tai leikkipuistoon edes muutaman kerran viikossa. Jo sille 2-vuotiaalle. 

2-vuotiaalle kyllä, mutta ap puhui nyt alle 2-vuotiaista ja vauvoista. Muistan kyllä kun yritin olla Hyvä Äiti ja viedä 1,5-vuotiaani lähimetsään metsäretkelle. Se huusi kuin syötävä, kun eihän se pysynyt siellä epätasaisessa maastossa pystyssä ja oli koko ajan nenällään.

Ja mun lapsi on taas nuohonnut puskia siitä asti kun oppi kävelemään - näin me ollaan erilaisia jo pikkutaaperoina. Mutta eihän tämä esim tarkoita etteikö tämän kirjoittajan lapsesta voisi myöhemmin tulla millainen eräjorma tahansa, kaikki muuttuvat elämänsä aikana moneen kertaan.

Mulla oli tapana, kun lapsi lähti tutkimaan leikkikentän viereistä metsikköä, kulkea hänen takanaan ja varjella häntä kaatumasta. Pidin tärkeänä, että lapsi saa toteuttaa tutkimisen tarvettaan. Myös lapsen kokemus omasta vapaudesta oli mulle tärkeä ylläpidettävä.

Leikkikentällähän ei ole sinänsä lapsen kannalta kiinnostavaa monimuotoisuutta.

Leikkikentät on kyllä yleensä nimenomaan rakennettu lasten kannalta kiinnostaviksi. Mun lapset on ainakin olleet hyvin kiinnostuneita keinuista, hiekasta ja liukumäistä ym. Tykkää ne toki metsästäkin, siis nyt isompana kun pääsee etenemään siellä sujuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa kun saa nukkua just silloin kun haluaa.

N29

Ihmisille on eri asiat tärkeitä.

En ole harrastanut mitään spesiaalia muutenkaan elämässäni, miksi vauva-arki olisi poikennut siitä? Se oli ihan normaalia perhe-elämää - ulkoilua, leikkipuistoja sekä tuttavien ja sukulaisten tapailua, pari kertaa vauva/pikkulapsiaikana käytiin etelässä. Onhan meillä koirakin, mutta emme silti käy erikseen missään koiratapahtumissa. Poika, nyt jo aikuistumassa oleva, on sitten itse valinnut omat leikkinsä, menonsa ja harrastuksensa myöhemmin.

Olin 6 vuotta kotiäitinä ja kyllä ne muskarit ja vauvatanssit on vanhemmalle tärkeämpiä kuin vauvalle. Tosin on lapsillani vieläkin hyvät muistot muskarin soitin kokeiluista, toinen on aikuinen ja toinen lukiossa. Kävimme puistossa kun jaksoimme, mutta vasta iltapäivällä kun muut oli jo olleet. Ei olla oltu aamuvirkkuja koskaan. Kirjasto tuli tutuksi, juuri muuta ei kävelymatkan päässä ollutkaan. Perhekerhoon erehdyin kerran ja se siitä.