Lue keskustelun säännöt.
Onko tavallinen vauva-arki tylsää?
Odotan ensimmäistä lastani ja olen sen myötä alkanut kiinnittää enemmän huomiota kaveripiirini lapsiperheisiin ja ylipäätään nykyajan perhe-elämään. Hämmentävin asia on ollut vauvojen ja taaperoiden harrastukset ja elämykset. Kotona olevat kaverini eivät välttämättä mene alle 2-vuotiaan lapsensa kanssa moneen päivään ulos pihalle tai puistoon (ovat ihan itse kertoneet). Sen sijaan mennään sisäleikkipuistoihin, taidemuseoihin, kahviloihin ja vastaaviin. Lisäksi monet kyselevät vinkkejä 2-vuotiaalle sopivista harrastuksista, siis ei mitään muskaria tai perhekerhoa vaan ihan jalkapalloa, voimistelua jne. Olen varmaan elänyt jossakin pahvilaatikossa, kun kuvittelin että pienen lapsen kanssa riittää ulkoilu, leikkiminen ja tavallinen arki. Omat vanhempani veivät lähinnä metsäretkelle ja kirjastoon ja ehkä kerran kuussa jotain erityisempää (olen Helsingistä). Harrastukset tulivat siinä kouluiässä. Kun vauvamme syntyy, haluaisimme olla puolisoni kanssa vuorotellen kotona mahdollisimman pitkään. Mutta onko tavallinen arki vauvan/taaperon kanssa tylsää? Tapaako lapseni muita lapsia, jos hän on vain kotona, onko puistoissa enää leikkikavereita? Onko tässä eroja esim. kaupungin ja maaseudun/kehyskuntien välillä?
Kommentit (166)
En muista. Siitä on niin kauan kun olin itse vauva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata liikaa etukäteen suunnitella omaa äitiyttään ja vauva-aikaa. Jos kävisi niin että sairastuisit vaikka synnytyksen jälkeiseen masennukseen tai lapsi ei olisikaan terve niin voisi tilanne tuntua vielä pahemmalta kun kauhea lista laatimiasi suunnitelmia jäisikin tekemättä. Näet kyllä sitten millainen elämä teille sopii kun se ajankohtaiseksi tulee.
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
En muista. Siitä on niin kauan kun olin itse vauva.
Todennäköisesti, jos kukaan ei lukenut ääneen kirjoja.
Itse aion kirjoittaa väikkärini sitten, kun vauva-arki alkaa.
Näin jälkiviisaana, lapset oli jo melkein kouluikäisiä kun opin nauttimaan lapsiperhearjesta. Syy oli omien korvien välissä. Koin sisäsyntyistä painetta olla täydellinen äiti ja toisaalta myös koin huonoa omaa tuntoa kun olin 'vain' kotona lasten kanssa. En ollut tyytyväinen kotiäitinä tai työäitinä.
Oli semmoinen jatkuva sisäinen ristiriita. Voisinpa elää ne vuodet uudestaan.
Vinkkinä: Kannattaa mennä äiti-lapsi kerhoon tms. Sieltä voi löytää niitä ystäviä, joiden kanssa voi istua hiekkalaatikolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava ketju! Minulla ei ole vielä omia lapsia, mutta suunnitteilla kyllä ja toivottavasti tämän vuoden aikana tulisin raskaaksi.
Olen todella introvertti ja viihdyn siis itsekseni paljon. Pidän myös rauhallisesta tekemisestä ja kotona olemisesta. Olen ajatellut hyvin myönteisesti vanhempainvapaasta eli että olisi kiva vain olla kahdestaan vauvan kanssa. Olisi päivärytmi, eikä travitsisi tehdä mitään ihmeellisempää, mutta toisaalta olisi kerrankin aikaa tehdä kaikenlaista. Olen siinä uskossa, että vastasyntynyt vain nukkuu ja syö, joten jos ei halua nukkua aina silloin, kun vauvakin, niin sehän mahdollistaa omien harrastusten ja projektien tekemistä (siis kotona). Niihin ei perusarjessa ole tarpeeksi aikaa. Tiedän myös ihmisiä, jotka ovat opiskelleet vanhempainvapaallaan eli aikaa on muuhunkin kuin pelkästään vauvan hoitoon. Tämäkin tietysti riippuu siitä, että millainen vauva on.
Vaikka viihdyn kotonakin, niin vanhempainvapaa mahdollistaa myös paljon muutakin tekemistä kuin kotona olemisen eli vaikkapa retket ja näyttelyissä käynnit jne. Olisi aikaa monille asioille, mutta toisaalta ei tarvitse tehdäkään mitään ihmeellistä: voi vain ihastella omaa lastaan ja seurata hänen kehitystään.
Käyn muutoinkin päivittäin ulkona tai vähintään yritän. Teen etänä töitä, joten työn takia minun ei tarvitse liikkua, mutta yritän liikkua päivällä ulkona valosaan aikaan, sillä se on ihan terveellistäkin. Hoidan esim asioita tai käyn kävelyllä. Ihmeellistä, jos en tekisi tätä myös vauvan kanssa.
Mutta yksinäisyyttä ja tylsyyttä en ole osannut odottaa (tai siis tylsää sitä varmaan kaikilla joskus on, elämä on sellaista, mutta että tylsyys olisi määrittävä tunne, niin en usko). En arkenakaan etätöiden takia nää jatkuvasti ihmisiä, mutta puolisoa tietysti päivittäin. Lisäksi nään sisaruksiani, äitiäni ja ystäviäni välillä.
Pidän sulle peukkuja, että vauvahaaveet käy pian toteen 😊 Ei kuitenkaan kannata ladata vauvavuoteen liikaa toiveita ja suunnitelmia sille, että ehtisit/jaksaisit puuhastella ja harrastaa kotona paljon omia juttuja. Vauvat ja lapset ovat erilaisia ja esimerkiksi itse olen joutunut hyväksymään sen, että monet minulle mieluisat harrastukset on täytynyt jättää tauolle pariksi vuodeksi. En osaa edes kuvitella, millaisia vauvoja/taaperoita niillä äideillä on oltava, jotka pystyvät pistämään pientä yritystoimintaa pystyyn tai opiskelemaan tutkintoja vauvavuoden aikana. Oma lapseni ei ole mielestäni edes ollut mitenkään erityisen vaativa vauva tai taapero 😅
Kannattaa asennoitua siten, että se vauvavuosi on vauvaa varten ja muut jutut kivaa ekstraa, joka saattaa jäädä pois.
Kiitos tsempistä! Hahah! No, ei mulla ole mitään suuria odotuksia siitä, että mitä tekisin vauvavuonna, mutta ehkä jo sekin, että jos sitä vaikka kerkeisi lukemaan tai tekemään käsitöitä enemmän, kun ei käy töissä. Siis niinä hetkinä, kun vauva nukkuu. Jos siis jaksamista tai kiinnostusta silloin on. Ja kuten sanoin, niin riippuu varmasti ihan vauvasta, että millaista se arki on. Kuitenkin suhtaudun hyvin myönteisesti vauvan kanssa olemiseen kahdestaan kotona. Saa työelämästäkin kivan tauon.
Vierailija kirjoitti:
Lentomatkustus pitää kieltää alle 7-vuotiailta, eivät muutenkaan muista mitään reissusta jotkut parivuotiaat ja sitten niitä roudataan jonnekin Balille.
Vauvat ja lapset nauttii reissaamisesta ja kokemuksista vaikka ei ät niitä muistaisikaan ihan kaikkia kuin kuvien kautta myöhemmin. Käytkö sä reissuissa vain saadaksesi muistoja?
Ja meidän lapset kyllä muistaa yksittäisiä asioita (lähinnä tunteita) sieltä taaperona tehdyistä matkoista. Vauvana tehdyistä matkoista toki vain meidän kertomana. Yhtäkään matkaa en ole katunut, ihanaa seurata lasten riemua ja kokemuksia. Esikoisen eka matka kun hän oli 4 kk, toinen ehti puoli vuotiaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen sellainen äiti joka on ollut ihan todella paljon puistossa, metsässä ja pihalla lapsen kanssa. Sen lisäksi olen aika paljon rampannut vauvakahviloissa ja museoissa kavereiden ja heidän lasten kanssa, olen sellainen että kaipaan muutakin seuraa kuin vain tämän oman ydinperheen. Voit tehdä arjesta sinun näköistä, ja aika ja lapsen temperamentti ja luonne vasta näyttää mikä teille sopii. Eikö se useimmilla ole kultainen keskitie? Sitten on jotain supervillejä tapauksia joiden kanssa voi mennä museoon vasta suunnilleen 5-vuotiaina. Sitä vain ei oikein etukäteen voi ennustaa että millainen lapsi sieltä putkahtaa ja miten itse lopulta kestät sitä mahdollisesti monotonista vauva-arkea (toisaalta saatat olla niin loppu että haluat vain hissutella kotona, mutta ei sekään ole kaikkein tavallisinta).
Lapset on erilaisia. Etukäteen ei voi tietää, millainen oma lapsi on. Yksi lapsi tykkää leikkiä sisällä itsekseen ja näpertää pienten asioiden parissa, toinen kaipaa menoa ja meininkiä ulkona.
Kotikin vaikuttaa. Jos asuu pienessä kerrostaloasunnossa, niin varmasti houkuttelee ulos ja joihin menoihin lähteminen eri tavalla, kuin jos kotona ja omalla pihalla on paljon tekemistä. Meidän onni oli, että asuttiin pikkulapsiaikana talossa, jonka yhteydessä oli pieni liikuntasali. Liikuntasali oli osan päivästä tyhjillään ja saatiin käydä siellä lapsen kanssa potkimassa palloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava ketju! Minulla ei ole vielä omia lapsia, mutta suunnitteilla kyllä ja toivottavasti tämän vuoden aikana tulisin raskaaksi.
Olen todella introvertti ja viihdyn siis itsekseni paljon. Pidän myös rauhallisesta tekemisestä ja kotona olemisesta. Olen ajatellut hyvin myönteisesti vanhempainvapaasta eli että olisi kiva vain olla kahdestaan vauvan kanssa. Olisi päivärytmi, eikä travitsisi tehdä mitään ihmeellisempää, mutta toisaalta olisi kerrankin aikaa tehdä kaikenlaista. Olen siinä uskossa, että vastasyntynyt vain nukkuu ja syö, joten jos ei halua nukkua aina silloin, kun vauvakin, niin sehän mahdollistaa omien harrastusten ja projektien tekemistä (siis kotona). Niihin ei perusarjessa ole tarpeeksi aikaa. Tiedän myös ihmisiä, jotka ovat opiskelleet vanhempainvapaallaan eli aikaa on muuhunkin kuin pelkästään vauvan hoitoon. Tämäkin tietysti riippuu siitä, että millainen vauva on.
Vaikka viihdyn kotonakin, niin vanhempainvapaa mahdollistaa myös paljon muutakin tekemistä kuin kotona olemisen eli vaikkapa retket ja näyttelyissä käynnit jne. Olisi aikaa monille asioille, mutta toisaalta ei tarvitse tehdäkään mitään ihmeellistä: voi vain ihastella omaa lastaan ja seurata hänen kehitystään.
Käyn muutoinkin päivittäin ulkona tai vähintään yritän. Teen etänä töitä, joten työn takia minun ei tarvitse liikkua, mutta yritän liikkua päivällä ulkona valosaan aikaan, sillä se on ihan terveellistäkin. Hoidan esim asioita tai käyn kävelyllä. Ihmeellistä, jos en tekisi tätä myös vauvan kanssa.
Mutta yksinäisyyttä ja tylsyyttä en ole osannut odottaa (tai siis tylsää sitä varmaan kaikilla joskus on, elämä on sellaista, mutta että tylsyys olisi määrittävä tunne, niin en usko). En arkenakaan etätöiden takia nää jatkuvasti ihmisiä, mutta puolisoa tietysti päivittäin. Lisäksi nään sisaruksiani, äitiäni ja ystäviäni välillä.
Pidän sulle peukkuja, että vauvahaaveet käy pian toteen 😊 Ei kuitenkaan kannata ladata vauvavuoteen liikaa toiveita ja suunnitelmia sille, että ehtisit/jaksaisit puuhastella ja harrastaa kotona paljon omia juttuja. Vauvat ja lapset ovat erilaisia ja esimerkiksi itse olen joutunut hyväksymään sen, että monet minulle mieluisat harrastukset on täytynyt jättää tauolle pariksi vuodeksi. En osaa edes kuvitella, millaisia vauvoja/taaperoita niillä äideillä on oltava, jotka pystyvät pistämään pientä yritystoimintaa pystyyn tai opiskelemaan tutkintoja vauvavuoden aikana. Oma lapseni ei ole mielestäni edes ollut mitenkään erityisen vaativa vauva tai taapero 😅
Kannattaa asennoitua siten, että se vauvavuosi on vauvaa varten ja muut jutut kivaa ekstraa, joka saattaa jäädä pois.Kiitos tsempistä! Hahah! No, ei mulla ole mitään suuria odotuksia siitä, että mitä tekisin vauvavuonna, mutta ehkä jo sekin, että jos sitä vaikka kerkeisi lukemaan tai tekemään käsitöitä enemmän, kun ei käy töissä. Siis niinä hetkinä, kun vauva nukkuu. Jos siis jaksamista tai kiinnostusta silloin on. Ja kuten sanoin, niin riippuu varmasti ihan vauvasta, että millaista se arki on. Kuitenkin suhtaudun hyvin myönteisesti vauvan kanssa olemiseen kahdestaan kotona. Saa työelämästäkin kivan tauon.
Mulla oli ns helppo vauva joka nukkui ja söi hyvin, mutta jo ihan parikuisena vaati jo paljon viihdytystä joten siinä kohtaa sai omat harrastukset unohtaa. Lisäksi ota huomioon että ihan pienen vauva imetykseen tai pulloruokintaan mene tosi paljon aikaa, vauva on tissillä tyyliin 5-6 tuntia päivässä, ihan oikeasti, ns "tilatessaan" maitoa (kasvattaessaan maitomäärää), ja ei se pieni suu ja maha vaan vedä suurta määrää kerralla. Siinä kun sitten vähän peset sen pyllyä ja yrität itse ehtiä syödä niin ei aikaa jää paljon muuhun puuhasteluun. Noina pitkien imetysten aikoina kyllä itse katsoin tv-sarjoja pitkiäkin aikoja joten ehkä siinä joku muu kirjoittaisi väitöskirjaa tai kutoisi, jos saa vauvan järjestettyä tissille / pullolle jotenkin ergonomisesti. Sitten tosiaan kun syöminen nopeutuu niin vauva jo lähtee ryömimään tai alkaa muuten vain valvoa enemmän päivällä joten tuo äidin vapaa-aika vähenee entisestään. Siis on varmaan rauhallistemperamenttisia vauvoja, jotka jaksavat istua sitterissä maailmaa tutkaillen, mutta näitä on varmasti vähemmistö. Eli todennäköisesti sitä aikaa jää vanhemmalle kuitenkin aika vähän. Mulla oli niinkin vauva-aikana että kesti kauan oppia se että mun on tehtävä ihan kaikki vauvan päiväunien aikana. Ensin kulutin sitä aikaa somettaen ja mihin lie, ja juuri kun olin laittamassa ekaa haarukallista ruokaa suuhun, niin ipana heräsikin. Ja ei ne pienenkään päiväunet kestä kerralla välttämättä 1-2 tuntia enempää.
Lapset on erilaisia, vanhemmat on erilaisia, elämäntilanteet on erilaisia. Sitä voi suunnitella kaikenlaista ennen lapsen tuloa, mutta se ei välttämättä toteudu. Aika näyttää, millaiseksi arki muodostuu. Toisen lapsen kanssa kotona oleilu voi olla tosi helppoa, mielekästä ja mukavaa, toisen kanssa koti on vankila, josta pitää päästä ulos. Paljon riippuu myös lapsen iästä.
Se vanhemmuusjuttu, mitä ei kannata jo raskausaikana imaista itseensä, on toisten perheiden arvostelu. Jokainen perhe on aivan erilainen, ja se mikä toimii toisilla, voi olla toisille aivan väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei äitiyslomaa kirjoitti:
Ihan järjettömän tylsää. Ykkösen kanssa jaksoin 4 kk äitiyslomaa, kakkosen 5 kk. Kolmosen kanssa tein maisteriopinnot kahdessa vuodessa äitiyslomalla. Ehkä jollekin riittää elämänsisällöksi joku retkeily kerran päivässä, ei minulle.
Teit lapset jonkun toisen hoidettaviksi? No kai niihin ehtii tutustua siinä muutaman hereilläolotunnin aikana...
Normaali tilanne jos on isä. Miksi se on heti tuomittavaa jos sukupuolet on toisin päin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa mitä sanotte, mutta lapselle tekee erittäin hyvää päästä ulos pihalle, lähimetsään tai leikkipuistoon edes muutaman kerran viikossa. Jo sille 2-vuotiaalle.
2-vuotiaalle kyllä, mutta ap puhui nyt alle 2-vuotiaista ja vauvoista. Muistan kyllä kun yritin olla Hyvä Äiti ja viedä 1,5-vuotiaani lähimetsään metsäretkelle. Se huusi kuin syötävä, kun eihän se pysynyt siellä epätasaisessa maastossa pystyssä ja oli koko ajan nenällään.
Ja mun lapsi on taas nuohonnut puskia siitä asti kun oppi kävelemään - näin me ollaan erilaisia jo pikkutaaperoina. Mutta eihän tämä esim tarkoita etteikö tämän kirjoittajan lapsesta voisi myöhemmin tulla millainen eräjorma tahansa, kaikki muuttuvat elämänsä aikana moneen kertaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen vauva-arki on juuri sellaista kuin teet siitä. Me käytiin puistoissa ja metsissä seikkailemassa. Lisäksi puuhailtiin yhdessä kotona ja kotipihalla. Kannattaa vaan ohittaa muiden tapa olla vanhempi. Heidän tapansa olla vanhempi sopii ehkä heille, mutta ei välttämättä sinulle. Puistossa on kyllä tosi usein ikäistä seuraa ja todennäköisesti samanhenkisiä vanhempia, kun muut ovat siellä kahviloissa ja museoissa ja jalkapallokentillä.
On myös aika paljon sellaisia asioita, joita et itse "tee", kuten lapsen temperamentti, univaikeudet, mahdolliset sairaudet ja allergiat. Jos on ns. "helppo" lapsi ja/tai tukiverkostoja, silloin vanhempi voi todellakin tehdä arjesta oman näköistään. Aika monella on kuitenkin sellainen tilanne, että se ei ole omassa päätösvallassa, kunhan vaan jotenkin luovitaan miten pystytään.
Vierailija kirjoitti:
Ydinperheen muurien sisään vangitseminen on kasvatusmallina historiallinen poikkeus. Suurin osa ihmiskuntaa kasvaa nykyisinkin aikuisuuteen osana kotiseutunsa yhteisöä, ei kotiäidin tai koti-isän tärkeydentunteen välikappaleena.
On ehkä hieman eri asia kun kylä kasvattaa jossain alkuperäisessä yhteisössä kun kahvila-asiakkaat kasvattaa? "Yhteisöhän" se on sekin,
Muuten olen sitä mieltä, että vauvat ja taaperot tarvitsevat raitista ilmaa, mutta leikkipuistoissa on ikävän koleaa yleensä, aikuiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa mitä sanotte, mutta lapselle tekee erittäin hyvää päästä ulos pihalle, lähimetsään tai leikkipuistoon edes muutaman kerran viikossa. Jo sille 2-vuotiaalle.
2-vuotiaalle kyllä, mutta ap puhui nyt alle 2-vuotiaista ja vauvoista. Muistan kyllä kun yritin olla Hyvä Äiti ja viedä 1,5-vuotiaani lähimetsään metsäretkelle. Se huusi kuin syötävä, kun eihän se pysynyt siellä epätasaisessa maastossa pystyssä ja oli koko ajan nenällään.
Ja mun lapsi on taas nuohonnut puskia siitä asti kun oppi kävelemään - näin me ollaan erilaisia jo pikkutaaperoina. Mutta eihän tämä esim tarkoita etteikö tämän kirjoittajan lapsesta voisi myöhemmin tulla millainen eräjorma tahansa, kaikki muuttuvat elämänsä aikana moneen kertaan.
Mulla oli tapana, kun lapsi lähti tutkimaan leikkikentän viereistä metsikköä, kulkea hänen takanaan ja varjella häntä kaatumasta. Pidin tärkeänä, että lapsi saa toteuttaa tutkimisen tarvettaan. Myös lapsen kokemus omasta vapaudesta oli mulle tärkeä ylläpidettävä.
Leikkikentällähän ei ole sinänsä lapsen kannalta kiinnostavaa monimuotoisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava ketju! Minulla ei ole vielä omia lapsia, mutta suunnitteilla kyllä ja toivottavasti tämän vuoden aikana tulisin raskaaksi.
Olen todella introvertti ja viihdyn siis itsekseni paljon. Pidän myös rauhallisesta tekemisestä ja kotona olemisesta. Olen ajatellut hyvin myönteisesti vanhempainvapaasta eli että olisi kiva vain olla kahdestaan vauvan kanssa. Olisi päivärytmi, eikä travitsisi tehdä mitään ihmeellisempää, mutta toisaalta olisi kerrankin aikaa tehdä kaikenlaista. Olen siinä uskossa, että vastasyntynyt vain nukkuu ja syö, joten jos ei halua nukkua aina silloin, kun vauvakin, niin sehän mahdollistaa omien harrastusten ja projektien tekemistä (siis kotona). Niihin ei perusarjessa ole tarpeeksi aikaa. Tiedän myös ihmisiä, jotka ovat opiskelleet vanhempainvapaallaan eli aikaa on muuhunkin kuin pelkästään vauvan hoitoon. Tämäkin tietysti riippuu siitä, että millainen vauva on.
Vaikka viihdyn kotonakin, niin vanhempainvapaa mahdollistaa myös paljon muutakin tekemistä kuin kotona olemisen eli vaikkapa retket ja näyttelyissä käynnit jne. Olisi aikaa monille asioille, mutta toisaalta ei tarvitse tehdäkään mitään ihmeellistä: voi vain ihastella omaa lastaan ja seurata hänen kehitystään.
Käyn muutoinkin päivittäin ulkona tai vähintään yritän. Teen etänä töitä, joten työn takia minun ei tarvitse liikkua, mutta yritän liikkua päivällä ulkona valosaan aikaan, sillä se on ihan terveellistäkin. Hoidan esim asioita tai käyn kävelyllä. Ihmeellistä, jos en tekisi tätä myös vauvan kanssa.
Mutta yksinäisyyttä ja tylsyyttä en ole osannut odottaa (tai siis tylsää sitä varmaan kaikilla joskus on, elämä on sellaista, mutta että tylsyys olisi määrittävä tunne, niin en usko). En arkenakaan etätöiden takia nää jatkuvasti ihmisiä, mutta puolisoa tietysti päivittäin. Lisäksi nään sisaruksiani, äitiäni ja ystäviäni välillä.
Pidän sulle peukkuja, että vauvahaaveet käy pian toteen 😊 Ei kuitenkaan kannata ladata vauvavuoteen liikaa toiveita ja suunnitelmia sille, että ehtisit/jaksaisit puuhastella ja harrastaa kotona paljon omia juttuja. Vauvat ja lapset ovat erilaisia ja esimerkiksi itse olen joutunut hyväksymään sen, että monet minulle mieluisat harrastukset on täytynyt jättää tauolle pariksi vuodeksi. En osaa edes kuvitella, millaisia vauvoja/taaperoita niillä äideillä on oltava, jotka pystyvät pistämään pientä yritystoimintaa pystyyn tai opiskelemaan tutkintoja vauvavuoden aikana. Oma lapseni ei ole mielestäni edes ollut mitenkään erityisen vaativa vauva tai taapero 😅
Kannattaa asennoitua siten, että se vauvavuosi on vauvaa varten ja muut jutut kivaa ekstraa, joka saattaa jäädä pois.Kiitos tsempistä! Hahah! No, ei mulla ole mitään suuria odotuksia siitä, että mitä tekisin vauvavuonna, mutta ehkä jo sekin, että jos sitä vaikka kerkeisi lukemaan tai tekemään käsitöitä enemmän, kun ei käy töissä. Siis niinä hetkinä, kun vauva nukkuu. Jos siis jaksamista tai kiinnostusta silloin on. Ja kuten sanoin, niin riippuu varmasti ihan vauvasta, että millaista se arki on. Kuitenkin suhtaudun hyvin myönteisesti vauvan kanssa olemiseen kahdestaan kotona. Saa työelämästäkin kivan tauon.
Mäkin ajattelin näin, mutta sitten en nukkunut vuoteen, ja lapsi olikin äärimmäisen vaativa alusta saakka. En ole nyt kahteen vuoteen ehtinyt lukea sivuakaan kirjaa enkä katsoa yhtään elokuvaa. Ei ollut mun päätös. Kotona ei ole kivaa, koska kotona ollessa joudun suorittamaan koko ajan. Kun lapsi nukkuu, teen pakollisia kotitöitä ja yritän itsekin nukkua. Ei todellakaan ole energiaa mitään harrasteita ajatellakaan.
En valinnut tätä. Jos voisin valita, en todellakaan valitsisi tätä. Mutta kukaan ei voi valita millaisen lapsen saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen vauva-arki on juuri sellaista kuin teet siitä. Me käytiin puistoissa ja metsissä seikkailemassa. Lisäksi puuhailtiin yhdessä kotona ja kotipihalla. Kannattaa vaan ohittaa muiden tapa olla vanhempi. Heidän tapansa olla vanhempi sopii ehkä heille, mutta ei välttämättä sinulle. Puistossa on kyllä tosi usein ikäistä seuraa ja todennäköisesti samanhenkisiä vanhempia, kun muut ovat siellä kahviloissa ja museoissa ja jalkapallokentillä.
On myös aika paljon sellaisia asioita, joita et itse "tee", kuten lapsen temperamentti, univaikeudet, mahdolliset sairaudet ja allergiat. Jos on ns. "helppo" lapsi ja/tai tukiverkostoja, silloin vanhempi voi todellakin tehdä arjesta oman näköistään. Aika monella on kuitenkin sellainen tilanne, että se ei ole omassa päätösvallassa, kunhan vaan jotenkin luovitaan miten pystytään.
Silti sanoisin että monelle tulee järkytyksenä se miten sitovaa homma on alusta asti, itselleni ainakin tuli, vaikka oli helppo lapsi, olin hoitanut lapsia aiemmin ja yrittänyt pohtia asiaa etukäteen. Se on sitten se vanhemman kehitystehtävä tulla sinuiksi tämän asian kanssa niin hyvin kuin mahdollista; itse kyllä kipuilen edelleen toisinaan, vaikka lapsi on jo reilusti leikki-ikäinen, mutta ajattelen että tämäkin on normaalia. Tämä on ollut upeakin oppimismatka, kun on löytänyt itsestään näitä uusia taitoja ja kykyjä, ja se on voimaannuttanut ajattelemaan että "pystyn mihin vain" kun pystyn tähänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa mitä sanotte, mutta lapselle tekee erittäin hyvää päästä ulos pihalle, lähimetsään tai leikkipuistoon edes muutaman kerran viikossa. Jo sille 2-vuotiaalle.
2-vuotiaalle kyllä, mutta ap puhui nyt alle 2-vuotiaista ja vauvoista. Muistan kyllä kun yritin olla Hyvä Äiti ja viedä 1,5-vuotiaani lähimetsään metsäretkelle. Se huusi kuin syötävä, kun eihän se pysynyt siellä epätasaisessa maastossa pystyssä ja oli koko ajan nenällään.
Ja mun lapsi on taas nuohonnut puskia siitä asti kun oppi kävelemään - näin me ollaan erilaisia jo pikkutaaperoina. Mutta eihän tämä esim tarkoita etteikö tämän kirjoittajan lapsesta voisi myöhemmin tulla millainen eräjorma tahansa, kaikki muuttuvat elämänsä aikana moneen kertaan.
Mulla oli tapana, kun lapsi lähti tutkimaan leikkikentän viereistä metsikköä, kulkea hänen takanaan ja varjella häntä kaatumasta. Pidin tärkeänä, että lapsi saa toteuttaa tutkimisen tarvettaan. Myös lapsen kokemus omasta vapaudesta oli mulle tärkeä ylläpidettävä.
Leikkikentällähän ei ole sinänsä lapsen kannalta kiinnostavaa monimuotoisuutta.
Mutta ei metsä vain kaikkia kiinnosta vaikka mikä olisi, minkä tuon kirjoittajan kokemus osoittaa, että lapsi alkoi huutaa suoraa huutoa metsään jouduttuaan. Ehkä monelle riittää hiekkalaatikon hiekka tutkittavaksi pitkäksi aikaa, esim. Eli ei sitä lasta voi sinne metsään pakottaa. Itse olen yrittänyt tätä puskanuohoojaa pakottaa paikkoihin ja tilanteisiin jotka eivät hänelle sovi, ja tuota itkua ja huutoa siitä on vain seurannut.
Harrastus on ehdottomasti enemmän vanhempaa varten, ja lapsikin toivottavasti nauttii. Mutta ei nyt ehkä silti johdu siitä, että vanhempi "ei kestä tylsyyttä lapsensa kanssa". Voi olla että vanhemmat on aktiivisia ja sosiaalisia ja heistä on hauskaa mennä vaikkapa vauvauintiin, jos vauvansa tykkää vedestä. Siellä saattaa kaikenlisäksi tutustua uusiin ihmisiin, ja mikä parasta, saman ikäisten lasten vanhempiin.