Apua: lesbona seurakuntaan?
Olen rakastavassa parisuhteessa naisen kanssa, ollut jo yhdeksän vuotta.
Olen viimeisen parin vuoden aikana löytänyt sanoman Jeesuksesta, ruvennut rukoilemaan ja lukemaan Raamattua. Olen siis kristitty ja tiedän Raamatun opetukset ja että monet kristityt ajattelevat homoseksin olevan synti ja opettavan mustavalkoisesti että suhde samaa sukupuolta olevan kanssa on synti ja väärin.
Koen, että rakkaus tulee Jumalalta ja myös meidän keskinäinen rakkautemme tulee Jumalalta. Mielestäni ero olisi kohdallamme se isoin synti. Me olemme sitoutuneet jakamaan arjen ja tukemaan toisiamme. Olemme saaneet kasvaa yhdessä kun on voinut olla täysin avoin toiselle. Eikö se olisi isoin synti jos tällainen parisuhde täytyisi rikkoa ja erottaa?
Haluaisin löytää kristittyjen yhteyden, mutten kehtaa mennä seurakunnan toimintaan mukaan. Pelkään, että minut tuomitaan. Asumme pienellä paikkakunnalla.
Haluaisin löytää kristityn yhteisön, sellaisen missä minut hyväksytään. Onko palstan kristityillä neuvoa?
Kommentit (215)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmasti hirveästi seurakunnasta.
Minä itse erosin kirkosta koska se ristiriitainen ajatusmalli ei vaan uppoa ei millään. Että kaikki ollaan jumalan lapsia ja tärkeitä. Paitsi homot.
Uskon itsekseni omalla tavallani. Siihen en seurakuntaa tarvitse.
Kaikki ollaan jumalan lapsia, mutta valtaosa ei pelastu syntiensä takia.
Niinpä, valtaosa pelastuu sen takia, että uskoo Jeesukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos on esim. Naispari, jolla on hedelmöityshoitojen kautta lapsia? Jos äidit tulevat uskoon niin pitääkö silloinkin erota koska homoseksuaalisuus on syntiä ja lapset joutuvat kasvamaan eroperheessä? Onko se Jumalan mielen mukaista?
kukaan uskoon tullut ei jatka lesboseksiä. Moni homo elää selibaatissa. Usein se toinen lähtee koska haluaa seksiä, joten valinta ei ole sen uskovan.
Olisitko sinä valmis elämään loppuelämäsi selibaatissa? Ei edes itsetyydytystä.
Todellakin. Oikeasti; ego ja libido eivät mahdu taivasten valtakuntaan. Siksi portin sanotaan olevan todella kapea.
Ei kannata ottaa Raamattua niin tosissaan. Valitse sieltä itsellesi sopivat palat. Niin heterotkin tekevät. Nusuttelevat ennen ja jälkeen avioliiton eivätkä tunne siitä mitään tunnontuskia, mutta ovat hanakasti kieltämässä saman homoilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos on esim. Naispari, jolla on hedelmöityshoitojen kautta lapsia? Jos äidit tulevat uskoon niin pitääkö silloinkin erota koska homoseksuaalisuus on syntiä ja lapset joutuvat kasvamaan eroperheessä? Onko se Jumalan mielen mukaista?
kukaan uskoon tullut ei jatka lesboseksiä. Moni homo elää selibaatissa. Usein se toinen lähtee koska haluaa seksiä, joten valinta ei ole sen uskovan.
Olisitko sinä valmis elämään loppuelämäsi selibaatissa? Ei edes itsetyydytystä.
Todellakin. Oikeasti; ego ja libido eivät mahdu taivasten valtakuntaan. Siksi portin sanotaan olevan todella kapea.
Ei se portti ole libidon takia kapea vaan ylpeyden. Ihmisen ylpeys ei salli tunnustaa että juuri minä olen pilalla, lunastuskunnossa.
Niinpä ihminen ei ole tarvitsevinaan Jeesusta itseään pelastamaan.
Tavallisen evankelisluterilaisen seurakunnan piirissä en usko monenkaan alle 50-vuotiaan kokevan homoseksuaalisuutta merkittäväksi ongelmaksi. Edes pienillä paikkakunnilla. Rohkeasti vaan mukaan, yleensä uusista kasvoista ollaan todella innoissaan ja etenkin nuorehkot papit laittavat usein itsensä likoon tutustuakseen seurakuntalaisiin ja houkutellakseen näitä toimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku rupeaa nillittämään, muistata häntä Jeesuksen opetuksesta: "Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi". Menee suut suppuun.
Rakkaudella voi ymmärtää IHAN mitä tahansa. Monet pedarit kokevat omat halunsakin rakkautena.
Sekin on rakkautta, että kehoittaa uskovaista lähimmäistä tekemään Jumalan tahdon. Se taas selviää Raamatusta.
Ap: lue Raamattua lisää, uskon että Hänen tahtonsa sinunkin elämässä selviää ajan kanssa <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos on esim. Naispari, jolla on hedelmöityshoitojen kautta lapsia? Jos äidit tulevat uskoon niin pitääkö silloinkin erota koska homoseksuaalisuus on syntiä ja lapset joutuvat kasvamaan eroperheessä? Onko se Jumalan mielen mukaista?
kukaan uskoon tullut ei jatka lesboseksiä. Moni homo elää selibaatissa. Usein se toinen lähtee koska haluaa seksiä, joten valinta ei ole sen uskovan.
Olisitko sinä valmis elämään loppuelämäsi selibaatissa? Ei edes itsetyydytystä.
Todellakin. Oikeasti; ego ja libido eivät mahdu taivasten valtakuntaan. Siksi portin sanotaan olevan todella kapea.
Libido on sinänsä Jumalan luoma asia. Siitäkään ei saa tulla epäjumalaa, ja sen tulee taipua Hänen tahtoonsa.
Silti, libido mahtuu siinä missä koko ihminenkin, kun uskoo Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajana. Etkä egostakaan pääse koskaan irti, vaikka kuinka yrität. Siksi armo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos on esim. Naispari, jolla on hedelmöityshoitojen kautta lapsia? Jos äidit tulevat uskoon niin pitääkö silloinkin erota koska homoseksuaalisuus on syntiä ja lapset joutuvat kasvamaan eroperheessä? Onko se Jumalan mielen mukaista?
On erottava ja ainakin sen jolle lapset jäävät on lopetettava synnin teko. Lapsille on selitettävä lesbouden olevan syntiä ja kummankin katuvan sen harjoittamista. Eläen jatkossa ilman tätä syntiä.
Ai lapsille on parempi joutua yhtäkkiä vanhemman uskoon tulon myötä elää ilman toista rakastavaa vanhempaa kuin molempien rakastavien vanhempiensa kanssa ettei vaan joudu elämään perheessä, jossa on lesbouden synti? Saako lesbovanhempi mielestäsi edes tavata lastaan vai pitääkö hylätä kokonaan? Hohhoijaa. Jos tämä on kristityillä yleinen mielipide niin loppuu kyllä usko kristityihin.
Totta kai voit mennä mukaan seurakunnan tilaisuuksiin ja toimintaan. Ei se, mitä teet kotonasi kellekään kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Rohkeasti vaan mukaan, yleensä uusista kasvoista ollaan todella innoissaan ja etenkin nuorehkot papit laittavat usein itsensä likoon tutustuakseen seurakuntalaisiin ja houkutellakseen näitä toimintaan.
Näin papit varmasti toimivat, joskin syy on varsin raadollinen.
Alati kiihtyvän jäsenkadon seurauksena heitä pelottaa jatkuuko oma taloudellisesti turvattu sekä helppo ja huoleton elämä papin virassa muiden elättinä.
Siinä on varsinanainen syy tähän pappien harjoittamaan säälittävään ja halveksuttavaan ulkokultaiseen näytelmään.
Ei pappeja seurakuntalaiset tai muutkaan ihmiset aidosti kiinnosta. Oma valta, asema ja raha ovat tämän epäpyhän kolminaisuuden taustalla.
Voi kun te ihmiset tietäisitte, kuinka paljon nämä ylemmyydentunnossaan piehtaroivat papit teitä halveksivatkaan paatuneissa sydämissään.
Tervetuloa seurakuntaan. Kaikki ihmiset. Juuri sellaisena kuin olet. Rakkautta tarvitaan maailmassa.
Jumala sanoo Raamatussa että" minä armahdan kenet armahdan". Päätös on Hänen,ei ihmisten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lesbous vai helvetti kirjoitti:
lesbous vai Jeesus ja totuus
valitse
Ei tarvitse valita näiden väliltä. Jeesus ja totuus eivät ota kantaa ihmisen seksuaaliseen suuntautumiseen millään tavalla, ainoastaan moraaliin. Ihmisen moraalikäsitykset eivät ole Jumalan moraalikäsityksiä. Tästä syytä ihminen on tuomittu "kuoleman omaksi", kunnes sisäistää Jumalan moraalikäsitykset.
Sinä taidat julistaa jotain toista jeesusta kuin raamatun Jeesus.
Jeesus sanoi olevansa yhtä Isän kanssa. Siten Jeesus ei ole eri mieltä mistään, mikä on käsketty tai kielletty Vanhassa Testamentissa. Ja kyllä vain siellä kielletään homosuhteet ihan kuolemanrangaísŧuksen uhalla.
Mutta, siellä kielletään myös katkarapujen syöminen ja sekoitekankaisten vaatteiden käyttäminen.
Joten nytpä koen johdatusta saarnata teille sekoitekankaisista vaatteista. Tämä on vertauskuva asusta, jossa ihminen varustautuu kohtaamaan Jumalan. Polyesteri on omia tekoja, puuvilla Jeesuksen meille kerta kaikkiaan hankkima lahjavanhurskaus.
Älä sekoita näitä toisiinsa kun menet Jumalan eteen, vaan pukeudu pelkkään puuvillaan. Näin saat osaksesi täydellisen armon, olitpa millainen syntisäkki tahansa. Tämä on varmaa.
Yhtä varmaa on myös että sitä kohtaamisesta tulet muuttuneena, etkä enää halua tehdä kaikkia niitä asioita, joista ennen sait nautintoa. Kaikki synti ei lähde heti, kuningas Daavid pääsi vasta kuolinvuoteellaan eroon tarpeestaan panna kaikkia lähettyvilleen tulevia kauniita naisia. Mutta niin vain Jumalan armo riitti ja lopulta vapautti Daavidinkin hänen helmasynnistään.
Jeesus oli kyllä aika monesta asiasta eri mieltä, kuin esim. fariseukset ja lainoppineet pyhien kirjoitusten tulkinnassa. "Te tuomitsette lihan mukaan; minä en tuomitse ketään." "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa." Vanha testamentin kirjoitukset ovat vertauskuvallisia, samoin kuin Jeesuksen puheet. Sekä Vanha että Uusi testamentti puhuvat vertauksin ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta, ei ihmisten keskinäisistä suhteista. "Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä." "Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi"
Jeesus puuttui siihen että fariseukset ja lainoppineet olivat pystyttäneet kokonaan omia käskyjään ja pitemmälle meneviä kieltoja kuin itse asiassa oli kirjoitettu.
Esim. sapattina ei saanut tehdä töitä, josta oli sitten omavaltaisesti tulkittu että saa kävellä vain tietyn matkan ja edes kaivoon pudonnutta lammasta ei saanut pelastaa.
Mutta itse Laista Jeesus opetti ettei siitä katoa pieninkään piirto. Eli Jeesus vahvisti ja täytti Lain.
Jeesus ei vahvistanut lain tulkintaa tai antanut tuomiovaltaa ihmisille maan päällä.
"Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä."
"Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa."
"Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan."
Mitä tulee "lain täyttämiseen", tarkoittaa tämä sitä osaa "mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos on esim. Naispari, jolla on hedelmöityshoitojen kautta lapsia? Jos äidit tulevat uskoon niin pitääkö silloinkin erota koska homoseksuaalisuus on syntiä ja lapset joutuvat kasvamaan eroperheessä? Onko se Jumalan mielen mukaista?
On erottava ja ainakin sen jolle lapset jäävät on lopetettava synnin teko. Lapsille on selitettävä lesbouden olevan syntiä ja kummankin katuvan sen harjoittamista. Eläen jatkossa ilman tätä syntiä.
Ai lapsille on parempi joutua yhtäkkiä vanhemman uskoon tulon myötä elää ilman toista rakastavaa vanhempaa kuin molempien rakastavien vanhempiensa kanssa ettei vaan joudu elämään perheessä, jossa on lesbouden synti? Saako lesbovanhempi mielestäsi edes tavata lastaan vai pitääkö hylätä kokonaan? Hohhoijaa. Jos tämä on kristityillä yleinen mielipide niin loppuu kyllä usko kristityihin.
Sateenkaariväelle on yritetty kertoa, että oppi on kovaa. Ei kristittynä olo ole mitään maanpäällistä autuutta - päinvastoin! Itse noudatan paastojakin tarkasti. Sielun ja ruumiin puhtaus on tärkeää.
Kiitos kaikille vastanneille tähän mennessä.
Minä jatkan parisuhdettani ja hiljaista kristityn elämää. Jatkan Raamatunlukua ja rukousta (esirukousta sekä sen rukoilemista että Jeesus johdattaa minua elämässäni).
Seurakuntaan mihinkään pienryhmään en tämän keskustelun perusteella uskalla, mutta EV. LUT jumalanpalveluksessa uskallan toki käydä.
Silti toivon että vielä löytyisi esim joku porukka missä tutkia Raamattua eikä muut vaatisi mahdottomuuksia, kuten selibaattia.
Oi kun me kristityt ei ihan niin herkästi tartuttais siihen kivenmurikkaan.
Ap.
Homot ja lesbot ovat synnissä eläviä ihmisiä. Raamatun sanomaa ei voi tulkita kahdella eri tavalla. Kirkko kylläkin hyväksyy kaikki koska se pelkää jäsenkatoa, joka jo nyt on melkoinen. Jo yli kolmannes kansasta ei kuulu enää kirkkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos menet johonkin vapaampaan paikkaan tai jos vedät itse sellaista, ei ole pakko mennä Kirkon seurakuntaan, siellä on omat säännöt. On mahdollista että suurin osa ei hyväksy tai sitten jos se on avarakatseisempi seurakunta, niin ongelmaa ei ole. On hankala sanoa koska ei tiedä etukäteen.
Kirkon seurakunnan säännöissä ei missään kohtaa lue, että "lesbot älköön tulko paikalle". Kirkko ja sen toiminta on avointa kaikille.
"Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan."
Room. 1:2627
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos on esim. Naispari, jolla on hedelmöityshoitojen kautta lapsia? Jos äidit tulevat uskoon niin pitääkö silloinkin erota koska homoseksuaalisuus on syntiä ja lapset joutuvat kasvamaan eroperheessä? Onko se Jumalan mielen mukaista?
On erottava ja ainakin sen jolle lapset jäävät on lopetettava synnin teko. Lapsille on selitettävä lesbouden olevan syntiä ja kummankin katuvan sen harjoittamista. Eläen jatkossa ilman tätä syntiä.
Ai lapsille on parempi joutua yhtäkkiä vanhemman uskoon tulon myötä elää ilman toista rakastavaa vanhempaa kuin molempien rakastavien vanhempiensa kanssa ettei vaan joudu elämään perheessä, jossa on lesbouden synti? Saako lesbovanhempi mielestäsi edes tavata lastaan vai pitääkö hylätä kokonaan? Hohhoijaa. Jos tämä on kristityillä yleinen mielipide niin loppuu kyllä usko kristityihin.
Sateenkaariväelle on yritetty kertoa, että oppi on kovaa. Ei kristittynä olo ole mitään maanpäällistä autuutta - päinvastoin! Itse noudatan paastojakin tarkasti. Sielun ja ruumiin puhtaus on tärkeää.
Missä ARMO itsellesi? Jeesus armahtaa sinut, ei paasto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos menet johonkin vapaampaan paikkaan tai jos vedät itse sellaista, ei ole pakko mennä Kirkon seurakuntaan, siellä on omat säännöt. On mahdollista että suurin osa ei hyväksy tai sitten jos se on avarakatseisempi seurakunta, niin ongelmaa ei ole. On hankala sanoa koska ei tiedä etukäteen.
Kirkon seurakunnan säännöissä ei missään kohtaa lue, että "lesbot älköön tulko paikalle". Kirkko ja sen toiminta on avointa kaikille.
"Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan."
Room. 1:2627
Tietenkin on. Se on vahvistettu monessa kohdassa myös UT:ssa. Sen sijaan Mooseksen Lain kiellot esim. ruoan suhteen on kumottu lukuunottamatta veren syömisen kieltoa.
Uuden Liiton seurakunnalle jäi tämän verran noudatettavaa: *Välttäkää epäjumalille uhrattua, veren syömistä ja karttakaa haureuŧta. Kun te näin teette teille käy hyvin.