Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää
Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.
Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.
Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.
Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.
Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.
Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.
En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.
Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.
Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.
Kommentit (1482)
Vierailija kirjoitti:
Elämänhallinta.com.
Nollakorko oli, tuli ja meni, velkavipuisille tuli bye-bye.
Tervetuloa kirppiksille ostamaan käyttötavaroita ja punalappuja metsästämään markettiin. Mersut ja bemarit takaisin liikkeelle, osamaksut niistä pois ja pari-kolmesataatuhatta ajettua japsia alle parilla tonnilla autojobbarin häkkipihalta käteisellä. Kulkee ja menee katsastuksesta läpi, mutta pitää parkkeerata Prismalla vähän sivumpaan vaikka olisikin se marimekon kolmen huntin lompakonkuljetus laukku.
Kaikeksi pahaksi sannuli ja 3 muutama naista hallituksestaan menee davosiin miljardööripankkiirien kokoukseen ruinaamaan lisää lainaa jolla saadaan suomi niiden omistukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhä on paitsi laiska myös tyhmä, se näistä jutuista näkyy. Luuleeko köyhä, että sossun piikki on aina auki? Tällä menolla loppuu maksajat, ja köyhäkin saa opetella laskemaan elintasoa.
Laskemaan mihin? Oikeasti köyhät ihmiset - ja Mika ei ole yksi niistä - ostavat jo nyt vain välttämättömimmän. Ei pysty enempää laskemaan, sitten joutuu jo kadulle. Mutta sinunlaistesi ihmisten takia se on varmaan vain hyvä asia, niin ei sun verorahoistasi tartte maksaa.
Huoh, juuri siksi Mikakin asiasta valittaa, ei ole kenellekkään hyvä että kaikki kulut ovat nousseet järjettömästi. Nämä nousut vaikuttavat ihan jokaiseen työssäkäyvään ihmiseen.
Siksi asia tuodaan julkisuuteen. Ei nämä hintojen nousut kosketa vain köyhiä.
Et vissiin tajua taloudesta yhtään mitään etkä ymmärrä että jos Mikalla ei ole varaa kuluttaa se vaikuttaa ajanmittaan myös sun talouteen.Minäkin olen työssäkäyvä ihminen, en vaan pysty tekemään kokopäivätyötä. Saan osakuntoutustukea vakuutusyhtiöltä ja asumistukea. Kuukaudessa saan valtiolta 300 euroa. Toivottavasti se pysyy ennallaan, mutta en siis ole täysin valtion tukien varassa, niin kuin ei moni muukaan pienituloinen suomalainen.
Mikalla nyt kuitenkin on edelleen asiat hyvin, jos hän pystyy ostamaan joka päivä riittävästi ruokaa perheelle. Puhutaan asiasta uudestaan, jos hinnat nousevat niin että Mikan perheellä ei ole varaa ostaa kuin sitä purkkihernekeittoa, maitoa ja munia.
Puhutaan asiasta uudestaan sitten kuin hyvätuloisilla ei ole varaa ostaa ruokaa??!????EI VOI OLLA TODELLISTA!!
Sitten vastako sinä haluat että siitä puhutaan?!??
Eikö silloin mielestäsi ole hiukan liian myöhäistä???Sitten kun hyvätuloisella ei ole enää varaa ostaa ruokaa, missä jamassa itse kuvittelet olevasi jos tukien varassa olet!??! Ei hyvää päivää
En ole tukien varassa.
No puhutaan sitten ruoan hinnasta. Mutta kieltäydyn säälimästä hyvätuloista ihmistä, joka joutuu ensimmäistä kertaa elämässään jostain luopumaan.
Jos olet sama, joka sanoo edempänä saavansa 300€ kuussa tukia ja katsot ettet ole niiden varassa, käytät järjestelmää eli runsaasti veroja maksavia mikoja hyväksesi. Ja olet sitä mieltä, että samaiset runsaasti veroja maksavat mikat eivät saa olla harmissaan siitä, että heidän jäljellejäävä osuus tuloistaan riittää vähempään kuin ennen. Luultavasti mikat eivät kaipaa sääliäsi, mutta sinä kaipaat heidän verorahojaan?
Kyllä tässä keskustelussa linja on se, että Mikalla on oikeus säilyttää entinen elintasonsa, vaikka korot ja hinnat nousevat. Muuten on kateellinen köyhä.
Pitääkö yhteiskunnan alkaa maksaa tukia niille, jotka haluavat rakentaa yli puolen miljoonan euron omakotitalon? Espoossa tosin omakotitalojen keskihinnat ovat jotain 600 000 euroa, uusien varmasti enemmän.
Onko kaikilla keskiluokkaisilla subjektiivinen oikeus elää kuten Mika eli nollakorkoaikana?
Todellakin Mikalla on työtätekevänä oikeus omiin rahoihinsa sen sijaan, että ne valuvat jonkun tukiloisen taskuun. Ei ole oikein, että Mikan elintaso laskee samaan aikaan kuin hänen verorahoillaan elävän pysyy ennallaan.
Eikä mennyt kuin pari minuuttia, kun jo löytyi ihmisiä, joiden mielestä Mikalla ei ole oikeutta omiin rahoihinsa.
Tämä. Hiukan on hämärtynyt käsitteet omat rahat ja muiden rahat siellä saamapuolella.
Tämä. Ihan kuin Lapin matkat olisi joku työttömien ihmisoikeusloukkaus tai omistusasunto.
Monet köyhät täällä kommentoi, kun Mika olisi heiltä jotain riistänyt. Ollenkaan miettimättä, että Mika osaltaan mahdollistaa ne köyhien tuet.
No nyt hänellä ei sitten ole varaa niihin. Mikä ongelma?
Olisko ihan vaikka se, että jos Mikä saisi pitää koko palkkansa itsellään, olisi hänellä kulujen noustuakin varaa entiseen elintasoonsa.

Omiin rahoihin? Tarkoitat lainattuihin. Omat rahathan on näiden demareiden kauhistus. Sirkus pyörii toisten rahoilla eli velalla.
Mika käy töissä ja saa palkkaa. Kenen rahaa Mikan palkka on, jos ei Mikan?
Lonkkaleikkaus maksaa 14000 ja se maksetaan verorahoista. Arvaa paljonko lääkärin palkka on
Eli Mika on lääkäri ja lääkärillä ei ole oikeutta omaan palkkaansa, koska on julkisella töissä. Eli siis otetaan julkiselta palkat pois ja siirretään ne köyhille, vai millainen ajatusketju sulla oli tämän takana?
Mika voi olla myös kiinteistövälittäjä, joka ei ole julkisella mutta saa kovaa palkkaa. Onko kiinteistövälittäjä-Mikalla oikeus siihen omaan palkkaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhä on paitsi laiska myös tyhmä, se näistä jutuista näkyy. Luuleeko köyhä, että sossun piikki on aina auki? Tällä menolla loppuu maksajat, ja köyhäkin saa opetella laskemaan elintasoa.
Laskemaan mihin? Oikeasti köyhät ihmiset - ja Mika ei ole yksi niistä - ostavat jo nyt vain välttämättömimmän. Ei pysty enempää laskemaan, sitten joutuu jo kadulle. Mutta sinunlaistesi ihmisten takia se on varmaan vain hyvä asia, niin ei sun verorahoistasi tartte maksaa.
Huoh, juuri siksi Mikakin asiasta valittaa, ei ole kenellekkään hyvä että kaikki kulut ovat nousseet järjettömästi. Nämä nousut vaikuttavat ihan jokaiseen työssäkäyvään ihmiseen.
Siksi asia tuodaan julkisuuteen. Ei nämä hintojen nousut kosketa vain köyhiä.
Et vissiin tajua taloudesta yhtään mitään etkä ymmärrä että jos Mikalla ei ole varaa kuluttaa se vaikuttaa ajanmittaan myös sun talouteen.Minäkin olen työssäkäyvä ihminen, en vaan pysty tekemään kokopäivätyötä. Saan osakuntoutustukea vakuutusyhtiöltä ja asumistukea. Kuukaudessa saan valtiolta 300 euroa. Toivottavasti se pysyy ennallaan, mutta en siis ole täysin valtion tukien varassa, niin kuin ei moni muukaan pienituloinen suomalainen.
Mikalla nyt kuitenkin on edelleen asiat hyvin, jos hän pystyy ostamaan joka päivä riittävästi ruokaa perheelle. Puhutaan asiasta uudestaan, jos hinnat nousevat niin että Mikan perheellä ei ole varaa ostaa kuin sitä purkkihernekeittoa, maitoa ja munia.
Puhutaan asiasta uudestaan sitten kuin hyvätuloisilla ei ole varaa ostaa ruokaa??!????EI VOI OLLA TODELLISTA!!
Sitten vastako sinä haluat että siitä puhutaan?!??
Eikö silloin mielestäsi ole hiukan liian myöhäistä???Sitten kun hyvätuloisella ei ole enää varaa ostaa ruokaa, missä jamassa itse kuvittelet olevasi jos tukien varassa olet!??! Ei hyvää päivää
En ole tukien varassa.
No puhutaan sitten ruoan hinnasta. Mutta kieltäydyn säälimästä hyvätuloista ihmistä, joka joutuu ensimmäistä kertaa elämässään jostain luopumaan.
Jos olet sama, joka sanoo edempänä saavansa 300€ kuussa tukia ja katsot ettet ole niiden varassa, käytät järjestelmää eli runsaasti veroja maksavia mikoja hyväksesi. Ja olet sitä mieltä, että samaiset runsaasti veroja maksavat mikat eivät saa olla harmissaan siitä, että heidän jäljellejäävä osuus tuloistaan riittää vähempään kuin ennen. Luultavasti mikat eivät kaipaa sääliäsi, mutta sinä kaipaat heidän verorahojaan?
Kyllä tässä keskustelussa linja on se, että Mikalla on oikeus säilyttää entinen elintasonsa, vaikka korot ja hinnat nousevat. Muuten on kateellinen köyhä.
Pitääkö yhteiskunnan alkaa maksaa tukia niille, jotka haluavat rakentaa yli puolen miljoonan euron omakotitalon? Espoossa tosin omakotitalojen keskihinnat ovat jotain 600 000 euroa, uusien varmasti enemmän.
Onko kaikilla keskiluokkaisilla subjektiivinen oikeus elää kuten Mika eli nollakorkoaikana?
Todellakin Mikalla on työtätekevänä oikeus omiin rahoihinsa sen sijaan, että ne valuvat jonkun tukiloisen taskuun. Ei ole oikein, että Mikan elintaso laskee samaan aikaan kuin hänen verorahoillaan elävän pysyy ennallaan.
Eikä mennyt kuin pari minuuttia, kun jo löytyi ihmisiä, joiden mielestä Mikalla ei ole oikeutta omiin rahoihinsa.
Tämä. Hiukan on hämärtynyt käsitteet omat rahat ja muiden rahat siellä saamapuolella.
Tämä. Ihan kuin Lapin matkat olisi joku työttömien ihmisoikeusloukkaus tai omistusasunto.
Monet köyhät täällä kommentoi, kun Mika olisi heiltä jotain riistänyt. Ollenkaan miettimättä, että Mika osaltaan mahdollistaa ne köyhien tuet.
MIten se mika köyhiä auttaa voi hyvä luja miten törkeää paskapuhetta. Mika omilla toimillaan rasittaa suomen taloutta ja kuuluu siihen sakkiin joka pitää köyhät köyhinä antamatta töitä ja vinkuu halpatyövoiman perään.
Koronnousuun pitää varautua,samoin työttömyyteen tms.Tämäkin perhe on unohtanut sen puskurin säästämisen ilmeisesti.
Joutu itsekin pudottaan mökin ylläpitolämmön 12 asteeseen.
Mutta elämä on valintoja

Mika maksaa sen verran veroja, että siitä kyllä hyötyy köyhät.
Oletko sä se, ketä syrjittiin työmarkkinoilla, kun aina ne kaikkein huonoimmat sai ne paikat pätevimmän nenän edestä?Ja siis voidaan sopia, että ei kerätä enää veroa. Jokainen voi maksaa palvelunsa itse. Oletettavasti kaikille palkkatyössä käyville käy tämä ratkaisu kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhä on paitsi laiska myös tyhmä, se näistä jutuista näkyy. Luuleeko köyhä, että sossun piikki on aina auki? Tällä menolla loppuu maksajat, ja köyhäkin saa opetella laskemaan elintasoa.
Laskemaan mihin? Oikeasti köyhät ihmiset - ja Mika ei ole yksi niistä - ostavat jo nyt vain välttämättömimmän. Ei pysty enempää laskemaan, sitten joutuu jo kadulle. Mutta sinunlaistesi ihmisten takia se on varmaan vain hyvä asia, niin ei sun verorahoistasi tartte maksaa.
Huoh, juuri siksi Mikakin asiasta valittaa, ei ole kenellekkään hyvä että kaikki kulut ovat nousseet järjettömästi. Nämä nousut vaikuttavat ihan jokaiseen työssäkäyvään ihmiseen.
Siksi asia tuodaan julkisuuteen. Ei nämä hintojen nousut kosketa vain köyhiä.
Et vissiin tajua taloudesta yhtään mitään etkä ymmärrä että jos Mikalla ei ole varaa kuluttaa se vaikuttaa ajanmittaan myös sun talouteen.Minäkin olen työssäkäyvä ihminen, en vaan pysty tekemään kokopäivätyötä. Saan osakuntoutustukea vakuutusyhtiöltä ja asumistukea. Kuukaudessa saan valtiolta 300 euroa. Toivottavasti se pysyy ennallaan, mutta en siis ole täysin valtion tukien varassa, niin kuin ei moni muukaan pienituloinen suomalainen.
Mikalla nyt kuitenkin on edelleen asiat hyvin, jos hän pystyy ostamaan joka päivä riittävästi ruokaa perheelle. Puhutaan asiasta uudestaan, jos hinnat nousevat niin että Mikan perheellä ei ole varaa ostaa kuin sitä purkkihernekeittoa, maitoa ja munia.
Puhutaan asiasta uudestaan sitten kuin hyvätuloisilla ei ole varaa ostaa ruokaa??!????EI VOI OLLA TODELLISTA!!
Sitten vastako sinä haluat että siitä puhutaan?!??
Eikö silloin mielestäsi ole hiukan liian myöhäistä???Sitten kun hyvätuloisella ei ole enää varaa ostaa ruokaa, missä jamassa itse kuvittelet olevasi jos tukien varassa olet!??! Ei hyvää päivää
En ole tukien varassa.
No puhutaan sitten ruoan hinnasta. Mutta kieltäydyn säälimästä hyvätuloista ihmistä, joka joutuu ensimmäistä kertaa elämässään jostain luopumaan.
Jos olet sama, joka sanoo edempänä saavansa 300€ kuussa tukia ja katsot ettet ole niiden varassa, käytät järjestelmää eli runsaasti veroja maksavia mikoja hyväksesi. Ja olet sitä mieltä, että samaiset runsaasti veroja maksavat mikat eivät saa olla harmissaan siitä, että heidän jäljellejäävä osuus tuloistaan riittää vähempään kuin ennen. Luultavasti mikat eivät kaipaa sääliäsi, mutta sinä kaipaat heidän verorahojaan?
Kyllä tässä keskustelussa linja on se, että Mikalla on oikeus säilyttää entinen elintasonsa, vaikka korot ja hinnat nousevat. Muuten on kateellinen köyhä.
Pitääkö yhteiskunnan alkaa maksaa tukia niille, jotka haluavat rakentaa yli puolen miljoonan euron omakotitalon? Espoossa tosin omakotitalojen keskihinnat ovat jotain 600 000 euroa, uusien varmasti enemmän.
Onko kaikilla keskiluokkaisilla subjektiivinen oikeus elää kuten Mika eli nollakorkoaikana?
Todellakin Mikalla on työtätekevänä oikeus omiin rahoihinsa sen sijaan, että ne valuvat jonkun tukiloisen taskuun. Ei ole oikein, että Mikan elintaso laskee samaan aikaan kuin hänen verorahoillaan elävän pysyy ennallaan.
Tämä. Miten kohtuullista se on, että Mika luopuu omasta elintasostaan, mutta Mikan veroilla taataan köyhälle koko ajan sama elintaso. Hinnat kun nousee, tuet nousee samaa tahtia. Jos rahat uhkaa loppua, niin Mikalta viedään isompi siivu veroihin ja Mikalla on entistä vähemmän käyttää oman perheensä syömisiin.
Mikahan käy töissä kustantaakseen perheelleen leveän elämän. Ei kustantaakseen tuilla elävälle leveää elämää.
Haha hitto mä nauran kun velkaelvikset kiemurtelee normaalin maanvetovoiman häiritessä leijuntaansa.
Kannattaa aika varovasti naureskella. Jos kakka osuu kunnolla tuulettimeen, niin kuin nyt näyttää käyvän, niin laiskanpulskeilla naureskelijoilla kestää kauemmin nousta kuin niillä jotka on tottuneet ponnistelemaan paremman elämän eteen.
Ps tuet ei ole mikään automaatio edes hyvinvointivaltiossa. Halvemmaksi tulee asuntolat ja ruokalat. Se täyttää huolenpidon kriteerit.
Ihan siitä ilosta että tämä 2008 alkanut paskashow jota suomen talouden hoidoksi sanotaan romahtaisi ja mikat joutuisi maksamaan leveästä elämästään täyttä hintaa olen valmis luopumaan 570 euron mahtavasta korvauksesta. Siitä vaan! Kylläpä pelottaa. Samaiset mikat ei päästä duuniin ja elää kuin siat pellossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhä on paitsi laiska myös tyhmä, se näistä jutuista näkyy. Luuleeko köyhä, että sossun piikki on aina auki? Tällä menolla loppuu maksajat, ja köyhäkin saa opetella laskemaan elintasoa.
Laskemaan mihin? Oikeasti köyhät ihmiset - ja Mika ei ole yksi niistä - ostavat jo nyt vain välttämättömimmän. Ei pysty enempää laskemaan, sitten joutuu jo kadulle. Mutta sinunlaistesi ihmisten takia se on varmaan vain hyvä asia, niin ei sun verorahoistasi tartte maksaa.
Huoh, juuri siksi Mikakin asiasta valittaa, ei ole kenellekkään hyvä että kaikki kulut ovat nousseet järjettömästi. Nämä nousut vaikuttavat ihan jokaiseen työssäkäyvään ihmiseen.
Siksi asia tuodaan julkisuuteen. Ei nämä hintojen nousut kosketa vain köyhiä.
Et vissiin tajua taloudesta yhtään mitään etkä ymmärrä että jos Mikalla ei ole varaa kuluttaa se vaikuttaa ajanmittaan myös sun talouteen.Minäkin olen työssäkäyvä ihminen, en vaan pysty tekemään kokopäivätyötä. Saan osakuntoutustukea vakuutusyhtiöltä ja asumistukea. Kuukaudessa saan valtiolta 300 euroa. Toivottavasti se pysyy ennallaan, mutta en siis ole täysin valtion tukien varassa, niin kuin ei moni muukaan pienituloinen suomalainen.
Mikalla nyt kuitenkin on edelleen asiat hyvin, jos hän pystyy ostamaan joka päivä riittävästi ruokaa perheelle. Puhutaan asiasta uudestaan, jos hinnat nousevat niin että Mikan perheellä ei ole varaa ostaa kuin sitä purkkihernekeittoa, maitoa ja munia.
Puhutaan asiasta uudestaan sitten kuin hyvätuloisilla ei ole varaa ostaa ruokaa??!????EI VOI OLLA TODELLISTA!!
Sitten vastako sinä haluat että siitä puhutaan?!??
Eikö silloin mielestäsi ole hiukan liian myöhäistä???Sitten kun hyvätuloisella ei ole enää varaa ostaa ruokaa, missä jamassa itse kuvittelet olevasi jos tukien varassa olet!??! Ei hyvää päivää
En ole tukien varassa.
No puhutaan sitten ruoan hinnasta. Mutta kieltäydyn säälimästä hyvätuloista ihmistä, joka joutuu ensimmäistä kertaa elämässään jostain luopumaan.
Jos olet sama, joka sanoo edempänä saavansa 300€ kuussa tukia ja katsot ettet ole niiden varassa, käytät järjestelmää eli runsaasti veroja maksavia mikoja hyväksesi. Ja olet sitä mieltä, että samaiset runsaasti veroja maksavat mikat eivät saa olla harmissaan siitä, että heidän jäljellejäävä osuus tuloistaan riittää vähempään kuin ennen. Luultavasti mikat eivät kaipaa sääliäsi, mutta sinä kaipaat heidän verorahojaan?
Kyllä tässä keskustelussa linja on se, että Mikalla on oikeus säilyttää entinen elintasonsa, vaikka korot ja hinnat nousevat. Muuten on kateellinen köyhä.
Pitääkö yhteiskunnan alkaa maksaa tukia niille, jotka haluavat rakentaa yli puolen miljoonan euron omakotitalon? Espoossa tosin omakotitalojen keskihinnat ovat jotain 600 000 euroa, uusien varmasti enemmän.
Onko kaikilla keskiluokkaisilla subjektiivinen oikeus elää kuten Mika eli nollakorkoaikana?
Todellakin Mikalla on työtätekevänä oikeus omiin rahoihinsa sen sijaan, että ne valuvat jonkun tukiloisen taskuun. Ei ole oikein, että Mikan elintaso laskee samaan aikaan kuin hänen verorahoillaan elävän pysyy ennallaan.
Eikä mennyt kuin pari minuuttia, kun jo löytyi ihmisiä, joiden mielestä Mikalla ei ole oikeutta omiin rahoihinsa.
Tämä. Hiukan on hämärtynyt käsitteet omat rahat ja muiden rahat siellä saamapuolella.
Tämä. Ihan kuin Lapin matkat olisi joku työttömien ihmisoikeusloukkaus tai omistusasunto.
Monet köyhät täällä kommentoi, kun Mika olisi heiltä jotain riistänyt. Ollenkaan miettimättä, että Mika osaltaan mahdollistaa ne köyhien tuet.
MIten se mika köyhiä auttaa voi hyvä luja miten törkeää paskapuhetta. Mika omilla toimillaan rasittaa suomen taloutta ja kuuluu siihen sakkiin joka pitää köyhät köyhinä antamatta töitä ja vinkuu halpatyövoiman perään.
Apua. Oletko veroista kuullut? Mika myös kuluttaa mikä tuo työpaikkoja. Köyhät pysyy köyhinä, koska kaikki pitäisi kantaa kotisohvalle ja mistään asiasta ei nähdä suuria kokonaisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhä on paitsi laiska myös tyhmä, se näistä jutuista näkyy. Luuleeko köyhä, että sossun piikki on aina auki? Tällä menolla loppuu maksajat, ja köyhäkin saa opetella laskemaan elintasoa.
Laskemaan mihin? Oikeasti köyhät ihmiset - ja Mika ei ole yksi niistä - ostavat jo nyt vain välttämättömimmän. Ei pysty enempää laskemaan, sitten joutuu jo kadulle. Mutta sinunlaistesi ihmisten takia se on varmaan vain hyvä asia, niin ei sun verorahoistasi tartte maksaa.
Huoh, juuri siksi Mikakin asiasta valittaa, ei ole kenellekkään hyvä että kaikki kulut ovat nousseet järjettömästi. Nämä nousut vaikuttavat ihan jokaiseen työssäkäyvään ihmiseen.
Siksi asia tuodaan julkisuuteen. Ei nämä hintojen nousut kosketa vain köyhiä.
Et vissiin tajua taloudesta yhtään mitään etkä ymmärrä että jos Mikalla ei ole varaa kuluttaa se vaikuttaa ajanmittaan myös sun talouteen.Minäkin olen työssäkäyvä ihminen, en vaan pysty tekemään kokopäivätyötä. Saan osakuntoutustukea vakuutusyhtiöltä ja asumistukea. Kuukaudessa saan valtiolta 300 euroa. Toivottavasti se pysyy ennallaan, mutta en siis ole täysin valtion tukien varassa, niin kuin ei moni muukaan pienituloinen suomalainen.
Mikalla nyt kuitenkin on edelleen asiat hyvin, jos hän pystyy ostamaan joka päivä riittävästi ruokaa perheelle. Puhutaan asiasta uudestaan, jos hinnat nousevat niin että Mikan perheellä ei ole varaa ostaa kuin sitä purkkihernekeittoa, maitoa ja munia.
Puhutaan asiasta uudestaan sitten kuin hyvätuloisilla ei ole varaa ostaa ruokaa??!????EI VOI OLLA TODELLISTA!!
Sitten vastako sinä haluat että siitä puhutaan?!??
Eikö silloin mielestäsi ole hiukan liian myöhäistä???Sitten kun hyvätuloisella ei ole enää varaa ostaa ruokaa, missä jamassa itse kuvittelet olevasi jos tukien varassa olet!??! Ei hyvää päivää
En ole tukien varassa.
No puhutaan sitten ruoan hinnasta. Mutta kieltäydyn säälimästä hyvätuloista ihmistä, joka joutuu ensimmäistä kertaa elämässään jostain luopumaan.
Jos olet sama, joka sanoo edempänä saavansa 300€ kuussa tukia ja katsot ettet ole niiden varassa, käytät järjestelmää eli runsaasti veroja maksavia mikoja hyväksesi. Ja olet sitä mieltä, että samaiset runsaasti veroja maksavat mikat eivät saa olla harmissaan siitä, että heidän jäljellejäävä osuus tuloistaan riittää vähempään kuin ennen. Luultavasti mikat eivät kaipaa sääliäsi, mutta sinä kaipaat heidän verorahojaan?
Kyllä tässä keskustelussa linja on se, että Mikalla on oikeus säilyttää entinen elintasonsa, vaikka korot ja hinnat nousevat. Muuten on kateellinen köyhä.
Pitääkö yhteiskunnan alkaa maksaa tukia niille, jotka haluavat rakentaa yli puolen miljoonan euron omakotitalon? Espoossa tosin omakotitalojen keskihinnat ovat jotain 600 000 euroa, uusien varmasti enemmän.
Onko kaikilla keskiluokkaisilla subjektiivinen oikeus elää kuten Mika eli nollakorkoaikana?
Todellakin Mikalla on työtätekevänä oikeus omiin rahoihinsa sen sijaan, että ne valuvat jonkun tukiloisen taskuun. Ei ole oikein, että Mikan elintaso laskee samaan aikaan kuin hänen verorahoillaan elävän pysyy ennallaan.
Eikä mennyt kuin pari minuuttia, kun jo löytyi ihmisiä, joiden mielestä Mikalla ei ole oikeutta omiin rahoihinsa.
Tämä. Hiukan on hämärtynyt käsitteet omat rahat ja muiden rahat siellä saamapuolella.
Tämä. Ihan kuin Lapin matkat olisi joku työttömien ihmisoikeusloukkaus tai omistusasunto.
Monet köyhät täällä kommentoi, kun Mika olisi heiltä jotain riistänyt. Ollenkaan miettimättä, että Mika osaltaan mahdollistaa ne köyhien tuet.
Näitä mIkoja kommentoi täällä muutkin kuin ns. kateelliset työttömät. Olen oman ok-taloni ja kaksi premium-autoa pihassa jo maksanut. Kauhistuttaa vaan tämä nykyinen älytön velkakikkailu, mutta jokainen tavallaan. Matkoilla käydään silloin kun siihen on varaa ja nyt Mikalla ei ole. Silloin Mika vaan makselee kiltisti asuntolainaansa eikä valita. Näin tein itsekin vuonna 2008, kun korot oli kuudessa prosentissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhä on paitsi laiska myös tyhmä, se näistä jutuista näkyy. Luuleeko köyhä, että sossun piikki on aina auki? Tällä menolla loppuu maksajat, ja köyhäkin saa opetella laskemaan elintasoa.
Laskemaan mihin? Oikeasti köyhät ihmiset - ja Mika ei ole yksi niistä - ostavat jo nyt vain välttämättömimmän. Ei pysty enempää laskemaan, sitten joutuu jo kadulle. Mutta sinunlaistesi ihmisten takia se on varmaan vain hyvä asia, niin ei sun verorahoistasi tartte maksaa.
Huoh, juuri siksi Mikakin asiasta valittaa, ei ole kenellekkään hyvä että kaikki kulut ovat nousseet järjettömästi. Nämä nousut vaikuttavat ihan jokaiseen työssäkäyvään ihmiseen.
Siksi asia tuodaan julkisuuteen. Ei nämä hintojen nousut kosketa vain köyhiä.
Et vissiin tajua taloudesta yhtään mitään etkä ymmärrä että jos Mikalla ei ole varaa kuluttaa se vaikuttaa ajanmittaan myös sun talouteen.Minäkin olen työssäkäyvä ihminen, en vaan pysty tekemään kokopäivätyötä. Saan osakuntoutustukea vakuutusyhtiöltä ja asumistukea. Kuukaudessa saan valtiolta 300 euroa. Toivottavasti se pysyy ennallaan, mutta en siis ole täysin valtion tukien varassa, niin kuin ei moni muukaan pienituloinen suomalainen.
Mikalla nyt kuitenkin on edelleen asiat hyvin, jos hän pystyy ostamaan joka päivä riittävästi ruokaa perheelle. Puhutaan asiasta uudestaan, jos hinnat nousevat niin että Mikan perheellä ei ole varaa ostaa kuin sitä purkkihernekeittoa, maitoa ja munia.
Puhutaan asiasta uudestaan sitten kuin hyvätuloisilla ei ole varaa ostaa ruokaa??!????EI VOI OLLA TODELLISTA!!
Sitten vastako sinä haluat että siitä puhutaan?!??
Eikö silloin mielestäsi ole hiukan liian myöhäistä???Sitten kun hyvätuloisella ei ole enää varaa ostaa ruokaa, missä jamassa itse kuvittelet olevasi jos tukien varassa olet!??! Ei hyvää päivää
En ole tukien varassa.
No puhutaan sitten ruoan hinnasta. Mutta kieltäydyn säälimästä hyvätuloista ihmistä, joka joutuu ensimmäistä kertaa elämässään jostain luopumaan.
Jos olet sama, joka sanoo edempänä saavansa 300€ kuussa tukia ja katsot ettet ole niiden varassa, käytät järjestelmää eli runsaasti veroja maksavia mikoja hyväksesi. Ja olet sitä mieltä, että samaiset runsaasti veroja maksavat mikat eivät saa olla harmissaan siitä, että heidän jäljellejäävä osuus tuloistaan riittää vähempään kuin ennen. Luultavasti mikat eivät kaipaa sääliäsi, mutta sinä kaipaat heidän verorahojaan?
Kyllä tässä keskustelussa linja on se, että Mikalla on oikeus säilyttää entinen elintasonsa, vaikka korot ja hinnat nousevat. Muuten on kateellinen köyhä.
Pitääkö yhteiskunnan alkaa maksaa tukia niille, jotka haluavat rakentaa yli puolen miljoonan euron omakotitalon? Espoossa tosin omakotitalojen keskihinnat ovat jotain 600 000 euroa, uusien varmasti enemmän.
Onko kaikilla keskiluokkaisilla subjektiivinen oikeus elää kuten Mika eli nollakorkoaikana?
Todellakin Mikalla on työtätekevänä oikeus omiin rahoihinsa sen sijaan, että ne valuvat jonkun tukiloisen taskuun. Ei ole oikein, että Mikan elintaso laskee samaan aikaan kuin hänen verorahoillaan elävän pysyy ennallaan.
Omiin rahoihin? Tarkoitat lainattuihin. Omat rahathan on näiden demareiden kauhistus. Sirkus pyörii toisten rahoilla eli velalla.
Mika käy töissä ja saa palkkaa. Kenen rahaa Mikan palkka on, jos ei Mikan?
Kenen talo on? Pankin vai Mikan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhä on paitsi laiska myös tyhmä, se näistä jutuista näkyy. Luuleeko köyhä, että sossun piikki on aina auki? Tällä menolla loppuu maksajat, ja köyhäkin saa opetella laskemaan elintasoa.
Laskemaan mihin? Oikeasti köyhät ihmiset - ja Mika ei ole yksi niistä - ostavat jo nyt vain välttämättömimmän. Ei pysty enempää laskemaan, sitten joutuu jo kadulle. Mutta sinunlaistesi ihmisten takia se on varmaan vain hyvä asia, niin ei sun verorahoistasi tartte maksaa.
Huoh, juuri siksi Mikakin asiasta valittaa, ei ole kenellekkään hyvä että kaikki kulut ovat nousseet järjettömästi. Nämä nousut vaikuttavat ihan jokaiseen työssäkäyvään ihmiseen.
Siksi asia tuodaan julkisuuteen. Ei nämä hintojen nousut kosketa vain köyhiä.
Et vissiin tajua taloudesta yhtään mitään etkä ymmärrä että jos Mikalla ei ole varaa kuluttaa se vaikuttaa ajanmittaan myös sun talouteen.Minäkin olen työssäkäyvä ihminen, en vaan pysty tekemään kokopäivätyötä. Saan osakuntoutustukea vakuutusyhtiöltä ja asumistukea. Kuukaudessa saan valtiolta 300 euroa. Toivottavasti se pysyy ennallaan, mutta en siis ole täysin valtion tukien varassa, niin kuin ei moni muukaan pienituloinen suomalainen.
Mikalla nyt kuitenkin on edelleen asiat hyvin, jos hän pystyy ostamaan joka päivä riittävästi ruokaa perheelle. Puhutaan asiasta uudestaan, jos hinnat nousevat niin että Mikan perheellä ei ole varaa ostaa kuin sitä purkkihernekeittoa, maitoa ja munia.
Puhutaan asiasta uudestaan sitten kuin hyvätuloisilla ei ole varaa ostaa ruokaa??!????EI VOI OLLA TODELLISTA!!
Sitten vastako sinä haluat että siitä puhutaan?!??
Eikö silloin mielestäsi ole hiukan liian myöhäistä???Sitten kun hyvätuloisella ei ole enää varaa ostaa ruokaa, missä jamassa itse kuvittelet olevasi jos tukien varassa olet!??! Ei hyvää päivää
En ole tukien varassa.
No puhutaan sitten ruoan hinnasta. Mutta kieltäydyn säälimästä hyvätuloista ihmistä, joka joutuu ensimmäistä kertaa elämässään jostain luopumaan.
Jos olet sama, joka sanoo edempänä saavansa 300€ kuussa tukia ja katsot ettet ole niiden varassa, käytät järjestelmää eli runsaasti veroja maksavia mikoja hyväksesi. Ja olet sitä mieltä, että samaiset runsaasti veroja maksavat mikat eivät saa olla harmissaan siitä, että heidän jäljellejäävä osuus tuloistaan riittää vähempään kuin ennen. Luultavasti mikat eivät kaipaa sääliäsi, mutta sinä kaipaat heidän verorahojaan?
Kyllä tässä keskustelussa linja on se, että Mikalla on oikeus säilyttää entinen elintasonsa, vaikka korot ja hinnat nousevat. Muuten on kateellinen köyhä.
Pitääkö yhteiskunnan alkaa maksaa tukia niille, jotka haluavat rakentaa yli puolen miljoonan euron omakotitalon? Espoossa tosin omakotitalojen keskihinnat ovat jotain 600 000 euroa, uusien varmasti enemmän.
Onko kaikilla keskiluokkaisilla subjektiivinen oikeus elää kuten Mika eli nollakorkoaikana?
Todellakin Mikalla on työtätekevänä oikeus omiin rahoihinsa sen sijaan, että ne valuvat jonkun tukiloisen taskuun. Ei ole oikein, että Mikan elintaso laskee samaan aikaan kuin hänen verorahoillaan elävän pysyy ennallaan.
Eikä mennyt kuin pari minuuttia, kun jo löytyi ihmisiä, joiden mielestä Mikalla ei ole oikeutta omiin rahoihinsa.
Tämä. Hiukan on hämärtynyt käsitteet omat rahat ja muiden rahat siellä saamapuolella.
Tämä. Ihan kuin Lapin matkat olisi joku työttömien ihmisoikeusloukkaus tai omistusasunto.
Monet köyhät täällä kommentoi, kun Mika olisi heiltä jotain riistänyt. Ollenkaan miettimättä, että Mika osaltaan mahdollistaa ne köyhien tuet.
No nyt hänellä ei sitten ole varaa niihin. Mikä ongelma?
Jos hyvätuloisilla ja keskituloisilla ei ole varaa kuluttaa niin se on todella ongelma, myös köyhien ongelma. Millä enää ylläpidetään hyvinvointi valtiota, esim tukia.
Ulkomailla on esimerkkejä maista, missä ei ole tukia. Siellä omakotitalossa asuva joutuu palkkaamaan vartiointipalvelut.

Tämä juuri. Entistä vähemmän kulutusta tarkoittaa vähemmän työpaikkoja eli entistä vähemmän verokertymää. Eli entistä vähemmän rahaa jaettavaksi tukina.
Varakkailla on yleensä säästöjä, eli heti ei olla ongelmissa, mutta köyhällä harvemmin ainakaan pitkään riittävää säästöä. Se on kaikkien etu että talous pysyy pyörimässä.
Vaikka köyhästä on miten hauskaa nähdä keskituloinen punalappuostoksilla, niin kyllä se pilkka eniten osuu omaan nilkkaan.

Aivan. Mikan Bruttopalkasta kaikki ei ole Mikan rahaa vaan verokarhu ja työeläke järjestelmä ja työttömyysvakuutus vie osansa. Sitten Mikan pitää osata varata riittävä osuus nettotuloistaan siihen, että pankki saa omansa pois. Lopuilla rahoillaan Me ka voi tehdä mitä lystää. Tuensaajankin tuet on heidän omaa rahansa vaikka sinua kuinka kiukuttaa.

Ihan samalla tavalla kuin 90-luvulla maksettiin tukia puolelle miljoonalle työttömälle.

Niin, tiedän ravintolan omistajia jotka ovat rakentaneet omakotitalon, varmaan harmittaa mennä ulosottoon ja muuttaa vuokralle.

Siellä köyhän lapsi menee julkiseen kouluun, jossa hyvässä lykyssä oppii lukemaan ja laskemaan. Kunnon koulutuksesta on turha haaveilla.
Lääkäriin ei ole missään nimessä varaa mennä köyhänä jne. Väittäisin että köyhän elämä on noissa maissa aika paljon kurjempaa, kuin sen varakkaan joka asuu siellä aidatulla turvatulla alueella.

Lääkäriin ei ole missään nimessä varaa mennä köyhänä jne. Väittäisin että köyhän elämä on noissa maissa aika paljon kurjempaa, kuin sen varakkaan joka asuu siellä aidatulla turvatulla alueella.Vakuutusta ei saa rikaskaan jos on perussairaus esim. astma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhä on paitsi laiska myös tyhmä, se näistä jutuista näkyy. Luuleeko köyhä, että sossun piikki on aina auki? Tällä menolla loppuu maksajat, ja köyhäkin saa opetella laskemaan elintasoa.
Laskemaan mihin? Oikeasti köyhät ihmiset - ja Mika ei ole yksi niistä - ostavat jo nyt vain välttämättömimmän. Ei pysty enempää laskemaan, sitten joutuu jo kadulle. Mutta sinunlaistesi ihmisten takia se on varmaan vain hyvä asia, niin ei sun verorahoistasi tartte maksaa.
Huoh, juuri siksi Mikakin asiasta valittaa, ei ole kenellekkään hyvä että kaikki kulut ovat nousseet järjettömästi. Nämä nousut vaikuttavat ihan jokaiseen työssäkäyvään ihmiseen.
Siksi asia tuodaan julkisuuteen. Ei nämä hintojen nousut kosketa vain köyhiä.
Et vissiin tajua taloudesta yhtään mitään etkä ymmärrä että jos Mikalla ei ole varaa kuluttaa se vaikuttaa ajanmittaan myös sun talouteen.Minäkin olen työssäkäyvä ihminen, en vaan pysty tekemään kokopäivätyötä. Saan osakuntoutustukea vakuutusyhtiöltä ja asumistukea. Kuukaudessa saan valtiolta 300 euroa. Toivottavasti se pysyy ennallaan, mutta en siis ole täysin valtion tukien varassa, niin kuin ei moni muukaan pienituloinen suomalainen.
Mikalla nyt kuitenkin on edelleen asiat hyvin, jos hän pystyy ostamaan joka päivä riittävästi ruokaa perheelle. Puhutaan asiasta uudestaan, jos hinnat nousevat niin että Mikan perheellä ei ole varaa ostaa kuin sitä purkkihernekeittoa, maitoa ja munia.
Puhutaan asiasta uudestaan sitten kuin hyvätuloisilla ei ole varaa ostaa ruokaa??!????EI VOI OLLA TODELLISTA!!
Sitten vastako sinä haluat että siitä puhutaan?!??
Eikö silloin mielestäsi ole hiukan liian myöhäistä???Sitten kun hyvätuloisella ei ole enää varaa ostaa ruokaa, missä jamassa itse kuvittelet olevasi jos tukien varassa olet!??! Ei hyvää päivää
En ole tukien varassa.
No puhutaan sitten ruoan hinnasta. Mutta kieltäydyn säälimästä hyvätuloista ihmistä, joka joutuu ensimmäistä kertaa elämässään jostain luopumaan.
Jos olet sama, joka sanoo edempänä saavansa 300€ kuussa tukia ja katsot ettet ole niiden varassa, käytät järjestelmää eli runsaasti veroja maksavia mikoja hyväksesi. Ja olet sitä mieltä, että samaiset runsaasti veroja maksavat mikat eivät saa olla harmissaan siitä, että heidän jäljellejäävä osuus tuloistaan riittää vähempään kuin ennen. Luultavasti mikat eivät kaipaa sääliäsi, mutta sinä kaipaat heidän verorahojaan?
Kyllä tässä keskustelussa linja on se, että Mikalla on oikeus säilyttää entinen elintasonsa, vaikka korot ja hinnat nousevat. Muuten on kateellinen köyhä.
Pitääkö yhteiskunnan alkaa maksaa tukia niille, jotka haluavat rakentaa yli puolen miljoonan euron omakotitalon? Espoossa tosin omakotitalojen keskihinnat ovat jotain 600 000 euroa, uusien varmasti enemmän.
Onko kaikilla keskiluokkaisilla subjektiivinen oikeus elää kuten Mika eli nollakorkoaikana?
Todellakin Mikalla on työtätekevänä oikeus omiin rahoihinsa sen sijaan, että ne valuvat jonkun tukiloisen taskuun. Ei ole oikein, että Mikan elintaso laskee samaan aikaan kuin hänen verorahoillaan elävän pysyy ennallaan.
Eikä mennyt kuin pari minuuttia, kun jo löytyi ihmisiä, joiden mielestä Mikalla ei ole oikeutta omiin rahoihinsa.
Tämä. Hiukan on hämärtynyt käsitteet omat rahat ja muiden rahat siellä saamapuolella.
Tämä. Ihan kuin Lapin matkat olisi joku työttömien ihmisoikeusloukkaus tai omistusasunto.
Monet köyhät täällä kommentoi, kun Mika olisi heiltä jotain riistänyt. Ollenkaan miettimättä, että Mika osaltaan mahdollistaa ne köyhien tuet.
No nyt hänellä ei sitten ole varaa niihin. Mikä ongelma?
Jos hyvätuloisilla ja keskituloisilla ei ole varaa kuluttaa niin se on todella ongelma, myös köyhien ongelma. Millä enää ylläpidetään hyvinvointi valtiota, esim tukia.
Tämä juuri. Entistä vähemmän kulutusta tarkoittaa vähemmän työpaikkoja eli entistä vähemmän verokertymää. Eli entistä vähemmän rahaa jaettavaksi tukina.
Varakkailla on yleensä säästöjä, eli heti ei olla ongelmissa, mutta köyhällä harvemmin ainakaan pitkään riittävää säästöä. Se on kaikkien etu että talous pysyy pyörimässä.
Vaikka köyhästä on miten hauskaa nähdä keskituloinen punalappuostoksilla, niin kyllä se pilkka eniten osuu omaan nilkkaan.
Niin, tiedän ravintolan omistajia jotka ovat rakentaneet omakotitalon, varmaan harmittaa mennä ulosottoon ja muuttaa vuokralle.
Harmittaa varmasti. Köyhä toki tuossa skenaariossa ei saa kuin vahingoniloa. Mitenkään köyhä ei tuosta hyödy, päinvastoin.