Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää
Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.
Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.
Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.
Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.
Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.
Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.
En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.
Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.
Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.
Kommentit (1482)
Vierailija kirjoitti:
Tajuatteko te ivaajat, että kun keskiluokka lakkaa kuluttamasta ja käyttämättä palveluita, se köyhdyttää entisestään pienempipalkkaisia. Ravintola- ja palveluala sakkaa samaa tahtia ja työpaikkoja menetetään. Ei naurata siinä vaiheessa teitäkään, ketkä ette ole tottuneetkaan matkusteluun tai muuhun elämän pieneen luksukseen.
Huono asia siis ihan kaikille, ei vain keskituloisille ketkä yhteiskuntaa pyörittävät.
Eli työttömyys kertautuu kun kulutus sakkaa kukaan ei vaan ole iloinen että maapallo saa hengittää hiukan helpommin kun tehtaat seisoo. :)
90-luvun alun 19% työttömyys on tulossa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, että ihan lehdessä valitetaan ettei pääse Lapin lomalle tai etelän aurinkorannoille. Onko suhtellisuudentaju kadonnut ihan kokonaan?
Voisiko teistä arvostelijoisat edes yksi laittaa tänne sitaatin, missä kumpikaan jutussa mainituista herroista valittaa. Toimittaja on tehnyt tämän jutun, hänen ovat sanavalinnat. Tarkoitus on valottaa tilannetta tässä Maassa, siis sitä, että nyt korkojen ja sähkön hinnan nousu vaikuttavat jo keskituloistenkin elämää. Se nyt vain on niin. En tajua, mitä te arvostelijat saatte siitä, että puhutte valittajista ja ruikuttajisat, tuleeko muka itselle parempi olo? Itsellä ei ole ollut varaa ostaa eikä rakentaa taloa, mutta ei tulisi mieleenkään nyt nauraa niille joilla on. MItä se mun elämään kuuluu? Toivottavasti selviävät vaikeuksistaan, niin he kuin muutkin.
Vierailija kirjoitti:
niin, Lapin lomien karsiminen kurjistaa pohjoisen yrittäjiä, hotellibisnestä, majoitusliikkeitä, rinnebisnestä ja jopa niitä kahviloita ja muita palveluita joita ajomatkan aikana tarvitsee.
Puhumattakaan muuten tarvittavista parturipalveluista, kosmetologi tms.
Varakkaiden köyhtyminen on iso uhka monille pienipalkkaisille. Minun mielestä on aivan turha ilkkua näitä hyvin toimeentulevia, se paska valuu tuulettimesta ihan kaikkien niskaan.
Itse olet haukkunut työttömiä ja olisit valmis heikentämään heidän ansiosidonnaista mikä koskee sinuakin, jos työsi loppuu.
Ansiosidonnainen oli 2 vuotta jo 1990 - luvulla ja nyt siitä leikattiin 100 päivää pois. Se pitäisi palauttaa. Työttömillä on lapsia ja työnantaja on se joka valitsee kenet töihin ottaa.

Ammatinvaihtajat hakevat noihin työkkärin avoinna oleviin työpaikkoihin ja työnantaja valitsee mielummin heidät, kun sen työttömän.

Ja osaan ei voi hakea ilman koulutusta esim. palomies, parturi, poliisi, sähkömies, putkimies, puheterapeutti, fysiikan opettaja, hammashoitaja, linja-auton kuljettaja, yhdistelmä ajoneuvon kuljettaja jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovat ottaneet alkuunsa liian kalliin lainan. Siinäpä se. Ja kukaan ei tarvitse uusia paitoja jatkuvasti, vaatteita löytää myös kirpparilta.
Ihmeen katkeria kommentteja täällä, kun kyse ei ollut mistään köyhyydestä itkemisestä, vaan siitä mihin tämä Suomessa johtaa, kun ne jotka ennen pystyivät kuluttamaan, eivät enää pystykään. Lamahan siitä seuraa ja moni pienyrittäjä menee nurin ja lukuisat köyhien työpaikat menevät alta. Niukkuus iskee entistä suurempaan osaan kansasta. Vain rikkaat pystyvät hyötymään näistä ajoista esim. pörssissä ja asuntomarkkinoilla, kun on varaa ostaa sitten kun saa halvalla.
Nollakorko aika ei ole normaalia, lainojen korkot pitäisi olla AINA luokkaa 5%. Ongelma tässä on se että Mikan perhe on ottanut liikaa velkaa tuloihin nähden eikä he ole huomioinnut mahdollisia inflaatioita.
Täysin heidän oma vikansa tämä ja kaikki jotka valittavat hintojen noususta sekä korkojen noususta niin täysin heidän oma vikansa se on.
Edelleenkään et tajunnut pointtia. Ehkä tajuat, kun seuraukset näistä toisten omista virheistä alkaa näkymään sinunkin kukkarossa ja työpaikan menetyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
niin, Lapin lomien karsiminen kurjistaa pohjoisen yrittäjiä, hotellibisnestä, majoitusliikkeitä, rinnebisnestä ja jopa niitä kahviloita ja muita palveluita joita ajomatkan aikana tarvitsee.
Puhumattakaan muuten tarvittavista parturipalveluista, kosmetologi tms.
Varakkaiden köyhtyminen on iso uhka monille pienipalkkaisille. Minun mielestä on aivan turha ilkkua näitä hyvin toimeentulevia, se paska valuu tuulettimesta ihan kaikkien niskaan.
Itse olet haukkunut työttömiä ja olisit valmis heikentämään heidän ansiosidonnaista mikä koskee sinuakin, jos työsi loppuu.
Ansiosidonnainen oli 2 vuotta jo 1990 - luvulla ja nyt siitä leikattiin 100 päivää pois. Se pitäisi palauttaa. Työttömillä on lapsia ja työnantaja on se joka valitsee kenet töihin ottaa.
Ammatinvaihtajat hakevat noihin työkkärin avoinna oleviin työpaikkoihin ja työnantaja valitsee mielummin heidät, kun sen työttömän.
Ja osaan ei voi hakea ilman koulutusta esim. palomies, parturi, poliisi, sähkömies, putkimies, puheterapeutti, fysiikan opettaja, hammashoitaja, linja-auton kuljettaja, yhdistelmä ajoneuvon kuljettaja jne.
Aina voi hakea.
Ei mun mielestä köyhällä ole ainut oikeus valittaa, että nousseet kulut vaikuttavat elämään. Yhtä lailla se vaikuttaa juuri näihin Mikoihinkin, jotka enimmäkseen kuitenkin pyörittävät muutakin kuin vain äsmarketin kaljaosastoa ja tori.fi:n tuhannen euron vaihtoautoja. Mutta toki näiden Mikojen pitäisi myös elää niin, että tällaisten päivien varalta eivät tule elämään kuin "oikea köyhä".
T. 21ke bruttotulot vuodessa, mutta en ole hätää kärsimässä, vaikka asuntolainaakin on.
Vierailija kirjoitti:
Tajuatteko te ivaajat, että kun keskiluokka lakkaa kuluttamasta ja käyttämättä palveluita, se köyhdyttää entisestään pienempipalkkaisia. Ravintola- ja palveluala sakkaa samaa tahtia ja työpaikkoja menetetään. Ei naurata siinä vaiheessa teitäkään, ketkä ette ole tottuneetkaan matkusteluun tai muuhun elämän pieneen luksukseen.
Huono asia siis ihan kaikille, ei vain keskituloisille ketkä yhteiskuntaa pyörittävät.
Ihmettelen myös tätä ivaa ja vihaa keskiluokkaa kohtaan. Miksi keskiluokka ei saisi valittaa kallistuneista elinkustannuksista? Kyllä se tuntuu ja ensimmäisenä karsitaan ylimääräisestä kulutuksesta. Ravintolaillalliset vaihtuvat kotikokkailuun, ja ihan totta se pari kertaa kuussa kahvilasta haettu latte jää pois. Tällä hetkellä mietin, miten hiukset kannattaisi värjätä ja leikata, jotta ne näyttäisivät jotenkin siisteiltä kesään asti. Ennen kävin kampaajalla noin parin kuukauden välein. Haluaisin käydä kosmetologilla, mutta ei ole varaa. Ja ei ole ylisuuri asuntolaina, mutta silti kohonneet kustannukset tuntuvat lompakossa. Ja kyllä minua harmittaa myös näiden yrittäjien puolesta, koska se tuntuu aivan varmasti myös heidän lompakossaan. Korona-aika kuritti todella rankasti palvelualoja ja tämä siihen perään. Mutta ilkkukaa vain ja toivokaa keskiluokan kurjistumista. Samassa veneessä ollaan kaikki.
Mutta vassarimääritelmien mukaan nuo on sikarikkaita, joilla on varaa maksaa lisää veroja. Hehän omistavat jotakin eli ovat pahoja kapitalisteja.
No voi Mika parkaa perheineen, mutta näin on päässyt käymään, kun niihin nollakorkoihin velalliset tottuivat, vaikka pankeissa stressitestit on tehty 6 %:n korolla. Ja ilmeisesti Mikalta on unohtunut, että lainan pääomaakin pitää jossain vaiheessa alkaa lyhentämään.
Kauheata, ihan kauheata, kun nyt joutuvat tinkimään elintasostaan, johon ovat tottuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
niin, Lapin lomien karsiminen kurjistaa pohjoisen yrittäjiä, hotellibisnestä, majoitusliikkeitä, rinnebisnestä ja jopa niitä kahviloita ja muita palveluita joita ajomatkan aikana tarvitsee.
Puhumattakaan muuten tarvittavista parturipalveluista, kosmetologi tms.
Varakkaiden köyhtyminen on iso uhka monille pienipalkkaisille. Minun mielestä on aivan turha ilkkua näitä hyvin toimeentulevia, se paska valuu tuulettimesta ihan kaikkien niskaan.
Itse olet haukkunut työttömiä ja olisit valmis heikentämään heidän ansiosidonnaista mikä koskee sinuakin, jos työsi loppuu.
Ansiosidonnainen oli 2 vuotta jo 1990 - luvulla ja nyt siitä leikattiin 100 päivää pois. Se pitäisi palauttaa. Työttömillä on lapsia ja työnantaja on se joka valitsee kenet töihin ottaa.
Ammatinvaihtajat hakevat noihin työkkärin avoinna oleviin työpaikkoihin ja työnantaja valitsee mielummin heidät, kun sen työttömän.
Ja osaan ei voi hakea ilman koulutusta esim. palomies, parturi, poliisi, sähkömies, putkimies, puheterapeutti, fysiikan opettaja, hammashoitaja, linja-auton kuljettaja, yhdistelmä ajoneuvon kuljettaja jne.
Aina voi hakea.
Pitää hakea 4 työpaikkaa mihin on realistiset mahdollisuudet päästä. Miten asfalttimiesten työnhaku mahtaa sujua?
Ansiosidonnaiseen suunnitellaan, että pitäisi olla jatkossa 10 kuukautta putkeen töissä eli asfalttimiehet ei sitten enää pystyisi keräämään sitä.
Velkaa ei tarvitse koskaan maksaa takaisin T: Paavo Arhinmäki.
Hän vaan unohti kertoa että korot kyllä pitää aina maksaa takaisin. Suomen valtion korkomenot kasvatat tänä vuonna noin miljardilla eurolla.

Ehkä helmikuussa ei vielä pysty asfalttia vetämään, jos on lunta.

Saisko linkkiä, kausityöntekijänä kiinnostaa..
Vierailija kirjoitti:
On kuitenkin varaa ollut jopa kolmeen lapseen ja Lapin reissuihin.
Tiedätkö sä millä budjetilla niitä lapsia tehdään ja lapinreissuja? Mulla ei ole enää euroakaan käytettävissä tälle kuulle, me mennään ensikuussa lapin reissulle ja kahden yön majoitukseen laitettiin 240€ lasten hissilippuihin reilu satanen, ruoat marketista, välineet omat. Käytössä 500€ auto. Kolmen lapsen isä.
Ysärillä opintolainojen korko nousi nollasta kerralla neljääntoista prosenttiin, kun valtio päätti lopettaa korkotuen. Täysi korkotuki sai monet nostamaan kasarin lopussa maksimimäärän opintolainaa joka vuosi. Sitten olikin kivaa työttömänä kun lainojen korot 14%.
Nollakorko aika ei ole normaalia, lainojen korkot pitäisi olla AINA luokkaa 5%. Ongelma tässä on se että Mikan perhe on ottanut liikaa velkaa tuloihin nähden eikä he ole huomioinnut mahdollisia inflaatioita.
Täysin heidän oma vikansa tämä ja kaikki jotka valittavat hintojen noususta sekä korkojen noususta niin täysin heidän oma vikansa se on. [/quote]
Edelleenkään et tajunnut pointtia. Ehkä tajuat, kun seuraukset näistä toisten omista virheistä alkaa näkymään sinunkin kukkarossa ja työpaikan menetyksenä.[/quote]
Tarkoitatko että muut joutuvat viime kädessä maksamaan yli varojensa elämisen vai sitä että joidenkin bisnesideat perustuvat toisten holtittomaan tuhlaamiseen
Vierailija kirjoitti:
Velkaa ei tarvitse koskaan maksaa takaisin T: Paavo Arhinmäki.
Hän vaan unohti kertoa että korot kyllä pitää aina maksaa takaisin. Suomen valtion korkomenot kasvatat tänä vuonna noin miljardilla eurolla.
Veroista maksetaan palkkoja opettajille, hoitajille, lääkäreille, palomiehille, koulukuraattoreille, kansalaisopiston työntekijöille ja nuorisotalon ja museoiden ja taidemuseoiden ja uimahallien ja sivistyskeskusten työntekijöille ja kiinteistönhoidon ja katujen hoidon ja laitoshuoltajille ja koulunkäyntiavustajille ja poliiseille ja sosiaalityöntekijöille ja ja
Kertoisitko vielä miten elämänne on eronnut tai eroaa köyhän perheen elämästä? Tuotatte ison perinnön?