Te joiden mielestä pelkosektioäiti ei saisi tehdä lasta:
Minulle on tehty kaksi pelkosektiota. Kolmas lapsi on työn alla, mutta tällä kertaa on tarkoitus hankkia sijaislapsi, koska olen aina ollut kiinnostunut lastensuojelusta ja meidän sydämissämme ja kodissamme on tilaa. Ehkä joskus hankimme vielä yhden omankin.
Ihme, että joku kuvittelee, ettei minusta olisi koskaan saanut tulla äitiä vain lasten syntymätavan vuoksi. Lapsi syntyy turvallisesti suunnitellussa sektiossa.
Olemme aina huolehtineet lapsistamme ja rakastamme heitä ehdoitta. Olen hyvä äiti ja mieheni on hyvä isä. Ei lasten syntymätapa ole heitä mitenkään vahingoittanut.
Minulle tulee valitettavasti mieleen näistä tuomitsijoista, että heitä vaivaa kateus kun oma rohkeus ei riitä vastaaviin ratkaisuihin. Ja mitäpä väliä, joka tapauksessa haluajat saavat pelkosektion eikä sille voi yhtikäs mitään.