Yritän parhaani, että lapsella olisi kaikki hyvin ja paljon kivoja asioita, mutta hän vain valittaa ja kiukuttelee

Tehtyä ei saa tekemättömäksi, valitettavaa, mutta totta. Ei tarvitse olla ennustaja, jotta tämän tajuaa ennen tekoa

Ei siihen auta kuin saavutettujen etujen poistaminen kiukuttelun alkaessa. Jos ei maistu meetvursti, se otetaan leivältä pois. Sitä ei enää saa. Eleettömästi ja rauhallisesti. Jos alkaa kysellä, asia selitetään. Tilalle ei saa muuta makkaraa. Sama koskee muita asioita. Jos vaatteita haukutaan niin uusiakaan ei tule. Jos on lautapelit tyhmiä niin sitten laitetaan ne kellariin. Lopulta lapsi alkaa arvostamaan kyllä monia asioita jäädessään ilman niitä. Ilman tappelua et kyllä tästä selviä, mutta ehkä ajan myötä arvostus kasvaa.

Ensinnäkin: Se, että lapsi kiukuttelee meetvurstimerkistä on ihan hyvä homma. Kertoo siitä, että on elänyt turvallista arkea, eikä ole kovin kummoisia huolia. Ja 6-vuotias on 6-vuotias, ihan lapsi vielä.

Mutta niin. Kuinka kasvattaa lapsesta hyvätapainen, empatiakykyinen, monelta eri kannalta asioita katseleva ihminen, joka ymmärtää olla kiitollinen hyvistä asioista?

Sanoisin, että keskustelemalla. Opettamalla. Kasvatus on muutakin kuin perustarpeiden täyttämistä ja käytöstapojen opettelemista. Ajatusmaailman kehittämiseen tarvitaan vuorovaikutusta. Mieti, millaiset keskustelut avarsivat omaa maailmaasi, kun olit lapsi. Lue lapsen kanssa kirjoja. Kerro hänelle maailmasta, jossa elätte.

Ja sanoita omia tunteitasi. Ei lapsi opi navigoimaan käytössääntöjen viidakossa, jos ei ymmärrä, mitä varten esim. kohteliaisuutta vaaditaan. Kyllä aikuinenkin saa välillä sanoa, milloin hänellä on paha mieli. Miten muuten lapsi oppisi ottamaan muita huomioon kuin oppimalla huomaamaan ne hetket, milloin ei ottanut muita huomioon.

No syy voi olla ihan vaan sekin, että lapsi on 6-vuotias. Se on hankala ikä, lue vaikka netistä mitä sanotaan eskariuhmasta tai kuningasvuodesta, siihen kuuluu tyypillisesti just itsekkyys. Ja niin, ei lapsi osaa olla kiitollinen, kun on tottunut siihen että kaikki on hyvin, miten voisikaan osata olla? Voit silti ihan napakasti sanoa turhan valituksesta, että et halua semmoista kuunnella eikä se ole kohteliasta.

Lapset ovat myös keskimäärin melko itsekeskeisiä. Kyllä se ajan kanssa muuttuu.

Onko tässä nyt liikaa kasvatettu? Onko teillä koskaan kivaa ja rentoa yhdessä ilman jotain kehittävää? Oletko kenties suorittamassa äitiyttä/vanhemmuutta. Kuulostat kylmäkiskoiselta.

Vierailija kirjoitti:

Ei sinun tekemisillä ole paljon vaikutusta. Lakkaa kiittämästä itseäsi. Jotkut lapset on kuspäitä ja heistä kasvaa kuspää aikuisia. Kenen geenit?

En ole ihan varma...joko talonmiehen tai voi olla myös mittarinlukijan.

Toimin myös kiertopalkintona paikalliselle jalkapallojoukkueelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

#kaverivanhemmuus#gurligvanhemmuus#ylimennytlapsikeskeisyys#kunlapsiluuleeolevansamaaimannapa#

En ole kaverivanhempi, vaan lapsella on aina ollut selkeät johdonmukaiset rajat ja jos sanon ei, on se aina ollut ei.

Ap

Olen lapselleni paljon läsnä ja teemme paljon yhdessä kivoja asioita. On hyvät lelut, pelit ja muut härpäkkeet (ei kuitenkaan liikaa, vaan sopivasti). Olin pitkään kotona, jotta lapsi sai elää rauhallisen pikkulapsiajan ilman liian aikaisia pakkoaamuherätyksiä päiväkotiin, ilman pitkiä päiväkotipäiviä liian isoissa lapsiryhmissä jne. Yritän aina huolehtia, että ruokapöydässä on vähintään jotain lapsenkin tykkäämää syötävää. Yritän kuunnella ja ymmärtää lasta aina, vaikka itse olisin välillä stressaantunut.

Silti lapsi vain valittaa. Tuntuu olevan kaikki koko ajan huonosti. Ja kiukuttelee siitä, että meetwursti on väärää ja muista mitättömistä asioista.

Juuri äsken katsoin toistamiseen tanskalaisten tekemän ohjelman kouluampujien vanhemmista. Tärkeimpänä jäi mieleen yhden äidin pohdinnat, (hänen poikansa oli myös surmannut itsensä) kuinka hän oli kuvitellut olevansa hyvä äiti, pitänyt rajoja, komennellut ja yrittänyt kaikin tavoin, että pojalla olisi kuitenkin "hyvä mieli". Nyt hän sanoi oivaltaneensa, että hänen olisi pitänyt osata painottaa, että lapsella on oikeus tuntea myös niitä negatiivisia tunteita. Hänen olisi pitänyt kuunnella enemmän ja puhua vähemmän. Enpä nyt osannut laittaa selkeästi noita äidin aatoksia, mutta ymmärsin niin, että me vanhemmat emme osaa kuunnella, me vaan syötämme "oikeaoppisia" neuvojamme.

Lapsista on tullut entistä vaativampia. Enää ei lahjaksi riitä esim. tussit ja värityskirja vaan pitää olla jotain rutkasti kalliimpaa. Silti nämä kalliitkin lahjat käytetään pari kertaa ja heitetään jonnekin nurkkaan pölyttymään. Itsekeskeinen materialismi joka ei välttämättä tule kasvatuksesta vaan lapset ovat alttiita vaikutteille 'No kun kaverilla on niin miksei mulla ole??' Yritetään manipuloida ja syyllistää vanhempia. Kaikilla ei ole varaa merkkivaatteisiin mutta lapset kilpailevat kenellä on uusinta muotia mukailevat vaatteet. Se on aika julmaa ja nykypäivää. Lapset kasvavat tällaisessa ympäristössä ja jotkut jopa kerskailevat vanhempien tuloilla jne.

Kuulostaa ihan normaalilta 6-vuotiaalta.

Yrität liikaa ja lapsi käyttää sitä hyväksi saadakseen vielä lisää. Lakkaa yrittämästä, ehkä kitinä lakkaa, kun tajuaa, että asiat voisi olla paljon huonommin. Olet hemmotellut lapsesi ja hänestä on tullut epäkiitollinen.

Tässä syy: "

Yritän aina huolehtia, että ruokapöydässä on vähintään jotain lapsenkin tykkäämää syötävää. Yritän kuunnella ja ymmärtää lasta aina, vaikka itse olisin välillä stressaantunut.

Silti lapsi vain valittaa. Tuntuu olevan kaikki koko ajan huonosti. Ja kiukuttelee siitä, että meetwursti on väärää ja muista mitättömistä asioista."

Vielä ehdit muuttaa kurssia, mutta tuota menoa kasvatat itsekkään ihmisen, jonka ei tarvitse huomoida muiden tunteita. Lapsen kanssa ei tarvitse aina kuunnella ja ymmärtää varsinkin jos hän ei halua jotain tehdä, mitä häneltä odotetaan. Vanhemman pitää antaa lapselle pettymyksiä ja lapsi saa kiukustua ja pahoittaa mielensä - kaikkea ei tarvitse eikä pidä tehdä siten, miten lapsi tykkäisi. Tarkoitus kasvattamisessa ei ole välttää lapsen mielipahaa.  Jos ns. terve lapsi kiukuttelee, että meetwursti on väärää niin vahtoehdot on, että joko syö tai jättää syömättä, mutta ruokapöytään ei tulla kiukuttelemaan ja pahoittamaan muiden mieltä. 

Otetaan vaikka esimerkki tilanne. Olette lähdössä sienestämään ja lapsi ei tahdo kumisaappaita (oikean kokoiset jne) jalkaan, koska ne on nolot, väärän väriset, ei vaan tykkää tms. Sinä sanot, että kumisaappaat laitetaan jalkaan - ne on turvalliset metsässä ja estää myös käärmeiden puremilta jne. Lapsi rupeaa valittamaan ja kitisemään, että häntä ei ikinä kuunnella eikä ymmärretä ja vaatii sinua kuuntelemaan kun selittää miksi ei niitä kumppareita tahdo jalkaansa ..oli ne sitten väärän väriset tai merkkiset. Tässä vaiheessa ei anneta lapsen enää selitellä, vaan sanontaan, että ne kumisaappaat laitetaan nyt jalkaan eikä asiasta keskustella ja sieneen on lähdössä. Lapselle ei pidä antaa joka asiassa liekaa vääntää ja vaatia kuuntelemaan hänen mielipiteitään, missä sitä ei tarvita. Jos puolestaan menette kampaajalle,niin siellä lapsi saa (toki teidän budjetin puitteissa) vaikuttaa siihen, että millaisen hiusleikkauksen haluaa tai voi valita vaikka kouluvaatteensa aamulla kunhan ovat säähän sopivat ja riippuen lapsen ikätasosta. Lapsi ei määrää mitä syödään vaan syödään, mitä tarjotaan. Jos on jotain, mistä ei niin välitetä niin syö sen verran kuin syö. Toisaalta uusiin makuihin totutaan ja opitaan vain kokeilemalla monta monta kertaa. Jos lapsella on paha mieli jostain oikeasta asiasta eikä siitä, että ei halua kumisaappaita jalkaan, niin lasta kuunnellaan ja yritetään ymmärtää. Rajat on myös rakkautta.

Tuli mieleen että miksi palvelet lasta? Varmaan haluat osoittaa rakkautta? Ehkä lapsikin haluaa mutta ei tiedä miten. Seuraavan kerran kun valittaa meetvurstista sano "äiti onkin nyt aika väsynyt nii tehdäänpä niin että äiti makaa nyt sohvalla sillä aikaa kun sinä teet äidille leivän ja laitapa jotain hyvää siihen päälle". Siis opetusmielessä mutta lapsesta voisi olla myös hauskaa välillä näin päin.

Voihan olla että lapsi on temperamentiltaan sellainen, että ei tyydy helposti asioihin. Tiedän omasta kokemuksesta että se on kuluttavaa,mutta lapsesta voi hyvinkin kasvaa (toisin kuin joku aiempi arveli aivan eri suuntaan) aikaansaava ja asioita ajava aikuinen. Kun ei tyydy siihen helpoimpaan tapaan...

Ja uhmaikä siirtyy toisilla esikouluikään. Eskari-ikä on myös aika myllerrys kun samalla odotetaan että lapsi on iso ja osaava ja samalla haluaisi olla vielä pieni.

Voimia arkeen ja pyydä apua esim neuvolassa jos oma jaksaminen mietityttää!

Jos aina on kivaa niin mistä sitten erottaa sen että tänään vietetään kiva päivä?

Ole AIKUINEN! Lapsi tarvii ruokaa, rakkautta, RAJOJA ja risua! Älä huomioi. Pistä leikkimään yksin! Ole kovana! Ja ole AIKUINEN!

Kun hän on sopivassa iässä, opeta kantamaan vastuuta, hakemaan vaikka metwursti itse kaupasta ja loppurahat takaisin.

On osattava ilmaista väsymys, ei voi olla liian varpaisillaan lapsen takia.

Tosi monille lapsi on kuin työnantaja. Lapsi sanoo ettei kelpaa, niin äiti menee ja tekee paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomion hakemista.

Ehkä, mutta miksi? Hän saa huomiota ilman huomion hakemistakin.

Ap

Koska hän haluaa jotain sellaista, jonka tuntee tehneensä itse. Eli haluaa huomiota, jonka saa vetämällä naruista. 

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsesi ainut lapsi? Olisiko mahdollista hankkia sisarus hänelle.

Liian myöhäistä. Ikäerosta tulee liian iso.