Minkä ikäinen olit, kun ensimmäinen sinulle tosi tärkeä ihminen kuoli?

11v. 5-vuotias pikkusisarus kuoli.

Olen 29v eikä ole vielä kuollut. Kun olin 16v kuoli isä, mutta ei oltu läheisiä. Kun olin 27v kuoli koira, se oli melko paha, mutta ei toki ollut ihminen.

33v kun äiti kuoli. Isovanhemmat jo aiemmin, mutta eivät ihan niin läheisiä ja kuuluikin jo asiaan heidän ollessa iäkkäitä.

Menetin 39-vuotiaana ihmisen, joka oli ollut 10 vuotta minulle kaikkein läheisin, jos lapsia ei laske mukaan.

9-v. isä, 16-v. äiti.

10 v, isä.

7v. ukki, 14v. poikaystävä, 19v. nykyisen mieheni isä, 23v. paras ystävä, 25v. molemmat mummot, 28v. pappa ja 35v. äiti

50 ja isä. Ennen sitä ei ole kokenut sitä tärkeän ihmisen lopullisen poissaolon tunnetta. Se kai vanhenemisessa tulee olemaan raskainta, että sitä tapahtuu aina enemmän kunnes on oma vuoro.

Jäin leskeksi 23-vuotiaana.

Olen melkein viisikymppinen ja yhtään todella tärkeää läheistä ihmistä ei ole kuollut vielä. Esimerkiksi isovanhempani eivät olleet minulle tärkeitä, sillä he asuivat kaukana ja en nähnyt heitä kuin muutaman kerran.

Vierailija kirjoitti:

Olin 15 kun isäni kuoli

Niin olin 15 kun minunkin isäni kuoli.

Olin 9-vuotias kun isä kuoli.

Olin 25-vuotias, kun isäni kuoli nopeasti edenneeseen syöpään. 

Ei ole vielä tapahtunut, olen 42-vuotias. 

Isovanhemmat on kyllä kuollut jo aikoja sitten. Ei ne niin merkityksellisiä olleet kuitenkaan. 

Minä olin 3 ja 1/2-vuotias, kun pikkusiskoni kuoli.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin 3 ja 1/2-vuotias, kun pikkusiskoni kuoli.

Lisään vielä, että olin.

3 ja 1/2 -vuotis, kun pikkusisko kuoli.

9-vuotias, kun isoisä kuoli.

29-vuotias, kun isä kuoli.

30-vuotias, kun molemmat isoäidit kuoli.

49-vuotias, kun äiti kuoli.

62-vuotias, kun isosisko kuoli.

Enää jäljellä on perheestäni vain minä ja sitten kaukaisempina sukulaisina tätini ja 1 eno.  Olen itse nyt 63-vuotias.

25v, mummoni. 

Ei kyennyt häihini 500km päähän enää tulemaan ja pian sen jälkeen kuolikin, laitoin arkkuun hääkuvamme ja silitin poskea, kuiskasin salaisuuden mukaan, hänelle oli tulossa lapsenlapsenlapsi.

Hän oli se joka piti minua lapsuudessani "elossa" ja nuoruudessani myös, oli se turvallinen aikuinen. Muistan elävästi hänen tummat ja loppuvuosina hopeaiset kiharansa, ne oli aina asti siististi papiljoteilla laitetut, muistan hyväksyvät silmänsä ja käsivarsiensa ihon, rypyt, tuoksun. Ja ne yhteiset pelihetket pöytäpeleissä, karjalanpiirakoiden ym tekemiset ja lukuisat mummon loihtimat herkkuruoat, vahvoja makumuistoja.

11 v. Isä kuoli.

22, isoäiti kuoli.

Nyt ole 50 vuotta ja vielä ei ole kukaan itselle tosi tärkeä kuollut. Isovanhemmat toki, mutta olivat etäisiä eli eivät kovin tärkeitä. Onneksi on näin pitkälle päässyt.