Ahdistuneena kysyn, miten te muut elätte joka päivä sen ajatuksen kanssa että ihan yllättäen voi tapahtua jotain kauheaa??

Vierailija kirjoitti:

Ei ole totta kun väitetään että ahdistuminen ei muka hyödyttäisi mitään. Itse ainakin ahdistuneena en halua tehdä mitään, kun kaikki on vaarallista, niin se pienentää kuolemaa tai loukkaantumista merkittävästi. Jos teen jotain, ennakoin mielessäni kaikki mahdolliset vaarat jolloin osaan välttää ne. No elämänlaatu toki säilyy kehnona.

Miten hyödyt kehnosta elämänlaadusta?

Sun kannattaa mennä terapiaan. Kognitiivis-behavioraaliseen eli CBT, jossa opetellaan muuttamaan ajatusmalleja. Psykoanalyyttisesta terapiasta ei ole monelle hyötyä.

Jos et pääse terapiaan tai ei ole rahaa, niin tutustu psykologien ja psykiatrien kirjoittamiin self help kirjoihin, joita saat ilmaiseksi kirjastosta. Muista aina tarkistaa kirjailijan koulutus, sen on oltavat nimenomaan psykiatri tai psykologi, muuten se on todennäköisesti huuhaata. Esim. Phil Stutzin Tools-kirjassa käsitellään murehtimista.

Myös näistä linkeistä löytyy apua:

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/ahdistuksen-omahoito-ohjel…

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/rentoutus-ja-hengitys/8-er…

Olen itse päässyt eroon murehtimisesta itsehoidon ja self helpin avulla, joskin terapia olisi nopeampi ja tehokkaampi keino. Mutta ikävistä ajatuksista on mahdollista päästä eroon ja elämästä tulee taas ihanaa :)

Kannattaa lohduttautua edes sillä, että useimmiten ne kamalimmatkaan asiat eivät tapahdu yhtäkkiä vaan asteittain.

Minä olen menettänyt jo melkein kaikki rakastamani ihmiset, ja täytyy myöntää, ettei perusturvallisuuden tunteestani ole enää mitään jäljellä. Tilalle jäi vain sellainen tunne, että no, ollaan täällä nyt sitten vaan katsomassa mitä huominen ja sitä seuraava päivä tuovat tullessaan. En minä oikeastaan pelkää enää mitään, koska tiedän jo, että olen olemassa vain menettääkseni kaiken mitä minulla joskus oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole totta kun väitetään että ahdistuminen ei muka hyödyttäisi mitään. Itse ainakin ahdistuneena en halua tehdä mitään, kun kaikki on vaarallista, niin se pienentää kuolemaa tai loukkaantumista merkittävästi. Jos teen jotain, ennakoin mielessäni kaikki mahdolliset vaarat jolloin osaan välttää ne. No elämänlaatu toki säilyy kehnona.

Miten hyödyt kehnosta elämänlaadusta?

No vältän sen hirveämmän vaara-riskin konkretisoitumisen. Tällainen sairaalloinen ahdistuminen on kuin varman päälle pelaamista.

Se on hyvä asia kun ei tiedä mitä tapahtuu etukäteen, saattaa tapahtua hyviäkin asioita. Itse hoen itselleni, että mutehdit vasta sitten kun jotain sattuu kun päässä lähtee pyörimään tuo kauhukela. Jos en pääse millään irti otan ahdistuslääkkeen, yritän ensin kylä kaikkea muuta ja lääkettä tarvii harvoin, sekin auttaa kun tietää, että on nappi jos tarvii.

Minäkin tunnistan itsessäni noita pelkoja. Pelkään varsinkin, että lapsille tapahtuu jotakin. Tai sitten itselleni. Lapset jäisi tosi heitteille miehen kanssa, kun hänellä alko ongelmaa. Lisäksi on aika tunnekylmä. Miehen alkoholismi ehkä itselläni ruokkii näitä ahdistavia ajatuksia.

Jos murehtii etukäteen, ja se ikävä tapahtuu, niin silloin on murehtinut tuplasti.

Toki voi pitää huolen vähentääksen yleisiä onnettomuusriskejä. Pitää huota siitä, että on toimiva palovaroitin, ei aja autoa, jossa on syttynyt moottorivikavalo jne. järkevää.

Kun se turha murehtiminen ei auta yhtäkkisiin takaiskuihin ja onnettomuuksiin. Murehtia voi sitten jos niin käy, ei mitään hätää. Eikä silloinkaan kannata liiaksi murehtia, vaan keskittää energiaa siihen, miten asiat saisi taas raiteilleen ja käännettyä parhain päin.

Onkohan sulla syntynyt joskus jokin trauma, joka saa sun pään luuppaamaan noin? Ehkä kannattaisi käsitellä sitä terapiassa?

Kyllä mullakin on pelkoja, mutta ne liittyvät muunlaisiin asioihin.

Vuosikausien hypokondria ei estänyt syöpään sairastumista kuitenkaan.

Ei se ahdistuminen mitään auta.

Jokainen miettii asioita joskus, mutta itse en mieti niitä koko ajan. Ne tiedostaa, mut niihin ei ole tarvetta tarttua kaiken aikaa. Eikä ne estä tekemästä asioita. Että siitä tietäisin milloin on kallistunut ns ei-terveen puolelle. En tiedä voiko asialle juurikaan tehdä mitään itse. Ehkä se voi mennä itsestäänkin ohi? Pahemmaksi se kaiketikin kyllä voi mennä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole totta kun väitetään että ahdistuminen ei muka hyödyttäisi mitään. Itse ainakin ahdistuneena en halua tehdä mitään, kun kaikki on vaarallista, niin se pienentää kuolemaa tai loukkaantumista merkittävästi. Jos teen jotain, ennakoin mielessäni kaikki mahdolliset vaarat jolloin osaan välttää ne. No elämänlaatu toki säilyy kehnona.

Ei ehkä satu ulkona mitään tapaturmaa tms, mutta ei ahdistus ja stressi ole keholle mitään vaaratonta. Lisää ainakin sydänkohtausriskiä merkittävästi, mutta altistaa muillekin sairauksille. Stressaantunut tila on keholle tosi rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vuosikausien hypokondria ei estänyt syöpään sairastumista kuitenkaan.

Ei se ahdistuminen mitään auta.

Kyllähän se voisi tuollaisessakin tapauksessa saada elämään terveellisesti, menemään lääkäriin pienestäkin oireista, mittauttamaan omia veriarvoja säännöllisesti... Itse kyllä pelkäisin stressin edesauttavan syöpää, jos hypokondriasta enemmänkin kärsisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole totta kun väitetään että ahdistuminen ei muka hyödyttäisi mitään. Itse ainakin ahdistuneena en halua tehdä mitään, kun kaikki on vaarallista, niin se pienentää kuolemaa tai loukkaantumista merkittävästi. Jos teen jotain, ennakoin mielessäni kaikki mahdolliset vaarat jolloin osaan välttää ne. No elämänlaatu toki säilyy kehnona.

Ei ehkä satu ulkona mitään tapaturmaa tms, mutta ei ahdistus ja stressi ole keholle mitään vaaratonta. Lisää ainakin sydänkohtausriskiä merkittävästi, mutta altistaa muillekin sairauksille. Stressaantunut tila on keholle tosi rankkaa.

Jos minimoin vaarat ja en tee mitään, ei minua ahdistus juurikaan vaivaa, vaan siinä sitten masentuu. Ja jep siksi stressaantuneena yritänkin joogailla, hengitellä ja syödä huipputerveellisesti :')

Kuolema tulloo jos tulloo - ja se varmasti kaikille tulloo. Miksi ahdistua, jos elää sen verran kun pystyy parhaansa mukaan?

Katri Ylanderin kappaleessa Sano mulle jotain kaunista on aika hyvät lyriikat aiheeseen liittyen:

"Mitä vain voi tapahtuu

Tai ei tapahdu mitään"

Miten eläisit sen ajatuksen kanssa, että milloin vain voi tapahtua jotain ihanaa?

Olen paniikkihäiriöinen ja en enää osaa pelätä oikeita uhkia juurikaan, ahdistus tulee ja menee riippumatta siitä mitä tapahtuu ja mitä mielen päällä.

En mieti asiaa. Joskus tulee ahdistavia pelkotiloja, mutta pohdin niitä aikani ja totean, etten voi niille mitään joten on vain keskityttävä hetkeen ja siihen, että kaikki on nyt hyvin. Miksi käyttää koko elämää murehtimiseen, jos ei oikeasti ole mitään tapahtunut. Murehtii sitten, kun tapahtuu.