Ostatko vielä ulkoa ruokaa? Kebab-paikoista, hampurilaispaikoista jms?
Kommentit (27)
Ostan, mutta en mitään Hesburgeria ym. Yhtä annosta venytän useammalle päivälle.
Fat Lizardin pizza riittää noin kolmeksi-neljäksi päiväksi ja lähilounasruokalan ruoka-annos pariksi-kolmeksi päivää.
Ulkona lounaiden syöminen loppui kuin seinään koronan alettua. Sillä aikaa moni yrittäjä lopetti toimintansa. Muutama paikka on vielä jäljellä, mutta ruuan laatu, taso, sekä terveellisyys ja herkullisuus ovat muisto vain entisestä.
Juuri lounas paikkaa kaipaan eniten, mutta aukioloajat eivät sovi minulle. Ne sulkevat ovensa aivan liian aikaisin.
Hyvin harvoin ja silloinkin Woltilla. Olen 100% etätöissä ja lounaat tulee tehtyä itse, kun kotona on. Kun ei nuo edes mitään herkkua ole nuo pizza/kebab/hampurilaismätöt. Silloin tällöin saatan tilata Woltilla esim. krapulapäivänä tai jos olen kipeä enkä jaksa laittaa ruokaa.
Olen vähentänyt. Kävin joskus kylänkasvisruokaravintolassa lounaalle mutta mielestäni laatu huonontunut ja hintakin vähän kallistunut. Kotipizzan lätyt pienentyneet, samoin mäkin hampparit.
En ole koskaan pitänyt hampurilaisia ym. kunnon ruokana, saattaa olla että kerran vuodessa tulee ostettua jos on jossain liikkeellä, eikä viitsi tai ehdi mennä syömään johonkin ruokapaikkaan.
Toki. Esim. Nepalilaisesta ja kiinalaisesta tykkään. Pizzaakin menee joskus. Miksi ei voisi syödä ulkona?
En nuita mätökkäitä ole koskaan harrastanut. Oikealta grilliltä silloin tällöin annoksen. Vielä niitäkin riittää pitkin Suomea.
Ennen käytiin lounaalla ja kunnollisissa ravintoloissa syömässä 2-3xvko. Nyt Koronan myötä ostetaan ehkä kerran kuussa jostain ravintolasta ruokaa kotiin.
Hampurilaisketjujen annokset ovat kaikki huonompia kuin ennen koronaa. Tehdään hampurilaiset itse. Paikallista pizzeriaa pyörittää oman kylän pojat ja sieltä välillä on haettu pizzat. Tai sitten ihan kunnon ravintola-annoksia ravintoloista. Hinnat kyllä nousseet.
Vierailija kirjoitti:
Ostan, mutta en mitään Hesburgeria ym. Yhtä annosta venytän useammalle päivälle.
Fat Lizardin pizza riittää noin kolmeksi-neljäksi päiväksi ja lähilounasruokalan ruoka-annos pariksi-kolmeksi päivää.
Painatko 35 kiloa?
En todellakaan näinä tautisina aikoina.
Ruoka-annokset epämääräisistä "ravintoista" haettuna voivat sisältää mitä tahansa erikoismausteita.
Hiuksia, räkää, sylkeä, paskaa, kusta, spermaa yms.
NamNam vaan.
Kipuraja on 10 euron luokkaa, joten kun monessa paikassa hinnat ovat tuon yli niin olen lopettanut säästösyistä noutoruoan syömisenkin.
Ennustan suurta lamaa missä konkurssiaalto vie ensimmäisenä nämä ylihintaiset ruokapaikat ja kahvilat.
Kotiin tilaan ehkä kerran viikossa mättöjä, mutta mäkki meni ikuisiksi ajoiksi boikottiin sämpyläuudistuksen myötä. Hese oli boikotissa jo ennen sitä, kun se idiootti TJ availi medioissa sanaista arkkuaan. Pitsaa ja kebabbia lähinnä siis nykyään.
En mene niihin paikkoihin syömään, mutta joskus harvoin otetaan autokaistalta hampurilaisateriat tai haetaan pizzat. Kebabia ei ikinä.
Ostetaan, mutta yllätyin kunperus turkkilaisessa pizzeriassakin maksaa pizzat nykyään jotain 12-13. Ainakin täälläpäin alkaa olemaan hinnoissa.