Lue keskustelun säännöt.
Pääseekö terapiassa eroon 10 vuotta kestäneestä ihastuksesta?
06.01.2023 |
Hei,
Eli onko jollain tietoa tai kokemusta tällaisesta. Olen jo niin kyllästynyt tähän pohjattomaan kaivoon.
T. Rakastunut
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Tuskin. Ainoa keino on ihastua johonkin toiseen tai tutustua ihastukseesi ja todeta, että hukkasit 10 vuotta elämästäsi turhaan.
Tyhmä neuvo, ihastua johonkin toiseen, eihän sitä voi ihastua kehenkään muuhun kun on jo niin ihastunut johonkin ihmiseen. Ketään muuta voi ajatellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyökkipsykologina väitän, ettei oleellista ole edes se, kuka on ihastuksen kohde. Vaan kyse on jostakin muusta. Tsemppiä.
Kyse on siitä tunteesta. Se on huumaava. Siihen tulee riippuvaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei,
Haluan laittaa tähän sinulle myötätuntoni. Lähes 20 vuotta itselläni jo vierähtänyt.
Kaksikin vuotta on jo ollut täyttä piinaa koska ihastuksen kohde "ruokkii" mun ihastumista säännöllisesti. Ei onnistu edes unohtaminenkaan.
Hän ehkä pitää sua ystävänään. Oletko sanonut hänelle mitään ihastuksestasi?
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Osasta kommentoijista paistaa kyynisyys niin että naurattaa. Isolla osalla empatiaa inhimillisyydelle sentään riittää.
En millään jaksaisi mennä terapeutteja kiusaamaan kun ei tämä nyt ihan mielenvikaisuuden asteella ole. Limerenssi oli ihan mielenkiintoinen teoria, mutta ei ehkä omaan tapaukseeni sopiva.
Olisi mielenkiintoista tietää miten tänne kylmästi kommentoineet aiheuttavat itselleen tunteiden loppumisen. :)
Ap
Tunteet loppuvat, kun lopetat hänen ajattelemisen. Tilalle tulee tyhjyys. Ehkä jossain vaiheessa uusi ihastus.
Olen kokenut tuon useita kertoja elämäni aikana. Rakastuminen tapahtuu sekunneissa ja voi kestää vuosia. Tunne on niin voimakas, että se on kuin huumeissa olisi. En ole koskaan päätynyt parisuhteeseen heidän kanssaan. Kokemuksesta olen oppinut, että pääsen kyllä yli heistä, vaikka irtaantumisen hetkellä tuntuu siltä kuin kuolisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä pakkomielteitäkin voi varmaan ainakin yrittää hoitaa. Jotain hyvin outoa tai lapsellista käytöksessä on, kun se suostuta näkemään todellisuutta, mm. sitä ettei ole vastavuoroista eli molemminpuolista, vaan tulkitaan toisen hyvät käytöstavat ihastumiseksi. Jotkut varmaan kehittelevät draamaa tylsään ja tyhjään elämäänsä valehtelemalla itselleen.
Sinulla on liikaa aikaa ajatella tätä ihastusta. Arki täytyy täyttää asioilla niin tämä pingpong-reaktio ei aivoissa vahvistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siellä oppii ymmärtämään omaa ajatteluaan ja sitä, että miksi pidät kiinni vanhasta. Miksi pidät sellaisesta kiinni, mikä tuottaa sinulle tuskaa? Onko se sinulla tapana?
Itse kysyisin sinulta, että haluaisitko ihan oikeasti sellaisen kumppanin, joka ei välitä sinusta?
Toinen kysymys heräsi heti: kuvitelman ja realiteetin ero- tunnistatko sen?
Yksi arvostamani ihminen sanoi kerran, että niille ihailijoille hän sanoa, että eläpä viikko minun kanssani, niin huomaat ettei et välttämättä kestä. Tämä julkinen minä ja lyhyet tapaamiset ovat vain väläyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Osasta kommentoijista paistaa kyynisyys niin että naurattaa. Isolla osalla empatiaa inhimillisyydelle sentään riittää.
En millään jaksaisi mennä terapeutteja kiusaamaan kun ei tämä nyt ihan mielenvikaisuuden asteella ole. Limerenssi oli ihan mielenkiintoinen teoria, mutta ei ehkä omaan tapaukseeni sopiva.
Olisi mielenkiintoista tietää miten tänne kylmästi kommentoineet aiheuttavat itselleen tunteiden loppumisen. :)
Ap
Tunteet loppuvat, kun lopetat hänen ajattelemisen. Tilalle tulee tyhjyys. Ehkä jossain vaiheessa uusi ihastus.
Lopetat sen ajattelemisen.
Siinäpä neuvo.💁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä, koska siinä voisi selvitä, miksi olet tarrautunut vanhaan ihastukseen sen sijaan, että olisit pystynyt päästämään siitä irti. Ja kun syy selviäisi, niin voisit työstää sitä ja samalla se ihastus voisi vaan kadota ja itsekin ihmettelisit, miksi siihen niin tiukkaan tarrasit.
Aapeen jutut on aika kummalliset: en viitisisi mennä terapeutteja kiusaamaan. 🙄
Kymmenen vuotta roikkunut.
Joopa joo.
Oot aapee, melkoinen pelkuri.
Kyllä sen voi kertoa, jos on ihastunut. Sen jälkeen tekee uudet ratkaisut, riippuen vastaanotosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis onko nää ihastukset parisuhteessa tai perheellisiä? Tietääkö että olet ihastunut? Älkää ruokkiko tuota tunnetta. Terapiaan mars, jos olette aikuiset ihmiset jumissa pakkomielteissänne.
Sinulla on taipumus pakkomielteisyyteen. Kyllä siihen hoitoa saa.
Et ole oikeasti ihastunut vaan jumissa omissa epärealistisissa haaveissasi. Jumittuminen estää sinua kypsymästä ja keskittymästä tosielämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sinä voisit terapiasta hyötyä. Juttusi ovat sellaista.
Toki sinun olisi hyvä olla motivoitunut. Nythän olet motivoitunut ihastumisiin.
Voisit saada paljon enemmän ja laajempaa ja syvempää ajattelunaihetta terapiassa.
Nyt tuo on tuollaista yksioikoista jääräpäistä pelkoon ja turvallisuuden tarpeeseen perustuvaa kiinnipitämistä.
Lapsenomaista käytöstä. Ja ikää oli?
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on liikaa aikaa ajatella tätä ihastusta. Arki täytyy täyttää asioilla niin tämä pingpong-reaktio ei aivoissa vahvistu.
Eka lause ok, mutta toka ei. Arkea ei tarvitse hössötellä täyteen, muta aivojaan voi kouluttaa keskittymään tähän hetkeen ja mielekkäisiin ajatuksiin.
Ap vain pakenee omaa elämäänsä, vastuitaan ja itsensä kohtaamista haaveiluun.
Vierailija kirjoitti:
Terapeutin painajaisia nää aikuiset jotka ovat jääneet teini-ikäisiksi tunne-elämältään.
Samoin tapaukset tyyliin, oon ollu toisena naisena 25v, kyllä se on luvannut että eroaa sitten kun lapset päsee eläkkeelle, miksi siis saan paniikkikohtauksia?
Ei ihme että psykologit sekoo nykyään ittekki.
Ja mitäs sinä nyt horiset?
Ihan hyvä asiakas aapee olisi. Sellainen, jolle kyllä apu löytyy. Ei tuo ilmiö ole mitenkään harvinainen.
-toisekseen: psykologit käyvät itse terapiassa purkamassa nuo työssä kohtaamansa asiat. Se on heille pakollista työhön kuuluvaa.
Allu sai kenkää terapiastakin kun pakkomielteisyys on hänelle rakkaampi kuin kehittyminen.
Miettikää miten ihana elämä: yksin jumissa mielensä paskaan eikä tietä ulos. Loppuelämä jankutusta ja vihaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Osasta kommentoijista paistaa kyynisyys niin että naurattaa. Isolla osalla empatiaa inhimillisyydelle sentään riittää.
En millään jaksaisi mennä terapeutteja kiusaamaan kun ei tämä nyt ihan mielenvikaisuuden asteella ole. Limerenssi oli ihan mielenkiintoinen teoria, mutta ei ehkä omaan tapaukseeni sopiva.
Olisi mielenkiintoista tietää miten tänne kylmästi kommentoineet aiheuttavat itselleen tunteiden loppumisen. :)
Ap
Tunteet loppuvat, kun lopetat hänen ajattelemisen. Tilalle tulee tyhjyys. Ehkä jossain vaiheessa uusi ihastus.
Lopetat sen ajattelemisen.
Siinäpä neuvo.💁
Aivot on opiva elin. Olet oppinut takertumaan endorfiiniryöppyjä tuovaan kuviteltuun ihastumiseen, joten voit oppia myös siitä pois.
Ei ole todennäköistä että niin kävisi. Terapiassa ehkä saa oivalluksia, mutta harvemmin se mullistaa tunne-elämää kokonaan. Olisi se nyt kauheaa, jos terapia johtaisi aina avioeroon esimerkiksi.