kotimaan adoptioista
Kertokaa mikä on tämän hetkinen tilanne kotimaassa? Vaikuttaako asuinpaikka? Tarkoitan siis adoptiojonoja ym. käytäntöjä?
Kommentit (30)
mainitsemasi mielisairaala tapaus oli mielenkiintoinen. Adoptio lapset eivät kuitenkaan ole mielisairauspotilaiden lapsia.
Jos on, niin adoptio vanhemmilla on oikeus saada tietää että äiti sairasti skitsofreenia.
Kuka oli lapsen isä? Tuliko potilas raskaaksi sairaalassa ollessaan? Jos vauvan isä oli myos potilas niin 50% todennäkoisyydellä vauvalla on ne geenit.
Kai tästä kerrottiin adoptio vanhemmille?
Eli vastaus kysymykseeni tilastotieteen ja tutkimuksen ymmärtämisestäsi oli ilmeisesti ei?
Kysymyshän on nimenomaan todennäköisyyksistä ja keskimääräisyyksistä ja silloin se että vastaa yksittäistapauksilla osoittaa että ei ole ymmärtänyt asian pointtia lainkaan...
Valitettavasti tapausselostuksista ei voi päätellä mitään suurista linjoista. Kelle tahansa VOI tapahtua mitä tahansa, toisille se vain on todennäköisempää. " Huonossa" kodissa kasvaneen on TODENNÄKÖISEMPÄÄ päätyä huonoille teille kuin " hyvässä" kodissa kasvaneen, mutta ei tämä ole automaatti mistä syystä niitä päinvastaisia esimerkkitapauksia löytyy myös.
Veikkauksesi siitä että " ne jotka ovat joutuneet kasvamaan ' kovemmissa' kodeissa yllättävästi pärjäisivät paremmin" on yksinkertaisesti väärä ja tämä tiedetään ihan varmasti. Jos noin olisi niin miksi ihmeessä lapsia ylipäänsä otettaisiin huostaan " huonoista" perheistä, eikö silloin pitäisi pikemminkin ottaa huostaan " hyvien" perheiden lapset ja antaa nekin " huonoihin" perheisiin?
Ja yksi kohta kirjoituksessasi pisti vielä silmään, nimittäin se että " tiedät" milloin kysymyksessä on " hyvä perhe" . Perheen sisäiset ongelmat näkyvät ulospäin vain äärimmäisen harvoin, kulissit kaatuvat viimeisenä ja siitä voi olla sitten osoituksena esimerkiksi se itsemurha tai rikos. Useinkaan edes perheen läheiset ystävät tai sukulaiset eivät ole aavistaneet tilannetta tai ovat ehkä sulkeneet siltä silmänsä. Edelleenkään tämä ei ole automaatti, eli noiden tapahtumien toteutumisesta ei voi vielä varmuudella päätellä kodin ongelmia, mutta todennäköistä se on että taustalla on vaikka mitä eikä sitä välttämättä saada koskaan selville tai sitten se on ehkä ollutkin harvojen ihmisten tiedossa.
jossa oli mielenterveysongelmainen äiti (en kylläkään maininnut mitään diagnoosia!). Hän " joutui" pidempiaikaiseen hoitoon vasta raskauden aikana, yritettyään itsemurhaa. Isästä ei ollut tietoa, mutta ei luultavasti ollut potilas, koska äiti ei ollut ennen raskautta jatkuvassa hoidossa. Jos luet tekstini huolellisesti, niin siellä kerrotaan, että lapsen adoptoi sijaisperhe. Eli he ovat kyllä hyvin tienneet äidin tilanteen eikä lasta ole heille sijoitettu adoptiota varten. Bioäidin kuoltua sijaisperhe halusi adotoida lapsen, koska lapsi oli kiintynyt perheeseen (sijoitettiin n. 1v iässä) ja he halusivat hänet omaksi lapsekseen taustasta huolimatta.
Jäin vain miettimään olisiko mielestäsi tämänkin lapsen ollut kaikesta huolimatta parempi jäädä äidilleen? Hän olisi joutunut ehkä useammin kuin kerran sairaalaan äidin aiheuttamien vammojen takia ja luultavasti joutunut todistamaan äitinsä itsemurhayrityksiä. Lopputulos olisi ollut lapsen kohdalla " sama" eli äidin kuoltua hän joka tapauksessa tarvitsee jonkun, joka hänestä huolehtii. Sen sijaan ei ole samantekevää, missä olosuhteissa lapsi on elänyt nämä ensimmäiset vuotensa bioäidin kuolemaan asti. Tilanteen ja lapsen tuntien uskallan väittää, että hänen elämänsä on ollut näin parempi.
Adoptioperheissä voi olla ja on samoja ongelmia kuin " tavallisissa" perheissä. Adoptioperheet ovat ihan tavallisia perheitä. Elämä koettelee heitäkin eikä adoptio takaa, että lapsen elämässä kaikki sujuu mutkitta. Mutta adoptio tarkoittaa, että lapsi saa paremmat mahdollisuudet elämään, kuin mitä hänelle oli tarjolla ennen adoptiota. Hylkäyksen adoptiolapsi on jo kokenut, mutta hän kestää kyllä vastoinkäymisiä, jos hylkääminen ei toistu. Ja tällä tarkoitan täydellistä hylkäämistä eli molempien adoptiovanhempien menetystä.
Näen joka päivä elämässäni sen mitä vanhemmat voivat lapselleen aiheuttaa. Se, joka väittää, että jokainen vanhempi on oman lapsensa paras vanhempi, voi tutustua lastensuojeluun ruohonjuuritasolla. Tiedätkö millainen on 4kk ikäinen vauva, jonka perustarpeista (ruoka, vaatteet, huolenpito) ei ole huolehdittu? Oletko yrittänyt katsoa silmiin lasta, jonka silmiin ei kukaan ole koskaan katsonut? Tai onko sinulla käsitystä siitä, millaisia seurauksia (murtumat, ruhjeet, palovammat, ravistelut, pään alueen vammat) voi olla yhdestä pieneen lapseen kohdistuneesta pahoinpitelystä? Toivon, ettei sinun koskaan tarvitsekaan tietää. Näkemäni ja kokemani perusteella tiedän, että todella monelle hyvin pienelle lapselle täällä kotimaassa olisi parempi päästä adoptioperheeseen kuin pomppupalloksi sijaislapsena. Tässä maassa suojellaan vanhempia lasten sijasta ja sen maksavat ensi sijassa nämä kaltoinkohdellut lapset mutta aikanaan myös yhteiskunta.
t. Vilijonkkis (2 biolasta, 3 sijaislasta)
En ole käynyt täällä toviin, siksi en ole vastaillut...
Taisi mennä minulla vähän sanat sekaisin. Tarkoitin 2.5v ensimmäisestä infotilaisuudesta. Siis elokuussa kävimme infossa ja 2.5 vuotta siitä (helmikuussa) tyttösemme tuli kotiin. Ensimmäinen valmennus oli syyskuussa.
Keski-suomen alueella ollaan. Meillä kävi aivan mahdottoman hyvä tuuri.
Voimia vaan odotukseen!!
Niin ja tyttäremme on täysin terve. Eli tämä ei ole erityisadoptio. Toisiamme kohta vuoden seuranneena olen kyllä huomannut, olemme ihan samanlaisia luonteeltamme ja tyttö on ihan isänsä näköinen. Kyllä jokainen sen omansa saa...
Hei
Joku taisi kysellä kotimaan adoptiojonossa olevien perheiden määrää. Muistan lukeneeni, että kotimaan adoptiota odottavia perheitä olisi noin 700, ja toisaalta kotimaan adoptioon tulee vuosittain ehkä 20-30 lasta. Tarkat luvut eivät ehkä ole tässä se pointti - jokainen voi tuosta suhdeluvusta itse päätellä, että yhtälö on aika mahdoton: kotimaan adoptiojonossa saa olla viisi vuotta, ja sinä aikana adoptoitavia lapsia tulee koko Suomessa ehkä 150. Jos odottajaperheiden määrä pysyisi suht. vakiona, ainakin 500 odottajaperhettä jää lopulta ilman kotimaista adoptiolasta. Lapsen saaminen kotimaan adoption kautta on siis todennäköisyydeltään lottovoittoon verrattava asia.
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni perhe luopuu lapsihaaveistaan kokonaan, koska ei saa nimenomaan kotimaista adoptiolasta - siis joko siksi, että putoaa jonosta sen viiden vuoden odotuksen jälkeen tai siksi, että luovuttaa vapaaehtoisesti jo ennen sitä. Tai kuinka moni näistä perheistä ryhtyy sijaisvanhemmiksi tai vaihtaa kotimaisesta kansainväliseen adoptioon.
" On harmillista että adoptio on noin epävarmaa. Olisi parempi jos kenenkään ei tarvitsi turhaan odottaa viittä vuotta. Mutta varmaan neuvojien pitää varalta pitää perheitä valmiina jos lapsi vaikka tulisikin. Suomalaisten adoptiolasten määrää vaan laskee koko ajan.
(Ja samalla saa lukea kuinka sijaisperheistä on pulaa, hullulta tuo kyllä tuntuu...) "
Suomessa on vielä (luojan kiitos!) sellainen käytäntö, että lapsen etu pyritään laittamaan aina kaiken muun edelle. Meillä ei onneksi adoptiolapsia voi " ostaa" vain sillä ajatuksella, että ulkopuolisen silmin olisi joku muu lapsen biovanhempia parempi kasvattaja. Omasta mielestäni olisi ihannetilanne se, että yhtään lasta ei vapautuisi kotimaiseen adoptioon (koskien lähipiirin ulkopuolista adoptiota), vaan lapsen biologiset suhteet saataisiin kuntoon. Lapsen suhde biologisiin vanhempiin on usein hyvinkin luja, vaikka ulkoiset puitteet olisivatksin huojuvat.
Muistan ikuisesti erään pienen pojan, joka oli asunut alkoholisoituneen äitinsä kanssa kahdestaan vuosia. Kun hänet sitten eräänä yönä tuotiin sosiaalipäivystyksen potilaaksi, oli hänen suurin rukouksensa että äiti paranisi ja he voisivat elää elämäänsä yhdessä.
Tässä tapauksessa lapsen toivetta kuunneltiin ja hän sai sijaisperheen, jossa hänen ja bioäidin yhteistä elämää tuettiin ja siteitä vahvistettiin. Äiti tuskin koskaan oikeasti raitistuu, eikä lapsi suurella todennäköisyydellä tule äitinsä kanssa koskaan enää asumaan. Kuitenkin bioäiti on edelleen pojalle tärkein ihminen maailmassa, vaikka hän onkin sopetunut hyvin uuteen perheeseensä. Äiti antoi lapselleen ulkoisesti hyvin horjuvat ja epävakaat puitteet kasvaa, mutta se ei estänyt rakkauden ja kiintymyksen syntymistä heidän välilleen.
Tämä vain yhtenä esimerkkinä siitä, miksi sijaisperheiden kysyntä on niin kovaa. Lapsen etuahan tässä ajetaan, eikä adoptiosta haaveilevien vanhempien. Adoptiovanhemmuus on äärimmäisen hieno ja usein biovanhemmuutta uuvuttavampi asia, mutta lähtökohtana on oltava nyt ja tulevaisuudessa biologisten suhteiden tukeminen ja auttaminen kaikin käytössä olevin keinoin!!
Sellaiseen asiaan törmää usein kv-adoptiosta keskusteltaessa, että lapsettomat pariskunnat pitäisi aina asettaa etusijalle. Itse en ymmärrä tuota asiaa ollenkaan. Silloinhan nimenomaan laitetaan perheet järjestykseen muilla perusteilla kuin lapsen etua ajatellen. Aina pitäisi löytyä juuri tälle lapselle sopivin perhe/ jokin muu ratkaisu. Ei niin päin, että juuri tälle perheelle pitäisi löytää sopiva lapsi!
Erityisopetuksessa työskennelleenä on kyllä huomannut, miten suuri lapsen kiintymys on vanhempaansa, vaikka olosuhteet olisivat mitkä. Lapsihan ei ole muuta elämää koskaan elänyt. Paras vaihtoehto on aina se, että lapsen elämä muuttuu mahdollisimman vähän, ja hänelle tärkeät ihmiset ja suhteet säilyvät. Aina näin ei kuitenkaan voi olla.
Kiinnostuin lukemaan viestiketjua. Onko täällä suomalaisten erityislasten, esimerkiksi kehitysvammaisten adoptiolasten vanhempia tai ehkä tulevia vanhempia? Tiedättekö ovatko erityisadoptiot yleisiä?
Trista:
Sori vaan, tunnen adoptoituja, yhden joka 2 vuotiana koki a-isän kuoleman, ja samalla katkesi suhteet isän sukuun - eli yh:n kasvatiksi hän jäi. Ja toisen jonka a-vanhemmat erosivat ja a-isä sai sitten uuden rouvan kanssa omia lapsia ja ei nähnyt mitään syytä ylläpitää minkäänlaista yhteyttä tähän a-lapseen.
Ja sanoit itse että a-lapsi on jo kerran hylätty.
Ja valitettavasti et omista kristallipalloa ja et voi varmuudella sanoa että tuon lapsen elämästä tässä kodissa menee näin. Käy niinkin että ne jotka nippa nappa pystyvät huolehtimaan lapsestaan saavat elämänsä kuntoon ja lopulta menee hyvin. Yksi tuttavani sai 17 vuotiaana lapsen ja kaikesta huolimatta on ollut lapselleen hyvä äiti. Tuskin adoptio koti häntä mistään olisi pelastanut.
Jopa adoptio perheet kokevat kuolemaa, vanhenemista, syopää, tyottomyyttä, konkursseja, avioeroja jne.
Vaikeata sanoa minkälaisista kodeista itsemurhan tehneet tulevat. En ole varma onko tuota edes tutkittu. Tuttavani vaimon veli teki itsarin. Ihan tavallisesta perheestä hän tuli.
Kun olin lukiossa niin yksi teki itsarin, ja hänen kodissa ei ollut mitään vikaa, tiedän koska äitini tunsi sen rouvan. Yliopistovuosinani yksi luokkalaiseni teki itsarin. Hän oli saanut ihan hyvin kodin myos.
Vaikkaisin että ne jotka ovat joutuneet kasvamaan ' kovemmissa' kodeissa yllättävästi pärjäisivät paremmin.
Eiks ne Heinolan murhaajat olleet hyvistä kodeista, tai se myyrmannin pommittaja.
Sori, rikollisuus ja ongelmat eivät ole huonotuloisten ongelmia.