Elounelma olikin tuulimuna..
Meidän pikkukolmosesta ei siis tulekaan elounelmaa kun mitään pikkukolmosta ei ollutkaan..olo on vielä sekava ja lamaannus on ihan lähellä. Takana on kaksi hyvin mennyttä raskautta, joten en osannut arvatakaan että näin voisi käydä meille. Nöyryyttä tämä vain opettaa, ja sitä, ettei mikään ole itsestään selvää.
Kertoilkaa kokemuksianne muut " tuulimunailleet" ja siitä, miten pääsitte yli. Minusta tuntuu että huomiseen ei kanna muut kuin lapset :=o
Palstalta toistaiseksi (?) poistuva Jonna
Kommentit (4)
Kokemuksia tuulimunasta mulla ei ole, mutta keskenmenosta kylläkin. Voin kuvitella tunteesi. Yritä jaksaa kaikesta huolimatta.
Itselläni oli tuulimuna esikoisen ja kuopuksen välillä ja suruahan se tetti kun selvisi ettei pikkukakkosta saadakkaan MUTTA itse tsemppasin itseni näin:
Kuinka paljon enemmän surua olisi jos olisin menettänyt vauvan/vauva olis kuollut kohtuuni. Nythän ei vauvaa edes ollut, niin minua se auttoi positiivisesti ja raskauduinkin pian uudelleen...
Toivottavasti tuo auttaisi sinuakin tai sitten joku muu positiivinen asia, kuten jo olemassa olevat ihanat lapsesi :)
Ihan sama taalla, elokuun vauvasta ehdin jo unelmoida, kun viikonloppuna alkoi vuoto ja maanantaina laakarissa selvisi tuulimuna (rv 6). Tiistaina kaavinta paikallispuudutuksessa, se oli mielestani kivulias seka fyysisesti etta henkisesti. Siina poydalla maatessa tuli pettymysitkukin.
Ensimmainen raskaus meni niin hyvin, ettei tallaista osannut odottaa omalle kohdalle. Mutta olen kylla edellisen kanssa samoilla linjoilla ja mielestani asia on helpompi kasitella, kun sita pikkuista ei sitten siella ollutkaan. Mietin myos, etta parempi nain, kuin etta olisi tullut keskenmeno myohemmassa vaiheessa... Nyt lepaillaan muutama kuukausi ja sitten uudestaan yrittamaan!
Tsemppia.
Oon pahoillani sun puolesta. :(
Itellä on ollut yks tuulimuna, yks osittainen keskenmeno ja yks epäselvä km, ehkä sekin tuulimuna. Kaikista olen joutunut käymään kaavinnassa. Nää kaikki oli ennen kun Pikku sitten syntyi :) En kauheesti niistä murehtinut, kun ei yritetty vaan oltiin asenteella " tulee jos tulee" , ja kun jokaisesta raskaudesta aavistelin ettei kaikki ole ok (veristä tiputtelua tai muuta), en ehtinyt vaaleanpunaisia pilvilinnoja rakentelemaankaan, eli en pudonnut korkealta kun tiedot niistä tuli. Ajattelin aina, että ei ollut vielä meidän aika, ei oltais oltu valmiita tai että luonto karsii yksilöt, jotka eivät ois olleet valmiita elämään. Ja kun ei ollut ennestään lapsia, ei tiennyt " mitä menettää" . Nyt olisi voinut olla toinen ääni kellossa, kun kakkosta yritettiin. Sitäkin kyllä alettiin vähän aiemmin yrittää samalla asenteella, että jos vaikka menisi kesken tai ei heti tärppäisi. Kun toiveena oli että syntyisi ennen kun esikko täyttää kolme. No melkein heti tärppäsikin ja ikäeroa tulee 2v8kk. Vähän ihmettelin, että aika hyvin, taas menee putkeen, kun viimekskin meni niin hyvin että terve tyttö saatiin maailmaan :) Mutta osaan arvostaa lapsia enemmän varmasti nyt, kun jos en olisi kokenut keskenmenoja. Vielä on tätä raskautta tietenkin jäljellä, mutta tähän asti kaikki mennyt hyvin.
Toivotaan että teillä pian tärppää uudestaan ja kaikki menee hyvin! Nämä olivat minun näkemyksiäni omien kokemusten pohjalta, toivottavasti en kenenkään mieltä pahoittanut niitä " julkistamalla" :)
Alma 33+3