Te jotka olette parantuneet masennuksesta, mitkä seikat myötävaikuttivat parantumiseen?

Vierailija kirjoitti:

Lopetin kokonaan uutisten

katsomisen, lähdin pois somesta (myös keskustelupalstoilta), ei mulla ollut edes telkkaria 7 vuoteen. Keskityin vain olemaan luonnossa ja mahdollisimman yksin. Nyt kun olen taas vahvempi, ei tarvitse enää elää omassa kuplassani, mutta edelleen olen todella tarkka, että en esimerkiksi avaa sellaisia linkkejä ja keskusteluita joiden otsikosta jo tiedän, että saan pahan mielen. Ennen pidin sellaisia ihmisiä tyhminä, jotka lukevat vain kivoja juttuja ja kuuntelevat vain positiivista musiikkia jne. No, ilmankos olin niin masentunut silloin. Ei siinä ole mitään väärää, että valikoi tässä pahassa maailmassa itselleen vain positiivisia asioita.

Sun kohdalla siis toimi vanha sanonta: tieto lisää tuskaa

Vierailija kirjoitti:

Parannuittepa te helposti masennuksesta... 😕

No en nyt sanoisi että se kävi helposti. Olihan se kolmenkymmenen vuoden työn tulos. Tietysti kun sen tiivistää muutamaksi lauseeksi, tulee vaikutelma että se kaikki tapahtui hetkessä.

Avioero, ehdottomasti täekein syy. Itsetuntoa syövästä työpaikasta pois, keskeneräisen tutkinnon loppuun tekeminen.

Vierailija kirjoitti:

Parannuittepa te helposti masennuksesta... 😕

Kun kysytään parantuneilta, vastaukset ovat sellaisia. Minä olen nyt vuoden verran ollut lääkityksellä, ja tila heittelee kyllä kovastikin edelleen. Omasta mielestä en ole edes parantumaan päin, mutta psykiatrinen sairaanhoitaja oli sitä mieltä, että olen ihan eri ihminen kuin vuosi sitten tavatessamme ensi kertaa.

Ajattele jos jostain valehdellaan, että on masentunut ihan diagnoosiin asti ja käydään lääkitsemäänkin. Ai niin mutta eihän se olisi edes mahdollista, se salaa lääkitseminen.

Sitten uli uli shh onko se jo parantunut? Heh heh kun ei ikinä ole edes ollut virallisesti diagnosoitu tai lääkitty. Teitä on huijatti ja pahasti. Niih kuka uskoisi että noin rikollisiin ryhdyttiin. Väärennetään papereita, tiedostoja sun muuta. No toimiko?

Vierailija kirjoitti:

Ajattele jos jostain valehdellaan, että on masentunut ihan diagnoosiin asti ja käydään lääkitsemäänkin. Ai niin mutta eihän se olisi edes mahdollista, se salaa lääkitseminen.

Sitten uli uli shh onko se jo parantunut? Heh heh kun ei ikinä ole edes ollut virallisesti diagnosoitu tai lääkitty. Teitä on huijatti ja pahasti. Niih kuka uskoisi että noin rikollisiin ryhdyttiin. Väärennetään papereita, tiedostoja sun muuta. No toimiko?

No mut onhan se ihan selvä että valehdellaan vielä tuloksista, voinnista. Jos on aloitettu niin olisihan se helv. noloa jos ei edes olisi toiminut niin kuin piti kun oli massiiviset laittomuudet ja törkeydet käytössä ja niistä kun vielä muutkin tietää, voi kun noloa tekijöille.

Pitkä sairausloma ja ymmärtäväinen työnantaja.

Mun kohdalla masennuksesta parantumiseen auttoi sairastuminen psykoosiin, sain sähköhoitoa ja toimivan lääkityksen. Toimintakyky parani ja pystyin muokkaamaan arkeni ja ympäristön jotta voin siinä hyvin. Tulevaisuuden haaveet auttavat toimimaan ja pitävät kohtalaisen onnellisena. Rakastan lukea tietoa ympäröivästä maailmasta, ja sillä saa ajan kulumaan. Itse sairastuin 25 vuotta sitten koulua käydessäni.

Mieti mitkä ovat vahvuutesi ja mikä on tärkeää. Entä millaisena näet elämäsi tulevaisuudessa esim. 10-20 vuoden päästä.

Vierailija kirjoitti:

Sen ymmärtäminen, että olen masentuntut, ja sen jälkeen soitto ystävälle, "Lähtisitkö kahville, nouda mut tästä osoitteesta, minä maksan."

Seuraavana aamuna kävi suihkussa ekaa kertaa kolmeen viikkoon. Kävimme siis "kahvilla" ja juttelimme kaikesta muusta. Onnekseni on ystäviä, jotka kuuntelevat.

Ketjua seuranneena tuli olo, että pitää avata tätä vähän enemmän. Olin jo useamman kuukauden ihmetellyt oloani, että mikä on kun en viihdy kotona, vaan saatan luuhata päiväkaudet kirjastossa, josta tulen kotiin vasta kirjaston mentyä kiinni.

En muista luinko jostain masennuksesta, vai mistä keksin yhdistää oireet ja sairauden.

Kahvilla käynnin jälkeen kyllä muistan käyneeni suihkussa pitkästä aikaa, mutta toki siihen meni kuukausia, että vointini oli taas normaali. En muuten muista yhtään muuta yksittäistä paranemaan auttanutta asiaa, mutta niitä oli varmasti. Ne vain eivät olleet niin selkeitä oivalluksia, että vain tuo jäi mieleeni.

Vierailija kirjoitti:

Kumma, että joku alapeukuttaa näitäkin. Kai nyt ihminen itse tietää paremmin kuin joku alapeukuttaja, miten hän on masennuksestaan parantunut.

Kyllä minäkin masennukseni pahimmassa vaiheessa pidin ihan kaikkia neuvoja suoraan pellen suusta tulevina. Sekin kuuluu taudinkuvaan.

En enää käynyt äitini luona. Se helpotti eniten, vaikka lastensuojelu siihen yrittikin painostaa

Luontainen laadukas aivoruoka mitä merestä saa!