Masentuneet: Hoitakaa nyt päänne kuntoon ennen lastenhankintaa!

Vierailija:

Aina ajattelin, että minä en masennu enkä voi koskaan voida henkisesti huonosti, koska asenteeni on kohdallaan. Toisin kävi, esikoisen syntymän jälkeen halusin olla täydellinen, hyvä äiti ja vaimo, johon kenelläkään ei voisi olla nokan koputusta. Siivosin kotona päivittäin, hoidin lapsen, imetin, laitoin miehelle ruuan hänen kotiuduttuaan, pesin pyykin ja silitin sen. Tein kaiken ja pidin kodin puhtaana. Synnytyksen jälkeinen masennus iski hiljaa ja salakavalasti. Minua alkoi väsyttämään, kotona tein enää välttämättömän, mutta pojan hoisin pidin sylissä, puhtaana ja tyytyväisenä. Vetäydyin ystävistäni ja halusin olla vain kotona. Tulin ei toivotusti raskaaksi mikä sai minut masentumaan entisestään, mutta kuitenkin pystyin hyvin huolehtimaan pojasta. Luulin odottaneeni poikaa, mutta sainkin tytön. Olin pettynyt, enkä osannut rakastaa lastani, siihen meni aivan liian kauan ja siitä olen kokenut huonommuutta. Kukaan muu kuin äitini ei tajunnut mihin suohon olin vajoamassa ja alkoi määrätietoisesti patistamaan minua puhumaan ja tekemään. Pikku hiljaa nousin ylös masennuksen suosta kunnes sain tietää odottavani kolmatta lasta kolmen vuoden sisään... meillä ehkäisy vain ei tunnu auttavan. Nyt juniori on 5kk ja välillä ahdistaa, mutta huomattavasti vähemmän kuin keskimmäisestä.

On helppo sanoa, että hoida pää kuntoon, se ei aina ole mahdollista vaikka kuinka haluaisi. Se on myös pitkä prosessi. Itse en ole halunnut käyttää mitään lääkkeitä vaan mennä ulos lasten kanssa ja katsoa ja kuunnella heidän huomioitaan luonnosta ja muusta ympäröivästä. Pienten lasten silmien kautta aikuinenkin näkee pieniä kauniita asioita, joita ei muuten huomaisi. Minulle yhdessäolo lasteni kanssa on parasta lääkettä. Olen myös alkanut työstämään omasta elämästäni kirjaa tähän hetkeen, jossa pystyn käymään minulle vaikeita asioita lävitse ja näin selvittämään päätäni.

Olen pohtinut myös ammattiauttajalle menoa, mutta vielä en ole kokenut sitä tarpeelliseksi, kun alkaa tuntua, että päivä alkaa pikku hiljaa poistamaan risukasaankin.

Ihan perusasia elämässä on se, että ymmärtää, ettei voi olla täydellinen missään asiassa, ei äitinä, vaimona, työntekijänä, naisena, vartaloltaan, henkisiltä kyvyiltään, ei missään.

Samoin on tajuttava oma vastuunsa tässä elämässä. Sillä mitä muut sanoo, ei ole mitään väliä, ainoastaan sillä on miten niihin sanomisiin reagoi. Kuten tuo edellinen kirjoitti, halusi olla täydellinen, niin, ettei kellään olisi sanomista... no jollain on AINA sanomista. Se on vaan elämää, ja sen kanssa pitää elää.

Vierailija:

Vierailija:

Aina ajattelin, että minä en masennu enkä voi koskaan voida henkisesti huonosti, koska asenteeni on kohdallaan. Toisin kävi, esikoisen syntymän jälkeen halusin olla täydellinen, hyvä äiti ja vaimo, johon kenelläkään ei voisi olla nokan koputusta. Siivosin kotona päivittäin, hoidin lapsen, imetin, laitoin miehelle ruuan hänen kotiuduttuaan, pesin pyykin ja silitin sen. Tein kaiken ja pidin kodin puhtaana. Synnytyksen jälkeinen masennus iski hiljaa ja salakavalasti. Minua alkoi väsyttämään, kotona tein enää välttämättömän, mutta pojan hoisin pidin sylissä, puhtaana ja tyytyväisenä. Vetäydyin ystävistäni ja halusin olla vain kotona. Tulin ei toivotusti raskaaksi mikä sai minut masentumaan entisestään, mutta kuitenkin pystyin hyvin huolehtimaan pojasta. Luulin odottaneeni poikaa, mutta sainkin tytön. Olin pettynyt, enkä osannut rakastaa lastani, siihen meni aivan liian kauan ja siitä olen kokenut huonommuutta. Kukaan muu kuin äitini ei tajunnut mihin suohon olin vajoamassa ja alkoi määrätietoisesti patistamaan minua puhumaan ja tekemään. Pikku hiljaa nousin ylös masennuksen suosta kunnes sain tietää odottavani kolmatta lasta kolmen vuoden sisään... meillä ehkäisy vain ei tunnu auttavan. Nyt juniori on 5kk ja välillä ahdistaa, mutta huomattavasti vähemmän kuin keskimmäisestä.

On helppo sanoa, että hoida pää kuntoon, se ei aina ole mahdollista vaikka kuinka haluaisi. Se on myös pitkä prosessi. Itse en ole halunnut käyttää mitään lääkkeitä vaan mennä ulos lasten kanssa ja katsoa ja kuunnella heidän huomioitaan luonnosta ja muusta ympäröivästä. Pienten lasten silmien kautta aikuinenkin näkee pieniä kauniita asioita, joita ei muuten huomaisi. Minulle yhdessäolo lasteni kanssa on parasta lääkettä. Olen myös alkanut työstämään omasta elämästäni kirjaa tähän hetkeen, jossa pystyn käymään minulle vaikeita asioita lävitse ja näin selvittämään päätäni.

Olen pohtinut myös ammattiauttajalle menoa, mutta vielä en ole kokenut sitä tarpeelliseksi, kun alkaa tuntua, että päivä alkaa pikku hiljaa poistamaan risukasaankin.

Entäpä jos mä VAHINGOSSA nyt raskautuisin?

Pitäisikö tehdä abortti? Tiedän, etten olisi hyvä äiti uudelle vauvalle, jos nyt sellaisen vahingossa saisin. Mutta mikään ehkäisy ei ole täydellinen. Otanko selibaatin käyttöön? (Tokihan se jo nyt on aikaslailla käytössä.)

Totta kai masennus voi myös uusia, itsellänikin oli aika voimakas babyblues tokan lapsen jälkeen, mutta koska olen pohjimmiltaan käsitellyt ne asiat, jotka minulle masennuksen aiheuttivat, pystyin käsittelemään sen nopeasti ja ympäristöäni vahingoittamatta.



Masennus on siitä erilainen sairaus, että esim. syöpä ei tartu, mutta masentunut sairastuttaa myös ympäristönsä ja se myös periytyy. SIksi en hyväksy masentuneiden ehdoin tahdoin lapsen hankkimista.



Mun mielestäni on myös vaarallista sanoa, että masennus on vaan sairaus siinä missä esim. syöpä. koska silloin otetaan vastuu pois masentuneelta käsitellä niitä asioita, jotka sen masenunuksen aiheuttavat. Samoin lääkitys ainoana hoitona on todella huono juttu, koska masennus itsessään ei sinänsä ole sairaus vaan oire vääränlaisista psyykkisten asioiden käsittelytavoista.

Itse olen sairastanut masennusta. Pahimmassa vaiheessa masennusta tulin " vahingossa" raskaaksi, kun en osannut huolehtia itsestäni ja asioistani. Tein abortin.



4 vuotta myöhemmin sain ihanan pojan ja hyvin on mennyt. Masennus ei ollut 100% parantunut kun tulin uudestaan raskaaksi, mutta tarpeeksi paljon, jotta pärjään vauvan kanssa hyvin. Ja myöntää täytyy, että lapsen saaminen on helpottanut oloa entisestään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin saanut lapsen vain omaa masennusta parantamaan.



Siis idea oli, että masentunut pystyy elämään " normaalia" elämää, mutta TODELLA HUONOSSA kunnossa tuskin kannattaa ruveta vanhemmaksi.

masentuneena olen sitä mieltä, että lapsia tehkööt ne, joiden päät kestää.

Mun ei kannata lapsia tehdä!

Vierailija:

En mä nyt sitä kritisoi jos sitten lapsen saatuaan masentuu. Kunhan ei niitä mömmöjä nappaile odotusaikana. ap

Ihminen voi masentua esim. siksi, ettei ole saanut lasta, jota on kauan toivonut. Sitten kai pitäisi olla yrittämättäkään lasta... Ja kaikki muutkin sairaat, syöpää sairastavat ja muut, samalla tavalla, ei saa hankkia lasta. Perusteena se, että kaikki sairaudet ovat samanarvoisia, samalla viivalla. Voivat tulla yhtäkkiä, parantua, uusiutua.



Huomaa, että tässäkin ketjussa monella on asenne ihan vinksallaan. Ihan kuin masentunut ihminen olisi täysin kelpaamaton äidiksi. Ja ihan kuin masennus olisi joku kamala ruttosairaus...

En huomaa lapsissa mitään sellaisia eroja joita lääkitys olisi aiheuttanut. Miksi sinä olet huolissasi minun lapseni sikiöajasta? Ensinnäkin jos ko. lääke johonkin vaikuttaa on mahdollinen serotoniinin tuotanto aivoissa. no, sitä häikkää on minullakin ja osaksi periytyvänä. Eiköhän lapsesta ole kuitenkin kiva olla olemassa....



Onhan paljon muitakin synnynnäisiä ominaisuuksia, vakavin niistä varmaankin tyhmyys, joka on voimakkaasti periytyvää. Vai oletko kenties äiti Teresa joka jakaa huolenpitoa kaikille? Sehän on kiva, että jaksat huolehtia kaikista maailman lapsista....AP, olen ihan pöyristynyt suppeasta näkökannastasi, toivottavasti omista lapsista tulee erinomaisia ja osaat kasvattaa heistä viisaita ja empaattisia ihmisiä ( mikä tulee olemaan vaikea tehtävä jos ottaa perintötekijät ja äidin sivistys huomioon).

ap: ime sykkivää!

noin kapeamieliset ihmisten ei pitäis saada lapsia, yhteiskunta joutuu ne ja niiden terapiat sitten maksamaan.

Siksihän niitä lääkkeitä syödään, että pysytään terveenä. Kaksi raskautta on mennyt masennuslääkityksessä läpi ja yksi ilman lääkkeitä. Kuopus syntyi nelisen kuukautta sitten. Nauravainen ja iloinen kaveri. Nauroi ensimmäistä kertaa ääneen neliviikkoisena ja on sellainen päivänpaiste, että ei paremmasta väliä.



Hänellä on kaksi erittäin sosiaaliseksi ja reippaaksi kehuttua veljeä. Ovat saaneet jopa kehuja ulkomaalaisilta ystäviltämme siitä, että eivät ole sulkeutuneita ja pelokkaita niin kuin suomalaislapset yleensä on.



Seuraamme jatkuvasti lastemme psyykettä ja terveyttä. Tartun pienimpäänkin poikkeavuuteen ja keskustelen siitä neuvolassa ja psykologien kanssa. Vanhemmuus mielenterveyspotilaana vaatii enemmän valppaana oloa ja valveutuneisuutta. On luettava ja opiskeltava aika-ajoin ja tarkkailtava omaa vointiaan ja lasten vointia.



Rakastamme lapsiamme. Siksi otamme apua vastaan kun sitä tarjotaan ja osataan sitä pyytää. Ihmetyttää vaan kuka huolehtii näistä terveiden vanhempien henkisesti laiminlyödyistä lapsista?

Esim paniikkihäiriöön. Hoidossa oleva paniikkihäiriö ei vaikuta ihmisen kykyyn hoitaa lapsia mitenkään. Masennuslääkkeisiin ei voi kehittyä riippuvuutta, ne eivät ole " mömmöjä" . Pitäisikö raskaus kieltää myös verenpainetta sairastavilta, diabeetikoilta, epileptikoilta, reumaa sairastavilta, kilpirauhastominnan häiriöitä sairastavilta, kihtiä sairastavilta ym ym ym?



T: Kaihoisa

Mua kertakaikkiaan ärsyttää tuollaiset ap:n kaltaiset tuomitsevat ihmiset.

Kuka sinä oikein luulet olevasi ap?

Miksi suhtaudut noin negatiivisesti masentuneisiin?

Mikä sinä olet tietämään heidän elämäntilannettaan ja määrittelemään kuka saa tehdä lapsia ja missä mielentilassa?

Näihin kysymyksiin oisi kiva saada vastausta sinulta.

ymmärtäkäämme häntä, häntä on kohdeltu kaltoin!

Ihmisen psyyke ei ole ihan noin yksiselitteinen. Meillä on kaikilla omat heikkoutemme, jonkun tutkimuksen mukaan n. 70% ihmisistä kärsii jostain mielenterveysongelmasta jossain elämän vaiheessa.



Näitä keskivaikeasti/vaikeasti masentuneita on loppujen lopuksi aika vähän kaikista masentuneista. Moni voi olla lievästi masentunut, jolloin elämästä puuttuu ilo, mutta kaikki menee muuten ok. En nyt kommentoi Ap:lle vaan teille idiooteille, jotka sanotte, ettei masentunut saisi KOSKAAN hankkia lapsia, koska se periytyy:



YMMÄRRÄTTEKÖ, ETTÄ TUO AJATTELU JOHTAA ROTUHYGIENIAAN, ELI SIIS SUOMEKSI " SIIHEN NATSIAJATTELUUN" . Kukaan ihminen ei ole geneettisesti täydellinen. Kaikilla meillä on mahdollisuuksia siihen tähän tai tuohon tautiin sairastumiseen. Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa, että tietyn perimän omaava ihminen ei saisi lisääntyä.



Ja vielä näihin mielenterveysongelmiin; Ahdistus- ja paniikkihäiriö periytyy, anoreksiakin varmaan. Pakko-oireinen häiriö -mikä ettei. Kielletäänkö kaikilta lapsen saanti? Entä teidän kaltaisenne suvaitsemattomat ihmiset? Mitä teidän kanssanne pitäisi tehdä? Musta-valkoinen maailmankuva kun saattaa kertoa huihuihui -PERSOONALLISUUSHÄIRIÖSTÄ. Ei kai sellainenkaan saa lapsia hankkia? ;)

Eli siitä, ETTÄ MIKSI PITÄÄ HANKKIUTUA RASKAAKSI JOS ON MASENNUSLÄÄKITYS PÄÄLLÄ? t. AP

ota selvää asioista ennenkuin tulet tänne morkkaamaan muita.

...ennen kuin sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen ja jouduin turvautumaan lääkkeisiin. Koskaan en ollut kuvitellut sellaisia tarvitsevani. Minulla masennus tai pikemminkin ahdistuneisuus näkyy pääasiassa unettomuutena, en vain saa nukutuksi ja siitä johtuen iskee kammottava väsymys, joka hankaloittaa elämää. Lääkityksellä tätä ongelmaa ei ole. Rehellisesti uskallan sanoa, että olen varmasti paras lapsi äidilleni, rakastan tätä eniten tässä maailmassa ja teen kaikkeni, että hänellä on hyvä olla. Siksipä hoidan itseänikin. Sinun mielestäsi en siis ehkä koskaan saisi hankkia lapselleni sisarusta, koska en voi tietää, tulisinko tarvitsemaan lääkitystä raskausaikana? En itsekään mielelläni lääkkeitä ottaisi enkä siksi ole vielä uskaltanutkaan raskautua, mutta kovasti toivoisin jossain vaiheessa myös toista lasta. Mutta mistä voin olla varma, ettei ahdistus uusiudu? Toki voin jättää lääkkeet, mutta entä, jos huomaankin, että tarvitsen niitä, kun olen raskautunut? Sanottakoon vielä, että meillä ongelma on selvästi perinnöllinen, toisen vanhempani suvussa lähes jokaisella on paniikkihäiriötä tai muu ahdistushäiriö. Pitäisikö meikäläisten lopettaa sikiäminen, jottei tällaisia " sekopäitä" enää maailmaan syntyisi? Sairaus on siis selvästi periytyvä ja todellakin SAIRAUS.



Kyselin itse lääkkeiden turvallisuudesta lääkäriltä, joka sanoi, että tietyt lääkkeet sopivat myös raskaana oleville. Niitä on tutkittu jo kauan, eikä ole viitteitä, että niistä olisi ollut haittaa lasten oppimiskykyyn tms.



Itse en ole päätöstä mahdollisesta raskautumisesta vielä tehnyt. Voi olla, että tyttö jää ainokaiseksemme. Surettaa vain tytön puolesta, sillä olisi hänelle mukava sisarus antaa. Ja sanottakoon, että tyttömme on ONNELLINEN ja TASAPAINOINEN lapsi.



Itse voin sanoa oppineeni masennukseni kautta avarakatseisuutta. Ennen olisin ollut samanlainen tuomitsija kuin sinä, ap. Nykyään ymmärrän erilaisuutta paremmin, enkä tuomitse muita heppoisin perustein. Tätä samaa avarakatseisuutta tahdon opettaa myös lapselleni, jotta hänkään ei tuomitsisi ihmisiä, joiden kengissä hän ei ole koskaan kävellyt.

Järkyttävä taakka harteillaan jo vauvasta asti.

Ja ihan mikä sairaus tahansa, oli se sitten syöpä, masennus, TAI MIKÄ TAHANSA, täytyisi saada hoidettua ennen kuin lasta aletaan hankkimaan.

Ja varmasti masennuskin saadaan aisoihin, jos henkilö on saanut apua.