Olen kyllästynyt kaverin jatkuvaan valitukseen toistuvista masennuksista
Kaikki on tylsää ja p.skaa mutta mitään ei koskaan, edes parempina kausina, voi asioille tehdä.
Sitten taas kuukauden päästä ihmetellään paremman jakson jälkeen kun taas masentaa.
Mitään elämässä ei voi muuttaa, esim. vapaa-aika, työpaikka, parisuhde, vaikka mikään ei oikein tuo iloa.
Kommentit (10)
Kuuluu sairauden oirekuvaan. Masentunut on raskasta seuraa.
Et selvästi olet sitä itse kokenut. On henkisesti ja fyysisesti hyvin raskas kokemus. Tai luuletko että muuten moni itsensä sen päätteeksi tappaa?
Ihan varmasti se on raskaaampaa sille toistuvasti masentuneelle. Eikä sille välttämättä voi tai jaksa mitään tehdä. Hän on luultavasti jonkin verran masentunut niinä vähän parempina kausinakin. Minun miehellä on myös toistuvia masennuksia, ja on syönyt masennuslääkkeitäkin yli 10 vuotta. Silti ajoittain tulee uusi masennusjakso ja täytyy muutella lääkkeitä, lisätä vanhojen annoksia tms. Eikä hän sen ekan jakson jälkeen ole koskaan ollut sellainen kuin ennen, ei ole selvästi energiaa eikä halua sellaisiin juttuihin, mitä masennuksesta ymmärtämättömät suosittelevat avuksi masennukseen. Kuuluu taudinkuvaan.
No ei voi syödä masennuslääkkeitä-ei ne kuitenkaan mitään auta.
Käy töissä mutta ei haluaisi sitä työtä tehdä-ei myöskään hae uutta kun ei jaksa tehdä asialle mitään.
Puolisosta ei ole mitään iloa, notkuu tietokoneella eikä tue masennuksessa-on kuitenkin parempi kuin ei puolisoa lainkaan ja maksaa asumisen.
Mikään, mitä olen ehdottanut ei auta. Ja sitten kun voi paremmin, sanoo että hänellähän on kaikki hyvin.
Kunnes taas...
Ja juu ei ole tämän tason masennusta ollut, omia ongelmia kyllä. Mutta sen olen elämässä oppinut että mikään ei itsellään paremmaksi muutu. Ehkä on ok sitten odottaa sitä.
Minkä tahansa asian jatkuva valittaminen vain kuormittaa ihmissuhteita. Olen pannut välit poikki jatkuvasti rahapulaa valittaneelle ystävälleni. Neuvottuani hänet velkaneuvonnan sivulle ei oikein ollut muuta tehtävissä. Tuli usein sellainen olo, että valittamisen tavoite oli saada minut antamaan rahaa - vaikka tuskin näin oli.
Vierailija kirjoitti:

Millainen ystävä itse olet ystävällesi?
Normaali ihminen on empaattinen. Toksisesti posiviiviset ihmiset eivät kestä muiden ihmisten valitusta.
Vierailija kirjoitti:
No ei voi syödä masennuslääkkeitä-ei ne kuitenkaan mitään auta.
Käy töissä mutta ei haluaisi sitä työtä tehdä-ei myöskään hae uutta kun ei jaksa tehdä asialle mitään.
Puolisosta ei ole mitään iloa, notkuu tietokoneella eikä tue masennuksessa-on kuitenkin parempi kuin ei puolisoa lainkaan ja maksaa asumisen.
Mikään, mitä olen ehdottanut ei auta. Ja sitten kun voi paremmin, sanoo että hänellähän on kaikki hyvin.
Kunnes taas...
Ja juu ei ole tämän tason masennusta ollut, omia ongelmia kyllä. Mutta sen olen elämässä oppinut että mikään ei itsellään paremmaksi muutu. Ehkä on ok sitten odottaa sitä.
Ehkäpä hän ei halua muuttaa noita elämänsä asioita, koska tiedostaa ettei se muuttaminen mitään ratkaise. Koska ongelma tosiaan on masennus, oman mielen ja aivojen epätasapainotila, eikä vain huonot ulkoiset olosuhteet. Että se valittaminen ja tyytymättömyyskin on lähinnä oire masennuksesta, eikä niin että valituksen aiheet olisi masennuksen syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä tahansa asian jatkuva valittaminen vain kuormittaa ihmissuhteita. Olen pannut välit poikki jatkuvasti rahapulaa valittaneelle ystävälleni. Neuvottuani hänet velkaneuvonnan sivulle ei oikein ollut muuta tehtävissä. Tuli usein sellainen olo, että valittamisen tavoite oli saada minut antamaan rahaa - vaikka tuskin näin oli.
Millainen ystävä itse olet ystävällesi?
En ole enää hänen ystävänsä. Totta kai tuntui pahalta panna välit poikki yli 15 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen, mutta en saanut häntä lopettamaan valittamista. Olin joka kerran pettynyt ja surullinen tavattuamme, kun olin joutunut kuuntelemaan ruikutusta ja itsesääliä. Kestin ruikutuksen kuutelemista noin 3 vuotta, kunnes mitta täyttyi.
Näin se menee. Paskaa kaikki ja mitään ei voi tai viitsi muuttaa...