Miten jaksan koliikkivauvan kanssa? Itkeekö/valvooko öisin? Saatko itse nukuttua ja miten?

Oma lapseni huusi tuntikausia päivässä ekat puoli vuotta ja oli kiukkuinen koko ekan elinvuotensa, ns. vaativa vauva.



Huonosti jaksoin, kun odotin sitä iltahysteriaa päivälläkin. Tilanne ratkaistiin meillä siten, että mä en kerta kaikkiaan enää hoitanut niitä iltoja ja öitä. Mies otti hoitovastuun klo 18:sta eteenpäin.



En ikinä enää uskalla hankkia vauvaa, kun ekan kanssa vauva-aika oli niin kauheaa.

Mutta selvittiin. Ehkä joskus uskallan toivoa vielä toista lastakin.

Ja hyväksymällä sen tosiseikan että se nyt huutaa enkä mä voi asialle mitään. Jos huutaa niin huutaa, mä tein kaiken minkä voin, joten sitten huutakoon sylissä. Eipä ole ainakaan yksin huutamassa.

Ja sitten tekemällä ne kaikki asiat (nukkumista lukuunottamatta) mitä olisin tehnyt jos vauva olisi ollut hiljaa.

Entisen koliikkivauvan äitinä yhdyn ysin sanomisiin täpöllä.



Siis pitää vain yrittää itse elää ja nauttia vaikka vauva huutaakin. Vauva syliin, korvatulpat korviin ja telkasta tekstitettyjä ohjelmia katselemaan.

Jossain vaiheessa pitää vain hyväksyä se, että vauva huutaa joka tapauksessa.



Sitten vielä se, että joskus kannattaa kokeilla sänkyynpanoakin. Jotkut vauvat eivät pysty nukahtamaan ilman huutoa.

Toinen lapsi olikin sitten kinkkisempi juttu..ei huutanut vaan kitisi itkeskeli koko ajan. Ei viihtynyt muuta kuin lakanan mutkassa heiluteltuna (kantoliina oli vauvalle painajainen..). Toisen vauvan koin paljon raskaammaksi, kuin ensimmäisen. Esikosta tiesi, että milloin huuto loppuu, mutta toinen ei lopettanut sitä muuta kuin yöksi.

Ollaan aina väsyneitä. Vauva huusi yökaudet, eikä vain kolme kuukautta vaan puoli vuotta, jonka jälkeen vuoden ikään vielä nukkui huonosti, ennen kuin oppi nukkumaan about normaalisti. Siis vauva. Eli vanhemmatkaan eivät nukkuneet. Vuoroteltiin sitten, ja neljästä kuuteen nukkui koko perhe, kunnes miehen oli herättävä töihin. Mikähän se kolmas kysymys edes oli - en muista.