Onko täällä muita 1 lapsen perheitä, joissa on 1 lapsi sen takia ettei enempää vaan jaksa?

Meillä sama homma. Mä olen kyllä kehdannut sanoa ääneen. Tosin ei tämä päätös meillä ihan täysin lopullinen ole.

Meillä ainokainen pian 10kk.

Raskaus oli suht helppoa, pienine "vivahduksineen" Synnytys oli juuri sellainen, mitä lukee kauhutarinoista, eteni hitaasti, välilihat naps, imukupit ei tehonnu, sit hätäsektio. Rintatulehdus, lapsella 2 silmätulehdusta ja koliikkia 3kk. Ei ketään meitä auttamassa. Nyt olemme yrittäneet toista 9kk ajan, tuloksetta. Olemme jonossa lapsettomuustutkimuksiin. Nyt yhtäkkiä en olekaan varma, haluanko lisää. Tuntuu kuin olisin huono äiti!?

Vauvani on nyt 2kk vanha ja olen jo ennen hänen syntymäänsä tiennyt, ettei mun rahkeet riitä kuin yhteen lapseen. Käytäntö sen onkin sitten osoittanut, pikkulapsiaika on niin haasteellista etten tätä toista kertaa halua. Mutta tämän ikäisen lapsen äitinä ei kannata tuota kauheasti tutuille kuulutella: Kukaan ei ota tosissaan.

ja traumat vauva/taaperoajasta, kun mies ei yhtään auttanut ja kaikki valvomiset ja uhmat sai kestää yksin. En enää hevillä siihen uskalla lähteä, ellen sitten löydä uutta miestä ja parempaa parisuhdetta, jos silloinkaan...Pelko yksinjäämisestä pysyy.

.. lapsi on tasapainoinen, fiksu (luokkansa priimus ollut koko kouluajan), open mielestä ikäistään kypsempi jne.. jne,...

läheisiä serkkuja löytyy ja sydänystäviä...miksi täytämme maan? Ajattelemme, ettei meidän geenit ole niitä, joiden erityisesti pitäisi ylenmäärin lisääntyä... vaikka näin maisteriperheenä se voisi olla geeniperimän vuoksi toivottavampaa kuin debiilisakki, joka näyttää hallitsevan lisääntymisen, mutta ei sitten muuta..

tuntuu aika naivilta, että täällä moni suht pienen lapsen äiti ilmoittaa, että lisää ei tule. Ette ilmeisesti arvaakaan kuinka moni muuttaa tämän asian suhteen mieltään! Itse olin n. 2 vuotta esikoisen syntymän jälkeen sitä mieltä etten missään tapauksessa halua enää toista lasta. Sitten kolmannen vuoden mietin asiaa suuntaan ja toiseen ja lopulta päätimmekin vielä yrittää toista lasta. Ja nyt sellainen on tulossa ja lapsille tulee 4 vuotta ikäeroa. Esikoinen on onnensa kukkuloilla tulevasta sisaruksesta ja ihan jo sekin saa minut äärettömän onnelliseksi tulevasta pienokaisesta vaikka vauva-aikaa en sinällään yhtään odota. Esikoinen oli vaativa tapaus vauvana ja siitä jäi sellaiset traumat, että kesti tosiaan vuosia päästä niistä yli. Mutta sitten kun näki miten ihana lapsesta tuli ja miten mahtava tyyppi hän on niin tuli sellainen olo, että ehdottamasti kuitenkin haluan toisen. Kaikella todennäköisyydellä meidän lapsiluku jää nyt tähän, mutta täytyy sanoa, että olen onnellinen mielenmuutoksestani. En sano ettäkö kaikki muuttaisivat mielensä, mutta aika monilla niin käy ja siksi jonkun 2 kk tai 10 kk ikäsen vauvan äidillä ei mielestäni ole asiaa tällaiseen ketjuun. Ette arvaa kuinka monelle ihmiselle minä vannotin kaksi vuotta ettei toista tule.



Päätös lapsiluvusta on jokaisen oma asia ja ylipäätään minusta ihmiset liikaa kyselevät ja vihjailevat "oikeasta" lapsiluvusta. Minua on ainakin ahdistanut vastailla kysymyksiin vuosikaudet.

Ja mä en edes häpeä sanoa sitä ääneen :D

Ja nyt olen niin onnellinen, etten silloin vauva-ajan hormoonihuuruissa ruvennut toista hääräämään:D

Onhan se sen pienten lasten hoito välistä tosi rankkaa ja ikävää ja kaikki omat toiveet ja tunteet pitää heittää nurkkaan. Mutta vauva- ja pikkulapsiaika kestää vain vähän aikaa ja sitten lapsesta on paljon enemmän iloa kuin vaivaa. Mietin vain, että oletteko varmoja ettette tule katumaan asiaa joskus myöhemmin? Eihän mitään voi tietää etukäteen, mutta harvapa varmaan lasta katuu, sen sijaan tekemättä jättämistä sitä useampi mitä olen esim. vanhempien työkavereiden juttuja kuunnellut.



Eikö se ainut lapsi koskaan kysele sisarusten perään? Tivaa vanhemmiltaa miksei hänellä ole sisaruksia? Eikö se ole rasittavaa, että jompikumpi vanhemmista joutuu sitä ainutta lasta aina viihdyttämään?



En yritä käännyttää ketään vaan kyselen mielenkiinnosta.

Mulla sinänsä sama mut en oo viä saanu erottua.. Lapsi vilkas, minä rauhallinen, koliikit, maito-allergiat jne. takana ja yksin kun joutuu ilman toisen edes henkistä tukea kaiken tekemään niin raskasta on.Kun meet töihin niin varmaan muuttuu miehen touhut, sanottiin. Turha luulo meikä painaa töissä kuin mieskin mut kaikki vkl ja illat yksin hoidan ja teen. Yritän lapsen parasta, mikä ei tietenkään tälläsessä suhteessa onnistu.Eli eiköhän yhteen jää vaik kolmee suunnittelin. ;)

että on muitaki ketkä tajuaa voimavaransa..

terkuin 5 lapsen äiti

"Eikö se ainut lapsi koskaan kysele sisarusten perään? Tivaa vanhemmiltaa miksei hänellä ole sisaruksia? Eikö se ole rasittavaa, että jompikumpi vanhemmista joutuu sitä ainutta lasta aina viihdyttämään?"



Kyselee varmasti, mutta hänelle voi kertoa että perheitä on erilaisia. Juuri meidän perheessä on vain me kolme ja se riittää. En lähtisi kinaamaan lapsen kanssa syntymättömistä sisaruksista, sillä vanhemmat päättävät aina näin suuret asiat.

En ymmärrä miksi monilapseperheet kuvittelevat että sitä ainokaista pitäisi jotenkin VIIHDYTTÄÄ jatkuvasti?? Toki lapsi voi vinkua kun on tylsää, mankua jatkuvasti leikkiseuraa ym. mutta eihän siihen tarvitse suostua! :D Vastakysymys: teitkö useamman lapsen siksi, että pääsisit leikittämästä esikoistasi?

se välttämättä lopullinen ole, meillä on n. 10v "lapsentekoaikaa" vielä. että kyllä se siinä ajassa voi muuttua. ap

meillä ei ole kuin yksi lapsi 1v6kk ja lisää ei tulossa ainakaan moneen vuoteen... oon vähä miettiny että jääkö ainoaksi, toisaalta haluisin kokea kaiken vielä kerran mutta siihen menee vuosia aikaa... ehkä sittenku toinen on koulussa :) en vaan ymmärrä tätä hommaa kun tuossa toisessa ketjussakin äiti valittaa kun on niin raskasta hänellä taapero 2v ja toinen mahassa... siksi kuulemma pitäny hankkia se toinen ku tottakait se eka nyt sen saisaruksen haluaa!! ei kait niitä lapsia nyt sillä perusteella tehdä! eiköhän se pidä lähteä itsestääb ja omista voima varoista!!

Ja mä en edes häpeä sanoa sitä ääneen :D

että on muitaki ketkä tajuaa voimavaransa..

Minusta yhden kanssa oli niin helppoa ja mukavaa, että en ollenkaan tajunnut, että jos niitä on 2 ja hommaa kaksinkertaisesti, äitiys tuntuu jo työltä ja onkin sitä.



Meille ei tule enempää, kun ei voimavarat riittäisi. Mies on ehdottanut joskus kolmatta mutta nyt hänkin on tyytyväinen.

Itseasiassa olen harkinnut useamminkin kerran, jotta tuon ainokaisenkin voisi antaa pois... Tätähän ei ääneen saa sanoa, enkä sanokaan, mutta toisinaan olen niin poikki, että haluaisin vain itkeä. Toiset ovat kenties hieman vaativampia kuin toiset, miksi muuten osa haluaisi useammankin vauvan/lapsen...?

Ekat vuodet ei todella olleet mitään ruusuillatanssimista. Nyt lapsi vajaa 4v. ja luonetta riittää eli tavan kovapäinen lapsukainen.



En todella halua toista, sillä uhallakaan että tuleva olisi mahdollisesti ns.helppo lapsi.



Jokainen saa tehdä mielestäni lapsia kuten haluaa tai olla kokonaan tekemättä, en mene kenenkään valintoja kritisoimaan. Toivon myös, että omia päätöksiä ei myöskään turhaan kritisoida tuon asian suhteen.

Tahdon että koko perheemme takuulla voi hyvin ja että itse jaksan nauttia tästä elämästä. Olemme myös pienituloisia ja jo yhden lapsen elättäminen maksaa maltaita.

En nauttinut vauva-ajasta ja lapsen ekoista vuosista oikeastaan ollenkaan, ja meillä sentään helppo tapaus... Ei sinänsä ihme ja oli ihan odotettavissa, kun en ole koskaan tykännyt vauvoista tai muutaman vuoden ikäisistä. Etukäteen ajattelin että lapsen ekat vuodet ovat välttämätön paha joka on vaan pakko käydä läpi. Nyt kun ne ovat ohi on ihanaa ja leppoisaa, mutta ei kiitos enää lisää lapsia ja koko rumba uudestaan. Tai pahempikin, jos tulisi joku sairas, huonouninen koliikkilapsi korvakierteessä o_O