Miksi hiljaisia ja hieman ujoja ihmisiä ei kunnioiteta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten löytäisin hyvän miehen, itsekin olen kiltti ja ujo. Tuntuu, että räväkät ilkimysnaiset ovat niitä suosituimpia. Ja en halua sellaista "kilttiä" miestä, joka haluaa purkaa naisvihaansa muhun ja haluaa alistajaksi alistajan paikalle, kun on hyväsydäminen nainen (uskallan sanoa näin itsestäni).

Ja epäonnistuneiden miessuhteitteni taustalla on huono isäsuhde, mulla oli ilkeä ja ajoittain väkivaltainen isä: se ei ole omaa syytäni.

Menneisyyttä ei voi muuttaa mutta tulevaisuuttaan voi hallita.

Jos jää ruikuttamaan huonoa isäsuhdettaan ja rypemään siinä  - tai muuta ihmissuhdetta tai tapahtumaa menneisyydessä - sitä saa sitten rypeä. Mikään ei muutu.

Ei ole olemassa kiveen kirjoitettua kohtaloa että kun kaksi- kolmekymmentä tai enemmän vuotta sitten oli näin niin siihen on jämähdettävä. Ihminen kehittyy ja kasvaa ja oppii kun vain tahtoo.

Totta kai kipeitä asioita voi olla ja hyvin monilla on, mutta hyvin monet ovat siitä huolimatta työskennelleet itselleen siedettävä elämän ja terveen tai ainakin lähes terveen itsetunnon. Ovat oppineet kunnioittamaan itseään ja pitämään itsestään niin paljon etteivät suostu kynnysmatoksi ja ylikävellyksi.

Jos ja kun keksii tekosyitä miksi ei voi elämäänsä muuttaa, miksi ei voi lähteä myrkyllisestä suhteesta jne. ei ole motivoitunut sitä tekemään. Ja kun todellinen halu ja motivaatio puuttuu, mikään ei muutu.

Karu totuus joka totta kai raivostuttaa kuulla ja moni nousee takajaloilleen tästä. Asia ei kuitenkaan muuksi muutu.

Katsoinkin elämääni taaksepäin ja olen miettinyt, miksi nuo suhteet miehiin ovat välillä olleet kauheita. Työskentelen kyllä sen eteen, että itsetuntoni olisi parempi.