Lue keskustelun säännöt.
Millaista on elämä, jos läheisellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö?
31.12.2022 |
Kokemuksia? Miten ilmenee arjessa? Auttaako lääkitys hyvin? Onko läheisesi sitoutunut lääkehoitoon? Oletteko tarvinneet perheenä/ puolisoina terapiaa tm tukea?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Itselläni on kyseinen diagnoosi, tunnen monta ihmistä joilla on kyseinen diagnoosi eikä yhtäkään tunnista niistä kuvauksista mitä bipolaarihäiriöisistä on. Suurimmalla osalla elämänsä hyvin hoitavia bipoja ei ole edes mitään lääkitystä ollut vuosikausiin joten on se kumma tauti.
Tietyillä elämäntavoilla voi tosiaan ehkäistä oireiden puhkeamista. Tärkeää on silloinkin kuitenkin tunnistaa, jos oireet alkaa puhjeta niin aloittaa estolääkitys ajoissa. Monilla voi olla pitkiä oireettomia kausia, jolloin lääkitys tosiaan voidaan lopettaa. Sinänsä tila on kuitenkin elinikäinen, koska parantavaa hoitoa ei ole.
Ja lääkkeet ovat oireiden hoitoa, koska oireyhtymän puhkeamissyytä/juurisyytä ei ole tunnettu. Uusimmat tutkimukset viittaa siihen että taudin puhkeamisen taustalla on mm. pitkäkestoinen stressi ja matala tulehdustila, joka sekoittaa ihmisen sisäisen vuorokausirytmin/ kellon.
Se juurisyy pitää itse selvittää. Jo pelkkä mustasieni ja home asunnossa laukaisevat ihmisessä manian tyyppisiä oireita. Tämä on tutkittua tieteellistä tietoa ja löytyy guuglettamalla.
Siihen lisästressiä ja ahdistusta...
A wot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitäänkö näitä ihmisiä heidän itsensä takia vai siksi, että läheisillä olisi helpompaa? Onko nykyajassa normaalista tullut liian kapea alue, johon kukaan ei oikein mahdu? Kaikki ylimääräinen "epänormaali" voidaan lääkitä pois. Kaikilla varmasti olisi helpompaa jos meidän kaikki lääkittäisiin tasaisiksi, ehkä se onkin tavoite. Kun kaikki on harmaata maastoa eikä mikään tunnu oikein missään, ei vitutakaan eikä ainakaan jaksa puuttua elämän ja yhteiskunnan epäkohtiin. Koska nekin on silloin ihan ok.
Totta. Lääkitseminen on vielä niin helppoakin kun kaikelle oireilulle löytyy nykyisin diagnoosi. Normaalia ei enää ole kun kaikki on sairautta.
Tunnen useampia vaikeasta bipolaarista kärsiviä ihmisiä koska meillä kulkee se suvussa. Lääkitsemisestä hurskastelu tuntuu toissijaiselta, kun miettii miten hirveitä ja itselleenkin kivuliaita asioita ihminen voi tautinsa takia tehdä.
- maniassa oma äitini ajoi kolarin, jossa kyydissä ollut sai elinikäisen niskavamman ja äiti itse aivovaurion, jonka vuoksi oli koomassa viikon. Tämä ennen minua äidin murkkuiässä
- myöhemmin masennuskaudella päätti päivänsä omasta päätöksestä kun ei enää kestänyt. Olin 8v.
- serkkuni kiipesi masennusvaiheessa radiomastoon ja teki im hyppäämällä.
Lapsuus lääkitsemättömän bipolaariäidin kanssa oli niin jännä, että saan purkaa sitä nykyään traumaterapiassa. Tekikö teidän äiti teille noitakäsikirjan näkymättömyysjuomaa takapihan tunnistamattomista kasveista eikä ollut moksiskaan kun lasten mahat tuli hemmetin kipeiksi? Tai se kun äiti uskoi että lapselle saa kauniit kynnet työntämällä kynsinauhoja väkisin saksilla taaksepäin? Tai kun hän hurahti terveisiin elintapoihin joka tarkoitti minulle 2km pakkolenkkiä ennen kouluun menoa ja riitaa, kun en suostunut syömään salaman halkaisemasta pihapuusta hiiliä.
Jos oma tauti on lievä, on helppo valittaa että lääkitään turhaan. Eikä se auta kaikkia. Se lapsistani, joka peri taudin, söi lääkkeensä tunnollisesti mutta joutui monenlaisiin vaikeuksiin kun masennus ja hypomania löivät läpi kaikesta huolimatta. Me läheiset tietysti toivomme että lääkkeet syötäisiin ja ne auttaisivat, koska muutakaan emme voi. On hirveää katsoa vierestä rakkaan ihmisen kärsimystä ja vielä tuskallisempaa kun tauti päättyy kuolemaan ja jäljelle jää vain ikävä. He kärsivät taudistaan paljon enemmän kuin minä, vaikka olenkin saanut osani vierellä eläessäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkitäänkö näitä ihmisiä heidän itsensä takia vai siksi, että läheisillä olisi helpompaa? Onko nykyajassa normaalista tullut liian kapea alue, johon kukaan ei oikein mahdu? Kaikki ylimääräinen "epänormaali" voidaan lääkitä pois. Kaikilla varmasti olisi helpompaa jos meidän kaikki lääkittäisiin tasaisiksi, ehkä se onkin tavoite. Kun kaikki on harmaata maastoa eikä mikään tunnu oikein missään, ei vitutakaan eikä ainakaan jaksa puuttua elämän ja yhteiskunnan epäkohtiin. Koska nekin on silloin ihan ok.
Totta. Lääkitseminen on vielä niin helppoakin kun kaikelle oireilulle löytyy nykyisin diagnoosi. Normaalia ei enää ole kun kaikki on sairautta.
Tunnen useampia vaikeasta bipolaarista kärsiviä ihmisiä koska meillä kulkee se suvussa. Lääkitsemisestä hurskastelu tuntuu toissijaiselta, kun miettii miten hirveitä ja itselleenkin kivuliaita asioita ihminen voi tautinsa takia tehdä.
- maniassa oma äitini ajoi kolarin, jossa kyydissä ollut sai elinikäisen niskavamman ja äiti itse aivovaurion, jonka vuoksi oli koomassa viikon. Tämä ennen minua äidin murkkuiässä
- myöhemmin masennuskaudella päätti päivänsä omasta päätöksestä kun ei enää kestänyt. Olin 8v.
- serkkuni kiipesi masennusvaiheessa radiomastoon ja teki im hyppäämällä.Lapsuus lääkitsemättömän bipolaariäidin kanssa oli niin jännä, että saan purkaa sitä nykyään traumaterapiassa. Tekikö teidän äiti teille noitakäsikirjan näkymättömyysjuomaa takapihan tunnistamattomista kasveista eikä ollut moksiskaan kun lasten mahat tuli hemmetin kipeiksi? Tai se kun äiti uskoi että lapselle saa kauniit kynnet työntämällä kynsinauhoja väkisin saksilla taaksepäin? Tai kun hän hurahti terveisiin elintapoihin joka tarkoitti minulle 2km pakkolenkkiä ennen kouluun menoa ja riitaa, kun en suostunut syömään salaman halkaisemasta pihapuusta hiiliä.
Jos oma tauti on lievä, on helppo valittaa että lääkitään turhaan. Eikä se auta kaikkia. Se lapsistani, joka peri taudin, söi lääkkeensä tunnollisesti mutta joutui monenlaisiin vaikeuksiin kun masennus ja hypomania löivät läpi kaikesta huolimatta. Me läheiset tietysti toivomme että lääkkeet syötäisiin ja ne auttaisivat, koska muutakaan emme voi. On hirveää katsoa vierestä rakkaan ihmisen kärsimystä ja vielä tuskallisempaa kun tauti päättyy kuolemaan ja jäljelle jää vain ikävä. He kärsivät taudistaan paljon enemmän kuin minä, vaikka olenkin saanut osani vierellä eläessäni.
Sulla on traumoja noista? Pihapuu, kynsinauhat, taikajuoma, lenkki?
Onneksi olkoon.
Melkoista helvettiä välillä ja tekisi mieli köyttää läheinen tuoliin kiinni. Maniassa saattaa huidella aamusta iltaan kylillä ja ostaa kaiken mikä kaupan on vaikkei rahaa olisikaan. Masennusvaiheessa saattaa keskellä yötä tilata taksin viemään hänet kaatopaikalle.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on traumoja noista? Pihapuu, kynsinauhat, taikajuoma, lenkki?
Onneksi olkoon.
Ei, vaan äidin itsemurhasta.
Älä viitsi olla ilkeä vaikka mielipiteeni kiukuttaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on traumoja noista? Pihapuu, kynsinauhat, taikajuoma, lenkki?
Onneksi olkoon.
Ei, vaan äidin itsemurhasta.
Älä viitsi olla ilkeä vaikka mielipiteeni kiukuttaisi.
Mielipiteesi ei kiukuta. Reagoin sarkasmilla. Jokainen ihminen joka ei saa apua kuormittumiseen, saattaa ikävä kyllä lähteä tästä maailmasta.
Äidilläsi oli oikeus toimia näin. Väsynyt ja uupunut tahtoo lepoon.
Siinä tilassa kun voimat on loppu, ne on loppu.
Tämä yhteiskunta on saneerauksen ja remontin tarpeessa. Eikä pillerit siihen auta...
Syy ei ole sinussa.
Netti täynnä tarinoita mitä kaikkea ihminen on maniassa sekoillut. Yleensä oma ja läheisten raha-asiat laitettu todella pahasti sekaisin. Urheiluselostaja Tapio Suominen sanoi, että maniassa hän ei tuntenut itseään jumalaksi vaan olevansa jumalan yläpuolella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne sekoaa aina kun valon määrä kasvaa kesällä. Menee lujaa ja syksyllä alkaa huonot ajat jolloin itsetunto nollissa ja kaikki on huonosti. Talvella joku iso muutos, vaikka työpaikan vaihto. Niiden mielestä normaali tasainen arki on sellaista ettei tapahdu mitään ja sellaisina tavalliset ihmiset näyttävät heille. Kokemusta on läheltä.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihmisestä. Kaksareissa on ihan kaikenlaisia ihmisiä.
Itse oon kohtuu normaali perheenäiti, töissä.
Bipo 1 tyyppi nuoruuden traumojen peruja. Lääkitys ok. Elämä mun kanssa on varmaan tylsempää kuin jännää. Kaksi maniaa on ollut, mitään kauheeta en niissä saanut aikaan.
Syötkö lääkkeitä?
Eikö se vaikuta turhalta.
Et voi tietää miten voit ilman lääkitystä nykyään. Kauan sitten ollut psykoosi voi olla muukin juttu kuin bibo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pibooo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihmisestä. Kaksareissa on ihan kaikenlaisia ihmisiä.
Itse oon kohtuu normaali perheenäiti, töissä.
Bipo 1 tyyppi nuoruuden traumojen peruja. Lääkitys ok. Elämä mun kanssa on varmaan tylsempää kuin jännää. Kaksi maniaa on ollut, mitään kauheeta en niissä saanut aikaan.
Syötkö lääkkeitä?
Eikö se vaikuta turhalta.
Et voi tietää miten voit ilman lääkitystä nykyään. Kauan sitten ollut psykoosi voi olla muukin juttu kuin bibo.
Oon täysin varma et mulla on bipo. Kun aloitin lääkkeet niin pään kanssa helpotti muuten, ajatukset kirkastui yms.
Toki niitä on säädetty ja vähennelty vuosien aikana. Ja saan siis itse säätää niitä tarpeen mukaan.
99% ykköstyypillä uusii mania jos lopettaa lääkkeet. Ei kiinnosta kokeilla.
Meidän lapsella on ja nykyään ihan hallinnassa lääkityksen avulla, mutta jäätävää aikaa oli useampi vuosi ennenkuin selvisi mistä kyse.
Pahinta oli suhde toiseen bipoon ja silloin meni lujaa rytisemällä metsään elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Itselläni on kyseinen diagnoosi, tunnen monta ihmistä joilla on kyseinen diagnoosi eikä yhtäkään tunnista niistä kuvauksista mitä bipolaarihäiriöisistä on. Suurimmalla osalla elämänsä hyvin hoitavia bipoja ei ole edes mitään lääkitystä ollut vuosikausiin joten on se kumma tauti.
Tietyillä elämäntavoilla voi tosiaan ehkäistä oireiden puhkeamista. Tärkeää on silloinkin kuitenkin tunnistaa, jos oireet alkaa puhjeta niin aloittaa estolääkitys ajoissa. Monilla voi olla pitkiä oireettomia kausia, jolloin lääkitys tosiaan voidaan lopettaa. Sinänsä tila on kuitenkin elinikäinen, koska parantavaa hoitoa ei ole.
Ja lääkkeet ovat oireiden hoitoa, koska oireyhtymän puhkeamissyytä/juurisyytä ei ole tunnettu. Uusimmat tutkimukset viittaa siihen että taudin puhkeamisen taustalla on mm. pitkäkestoinen stressi ja matala tulehdustila, joka sekoittaa ihmisen sisäisen vuorokausirytmin/ kellon.
Niin tai sitten näillä ihmisillä on väärä diagnoosi, koska se bipo diagnoosi nykyään lätkäistään kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Itselläni on kyseinen diagnoosi, tunnen monta ihmistä joilla on kyseinen diagnoosi eikä yhtäkään tunnista niistä kuvauksista mitä bipolaarihäiriöisistä on. Suurimmalla osalla elämänsä hyvin hoitavia bipoja ei ole edes mitään lääkitystä ollut vuosikausiin joten on se kumma tauti.
Tietyillä elämäntavoilla voi tosiaan ehkäistä oireiden puhkeamista. Tärkeää on silloinkin kuitenkin tunnistaa, jos oireet alkaa puhjeta niin aloittaa estolääkitys ajoissa. Monilla voi olla pitkiä oireettomia kausia, jolloin lääkitys tosiaan voidaan lopettaa. Sinänsä tila on kuitenkin elinikäinen, koska parantavaa hoitoa ei ole.
Ja lääkkeet ovat oireiden hoitoa, koska oireyhtymän puhkeamissyytä/juurisyytä ei ole tunnettu. Uusimmat tutkimukset viittaa siihen että taudin puhkeamisen taustalla on mm. pitkäkestoinen stressi ja matala tulehdustila, joka sekoittaa ihmisen sisäisen vuorokausirytmin/ kellon.
Niin tai sitten näillä ihmisillä on väärä diagnoosi, koska se bipo diagnoosi nykyään lätkäistään kaikille.
Ei lätkäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelottavaa. Ei tiedä koska se flippaa ja ottaako edes lääkkeitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Itselläni on kyseinen diagnoosi, tunnen monta ihmistä joilla on kyseinen diagnoosi eikä yhtäkään tunnista niistä kuvauksista mitä bipolaarihäiriöisistä on. Suurimmalla osalla elämänsä hyvin hoitavia bipoja ei ole edes mitään lääkitystä ollut vuosikausiin joten on se kumma tauti.
Tietyillä elämäntavoilla voi tosiaan ehkäistä oireiden puhkeamista. Tärkeää on silloinkin kuitenkin tunnistaa, jos oireet alkaa puhjeta niin aloittaa estolääkitys ajoissa. Monilla voi olla pitkiä oireettomia kausia, jolloin lääkitys tosiaan voidaan lopettaa. Sinänsä tila on kuitenkin elinikäinen, koska parantavaa hoitoa ei ole.
Ja lääkkeet ovat oireiden hoitoa, koska oireyhtymän puhkeamissyytä/juurisyytä ei ole tunnettu. Uusimmat tutkimukset viittaa siihen että taudin puhkeamisen taustalla on mm. pitkäkestoinen stressi ja matala tulehdustila, joka sekoittaa ihmisen sisäisen vuorokausirytmin/ kellon.
Niin tai sitten näillä ihmisillä on väärä diagnoosi, koska se bipo diagnoosi nykyään lätkäistään kaikille.
Ei lätkäistä.
On sellainen kirja traumaa tutkivalta psykiatrilta kuin "Body keeps the score" ja tämä psykiatri kertoo kirjassaansa siitä, miten varsinkin naisille joilla on jotain traumaattista tapahtunut lätkäistään yleisemmin todella helposti joku muu mielisairaus, kuten juuri kaksisuuntainen, epävakaa tai skitsofrenia ja sitten siihen paljon lääkkeitä sen sijaan, että autettaisi trauman kanssa. Trauma voi oireilla, kuin ylläolevat sairaudet.
Nämä kommentit avasivat ymmärrystäni. Eli tuo on osin perinnöllistä ja sitten toki lapsuudessa ympäristön tuomaa.
Se mitä minä en ymmärrä on että jos ihminen nelikymppisenä tajuaa tämän että oireita on ja äidillä ollut tämä sama niin miksi ei ota sitten suositeltua hoitoa vaan erikseen vielä haluaa olla ilman suositeltuja lääkkeitä vain siitä syystä että ne tasaisivat edes hieman tunnetilojen vaihteluja. Se on minusta itsetuhoista käytöstä jossa ei välitetä edes omista lapsista pätkääkään.
Miten tässä sairaudessa voi järjen käyttö sumentua niin pahasti?
Vaikea sanoa. Ehkä se maanisten ja depressiivisten vaiheiden vaihtelun tiheys estää järjen käytön jolloin eletään vain kulloisenkin tunteen tuomassa hetkessä. Se on läheisille ja lapsille kauheaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Itselläni on kyseinen diagnoosi, tunnen monta ihmistä joilla on kyseinen diagnoosi eikä yhtäkään tunnista niistä kuvauksista mitä bipolaarihäiriöisistä on. Suurimmalla osalla elämänsä hyvin hoitavia bipoja ei ole edes mitään lääkitystä ollut vuosikausiin joten on se kumma tauti.
Tietyillä elämäntavoilla voi tosiaan ehkäistä oireiden puhkeamista. Tärkeää on silloinkin kuitenkin tunnistaa, jos oireet alkaa puhjeta niin aloittaa estolääkitys ajoissa. Monilla voi olla pitkiä oireettomia kausia, jolloin lääkitys tosiaan voidaan lopettaa. Sinänsä tila on kuitenkin elinikäinen, koska parantavaa hoitoa ei ole.
Ja lääkkeet ovat oireiden hoitoa, koska oireyhtymän puhkeamissyytä/juurisyytä ei ole tunnettu. Uusimmat tutkimukset viittaa siihen että taudin puhkeamisen taustalla on mm. pitkäkestoinen stressi ja matala tulehdustila, joka sekoittaa ihmisen sisäisen vuorokausirytmin/ kellon.
Niin tai sitten näillä ihmisillä on väärä diagnoosi, koska se bipo diagnoosi nykyään lätkäistään kaikille.
Ei lätkäistä.
On sellainen kirja traumaa tutkivalta psykiatrilta kuin "Body keeps the score" ja tämä psykiatri kertoo kirjassaansa siitä, miten varsinkin naisille joilla on jotain traumaattista tapahtunut lätkäistään yleisemmin todella helposti joku muu mielisairaus, kuten juuri kaksisuuntainen, epävakaa tai skitsofrenia ja sitten siihen paljon lääkkeitä sen sijaan, että autettaisi trauman kanssa. Trauma voi oireilla, kuin ylläolevat sairaudet.
C-PSTD voisi olla
Se lääkitys on hyväksi ihmiselle jotta niitä juurisyitä pystytään paremmln hoitamaan. Epävakaan tai bipolaarin hoito vaatii pitkäjänteisyyttä, se vaatii myös hoitoon sitoutumista ja perusteellista muutosta ajattelutavoissa ja joskus ammatinvaihtoakin jotta tulevaisuus olisi parempi esimerkiksi tällaisesta kärsivän lapsilla. Jos tuohon ei sitoudu niin lapsillakin voi myöhemmin tulla samoja oireita.