Lue keskustelun säännöt.
Epätoivoinen 11-v. kanssa, auttakaa!
29.12.2022 |
Meillä on todella, todella vaikeaa. Oikeastaan vain kiistoja, pahaa mieltä ja selän takana hiippailua ja valehtelua. Aiemmin fiksusta pojasta on ehkä vuodessa tullut aivan eri ihminen. Hän ei välitä tavaroistaan, eilen hukkui jopa rahapussi. Hanskat, pipot, ulkohousut, paidat, kaikki hukassa. Läksyt tekemättä usein. Aiemmin koulu on mennyt tidekla hyvin, nyt tullut kokeista 5 ja 6, tukiopetusta matikassa ja äidinkielessä. Poika ei pidä yhteyttä kavereihin. Joudumme lähes pakottamaan hänet harrastuksiin, partioon ja jalkapalloon, ja hän puhuu jatkuvasti siitä, että voisi lopettaa futiksen. Vapaa-ajalla hän makaa sohvalla ja pelaa puhelimella. Minulle puhuminen on vastaansanomista tai suoraa kettuilua. Kotona hän ei tee mitään vapaaehtoisesti, kotityöt eivät onnistu oma-aloitteisesti, tavarat ovat levällään ja huone sekaisin. IPAd on kielletty, mutta hän hiippailee etsimässä sitä. Kirjoja hän ei lue, jos jotain tekee, niin ärsyttää minua ja pikkuveljeä. Isänsä kanssa hän tulee joten kuten toimeen. Puhelin vie kaiken ajan, sen kautta saa läksyt, ja ainoa tapa pitää kavereihin yhteyttä, olemme rajoittaneet, mutta luulen että osaa ottaa rajoitukset pois. Käytös on jatkuvasti huonoa, aloitekyky poissa, kotitöitä tai koulutehtäviä ei tee kuin pakon edessä. Mitä tehdä seuraavaksi, omat voimat lopussa?
Kommentit (64)
Oma tytär on koetellut rajoja uhmaiästä lähtien joten eipä nämä esipuberteetin oireet ole eronneet millään tavalla siitä normista. Suurimmat ongelmat taitavat tulla niihin perheisiin joissa se lapsi on ollut välissä pelkkä enkeli ja kullannuppunen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulussa, ja muiden läsnäollessa kuitenkin osaa käytyäytyä, ja on kavereita. Tämä on tosi hyvä juttu.
Koita kannustaa harrastuksiin, mutta kuuntele tarkasti mikä sinne menemisessä mättää. Vielä tärkeämpää on, millä mielellä kotiutuu harrastuksista? Monesti lähteminen voi olla vaikeaa, mutta kotiin tullaan hymyssä suin. Jos nöin ei ole, miettisin lapsen kanssa lopettamis vaihtoehtoa.
Koita nähdä hyvät asiat ja keskittyä niihin. Se minkä huomaat lisääntyy. Voi olla ikään kuuluvaa, aivot myllerryksessä, murrosikä lähenee. Jollain se alkaa aikaisin. Ole lämmin, välittävä, läsnäoleva mutta rajat laittava jämäkkä vanhempi.
Rankkaahan se on. Äitinä sitä saa välillä pelkkää kuraa niskaansa.
Sisarusten riitoihin puutu vasta kun on pakko, rumaa puhetta tai fyysistä käsiksi käymistä. Oppivat, kun itse setvivät välejään.
Pakatkaa reppu illalla. Anna itse etsiä kadonneita tavaroita. Hajamielisyyskin voi olla ihan ikään kuuluvaa.
Puhelinta on hyvä rajottaa jonkin verran, illalla pois, yöksi pois. Jne. Liikaa en lähtisi rajottamaan, koska nykyisin niillä on siellä kaverit. Ja paljon ollaan kavereiden kanssa "puheissa" snäpin yms kautta. Puhelimen kokonaan pois ottaminen vaan pahentaa tilannetta, tai lamaa lapsen entisestään. Saa kyllä tottelemaan orjallisesti, mutta ei ehkä kehitä itsehillintää oikealla tavalla??
Tsemppiä. Kyllä tuo jokusen vuoden päästä helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa käyttöön ihan perinteinen kuri rangaistuksineen.
Jatkuvaa vastaanväittämistä ja kettuilua ei pidä lapselta kuunnella. Sillä et saa aikaan muun kuin sen, että lapselta häviää loppukin kunnioitus sanomisiasi kohtaan. Lapsi näkee käytännössä sen, että äitiä ei ole pakko totella koska tottelemattomuudesta ei seuraa mitään tuntuvaa.
Yksi käsky, ja jos se ei auta niin rankaiset kunnes saat lapselta uhman pois.
Ja se kännykkä myös pois lapselta toistaiseksi. Yhteydenpitoon on paljon muitakin keinoja.
Vanha kunnon Koivuniemen Herra auttaa!
Ei auta. Olin itse 11-vuotiaana aivan täsmälleen tuollainen poika kuin ap kuvailee. Yritettiin puhumista, yritettiin kivojen asioiden pois ottamista, yritettiin kotiarestia. Huono käytös ja vanhempien silmille hyppiminen vaan jatkui ja paheni, ja lopulta koivuniemen herra tuli käymään joitakin kertoja. En syytä vanhempiani jotka nurkkaan itsensä ajetuiksi tuntien turvautuivat sellaiseen, mutta ei siitä ollut muuta seurausta kuin se, että paitsi että itkin vanhemmilta salaa huoneessani pahaa oloani, itkin nyt myös fyysisestä kivusta.
Syynä oli omassa tapauksessa juuri tuo jo mainittu esipuberteetti eikä mikään muu. Kävin murrosikään liittyvän tunnemyrsky- ja itsekontrollin katoamisvaiheen ikään kuin "etukäteen alta pois" jo jonkin aikaa ennen kuin koko itse murrosikä oli alkanutkaan. Todellakin minusta tuntui itsestänikin tosi pahalta, ja olin aivan hukassa sen kanssa mitä huomasin itselleni olevan tapahtumassa. Mutta koska olin poika, ja vielä vuosikymmenten takaisena tyhmänä aikana jolloin poikien piti näyttää kovilta hinnalla millä hyvänsä, häpesin aivan kuollakseni näyttää sitä hätääni vanhemmille.
Se meni sitten lopulta ohi itsestään jonkun ehkä vuoden päästä. Ja sitten kun olin joku 13-14-vuotias, olin samana vuonna syntyneisiin kavereihin verrattuna päinvastoin poikkeuksellisen hyvätapainen, koska heillä oli nyt se sama vaihe menossa, josta minä olin jo ehtinyt päästä ulos. Toivoa siis on(?)
Murrosikäinen tarvitsee ymmärrystä ja hellyyttä eikä kuria. Kuri tuo vain pahaa oloa ja haittaa luonnollista irtautumisprosessia vanhemmistä mitä tuon ikäinen käy lävitse.
Tarvitsee paljon ymmärrystä ja hellyyttä,mutta myös rajoja. Ei vihaa,pakottamista,mutta jonkunlaisia rajoja vielä kyllä.
Miten raja toimii jos sen sisällä pysymiseen ei olla valmiita pakottamaan? Onko raja vain suositus?
No ehkä tarkoitin tällä,että kaikkeen ei voi pakottaa,mutta antaa vaihtoehtoja? tai rajoittaa jossain toisessa asiassa enemmän? ei ole lapsia,eli en ole ammattilainen :)
Usein joustaminen tapahtuu niiden sääntöjen suhteen joita lapsi ei halua noudattaa, kun taas ne säännöt joita lapsi mielellään noudattaa ovat ehdottomina voimassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa käyttöön ihan perinteinen kuri rangaistuksineen.
Jatkuvaa vastaanväittämistä ja kettuilua ei pidä lapselta kuunnella. Sillä et saa aikaan muun kuin sen, että lapselta häviää loppukin kunnioitus sanomisiasi kohtaan. Lapsi näkee käytännössä sen, että äitiä ei ole pakko totella koska tottelemattomuudesta ei seuraa mitään tuntuvaa.
Yksi käsky, ja jos se ei auta niin rankaiset kunnes saat lapselta uhman pois.
Ja se kännykkä myös pois lapselta toistaiseksi. Yhteydenpitoon on paljon muitakin keinoja.
Vanha kunnon Koivuniemen Herra auttaa!
Ei auta. Olin itse 11-vuotiaana aivan täsmälleen tuollainen poika kuin ap kuvailee. Yritettiin puhumista, yritettiin kivojen asioiden pois ottamista, yritettiin kotiarestia. Huono käytös ja vanhempien silmille hyppiminen vaan jatkui ja paheni, ja lopulta koivuniemen herra tuli käymään joitakin kertoja. En syytä vanhempiani jotka nurkkaan itsensä ajetuiksi tuntien turvautuivat sellaiseen, mutta ei siitä ollut muuta seurausta kuin se, että paitsi että itkin vanhemmilta salaa huoneessani pahaa oloani, itkin nyt myös fyysisestä kivusta.
Syynä oli omassa tapauksessa juuri tuo jo mainittu esipuberteetti eikä mikään muu. Kävin murrosikään liittyvän tunnemyrsky- ja itsekontrollin katoamisvaiheen ikään kuin "etukäteen alta pois" jo jonkin aikaa ennen kuin koko itse murrosikä oli alkanutkaan. Todellakin minusta tuntui itsestänikin tosi pahalta, ja olin aivan hukassa sen kanssa mitä huomasin itselleni olevan tapahtumassa. Mutta koska olin poika, ja vielä vuosikymmenten takaisena tyhmänä aikana jolloin poikien piti näyttää kovilta hinnalla millä hyvänsä, häpesin aivan kuollakseni näyttää sitä hätääni vanhemmille.
Se meni sitten lopulta ohi itsestään jonkun ehkä vuoden päästä. Ja sitten kun olin joku 13-14-vuotias, olin samana vuonna syntyneisiin kavereihin verrattuna päinvastoin poikkeuksellisen hyvätapainen, koska heillä oli nyt se sama vaihe menossa, josta minä olin jo ehtinyt päästä ulos. Toivoa siis on(?)
Murrosikäinen tarvitsee ymmärrystä ja hellyyttä eikä kuria. Kuri tuo vain pahaa oloa ja haittaa luonnollista irtautumisprosessia vanhemmistä mitä tuon ikäinen käy lävitse.
Tarvitsee paljon ymmärrystä ja hellyyttä,mutta myös rajoja. Ei vihaa,pakottamista,mutta jonkunlaisia rajoja vielä kyllä.
Miten raja toimii jos sen sisällä pysymiseen ei olla valmiita pakottamaan? Onko raja vain suositus?
No ehkä tarkoitin tällä,että kaikkeen ei voi pakottaa,mutta antaa vaihtoehtoja? tai rajoittaa jossain toisessa asiassa enemmän? ei ole lapsia,eli en ole ammattilainen :)
Usein joustaminen tapahtuu niiden sääntöjen suhteen joita lapsi ei halua noudattaa, kun taas ne säännöt joita lapsi mielellään noudattaa ovat ehdottomina voimassa.
Vastasin vaan siltä pohjalta,mitä olen nähnyt lähipiirin lapsia ja tilanteita ja mitä mahdollisesti itse tekisin siinä tilanteessa :) ei ole omaa kokemusta
Häntä kiusataan tai on itse kiusaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen vaan sanon, että noista pakotetuista "harrastuksista" harvemmin tulee mitään. Jos se jalkapallo ei kiinnosta niin ei se kyllä kiinnostavaksi muutu pakottamallakaan.
Tuohon puhelinongelmaan taas - älypuhelin kylmästi pois vaan ja vanha peruspuhelin tilalle jolla pystyy hoitamaan soitot kavereille ja tekstiviestit. Takaisin saa sitten kun oppii tekemään muutakin kuin nörttäilemään puhelimella hiukset rasvaisina.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille! Menen vaihtamaan lapsen puhelimen ja liittymän siten, että saan siihen kunnon rajoitukset, joihin lapsi ei itse pääse käsiksi.
Hän on herkkä ja kova jännittämään. Ehkä siksi stressaa kovaa. Kouluun meno ei huvita.
Futis on lapselle tosi rakas harrastus. Hän on harrastanut muutakin ja saanut lopettaa, kun on halunnut. Futiksen kautta säilyy yhteys kavereihin.
Hyviä ajatuksia teillä! Kouluun on jo yhteys, opettajan kautta tiedämme, että poika pärjää sosiaalisesti hyvin ja saa kymppejä esim. kielissä. Hänet on ohjattu tukiopetukseen matikan osalta. Koulupsykologin vastaanotolle varaan ajan.
Yhdessä tekeminen on jäänyt siksi, että molemmat lapset harrastavat iltaisin ja viikonloppuisin on usein pelit. Tässä on skarppaamista. Hiihtolomalla lähdemme laskettelemaan, viime kesänä matkustin pojan kanssa kahden (silloin hän oli ihana ja reipas!), isä vie poikaa päivittäin potkimaan palloa yhdessä ja käy elokuvissa, mutta itse en ole hetkeen tehnyt yhdessä kaksin kivaa. Ollaan käyty ulkona syömässä.
Tässä hajanaisia ajatuksia. Suurkiitos teille! AP
Hyvältä kuulostaa. Perusasiat taitaa teillä olla hyvällä mallilla, ja yhteistyö koulun suuntaan toimii. Ehkä jopa kannattaa varoa ettei olekin niin, että on liikaa ohjelmoitua tekemistä ja toimintaa. Kivakin tekeminen väsyttää, jos sitä on liikaa. Välillä tekee hyvää ihan vaan saada olla. Teillä asiat kyllä varmasti järjestyvät kun olette näin hyvissä ajoin liikkeellä, ja sensitiivisiä ja vastuuntuntoisia vanhempia. Ei ainakaan kuvauksesi perusteella nouse suurempaa huolta teidän tilanteesta. Hyvä että olette valppaina, mutta voi hyvin olla että nyt on vaan sellainen vaihe, että poika on väsynyt, ja tarvitsee enemmän aikaa itselleen ja lepoa. Onneksi on joululoma, ja mahdollisuus tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lastasi on alettu koulukiusata. pelkkä murrosikä ei selitä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa meidän nepsyltä.
"Nepsy" on nykyajan nimitys huonosti käyttäytyvälle auktoriteettiongelmaiselle pikku k*sipäälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa meidän nepsyltä.
Ei tasan ole neuropsykiatrista jos ensimmäiset 10v on kehittynyt ihan normaalisti kaikilla osa-alueilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa meidän nepsyltä.
"Nepsy" on nykyajan nimitys huonosti käyttäytyvälle auktoriteettiongelmaiselle pikku k*sipäälle.
Kuten niin usein, se joka sanoo on itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää yhdessä asioita. Käykää uimahallissa, hiihtäkää, luistelkaa, pelatkaa lautapelejä, leipokaa jne. Anna olla vielä pieni ja anna huomiota.
Tuokin on yks keino,mutta tietyssä iässä poikia varsinkaan ei kiinnosta lähteä vanhempien kanssa esim.kylään tai minnekään,juhlavaatteitakaan ei pysty pakottamaan päälle,tekee ennemmin niinkuin kaverit tekee,eli jos kaveri laittaa puvun päälle,toinenkin laittaa sitten,äidin sana ei paina mitään...tärkeintä on,että menee kouluun,tekee läksyt,puhelinta ei oikein voi ottaa pois,rajoittaa ehkä käyttöä? minusta tuo on ohimenevä vaihe,mutta pitää olla tarkkana,ettei se lipsu väärän puolelle....vanhempana pitää vaan jaksaa tuo vaihe
Se ikä missä vanhempien seura ei enää kiinnosta, tulee vasta myöhemmin. Ehkä jotkut kyläily-reissut ja juhlapukeutumiset ei tosiaan kiinnosta oikein missään iässä, jos siellä kyläpaikassa ei ole itselle sopivaa kaveri-seuraa. Mutta yhdessä tekeminen ja oleilu vanhempien kanssa kyllä kiinnostaa, ja vahvistaa tunnetta että on vanhemmilleen tärkeä ja rakas. Työssäni lastenpsykiatrialla minulla on tapana kysyäkin lapsilta suoraan toivoisivatko nykyistä enemmän yhteistä aikaa ja huomiota vanhemmiltaan, ja lähes poikkeuksetta vastaus on kyllä. Ihan hyvienkin perheiden kohdalla, joissa lapsia jo hienosti huomioidaankin ja heidän kanssaan tehdään asioita. Vanhemmat ovat tuon ikäisille vielä niin tärkeitä, että vaikka olisi hyviäkin kavereita ja harrastuksia, tarvitaan myös sitä perheaikaa paljon. Eikä se tarkoita aina jotain järjestettyä tekemistä tai edes kotoa poistumista, vaan ihan vaan arkista yhdessä oloa, jutustelua ja puuhailua.
RAJOITA NETIN ja PUHELIMEN KÄYTTÖÄ.
Kun sanot jotain , pidä sanasi myös !
Tee säännöt ja niitä noudatetaan.
Kun lapsi tekee tai onnistuu, kehu häntä.
Ja kannusta.
Kiroilusta ja huonosta käytöksestä lisää rangaistus netin/puhelimen käyttöön.
Eipä siinä muuta voi : säännöt, niistä pidetään kiinni, kannustus /... tai lisä rangaistus.
Ellei tämä toimi, Koulupsykologille seuraavaksi.
Jos huone sekaisin. Ovi kiinni.
Älä komenna vaan kysy.
Aivot on saatava ajattelemaan.
Pojallasihan on kavereita, hän on koulussa ja sukulaisten seurassa hyväkäytöksinen. Isänkin kanssa tulee toimeen.
Sanoisin, että toi helikopterivanhemmuutesi ei resonoi hänen esipuberteettisen ikävaiheensa kanssa. Sun täytyy rauhoittaa itseäsi ja antaa pojalle tilaa.
Kun teini-ikä koittaa, hän antaa takaisin kaiken kokemansa, jota lapsena ei osannut/uskaltanut antaa. Tulet saamaan suoran palautteen, hyvässä ja pahassa.
Kokemusta on.
Meillä otettiin kerran 13v tytöltä puhelin pois kolmeksi päiväksi. Syynä oli juuri tuo ettei tehnyt mitään sovittuja asioita, huone kuin kaatopaikka (likaisia tiskejä, roskia ja pikkareita), puhui rumasti ja kieltäytyi lähtemästä sovittuihin harrastuksiin mutta puhelimella jaksoi olla.
Tuon kolmen päivän aikana sai jopa siivottua vaatekaappinsa ja alkoi lukea kokeisiin.
Nyt ollaan taas aikalailla lähtöpisteessä, sillä erotuksella että on tietoinen, puhelin lähtee jos viivyttelee, haistattelee tai jättää asioita tekemättä. Joten jonkin verran on parannusta tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa meidän nepsyltä.
"Nepsy" on nykyajan nimitys huonosti käyttäytyvälle auktoriteettiongelmaiselle pikku k*sipäälle.
Kuten niin usein, se joka sanoo on itse.
Kuten niin usein ennenkin, jälleen on "joka toista haukkuu on ite" -jankkaaja löytänyt tänne päiväkotitason argumentteineen.
No ehkä tarkoitin tällä,että kaikkeen ei voi pakottaa,mutta antaa vaihtoehtoja? tai rajoittaa jossain toisessa asiassa enemmän? ei ole lapsia,eli en ole ammattilainen :)