Mitä tehdä kun ei enää jaksa?

Vierailija kirjoitti:

Mitä kaikkea et jaksa elämässäsi?   

Yhtään mitään. Herääminen ahdistaa, hereillä olo ahdistaa, nukkumaan meneminen ahdistaa. On minulla ystäviä ja perhe, mutta kun mikään ei tunnu miltään tai kaikki ahdistaa. -ap

Koita päästä psykofyysiseen fysioterapiaan, mulla auttoi dramaattisesti kun sain tunnelukkoja purettua ja valtavaa stressiä laukeamaan. Älä luovuta, olet ihana ihminen, vain ikävässä tilanteessa.

Ite meen yleensä nukkumaan, jos en jaksa. Toimii!

Nyt vain lenkille ja hiilihydraatit karsintaan!

Kovasti voimia sinulle. Tukinetistä voit saada keskusteluapua, kriisipuhelimesta.

Tiedän tunteen, kun olisi vaan helpompi luovuttaa, antaa olla. Pakko uskoa ja toivoa, että vielä joskus elämä on parempaa. Vaikkei nyt sille tunnu.

Kauanko sinusta on tuntunut tuolle?

Eksistentiaalinen kriisikin voi olla mahdollinen. Hae apua, äläkä kysy tämän palstan ankeuttajilta ja muilta vastaavassa tilanteessa olevilta mitään tuollaista. Apua sinä tarvitset ja hoidon piiriin pääseminen auttaa tuollaisen yli.

Jatka vaan, kyllä se jotenkin menee, elämä.

Isäsikään ei olisi jaksanut, mutta jaksoi vaan.

Älä tee itsellesi mitään ennenkuin olet kertonut läheisille miten voit. Ole rohkea ja kerro niin asiat paranee huomattavasti.

Lääkäriin ja lääkitys ja terapiaa heti kun vaan pääset. Auttaa aivan varmasti! Olen itse kokenut joten tiedän asian!

Mulla samoja ajatuksia. Lapset omillaan. Välit on aika etäiset, kun ovat vetäytyvää tyyppiä. Miehen kanssa sama juttu. Ystäviä on muutama mutta harvakseltaan nähdään, kun heillä kiireitä. Kukaan, äidin poismenon jälkeen, ei oikeasti ole kiinnostunut, mitä mulle kuuluu. Kukaan ei huomaa, jos olen surullinen eikä lohduta. Elämä on tyhjää eikä mikään kiinnosta. Jos syövän saan, kieltäydyn hoidoista.

Ala tukihenkilöksi ukrainasta paenneille.

Kyllähän välillä on niin,ettei aina vaa jaksa. Mäkin usein aamulla ajattelen,että taas tätä samaa. Kaipaan entisiä aikoja. Joskus oli perheasiat ok ja rahaakin oli. Nyt on tylsää. Avopuoliso tuskinhuomaa. Itken paljon. Tunnen toisinaan syyllisyyttä kun en osaa olla onnellinen. En viitsi edes lenkillä käydä. Syön makeaaja katson telkkaria. Asun maalla ja sekin ahdistaa erityisesti talvella. Avopuolison kanssa ei käydä yhdessä oikein missään.

En tiedä, mitä sanoa ap:lle.

Kuin olisin itse kirjoittanut; sen vähän, mitä ymmärsin tilanteesta. Fiilikset samat "elämänhalun" suhteen eikä mikään kiinnosta. Perhettä minulla ei ole, eikä oikeastaan (sellaisia) ystäviä, jotka välittäisivät niin paljon kuin tarvitsisin.

Tänäänkin koko päivä on tullut mietittyä, kuinka arvoton tunnen olevani ja tavalliset asiat tuntuvat pakkopullalta. Tätäkö pitäisi haluta jatkaa.

Mielialalääkettä olen käyttänyt kohta kaksi vuotta. Näin paljon siitä on ollut apua.

Mihinkään terapiaan ei ole varaa (tulot alle 900€ kuussa, syynä työkyvyttömyyseläke fyysisistä syistä johtuen)  ja terveyskeskuksen ilmaiset terapiasessiot on jo käytetty.

Ajattele että tämä voi olla ainutkertainen elämäsi, mikä sinulle on annettu tässä maailmanhistoriassa/ajassa. Kannattaa katsoa se edes läpi vaikka sitten vain elämän sivustaseuraajana ja tarkkailijana. Kiinnostaako sinua seurata maailman tapahtumia, erilaisia ilmiöitä ja ihmiskohtaloita, tiede asioita, mahdollisesti urheilua, politiikkaa tai taidetta, kulttuuria, musiikkia? Näistä saan sisältöä elämääni. Lisäksi teeveessä ja suoratoistopalveluissa on paljon hyviä sarjoja ja elokuvia kun kirjojen lukemiseen ei riitä voimat ja keskittymiskyky.

Yritän lisäksi pakottaa itseni ulos kerran päivässä ja tekemään kotitöitä 15 minuutista tuntiin päivässä.

Keskity kaikessa hetkeen, koska hetkessä on kaikki mitä sinulla oikeasti on. Muista hengittää, älä mieti menneitä äläkä tulevia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä kaikkea et jaksa elämässäsi?   

Yhtään mitään. Herääminen ahdistaa, hereillä olo ahdistaa, nukkumaan meneminen ahdistaa. On minulla ystäviä ja perhe, mutta kun mikään ei tunnu miltään tai kaikki ahdistaa. -ap

Olen ollut mieheni kanssa lähes 30 vuotta ja mieheni sairastui masennukseen n. 1,5 vuotta sitten, mutta salasi sen kaikilta myös minulta. Puoli vuotta sitten mieheni käytös muuttui, hakeutui työterveyshuollon kautta ammattiavun piiriin ja käy lähes viikottain keskustelemassa ja kolmannet eri lääkkeet käytössä. Viisi kuukautta yritin tukea ja olisin halunnut olla rinnalla, mutta reilu kuukausi sitten mies muutti pois. Kannattaa hakea ajoissa apua. Jos rehellisiä ollaan niin mieheni ei ole laisinkaan se ihminen jonka kanssa olen ollut, rakastan todellakin edelleen ja suren sitä että mies jätti minut ja lapsemme. Mies asuu lähes tyhjässä asunnossa, yhteisestä kodistamme ei ottanut mitään mukaan. Olen ollut todella huolissani puoli vuotta, mutta päästin irti jotta minulla ja lapsella olisi helpompi hengittää. Masennus on kovin itsekäs sairaus, enkä ikinä tämän kokeneena lähtisi seurustelemaan masennustaustaisen henkilön kanssa.

Kuitenkin, kaikkein tärkeintä on, että mieheni hoitaa itseään ja parantuu. Mieheni tekee töitä ja urheilee, mutta muu sosiaalinen elämä on tauolla. Sivusta seuranneena niin huomaan, että mies tekee nyt ihan liikaa töitä ........ Mutta, työ on kuulemma se asia mikä pitää järjissään.

Puhu ystäville ja puolisolle, hakeudu avun piiriin. Älä tee itsellesi mitään tyhmää.

Joskus joku pienikin apu saattaa auttaa pahimman yli. Vaikeudet ei kestä ikuisuuksia, muista se ap. Olen saanut apua Mieli Ry:stä. Heillä on myös ilmaista terapiaa 1-5krt etänäkin.

Vierailija kirjoitti:

Eikö vaan voi antaa itselleen lupaa että päästää kaikesta irti - ikään kuin kuolisi ilman sitä kuolemaa? Antaisi itsensä levätä

Tätä komppaan..

Se itsensä jaksamiseen pakottamisen uuvuttaa.

Itsellä on ollut juuri tuollaisia tunteit: saada kuolla väeksi aikaa, levätä, ja palata takaisin.

Elämä on mielestäni sellainen, että kyllä siitä kiinni kannattaa. Pitää, kun sen on saanut. Ei mulla eikä meillä kenelläkään muuta ole.

Kun itselle tuli nuo ajatukset, niin tajusin olevani hirveän väsynyt ja uupunut.

Sitten vaan koetin löysätä ja alkaa hoitaa itseäni.

Mietin niitä hetkiä, kun on ollut hyvä. Niitä voi tulla vielä uudellen,

Itsesyytökset on sellaisia raskaita ja vaatimukset itselleen.

Sulla on aapee lupa vaan olla. Sun elämä. Ole itse itsellesi armollinen. Ole suopea.