Kokkasitko itse kaikki jouluruuat?
Meillä mies mököttää ja on kiukutellut, kun en ole itse tehnyt joululaatikoita, saaristolaisleipää tai kaikkea joulun leivonnaisia.
Miten hitossa koko työviikon päälle, kuusen laiton, lahjojen hommaamisen ja kodin koristelun päälle olisin vielä kerinnyt kokata kaikki itse. Ihan älyttömiä odotuksia joka vuosi, kun miehen oma panos on lumityöt pihalla ja sohvalla kiukuttelu.
Kommentit (37)
Tehtiin kaikki itse paitsi joululimppu. Ei nuo perinteiset laatikot sun muut vaikeita ole, ja valmistusvaiheet voi venyttää useamman päivän ajalle, piparkakkujen ja muiden pikkuleipien osalta koko joulukuulle. Lisäksi nuorisolla on omat bravurinsa jonka haluavat valmistaa: yksi leipoo jouluhalon ja tekee joulukarkkeja, toinen tekee kokeiluja lähinnä eri kalaresepteillä (tänä vuonna oli esim aivan jumalaista lohimoussea), ja molemmat tykkäävät leipoa pipareita ja torttuja - itsetehdystä taikinasta tottakai. Maku on vaan itsetehdyssä parempi, ja meillä tykätään syödä jouluruokia mielellään loppiaiseen asti (poislukien uudenvuodenaatto). Onhan siinä jonkun verran enemmän työtä, mutta toisaalta nyt väliviikolla ei tarvitse muuta kuin lämmittää valmista.
Mies paistoi kinkun, minä tein laatikot ja riisipuuron. Kaikki muu ostettiin valmiina.
Tein itse porkkana -ja lanttulaatikot paistoin kinkun, samalla naudanpaistista uunilohta ja graavasin lohen.Caesar-salaatin tein, sienisalaatin ostin valmiina..Leivoin taateli- ja englantilaisen hedelmäkakun ja tortut.Jälkiruoaksi tein jäädykkeen..Pikkuhiljaa jouluviikolla tein ja töissä kävin normaalisti.
En todellakaan. Olen ollut flunssassa reilun viikon, joten ostin kaiken valmiina ja hyvin maistui kun vähän tervehtyi. Vanhemmilleni leivoin taatelikakun vasta tänään, eiköhän se maistu näin pyhien jälkeenkin.
Onneksi ei tarvitse enää kattella ketään mököttävää, laiskottelevaa exää, vaan voi nauttia elämästään niinkuin itse haluaa.
Mies teki kalat
Minä laatikot ja kinkun ja karjalanpaistin
Sisko jälkkärit ja keksit
Anoppi saaristolaisleivän
Tosin puolet oli tehty jo etukäteen
Saaristolaislimppu on parempaa myöhemmin
En, jokin raja masokismillakin. En edes pidä jouluruoasta.
Sopii ihmetellä, miksei mies kokannut itse, jos kerran itse tehty olisi ollut niin parasta.
Meillä ostettiin kaikki valmiina/puolivalmiina. Mietin hetken keitänkö riisipuuron itse, mutta helpompi, valmis vaihtoehto siinäkin voitti.
Paljon mielummin stressitön, kiireetön ja helppo juhla perheen kanssa.
Tein porkkana- ja lanttulaatikot, tein rosollin, paistoin porsaanlihaa, höyrytin perunat. Tänä vuonna en leiponut mitään, ostettiin valmis torttutaikina ja tortut leivoin jo paljon ennen joulua, ja syötiin myös. Yhdessä puolison kanssa siivottiin aaton aattona. Muutama joulukoriste pöydälle ja takan eteen. Siinä meidän joulu.
Suomalainen joulu ruokineen on älytön konsepti. Pula-ajan ruokaa, joka ei edes maistu hyvältä kokataan päiväkausia ja sitten sitä samaa syödään monta päivää ällötykseen asti.
Oliko ne punalaputettuja ruokia pakastimesta?
Laatikot ja rosollin tein ja leivoin piparit ja tortut. Mies leipo limput, joku suvun vanha resepti, menee 4 tuntia leipoa ja mulla ei kärsivällisyys riitä vaikka muuten leivät ym. Leivon itse. Lisäksi mies paistoi kinkun.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen joulu ruokineen on älytön konsepti. Pula-ajan ruokaa, joka ei edes maistu hyvältä kokataan päiväkausia ja sitten sitä samaa syödään monta päivää ällötykseen asti.
Ei sitä jouluruokaa tarvitse päiväkausia kokata. Minä teen kaiken aattona, paitsi voitaikinan ja piparkakkutaikinat teen aikaisemmin.
Laitoin kaiken itse - ostin kaupasta laatikoita ja paistoin ne pannulla.
Osaatteko naiset pikku kätösinenne tehdä hyvää lanttulaatikkoa?
Tein sienisalaatin, rosollin, joulusillin, katkarapusalaatin, laatikoista kaksi (lanttu valmiina), tortut itsetehdystä taikinasta, lihapullat ja kinkku paistettiin itse sekä kastikkeen tein. Jälkkäriksi juustoja ja valmis kakku. Ei ollut iso juttu.
Tykkään ruoanlaitosta. Varmaan ei kaikkia kiinnosta.
Tein itse vaan lapsien toivoman makaronilaatikon ja taatelikakun, porkkanalaatikkoa, joulutorttuja ja pipareita paistoin itse valmismassasta/-taikinasta. Mies paistoi kinkun.
Laatikot, sienisalaatin, sillin, graavikalan ostin valmiina, rosollin kastikkeineen kaupan tiskiltä ja karjalanpiirakoita ja mätitahnaa tilasin.
Vuoden kiireisin aika alla töissä, yksi vapaapäivä ja koko perhe kipeänä useamman viikon niin todellakin tein niin vähän, millä mahdollistaa lapsille ja isovanhemmille hyvän joulun.