Tiedän että ero on ainoa oikea ratkaisu, silti haluaisin pelastaa kaiken ja perua eron

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin luultavasti tulee käymään. Mutta on tämä tuska ja pettymys valtava.

Mutta, onhan eroista selvinnyt monet muutkin ihmiset. Varmaan sitten minäkin. Nyt vaan lyö maahan ja kovaa!

Selviää ja selviää. Lapset eivät selviä erosta ikinä. Ikävä kyllä.

Tai eroa edeltävästä ajasta. Kumpa oma äitini olisi aikoinaan eronnut. En ole koskaan toipunut lapsuuteni vammoista, ja minun on ollut vaikeampi antaa anteeksi äidilleni (joka ei suojellut minua) kuin isälleni (joka pahoinpiteli ja solvasi)

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ollut läheisyyttä yli viiteen vuoteen, mie

s ei viihtynyt kotona. Ei pitänyt minua yhtään arvokkaana.

Erottiin, koitti pari kertaa saada takaisin, arvatenkin piiaksi ja rahan lainaajaksi. En suostunut.

Nyt erosta 4 v ja minulla kauhea kriisi. Asun vuokralla, tuntuu että elämä junnaa paikallaan. Exällä on uusi vaimo. Lapset ei tykkää että hän muutti miehen luo.

Kaipaa entistä kotiamme. Harmittaa etten sittenkään yrittänyt. Välillämme oli kyllä korkea muuri. Vihas

in häntä, hän on loukannut minua teoillaan tuhansia kertoja.

Voi ei. Ikävä tilanne. Voimia sinulle kovasti. Varmasti ero kuitenkin oli paras ratkaisu. Toivottavasti löydät jotain mukavaa sisältöä elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kaikki on aina hyvin, kun vaan jaksan myötäillä miestä. Jos kerron oman mielipiteeni, joka eroaa miehen mielipiteestä, nousee siitä meteli. Joskus jopa pahempi riita. Joku sanoisi, että meillä on kaikki hyvin ja ihmettelisivät, jos eroaisimme. En vain tiedä kuinka kauan jaksan tätä ennen kuin kamelin selkä katkeaa. Siltikin mietin onko ok edes miettiä eroa.

On, erittäin ok.

Vierailija kirjoitti:

Onko normaalin rajoissa ahdistaa lapsi niin nurkkaan, että lopulta tulee päälle? Ja sityen aikuisena alkaa tönimään sitä lasta?

Onko oikein suuttua niin kovasti, että käy lapseen käsiksi?

Onko normaalin rajoissa vaatia ehdotonta kuuliaisuutta, mitään ei sallita vastaan sanottavan.

Onko normaalia haukkua ja arvostella usein ja toistuvasti?

Onko normaalin rajoissa, että vain suoritukset merkitsee?

Onko normaalia että huonosta koenumerosta tulee kohtuuton huuto?

Onko normaalia ottaa puhelin pois mitättömistäkin syistä? Ja pitää sitä pois ennalta määrittelemätön aika? Vaikka koko kesä?

Onko normaalin rajoissa, että kuri on niin kova, että lapset sokeasti tottelevat, uskaltamatta olla tottelematta, koska seuraukset on isot.

Onko normaalia, että ei ole kiinnostunut lapsen harrastuksista?

Onko normaalia että lapsi sanoo isästään, että ainoo ketä se rakastaa taitaa olla toi koira.

Onko normaalin rajoissa kasvattaa pelolla? Kyllähän sillä saa ei toivotun käytöksen loppumaan sillä hetkellä, mutta opettaako oikeaa toimintatapaa?

Jne.

Mutta. Olet silti oikeassa. Todella paljon olen miettinyt, olenko silti toiminut noissa tilanteissa väärin. Suojelemalla lasta ja nousemalla isää vastaan. Olisiko minunkin pitänyt pitää kovempaa kuria. Olisiko isällä mennyt kuppi nurin niin usein, jos olisin ollut parempi äiti? Onko lasten tulevaisuus pilalla, kun kokeista tulee joskus kutosia? Tuleeko niistä luusereita? Pitäisikö minun vaatia paljon enemmän? Onko kaikki lasten tekemät pöljyilyt minun syytäni? Olisiko niitä tapahtunut, jos olisin osannut kasvattaa paremmin? Jos olisin ollut parempi äiti, parempi puoliso?

Sun mieshän on sadisti!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se enää ole mahdollista. Kyllä tämä ero on väistämätön. Ikävä kyllä. Nyt vaan jotenki takerrun niihin asioihin mitkä oli hyvin, tai edes sinne päin. Mietin mitä kaikkea minun olisi pitänyt tehdä toisin.

Tuohon lasten kohteluun kaikkk lopulta kaatui. Miehen mielestä toimin väärin, kun nousin ko tilanteissa häntä vastaan. En puolustanut, tai toiminut saman suuntaisesti. En vaan pystynyt, koska se oli mielestäni niin väärin. Nyt sitten mietin, oliko tosiaan väärin? Olisiko pitänyt itsekkin olla tiukempi? Ehkä syy oli kuitenki minun. Minä sain miehen hermostumaan omalla toiminnallani. Varmaan kaikki paranee isän ja lasten välillä ilman minua.

Parasta olis kun vaan kuolis pois. Loppuisi tämä tuska

Veikkaan, että isän ja lasten välit tosiaan paranevat ilman sua, jos oikeasti olet päsmäröinyt ja vetänyt mattoa toisen vanhemman alta.

Toivon todella, että heidän välit paranee.

Ikävä kyllä tilanteet oli semmoisia, että en voinut olla puuttumatta. Paljon olin puuttumatta, paljon suljin silmäni, paljon sallin, paljon puolustelin, vaikka sydän sanoi toisin. Liikaa. En olisi saanut sallia semmoista käytöstä lapsia kohtaan ollenkaan. Mutta minut haukuttiin hiljaiseksi hyvin monesti.

Tuolla joku kirjoitti miten vaikeampi antaa anteeksi äidille joka salli tapahtuvan. Minä olen kuitenkin äiti, joka puolustaa lapsiaan. Olisi pitänyt puolustaa enemmän, ja aiemmin. En halua lasteni ajattelevan minusta aikuisina, että miksi en mennyt väliin.

Vaan taitavasti tilanteet aina käännettiin minun syyksi. Ja lopulta uskoin niin itsekkin.

Se mitä esikoinen on nyt eron tultua julki puhunut, satuttaa. Mutta vahvistaa sitä, että ero on oikea ratkaisu myös lasten kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Onko normaalin rajoissa ahdistaa lapsi niin nurkkaan, että lopulta tulee päälle? Ja sityen aikuisena alkaa tönimään sitä lasta?

Onko oikein suuttua niin kovasti, että käy lapseen käsiksi?

Onko normaalin rajoissa vaatia ehdotonta kuuliaisuutta, mitään ei sallita vastaan sanottavan.

Onko normaalia haukkua ja arvostella usein ja toistuvasti?

Onko normaalin rajoissa, että vain suoritukset merkitsee?

Onko normaalia että huonosta koenumerosta tulee kohtuuton huuto?

Onko normaalia ottaa puhelin pois mitättömistäkin syistä? Ja pitää sitä pois ennalta määrittelemätön aika? Vaikka koko kesä?

Onko normaalin rajoissa, että kuri on niin kova, että lapset sokeasti tottelevat, uskaltamatta olla tottelematta, koska seuraukset on isot.

Onko normaalia, että ei ole kiinnostunut lapsen harrastuksista?

Onko normaalia että lapsi sanoo isästään, että ainoo ketä se rakastaa taitaa olla toi koira.

Onko normaalin rajoissa kasvattaa pelolla? Kyllähän sillä saa ei toivotun käytöksen loppumaan sillä hetkellä, mutta opettaako oikeaa toimintatapaa?

Jne.

Mutta. Olet silti oikeassa. Todella paljon olen miettinyt, olenko silti toiminut noissa tilanteissa väärin. Suojelemalla lasta ja nousemalla isää vastaan. Olisiko minunkin pitänyt pitää kovempaa kuria. Olisiko isällä mennyt kuppi nurin niin usein, jos olisin ollut parempi äiti? Onko lasten tulevaisuus pilalla, kun kokeista tulee joskus kutosia? Tuleeko niistä luusereita? Pitäisikö minun vaatia paljon enemmän? Onko kaikki lasten tekemät pöljyilyt minun syytäni? Olisiko niitä tapahtunut, jos olisin osannut kasvattaa paremmin? Jos olisin ollut parempi äiti, parempi puoliso?

Saat vastauksen kysymyksiisi, kun joudut yksin lapsiasi kasvattamaan. Lapset kyllä oppivat, onko ok tuoda kutosia koulusta kotiin, missä voi olla tottelematon, kenen luona lempeys peittää kaiken alleen jne.

Teillä vanhemmilla olisi voinut yhteistyössä olla molemmilla annettavaa lastenne kasvatukseen, mutta ilmeisesti halusit isän olevan niin kuin sinä ja nousit häntä vastaan. Ja mammakuoro huutaa, että sadisti-isä.

Oikeasti yh-äidit ovat helisemässä, varsinkin teini-ikäisten lastensa kanssa. Pelkkä äidin lempeys ei enää riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko normaalin rajoissa ahdistaa lapsi niin nurkkaan, että lopulta tulee päälle? Ja sityen aikuisena alkaa tönimään sitä lasta?

Onko oikein suuttua niin kovasti, että käy lapseen käsiksi?

Onko normaalin rajoissa vaatia ehdotonta kuuliaisuutta, mitään ei sallita vastaan sanottavan.

Onko normaalia haukkua ja arvostella usein ja toistuvasti?

Onko normaalin rajoissa, että vain suoritukset merkitsee?

Onko normaalia että huonosta koenumerosta tulee kohtuuton huuto?

Onko normaalia ottaa puhelin pois mitättömistäkin syistä? Ja pitää sitä pois ennalta määrittelemätön aika? Vaikka koko kesä?

Onko normaalin rajoissa, että kuri on niin kova, että lapset sokeasti tottelevat, uskaltamatta olla tottelematta, koska seuraukset on isot.

Onko normaalia, että ei ole kiinnostunut lapsen harrastuksista?

Onko normaalia että lapsi sanoo isästään, että ainoo ketä se rakastaa taitaa olla toi koira.

Onko normaalin rajoissa kasvattaa pelolla? Kyllähän sillä saa ei toivotun käytöksen loppumaan sillä hetkellä, mutta opettaako oikeaa toimintatapaa?

Jne.

Mutta. Olet silti oikeassa. Todella paljon olen miettinyt, olenko silti toiminut noissa tilanteissa väärin. Suojelemalla lasta ja nousemalla isää vastaan. Olisiko minunkin pitänyt pitää kovempaa kuria. Olisiko isällä mennyt kuppi nurin niin usein, jos olisin ollut parempi äiti? Onko lasten tulevaisuus pilalla, kun kokeista tulee joskus kutosia? Tuleeko niistä luusereita? Pitäisikö minun vaatia paljon enemmän? Onko kaikki lasten tekemät pöljyilyt minun syytäni? Olisiko niitä tapahtunut, jos olisin osannut kasvattaa paremmin? Jos olisin ollut parempi äiti, parempi puoliso?

Saat vastauksen kysymyksiisi, kun joudut yksin lapsiasi kasvattamaan. Lapset kyllä oppivat, onko ok tuoda kutosia koulusta kotiin, missä voi olla tottelematon, kenen luona lempeys peittää kaiken alleen jne.

Teillä vanhemmilla olisi voinut yhteistyössä olla molemmilla annettavaa lastenne kasvatukseen, mutta ilmeisesti halusit isän olevan niin kuin sinä ja nousit häntä vastaan. Ja mammakuoro huutaa, että sadisti-isä.

Oikeasti yh-äidit ovat helisemässä, varsinkin teini-ikäisten lastensa kanssa. Pelkkä äidin lempeys ei enää riitä.

Karmeaa, että olet oikeasti tuota mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko normaalin rajoissa ahdistaa lapsi niin nurkkaan, että lopulta tulee päälle? Ja sityen aikuisena alkaa tönimään sitä lasta?

Onko oikein suuttua niin kovasti, että käy lapseen käsiksi?

Onko normaalin rajoissa vaatia ehdotonta kuuliaisuutta, mitään ei sallita vastaan sanottavan.

Onko normaalia haukkua ja arvostella usein ja toistuvasti?

Onko normaalin rajoissa, että vain suoritukset merkitsee?

Onko normaalia että huonosta koenumerosta tulee kohtuuton huuto?

Onko normaalia ottaa puhelin pois mitättömistäkin syistä? Ja pitää sitä pois ennalta määrittelemätön aika? Vaikka koko kesä?

Onko normaalin rajoissa, että kuri on niin kova, että lapset sokeasti tottelevat, uskaltamatta olla tottelematta, koska seuraukset on isot.

Onko normaalia, että ei ole kiinnostunut lapsen harrastuksista?

Onko normaalia että lapsi sanoo isästään, että ainoo ketä se rakastaa taitaa olla toi koira.

Onko normaalin rajoissa kasvattaa pelolla? Kyllähän sillä saa ei toivotun käytöksen loppumaan sillä hetkellä, mutta opettaako oikeaa toimintatapaa?

Jne.

Mutta. Olet silti oikeassa. Todella paljon olen miettinyt, olenko silti toiminut noissa tilanteissa väärin. Suojelemalla lasta ja nousemalla isää vastaan. Olisiko minunkin pitänyt pitää kovempaa kuria. Olisiko isällä mennyt kuppi nurin niin usein, jos olisin ollut parempi äiti? Onko lasten tulevaisuus pilalla, kun kokeista tulee joskus kutosia? Tuleeko niistä luusereita? Pitäisikö minun vaatia paljon enemmän? Onko kaikki lasten tekemät pöljyilyt minun syytäni? Olisiko niitä tapahtunut, jos olisin osannut kasvattaa paremmin? Jos olisin ollut parempi äiti, parempi puoliso?

Saat vastauksen kysymyksiisi, kun joudut yksin lapsiasi kasvattamaan. Lapset kyllä oppivat, onko ok tuoda kutosia koulusta kotiin, missä voi olla tottelematon, kenen luona lempeys peittää kaiken alleen jne.

Teillä vanhemmilla olisi voinut yhteistyössä olla molemmilla annettavaa lastenne kasvatukseen, mutta ilmeisesti halusit isän olevan niin kuin sinä ja nousit häntä vastaan. Ja mammakuoro huutaa, että sadisti-isä.

Oikeasti yh-äidit ovat helisemässä, varsinkin teini-ikäisten lastensa kanssa. Pelkkä äidin lempeys ei enää riitä.

Totta, meillä olisi ollut paljon annettavaa yhdessä vanhempina. Ja totta, teinien kanssa ei tule olemaan helppoa. He tarvitsisivat myös isän tiukkuutta. Normaalin rajoissa olevaa tiukkuutta.

Minä en ole ollut ketään haluamassa mihinkään muottiin. Vain inhimillisyyttä. Jotain sen kurin vastapainoksi.

Kyllä minäkin pidän kuria, olen muutakin kun lempeä. On rajat, säännöt. Ja niitä noudatetaan. Koulun eteen vaaditaan tekemään töitä. Monesti kuulen olevani natsimutsi.

Sinä varmaan olet ollut puheissa ex-mieheni kanssa. Kuulostaa niin hänen sanoiltaan.