Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tiedän että ero on ainoa oikea ratkaisu, silti haluaisin pelastaa kaiken ja perua eron
26.12.2022 |
En halua erota. Haluan toimivan, edes välttävästi toimivan ydinperheen. Haluan parisuhteen missä joskus pääsen kainaloon ja saan hellyyttä. Haluan ihmisen jonka kanssa voin jakaa arjen. Jutella. Miettiä asioita yhdessä. Tiedän että nämä ei toteutuneet suhteessa joka päätyi eroon. Suhde oli monella tapaa huono. Emme osanneet puhua. Emme tehneet yhdessä mitään. Ei toinen auttanut minua arjessa. Oli riitaa, erimielisyyksiä, rähinää. Lasten alistamista, rangaistuksia. Jne... silti ero tuntuu liian isolle palalle purtavaksi. Kaikki, talon myynnit jne. En tiedä mistä löydän voimaa siihen. En halua ajatella miestä toisen kanssa. Satuttaa. En halua lasteni osuvan osaa elämästään jonkun ulkopuolisen naisen kanssa. En halua menettää osaa niiden elämästä.
Sattuu niin paljon että mikään ei ole ikinä milloinkaan tuntunut näin pahalle!
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Niin luultavasti tulee käymään. Mutta on tämä tuska ja pettymys valtava.
Mutta, onhan eroista selvinnyt monet muutkin ihmiset. Varmaan sitten minäkin. Nyt vaan lyö maahan ja kovaa!
Selviää ja selviää. Lapset eivät selviä erosta ikinä. Ikävä kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua ap.
On niin helppo sanoa että eroa.
Ei se ole helppoa. Kotia ln rakennettu yhdessä hartaasti, tehty vaikka mitä. Meillä huonekalut eivät lle ikeajyskiä, vaan ihan jtn muuta. Ero llisi viheliäinen prosessi ja mies laittaisi kampoihin kaikessa. Kerään voimia eroon - ei se ero pelota vaan kaikki siihen liittyvä.
Rippijuhlat ensi kesänä, sinne ehkä sinnittelen. Emme ole myöskään teinivanhempia, joten uuden aloittaminen tällä iällä olisi todella viheliäistä.
Olen pelkuri ja jatkan vielä pystyynkuolleessa suhteessa, jossa mies juo liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin luultavasti tulee käymään. Mutta on tämä tuska ja pettymys valtava.
Mutta, onhan eroista selvinnyt monet muutkin ihmiset. Varmaan sitten minäkin. Nyt vaan lyö maahan ja kovaa!Selviää ja selviää. Lapset eivät selviä erosta ikinä. Ikävä kyllä.
Niin. Se on todella todella surullista, että lapset joutuvat kokemaan vanhempiensa eron. Suren sitä paljon. Enkä voi asiaa kuitenkaan enää muuttaa miksikään. On vain koitettava tukea heitä mahdollisimman hyvin.
En ikinä, ikinä, ajatellut olevani erovanhempi. En halua sitä.
Vierailija kirjoitti:
Nuo vastaeronneet naiset ovat maailman helpoimpia saada sänkyyn. Niitä naidaan ja ovat poormhuubissa ;)
Olen ollut erosta asti ilman, vaikka olisin saanut.
Vieläpä paljon nuoremmilta ja hyvännäköisiltä.
N50.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin luultavasti tulee käymään. Mutta on tämä tuska ja pettymys valtava.
Mutta, onhan eroista selvinnyt monet muutkin ihmiset. Varmaan sitten minäkin. Nyt vaan lyö maahan ja kovaa!Selviää ja selviää. Lapset eivät selviä erosta ikinä. Ikävä kyllä.
Niin. Se on todella todella surullista, että lapset joutuvat kokemaan vanhempiensa eron. Suren sitä paljon. Enkä voi asiaa kuitenkaan enää muuttaa miksikään. On vain koitettava tukea heitä mahdollisimman hyvin.
En ikinä, ikinä, ajatellut olevani erovanhempi. En halua sitä.
Kertomasi perusteella iloitsen lastesi puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ap.
On niin helppo sanoa että eroa.
Ei se ole helppoa. Kotia ln rakennettu yhdessä hartaasti, tehty vaikka mitä. Meillä huonekalut eivät lle ikeajyskiä, vaan ihan jtn muuta. Ero llisi viheliäinen prosessi ja mies laittaisi kampoihin kaikessa. Kerään voimia eroon - ei se ero pelota vaan kaikki siihen liittyvä.
Rippijuhlat ensi kesänä, sinne ehkä sinnittelen. Emme ole myöskään teinivanhempia, joten uuden aloittaminen tällä iällä olisi todella viheliäistä.
Olen pelkuri ja jatkan vielä pystyynkuolleessa suhteessa, jossa mies juo liikaa.
Tuo kodinsisustuksen ja muodollisten rituaalien palvonta. En opi ikinä ymmärtämään sitä. Tunteet ulkoistetaan huonekaluihin ja muodollisuuksiin.
Ei tuo ole enää koti, vaan asunto. Kodissa on tärkeää henkinen hyvinvointi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin luultavasti tulee käymään. Mutta on tämä tuska ja pettymys valtava.
Mutta, onhan eroista selvinnyt monet muutkin ihmiset. Varmaan sitten minäkin. Nyt vaan lyö maahan ja kovaa!Selviää ja selviää. Lapset eivät selviä erosta ikinä. Ikävä kyllä.
Kyllä selviävät, kun erotaan ajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinä selviät. Tuo on täysin normaali tunne eron tullen. Pahimmalta kuulosti tuo lasten alistaminen ja rankaiseminen, tosin sehän varmaan jatkuu eron jälkeenkin, jos ja kun isä on heidän elämässään edelleen. Onko pariterapia teille mahdollinen ajatus, voisiko se auttaa parantamaan suhdetta niin että perhe pysyisi kasassa?
Mutta parastahan lapsille on rajat ja rakkaus, ei kukaan kuritta kasva, ja vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa pettymyksiä. Anteeksi, en voinut olla sanomatta, koska noita aina hoetaan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ap.
On niin helppo sanoa että eroa.
Ei se ole helppoa. Kotia ln rakennettu yhdessä hartaasti, tehty vaikka mitä. Meillä huonekalut eivät lle ikeajyskiä, vaan ihan jtn muuta. Ero llisi viheliäinen prosessi ja mies laittaisi kampoihin kaikessa. Kerään voimia eroon - ei se ero pelota vaan kaikki siihen liittyvä.
Rippijuhlat ensi kesänä, sinne ehkä sinnittelen. Emme ole myöskään teinivanhempia, joten uuden aloittaminen tällä iällä olisi todella viheliäistä.
Olen pelkuri ja jatkan vielä pystyynkuolleessa suhteessa, jossa mies juo liikaa.
Mitä merkitystä sillä on, mitä huonekalunne ovat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin luultavasti tulee käymään. Mutta on tämä tuska ja pettymys valtava.
Mutta, onhan eroista selvinnyt monet muutkin ihmiset. Varmaan sitten minäkin. Nyt vaan lyö maahan ja kovaa!Selviää ja selviää. Lapset eivät selviä erosta ikinä. Ikävä kyllä.
Niin. Se on todella todella surullista, että lapset joutuvat kokemaan vanhempiensa eron. Suren sitä paljon. Enkä voi asiaa kuitenkaan enää muuttaa miksikään. On vain koitettava tukea heitä mahdollisimman hyvin.
En ikinä, ikinä, ajatellut olevani erovanhempi. En halua sitä.
Lapset maksavat suurimman hinnan, mitä tulee eroihin. En jeesustele - olen itsekin eronnut.
Mutta en eronnut kuin painavista syistä. Ero on aina traumaattinen kokemus lapselle. Ikävä kyllä.
Älkää hyvät ihmiset erotko kevyin perustein.
Jos sinua lyödään, lapsia lyödään, kumppani pettää, käyttää henkistä väkivaltaa, hänellä on vahva addiktio, kannattaa nostaa kytkintä, mutta muutoin kannattaa aina harkita ja harkita.
En todellakaan tuomitse aloittajaa, tällä joku vain kannusti että selviät kyllä (aikuinen) ja siihen puutuin. Entäs ne lapset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ap.
On niin helppo sanoa että eroa.
Ei se ole helppoa. Kotia ln rakennettu yhdessä hartaasti, tehty vaikka mitä. Meillä huonekalut eivät lle ikeajyskiä, vaan ihan jtn muuta. Ero llisi viheliäinen prosessi ja mies laittaisi kampoihin kaikessa. Kerään voimia eroon - ei se ero pelota vaan kaikki siihen liittyvä.
Rippijuhlat ensi kesänä, sinne ehkä sinnittelen. Emme ole myöskään teinivanhempia, joten uuden aloittaminen tällä iällä olisi todella viheliäistä.
Olen pelkuri ja jatkan vielä pystyynkuolleessa suhteessa, jossa mies juo liikaa.Tuo kodinsisustuksen ja muodollisten rituaalien palvonta. En opi ikinä ymmärtämään sitä. Tunteet ulkoistetaan huonekaluihin ja muodollisuuksiin.
Ei tuo ole enää koti, vaan asunto. Kodissa on tärkeää henkinen hyvinvointi.
Voi ziisus. On ihan toinen asia erota, kun jaettavaa on joku malm-lipasto ja pari mukia kuin omakotitalot, arvohuonekalut, mökit, veneet jne. Ei niin että minulla ne kaikki on, mutta ihan näin esimerkkinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin luultavasti tulee käymään. Mutta on tämä tuska ja pettymys valtava.
Mutta, onhan eroista selvinnyt monet muutkin ihmiset. Varmaan sitten minäkin. Nyt vaan lyö maahan ja kovaa!Selviää ja selviää. Lapset eivät selviä erosta ikinä. Ikävä kyllä.
Niin. Se on todella todella surullista, että lapset joutuvat kokemaan vanhempiensa eron. Suren sitä paljon. Enkä voi asiaa kuitenkaan enää muuttaa miksikään. On vain koitettava tukea heitä mahdollisimman hyvin.
En ikinä, ikinä, ajatellut olevani erovanhempi. En halua sitä.Lapset maksavat suurimman hinnan, mitä tulee eroihin. En jeesustele - olen itsekin eronnut.
Mutta en eronnut kuin painavista syistä. Ero on aina traumaattinen kokemus lapselle. Ikävä kyllä.
Älkää hyvät ihmiset erotko kevyin perustein.
Jos sinua lyödään, lapsia lyödään, kumppani pettää, käyttää henkistä väkivaltaa, hänellä on vahva addiktio, kannattaa nostaa kytkintä, mutta muutoin kannattaa aina harkita ja harkita.En todellakaan tuomitse aloittajaa, tällä joku vain kannusti että selviät kyllä (aikuinen) ja siihen puutuin. Entäs ne lapset?
Lapset maksavat suuren hinnan myös siitä että vanhemmat pysyvät huonossa liitossa. Vanhempien malli on se, mitä useimmat meistä toistavat omissa suhteissaan ja tämän takia meillä on paljon ihmisiä jotka eivät osaa suhteessa puhua, kunnioittaa, rakastaa tai näyttää rakkautta. Eivät ole oppineet sitä vanhemmiltaan jotka ovat päättäneet "lasten takia" pysyä huonossa suhteessa. Itse olen yksi noista ja minulla on todella syvät ennakkoluulot miehiä ja parisuhteita kohtaan. Lapsena rukoilin että vanhemmat eroaisivat. Eikä kyseessä ollut edes mikään luettelemistasi asioista vaan vanhempien kylmä suhde ja keskinäisen kunnioituksen puute jonka jo lapsena tajusi luonnottomaksi ja vääräksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ap.
On niin helppo sanoa että eroa.
Ei se ole helppoa. Kotia ln rakennettu yhdessä hartaasti, tehty vaikka mitä. Meillä huonekalut eivät lle ikeajyskiä, vaan ihan jtn muuta. Ero llisi viheliäinen prosessi ja mies laittaisi kampoihin kaikessa. Kerään voimia eroon - ei se ero pelota vaan kaikki siihen liittyvä.
Rippijuhlat ensi kesänä, sinne ehkä sinnittelen. Emme ole myöskään teinivanhempia, joten uuden aloittaminen tällä iällä olisi todella viheliäistä.
Olen pelkuri ja jatkan vielä pystyynkuolleessa suhteessa, jossa mies juo liikaa.Tuo kodinsisustuksen ja muodollisten rituaalien palvonta. En opi ikinä ymmärtämään sitä. Tunteet ulkoistetaan huonekaluihin ja muodollisuuksiin.
Ei tuo ole enää koti, vaan asunto. Kodissa on tärkeää henkinen hyvinvointi.Voi ziisus. On ihan toinen asia erota, kun jaettavaa on joku malm-lipasto ja pari mukia kuin omakotitalot, arvohuonekalut, mökit, veneet jne. Ei niin että minulla ne kaikki on, mutta ihan näin esimerkkinä.
Onko materia oikeasti tärkeämpi kuin oma onnellisuus? Minua eksä yritti kiusata eron aikana vaatimalla kaikkea omaisuutta itselleen. Annoin hänelle kaiken ja muutin vuokrayksiöön. Taloudellisesti se oli varmasti tyhmästi tehty mutta tekisin saman koska tahansa uudelleen, koska elämässä on paljon tärkeämpiä asioita kuin raha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa siltä, että olet esiintynyt jonain sankarittarena "lapsia suojellen", kun heidän isänsä taas on ollut tiukempi, mutta todennäköisesti täysin normaalin rajoissa.
Onnea vaan valitsemallesi tielle!
Vierailija kirjoitti:
Ei se enää ole mahdollista. Kyllä tämä ero on väistämätön. Ikävä kyllä. Nyt vaan jotenki takerrun niihin asioihin mitkä oli hyvin, tai edes sinne päin. Mietin mitä kaikkea minun olisi pitänyt tehdä toisin.
Tuohon lasten kohteluun kaikkk lopulta kaatui. Miehen mielestä toimin väärin, kun nousin ko tilanteissa häntä vastaan. En puolustanut, tai toiminut saman suuntaisesti. En vaan pystynyt, koska se oli mielestäni niin väärin. Nyt sitten mietin, oliko tosiaan väärin? Olisiko pitänyt itsekkin olla tiukempi? Ehkä syy oli kuitenki minun. Minä sain miehen hermostumaan omalla toiminnallani. Varmaan kaikki paranee isän ja lasten välillä ilman minua.
Parasta olis kun vaan kuolis pois. Loppuisi tämä tuska
Veikkaan, että isän ja lasten välit tosiaan paranevat ilman sua, jos oikeasti olet päsmäröinyt ja vetänyt mattoa toisen vanhemman alta.
Meillä ei ollut läheisyyttä yli viiteen vuoteen, mies ei viihtynyt kotona. Ei pitänyt minua yhtään arvokkaana.
Erottiin, koitti pari kertaa saada takaisin, arvatenkin piiaksi ja rahan lainaajaksi. En suostunut.
Nyt erosta 4 v ja minulla kauhea kriisi. Asun vuokralla, tuntuu että elämä junnaa paikallaan. Exällä on uusi vaimo. Lapset ei tykkää että hän muutti miehen luo.
Kaipaa entistä kotiamme. Harmittaa etten sittenkään yrittänyt. Välillämme oli kyllä korkea muuri. Vihasin häntä, hän on loukannut minua teoillaan tuhansia kertoja.
Meillä kaikki on aina hyvin, kun vaan jaksan myötäillä miestä. Jos kerron oman mielipiteeni, joka eroaa miehen mielipiteestä, nousee siitä meteli. Joskus jopa pahempi riita. Joku sanoisi, että meillä on kaikki hyvin ja ihmettelisivät, jos eroaisimme. En vain tiedä kuinka kauan jaksan tätä ennen kuin kamelin selkä katkeaa. Siltikin mietin onko ok edes miettiä eroa.
Olisin huolissani siitä että mitenkä lapset pärjäävät isällään kun äiti ei ole heitä puolustamassa!!!
Onko normaalin rajoissa ahdistaa lapsi niin nurkkaan, että lopulta tulee päälle? Ja sityen aikuisena alkaa tönimään sitä lasta?
Onko oikein suuttua niin kovasti, että käy lapseen käsiksi?
Onko normaalin rajoissa vaatia ehdotonta kuuliaisuutta, mitään ei sallita vastaan sanottavan.
Onko normaalia haukkua ja arvostella usein ja toistuvasti?
Onko normaalin rajoissa, että vain suoritukset merkitsee?
Onko normaalia että huonosta koenumerosta tulee kohtuuton huuto?
Onko normaalia ottaa puhelin pois mitättömistäkin syistä? Ja pitää sitä pois ennalta määrittelemätön aika? Vaikka koko kesä?
Onko normaalin rajoissa, että kuri on niin kova, että lapset sokeasti tottelevat, uskaltamatta olla tottelematta, koska seuraukset on isot.
Onko normaalia, että ei ole kiinnostunut lapsen harrastuksista?
Onko normaalia että lapsi sanoo isästään, että ainoo ketä se rakastaa taitaa olla toi koira.
Onko normaalin rajoissa kasvattaa pelolla? Kyllähän sillä saa ei toivotun käytöksen loppumaan sillä hetkellä, mutta opettaako oikeaa toimintatapaa?
Jne.
Mutta. Olet silti oikeassa. Todella paljon olen miettinyt, olenko silti toiminut noissa tilanteissa väärin. Suojelemalla lasta ja nousemalla isää vastaan. Olisiko minunkin pitänyt pitää kovempaa kuria. Olisiko isällä mennyt kuppi nurin niin usein, jos olisin ollut parempi äiti? Onko lasten tulevaisuus pilalla, kun kokeista tulee joskus kutosia? Tuleeko niistä luusereita? Pitäisikö minun vaatia paljon enemmän? Onko kaikki lasten tekemät pöljyilyt minun syytäni? Olisiko niitä tapahtunut, jos olisin osannut kasvattaa paremmin? Jos olisin ollut parempi äiti, parempi puoliso?
Alue: Aihe vapaa
Minä olen juuri semmoinen ihminen, joka on roikkunut huonossa toksisessa suhteessa liian kauan. Niin kauan että mies lopulta laittoi eron vireille. En tiedä olisinko itse uskaltanut sitä tehdä koskaan.
Lapsien takia jatkoin ja jatkoin, yritin muokkauduin ja siedin. Vaikka juurikin lasten vuoksi olisi pitänyt erota jo aikoja sitten. Nyt voi vaan toivoa, ettei ole liian myöhäistä heidän itsetunnon ja hyvinvoinnin kannalta.
Varmasti vuoden päästä tilanne on jo eri. Kunhan vaan talon myynnistä ja muutosta ja huoltajuusasioista selvittäisiin pian ja kunnialla.
Tuntematon on pelottava peikko. On toki myös päiviä, jolloin suhtaudun tulevaan ihan luottavaisesti.