Tiedän että ero on ainoa oikea ratkaisu, silti haluaisin pelastaa kaiken ja perua eron

Kyllä ne käytännön asiat järjestyvät ja ero menee omalla painollaan loppujenlopuksi. 

Niin luultavasti tulee käymään. Mutta on tämä tuska ja pettymys valtava.

Mutta, onhan eroista selvinnyt monet muutkin ihmiset. Varmaan sitten minäkin. Nyt vaan lyö maahan ja kovaa!

Kyllä sinä selviät. Tuo on täysin normaali tunne eron tullen. Pahimmalta kuulosti tuo lasten alistaminen ja rankaiseminen, tosin sehän varmaan jatkuu eron jälkeenkin, jos ja kun isä on heidän elämässään edelleen. Onko pariterapia teille mahdollinen ajatus, voisiko se auttaa parantamaan suhdetta niin että perhe pysyisi kasassa?

Muutokset ovat usein vaikeita, myös ne jotka ovat välttämättömiä.

Ei se enää ole mahdollista. Kyllä tämä ero on väistämätön. Ikävä kyllä. Nyt vaan jotenki takerrun niihin asioihin mitkä oli hyvin, tai edes sinne päin. Mietin mitä kaikkea minun olisi pitänyt tehdä toisin.

Tuohon lasten kohteluun kaikkk lopulta kaatui. Miehen mielestä toimin väärin, kun nousin ko tilanteissa häntä vastaan. En puolustanut, tai toiminut saman suuntaisesti. En vaan pystynyt, koska se oli mielestäni niin väärin. Nyt sitten mietin, oliko tosiaan väärin? Olisiko pitänyt itsekkin olla tiukempi? Ehkä syy oli kuitenki minun. Minä sain miehen hermostumaan omalla toiminnallani. Varmaan kaikki paranee isän ja lasten välillä ilman minua.

Parasta olis kun vaan kuolis pois. Loppuisi tämä tuska

Älä puhu paskaa. Kun sinä kuolet pois, lapsesi jäävät miehen armoille. Vai tarkoitatko että lapsesikin kuolisivat pois? Jumalauta. Nyt ryhdistäydyt. Olet aikuinen ja vastuussa itsestäsi ja lapsistasi. Ero ei ole maailmanloppu. Me kaikki olemme eronneet ja jääneet siitä eloon.

Niin. En ole kuolemassa. Vaikka paskimpina hetkinä se mielessä käykin. Olen lasteni tukena nyt ja aina. Vaikka nyt olenkin ihan rikki ja riekaleina. Silti lapset tietää että olen ja pysyn.

Voisitteko pitää etäisyyttä jonkun aikaa miettiäksenne rauhassa mitä haluatte?

Nyt tämä ero tuntuu maailman lopulta. Mutta tiedän, että joskus helpottaa. Tiedän että kun tämä saadaan oikeasti loppuun, elämästä tulee nykyistä helpompaa. Kukaan ei enää määrää ja kontrolloi minua. Ei hauku ja arvostele kokoajan. Voin valita milloin vastaan puhelimeen ottaakseni haukut vastaan. Minulla tulee olemaan koti, ja lapsilla tulee olemaan koti, missä ei tarvitse olla varpaillaan ja pingottaa. Miellyttää ja orjallisesti totella.

Mutta silti, nyt tuntuu aivan järkyttävän pahalle!!

Muutos tuntuu suurelta. Et taida pelätä eroa itsessään vaan sitä suurta muutosta mikä tulee.

Minä en ole se jättäjä. Mies oli rohkeampi, ja laittoi eropaperit menemään.

Ei tässä enää erillään olo auta. Ollaan oltu paljon erillämme, ja se on vahvistanut sitä, että ilman miehen läsnäoloa on tosi paljon helpompi hengittää. Myös osa lapsista on kommentoinut samaa, tai saman suuntaista.

Vierailija kirjoitti:

Muutos tuntuu suurelta. Et taida pelätä eroa itsessään vaan sitä suurta muutosta mikä tulee.

Tämä on aivan totta. Tiedän pärjääväni yksin lasten kanssa. Kaikki muu mikä muuttuu pelottaa. En haluaisi luopua kodista. Muutto, talon myynti. Osituksen teko. Lasten asumiskuviot, lasten harrastus mahdolliauudet tulevaisuudessa. Jne...

Saat pian oman rauhan. Voit tehdä mitä haluat. Voit hemmotella itseäsi rauhallisen iltapalapöydän jälkeen kotona kasvohoidolla ja vartalokuorinnalla. Leikkaa vaikka hiukset uuden itsenäisen alun kunniaksi. :)

Arjen asiat järjestyy lopulta noin vaan, kun niitä alkaa järjestelemään.

Ihmeellistä miten niin erolle peukutetaan vaikka kukaan ei tiedä mutkistuuko asiat sen jälkeen entisestään

Kyllä sinä selviät erosta. Nyt ahdistaa julmetusti, mutta se helpottaa ajan kanssa, usko pois. Se mitä kerroit tuossa, niin kyllä ero on oikeasti paras ratkaisu sinulle ja lapsillesi. Isot muutokset ja vielä tuntematon tulevaisuus pelottaa, se on ihan normaalia. Selviät kyllä kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellistä miten niin erolle peukutetaan vaikka kukaan ei tiedä mutkistuuko asiat sen jälkeen entisestään

Vaikeapa sitä on estääkään jos mies on hakenut eroa.

Varmasti ero mutkistaa asioita entisestään. Sen toisen vanhemman kanssa on kuitenki oltava yhteydessä. Lapsilla on jatkossa kaksi kotia joissa eri tavat. Miten pyörii arki silloin kun lapset isällään? Ei ole arkea koskaan pyörittänyt. Minkälaiseksi asumiskuviot lopulta muotoutuu? Kuinka paljon lapset reagoi, ja miten? Miten jaksan itse? Kuinka alas romahdan? Muutto omakotitalosta vuokra rivariin tai kerrostaloon on iso muutos, lapset aina tottuneet omakotitaloon. Miten elatusmaksut? Maksuista vääntäminen? Kuka maksaa, mitä maksaa? Rippijuhlien järjestäminen? Lasten asioiden hoito?

Vaikeaa tulee.

Siksi se edes välttävästi toimiva ydinperhe olisi niin paljon parempi.

Ero oli ainakin minulle helpotus, pelastus, mahdollisuus. Mietin pari vuotta, mutta päätös oli sitten varma. Oli lapset, talo, läheisille kertominen. Sen jälkeen uusi elämä.

Exä oli itsekäs ja hankala ja se eron jälkeen jonkin verran hankaloitti, mutta pärjättiin lasten kanssa eikä ex enää kuulu elämääni mitenkään.

Tottakait sitä tuollaisissa tilanteissa toivoisi, että hyvät ajat palaisivat ja se muutos joka väistämättömänä väijyy edessäpäin jäisi odottelemaan jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Tunteesi johtuvat siitä, että kun kyse on tuntemattomasta niin se ahdistaa ja pelottaa. Jotkut pelkäävät muutosta niin kovin, että roikkuvat ennemmin huonoissa ja toksisissa suhteissa kuin, että riuhtaisivat itsensä irti moisesta . Ihmismieli on kummallinen. 

Vuoden päästä tähän aikaan mietit, että mitä ihmettä oikein pelkäsitkään.

Asiat järjestyvät aina jotenkin.