Varatusta tykkääminen

Ap, olet saanut tässä ketjussa aika paljon kuraa niskaan, mutta mun on sanottava, että kykenet harvinaisen raadolliseen ja rehelliseen itsetutkiskeluun. Luin koko ketjun läpi ja hämmästelin sitä, miten tyynesti kävit läpi joitakin sellaisiakin tunteita ja ajatuksia, mitkä on tavallisesti ihmisille hyvin vaikeita sietää tai edes tunnustaa (häpeä, subjekti vs. objekti -ajatus, itsensä kokeminen heikoksi tunteiden viedessä, emotionaalinen itsetuhoisuus jne.). Tunnistan tuosta lakonisesta tyylistä paljon samaa kuin itsessäni ja tiedän sen omastakin kokemuksesta, että jostakin syystä ihmiset pitävät sellaista yleensä jotenkin ärsyttävänä, ikään kuin se uhkaisi jotenkin heidän omaa olemassaoloaan. Olen päätynyt siihen, että omat varjopuolensa itsessään kieltävät tyypit eivät pidä tuollaisesta rehellisyydestä itseä kohtaan, koska se muistuttaa heitä siitä, mitä he eivät ole pystyneet omassa itsessään hyväksymään.

Sitten itse asiaan: painiskelen tismalleen saman ongelman kanssa eli sen, että pitäisi yrittää päästä jotenkin yli väärään ihmiseen kohdistuvista käsittämättömän voimakkaista tunteista. Itse en edes haluaisi tätä miestä omakseni, koska hän on jo osoittanut kykenevänsä niin syvään epärehellisyyteen ja epäkunnioitukseen mm. vaimoaan kohtaan, etten voisi häneen koskaan todella luottaa. Silti aina välillä saan itseni kiinni päivähaaveista, joissa mies kokee jonkun syvällisen henkisen heräämisen, näkeekin minut yhtäkkiä elämänsä suurimpana rakkautena ja omistautuu sille rakkaudelle myös tekojen osalta. :D Lapsellista, epärealistisista todellisuuspakoahan nuo haaveet vain ovat, mutta jotenkin tarvitsen niitä kaiken tämän tuskaisen kipeän todellisuuden kohtaamisen ja tosiasioiden myöntämisen keskellä. Nykyään on jo paljon enemmän hyviä päiviä kuin huonoja, mutta esimerkiksi taas tänään olen purskahdellut itkuun kesken töidenkin kun muistin, miten halpana syvästi rakastamani ihminen minua piti. Jonkinlaista traumojen ja tunnelukkojen korjaamista tämä on selkeästi itsellänikin, mutta kyllä aika usein on sellainen olo, että voisikohan jo hetkeksi riittää. Haluaisin vain rauhaa ja tasaista, tavallista elämää.

529 kirjoitti:

Ap, olet saanut tässä ketjussa aika paljon kuraa niskaan, mutta mun on sanottava, että kykenet harvinaisen raadolliseen ja rehelliseen itsetutkiskeluun. Luin koko ketjun läpi ja hämmästelin sitä, miten tyynesti kävit läpi joitakin sellaisiakin tunteita ja ajatuksia, mitkä on tavallisesti ihmisille hyvin vaikeita sietää tai edes tunnustaa (häpeä, subjekti vs. objekti -ajatus, itsensä kokeminen heikoksi tunteiden viedessä, emotionaalinen itsetuhoisuus jne.). Tunnistan tuosta lakonisesta tyylistä paljon samaa kuin itsessäni ja tiedän sen omastakin kokemuksesta, että jostakin syystä ihmiset pitävät sellaista yleensä jotenkin ärsyttävänä, ikään kuin se uhkaisi jotenkin heidän omaa olemassaoloaan. Olen päätynyt siihen, että omat varjopuolensa itsessään kieltävät tyypit eivät pidä tuollaisesta rehellisyydestä itseä kohtaan, koska se muistuttaa heitä siitä, mitä he eivät ole pystyneet omassa itsessään hyväksymään.

Sitten itse asiaan: painiskelen tismalleen saman ongelman kanssa eli sen, että pitäisi yrittää päästä jotenkin yli väärään ihmiseen kohdistuvista käsittämättömän voimakkaista tunteista. Itse en edes haluaisi tätä miestä omakseni, koska hän on jo osoittanut kykenevänsä niin syvään epärehellisyyteen ja epäkunnioitukseen mm. vaimoaan kohtaan, etten voisi häneen koskaan todella luottaa. Silti aina välillä saan itseni kiinni päivähaaveista, joissa mies kokee jonkun syvällisen henkisen heräämisen, näkeekin minut yhtäkkiä elämänsä suurimpana rakkautena ja omistautuu sille rakkaudelle myös tekojen osalta. :D Lapsellista, epärealistisista todellisuuspakoahan nuo haaveet vain ovat, mutta jotenkin tarvitsen niitä kaiken tämän tuskaisen kipeän todellisuuden kohtaamisen ja tosiasioiden myöntämisen keskellä. Nykyään on jo paljon enemmän hyviä päiviä kuin huonoja, mutta esimerkiksi taas tänään olen purskahdellut itkuun kesken töidenkin kun muistin, miten halpana syvästi rakastamani ihminen minua piti. Jonkinlaista traumojen ja tunnelukkojen korjaamista tämä on selkeästi itsellänikin, mutta kyllä aika usein on sellainen olo, että voisikohan jo hetkeksi riittää. Haluaisin vain rauhaa ja tasaista, tavallista elämää.

Kirjoitin pitkän kommentin joka meni syystä tai toisesta hyväksyntää odottavaksi, mikä yleensä tarkoittaa tällä palstalla automaattihylkyä. Ei mitään hajua mikä siinä oli kiellettyä. Kirjoitan myöhemmin tänään uudestaan.

-Ap

529 kirjoitti:

Ap, olet saanut tässä ketjussa aika paljon kuraa niskaan, mutta mun on sanottava, että kykenet harvinaisen raadolliseen ja rehelliseen itsetutkiskeluun. Luin koko ketjun läpi ja hämmästelin sitä, miten tyynesti kävit läpi joitakin sellaisiakin tunteita ja ajatuksia, mitkä on tavallisesti ihmisille hyvin vaikeita sietää tai edes tunnustaa (häpeä, subjekti vs. objekti -ajatus, itsensä kokeminen heikoksi tunteiden viedessä, emotionaalinen itsetuhoisuus jne.). Tunnistan tuosta lakonisesta tyylistä paljon samaa kuin itsessäni ja tiedän sen omastakin kokemuksesta, että jostakin syystä ihmiset pitävät sellaista yleensä jotenkin ärsyttävänä, ikään kuin se uhkaisi jotenkin heidän omaa olemassaoloaan. Olen päätynyt siihen, että omat varjopuolensa itsessään kieltävät tyypit eivät pidä tuollaisesta rehellisyydestä itseä kohtaan, koska se muistuttaa heitä siitä, mitä he eivät ole pystyneet omassa itsessään hyväksymään.

Sitten itse asiaan: painiskelen tismalleen saman ongelman kanssa eli sen, että pitäisi yrittää päästä jotenkin yli väärään ihmiseen kohdistuvista käsittämättömän voimakkaista tunteista. Itse en edes haluaisi tätä miestä omakseni, koska hän on jo osoittanut kykenevänsä niin syvään epärehellisyyteen ja epäkunnioitukseen mm. vaimoaan kohtaan, etten voisi häneen koskaan todella luottaa. Silti aina välillä saan itseni kiinni päivähaaveista, joissa mies kokee jonkun syvällisen henkisen heräämisen, näkeekin minut yhtäkkiä elämänsä suurimpana rakkautena ja omistautuu sille rakkaudelle myös tekojen osalta. :D Lapsellista, epärealistisista todellisuuspakoahan nuo haaveet vain ovat, mutta jotenkin tarvitsen niitä kaiken tämän tuskaisen kipeän todellisuuden kohtaamisen ja tosiasioiden myöntämisen keskellä. Nykyään on jo paljon enemmän hyviä päiviä kuin huonoja, mutta esimerkiksi taas tänään olen purskahdellut itkuun kesken töidenkin kun muistin, miten halpana syvästi rakastamani ihminen minua piti. Jonkinlaista traumojen ja tunnelukkojen korjaamista tämä on selkeästi itsellänikin, mutta kyllä aika usein on sellainen olo, että voisikohan jo hetkeksi riittää. Haluaisin vain rauhaa ja tasaista, tavallista elämää.

Minulla on aika pitkälti samoja ajatuksia. Mutta en tiedä, haluanko lopulta rauhallista ja tasaista elämää. Avioliittoni alkuvuodet, ehkä aikuiselämäni ainut pidempi ajanjakso ilman tunnevuoristorataa oli elämäni onnellisinta, stressittömintä ja tasapainoisinta aikaa. Ja silti jossain pinnan alla kyti tunne, että jotain puuttuu. Ja pelko että se pieni nalkuttava tunne vielä lopulta räjähtää naamalle. Kuten se sitten tekikin. Nyt minun on tavallaan vaikea päästää tunteistani irti, palata tasaisen harmaaseen elämään. Osa minusta haluaisi hinnalla millä hyvänsä tuntea jotain. Melkein mitä tahansa. Vaikka sitten sitä kipua, jos ei muuta ole tarjolla. Osa minusta pitää sitä tasaista elämää jotenkin tyhjänä ja merkityksettömänä. Ja se varmaan onkin ongelma joka minun on ratkaistava. Ei minusta ole vakavaan parisuhteeseen kenenkään kanssa, jos en pysty tätä asiaa korjaamaan. Koska aina tulee se tasainen vaihe. Jos ei siinä pysty elämään, ei voi luvata sitoutumista kenellekään.

-Ap

529 kirjoitti:

Ap, olet saanut tässä ketjussa aika paljon kuraa niskaan, mutta mun on sanottava, että kykenet harvinaisen raadolliseen ja rehelliseen itsetutkiskeluun. Luin koko ketjun läpi ja hämmästelin sitä, miten tyynesti kävit läpi joitakin sellaisiakin tunteita ja ajatuksia, mitkä on tavallisesti ihmisille hyvin vaikeita sietää tai edes tunnustaa (häpeä, subjekti vs. objekti -ajatus, itsensä kokeminen heikoksi tunteiden viedessä, emotionaalinen itsetuhoisuus jne.). Tunnistan tuosta lakonisesta tyylistä paljon samaa kuin itsessäni ja tiedän sen omastakin kokemuksesta, että jostakin syystä ihmiset pitävät sellaista yleensä jotenkin ärsyttävänä, ikään kuin se uhkaisi jotenkin heidän omaa olemassaoloaan. Olen päätynyt siihen, että omat varjopuolensa itsessään kieltävät tyypit eivät pidä tuollaisesta rehellisyydestä itseä kohtaan, koska se muistuttaa heitä siitä, mitä he eivät ole pystyneet omassa itsessään hyväksymään.

Sitten itse asiaan: painiskelen tismalleen saman ongelman kanssa eli sen, että pitäisi yrittää päästä jotenkin yli väärään ihmiseen kohdistuvista käsittämättömän voimakkaista tunteista. Itse en edes haluaisi tätä miestä omakseni, koska hän on jo osoittanut kykenevänsä niin syvään epärehellisyyteen ja epäkunnioitukseen mm. vaimoaan kohtaan, etten voisi häneen koskaan todella luottaa. Silti aina välillä saan itseni kiinni päivähaaveista, joissa mies kokee jonkun syvällisen henkisen heräämisen, näkeekin minut yhtäkkiä elämänsä suurimpana rakkautena ja omistautuu sille rakkaudelle myös tekojen osalta. :D Lapsellista, epärealistisista todellisuuspakoahan nuo haaveet vain ovat, mutta jotenkin tarvitsen niitä kaiken tämän tuskaisen kipeän todellisuuden kohtaamisen ja tosiasioiden myöntämisen keskellä. Nykyään on jo paljon enemmän hyviä päiviä kuin huonoja, mutta esimerkiksi taas tänään olen purskahdellut itkuun kesken töidenkin kun muistin, miten halpana syvästi rakastamani ihminen minua piti. Jonkinlaista traumojen ja tunnelukkojen korjaamista tämä on selkeästi itsellänikin, mutta kyllä aika usein on sellainen olo, että voisikohan jo hetkeksi riittää. Haluaisin vain rauhaa ja tasaista, tavallista elämää.

Häpeämättömyys ja itsekkyys näistä teksteistä tulee päällimmäisenä mieleen. Avoin tunnustus, että on yrittänyt kaikin tavoin saada varatun itselleen ja rikkoa toisen liiton. Nautin että epäonnistui ja nyt kärsii siitä.

Tosi urpoa, kun väärintekijä uikuttaa ja kaipaa myötätuntoa.

Vierailija kirjoitti:

529 kirjoitti:

Ap, olet saanut tässä ketjussa aika paljon kuraa niskaan, mutta mun on sanottava, että kykenet harvinaisen raadolliseen ja rehelliseen itsetutkiskeluun. Luin koko ketjun läpi ja hämmästelin sitä, miten tyynesti kävit läpi joitakin sellaisiakin tunteita ja ajatuksia, mitkä on tavallisesti ihmisille hyvin vaikeita sietää tai edes tunnustaa (häpeä, subjekti vs. objekti -ajatus, itsensä kokeminen heikoksi tunteiden viedessä, emotionaalinen itsetuhoisuus jne.). Tunnistan tuosta lakonisesta tyylistä paljon samaa kuin itsessäni ja tiedän sen omastakin kokemuksesta, että jostakin syystä ihmiset pitävät sellaista yleensä jotenkin ärsyttävänä, ikään kuin se uhkaisi jotenkin heidän omaa olemassaoloaan. Olen päätynyt siihen, että omat varjopuolensa itsessään kieltävät tyypit eivät pidä tuollaisesta rehellisyydestä itseä kohtaan, koska se muistuttaa heitä siitä, mitä he eivät ole pystyneet omassa itsessään hyväksymään.

Sitten itse asiaan: painiskelen tismalleen saman ongelman kanssa eli sen, että pitäisi yrittää päästä jotenkin yli väärään ihmiseen kohdistuvista käsittämättömän voimakkaista tunteista. Itse en edes haluaisi tätä miestä omakseni, koska hän on jo osoittanut kykenevänsä niin syvään epärehellisyyteen ja epäkunnioitukseen mm. vaimoaan kohtaan, etten voisi häneen koskaan todella luottaa. Silti aina välillä saan itseni kiinni päivähaaveista, joissa mies kokee jonkun syvällisen henkisen heräämisen, näkeekin minut yhtäkkiä elämänsä suurimpana rakkautena ja omistautuu sille rakkaudelle myös tekojen osalta. :D Lapsellista, epärealistisista todellisuuspakoahan nuo haaveet vain ovat, mutta jotenkin tarvitsen niitä kaiken tämän tuskaisen kipeän todellisuuden kohtaamisen ja tosiasioiden myöntämisen keskellä. Nykyään on jo paljon enemmän hyviä päiviä kuin huonoja, mutta esimerkiksi taas tänään olen purskahdellut itkuun kesken töidenkin kun muistin, miten halpana syvästi rakastamani ihminen minua piti. Jonkinlaista traumojen ja tunnelukkojen korjaamista tämä on selkeästi itsellänikin, mutta kyllä aika usein on sellainen olo, että voisikohan jo hetkeksi riittää. Haluaisin vain rauhaa ja tasaista, tavallista elämää.

Häpeämättömyys ja itsekkyys näistä teksteistä tulee päällimmäisenä mieleen. Avoin tunnustus, että on yrittänyt kaikin tavoin saada varatun itselleen ja rikkoa toisen liiton. Nautin että epäonnistui ja nyt kärsii siitä.

Minä ainakin yritin rikkoa. Tavallaan häpeän ja tunnen syyllisyyttä, mutta en varmaan sillä tavalla kuin sinä tarkoitat. Minä olin huonossa suhteessa ja rakastunut ihmiseen, jonka tulkitsin olevan huonossa suhteessa itsekin. Se oli eräänlainen kädenojennus - minä lähden nyt, tuletko sinä mukaan. Tyyppi hetken mietittyään päätti, että ei, kyllä minä jään.

Joo, olin itsekäs. Mutta entä sitten. En minä näe, että ihmisen pitäisi olla niin epäitsekäs, että muiden ihmisten vuoksi luopuu jostain joka tuntuu tältä. En minä odota sitä keneltäkään muultakaan.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Tosi urpoa, kun väärintekijä uikuttaa ja kaipaa myötätuntoa.

Jos minusta puhut, niin minä en kyllä kaipaa myötätuntoa, siinä olet kyllä ihan metsässä.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

529 kirjoitti:

Ap, olet saanut tässä ketjussa aika paljon kuraa niskaan, mutta mun on sanottava, että kykenet harvinaisen raadolliseen ja rehelliseen itsetutkiskeluun. Luin koko ketjun läpi ja hämmästelin sitä, miten tyynesti kävit läpi joitakin sellaisiakin tunteita ja ajatuksia, mitkä on tavallisesti ihmisille hyvin vaikeita sietää tai edes tunnustaa (häpeä, subjekti vs. objekti -ajatus, itsensä kokeminen heikoksi tunteiden viedessä, emotionaalinen itsetuhoisuus jne.). Tunnistan tuosta lakonisesta tyylistä paljon samaa kuin itsessäni ja tiedän sen omastakin kokemuksesta, että jostakin syystä ihmiset pitävät sellaista yleensä jotenkin ärsyttävänä, ikään kuin se uhkaisi jotenkin heidän omaa olemassaoloaan. Olen päätynyt siihen, että omat varjopuolensa itsessään kieltävät tyypit eivät pidä tuollaisesta rehellisyydestä itseä kohtaan, koska se muistuttaa heitä siitä, mitä he eivät ole pystyneet omassa itsessään hyväksymään.

Sitten itse asiaan: painiskelen tismalleen saman ongelman kanssa eli sen, että pitäisi yrittää päästä jotenkin yli väärään ihmiseen kohdistuvista käsittämättömän voimakkaista tunteista. Itse en edes haluaisi tätä miestä omakseni, koska hän on jo osoittanut kykenevänsä niin syvään epärehellisyyteen ja epäkunnioitukseen mm. vaimoaan kohtaan, etten voisi häneen koskaan todella luottaa. Silti aina välillä saan itseni kiinni päivähaaveista, joissa mies kokee jonkun syvällisen henkisen heräämisen, näkeekin minut yhtäkkiä elämänsä suurimpana rakkautena ja omistautuu sille rakkaudelle myös tekojen osalta. :D Lapsellista, epärealistisista todellisuuspakoahan nuo haaveet vain ovat, mutta jotenkin tarvitsen niitä kaiken tämän tuskaisen kipeän todellisuuden kohtaamisen ja tosiasioiden myöntämisen keskellä. Nykyään on jo paljon enemmän hyviä päiviä kuin huonoja, mutta esimerkiksi taas tänään olen purskahdellut itkuun kesken töidenkin kun muistin, miten halpana syvästi rakastamani ihminen minua piti. Jonkinlaista traumojen ja tunnelukkojen korjaamista tämä on selkeästi itsellänikin, mutta kyllä aika usein on sellainen olo, että voisikohan jo hetkeksi riittää. Haluaisin vain rauhaa ja tasaista, tavallista elämää.

Häpeämättömyys ja itsekkyys näistä teksteistä tulee päällimmäisenä mieleen. Avoin tunnustus, että on yrittänyt kaikin tavoin saada varatun itselleen ja rikkoa toisen liiton. Nautin että epäonnistui ja nyt kärsii siitä.

Minä ainakin yritin rikkoa. Tavallaan häpeän ja tunnen syyllisyyttä, mutta en varmaan sillä tavalla kuin sinä tarkoitat. Minä olin huonossa suhteessa ja rakastunut ihmiseen, jonka tulkitsin olevan huonossa suhteessa itsekin. Se oli eräänlainen kädenojennus - minä lähden nyt, tuletko sinä mukaan. Tyyppi hetken mietittyään päätti, että ei, kyllä minä jään.

Joo, olin itsekäs. Mutta entä sitten. En minä näe, että ihmisen pitäisi olla niin epäitsekäs, että muiden ihmisten vuoksi luopuu jostain joka tuntuu tältä. En minä odota sitä keneltäkään muultakaan.

-Ap

Nämä epäitsekkyyttä muilta odottavat ihmiset eivät ymmärrä, että sehän vasta itsekkyyttä onkin vaatia jotakuta luopumaan omista toiveistaan muiden takia. Itse olen joskus uhrannut oman onneni toisten onnen vuoksi ja voin sanoa, että ei todellakaan ollut sen arvoista enkä tule sitä enää toiste tekemään. Todennäköisesti näissä on taustalla joku henkilökohtainen agenda, pelko siitä, että oma kumppani jättää jonkun toisen takia tms. Itse en ole koskaan tätä ymmärtänyt, vaan jos kumppani on löytänyt omasta mielestään jonkun paremman, niin olen antanut hänen mennä sen löytönsä perässä ilman mitään sen kummempaa taistelua. En minä halua pakottaa ketään suhteeseen kanssani jos tarpeeksi rakastaa niin se kyllä riittää siteeksi, ja mistään vähemmästä nyt ei kannata taistellakaan.

Miksi niistä pitäisi päästä eroon ja millä tavoin tunteet voi olla kiellettyjä?

Vierailija kirjoitti:

Yksi äitini hyvistä ystävistä oli vuosia toinen nainen. Hän seurusteli vain varattujen, vaikutusvaltaisten miesten kanssa, jotka usein tapasi töissä. Oli kuulma helppoa varastaa tunti, pari sieltä täältä töiden ohessa ja kävivät yhdessä työmatkoilla muutenkin, joten oli helppoa siinä samalla sopiva tapaamisia, kun oli paljon oikeita työasioita keskusteltavana. 

Käsitin, että vuosien aikana mieskin vaihtui, mutta pitkään oli yksi ja sama mies, joka ei vain jättänyt vaimoaan, vaikka kuinka lupaili ja lirkutteli. Sitten tulikin se tilanne, että miehen vaimo sairastui vakavasti ja kuoli. Äitini ystävä olikin hyvin varma, että sopivan ajan kuluttua hän voikin sitten olla kaikkien vuosien jälkeen avoimesti yhdessä. Tulikin suuri järkytys, kun mies sen sijaan alkoikin liikkua avoimesti yhdessä aivan toisen kanssa kanssa! Mies olikin pyörittänyt vaimoa ja ainakin kahta muuta naista. Se petos mursi tuon naisen aika syvästi ja pitkäksi aikaa. En ole toviin häntä nähnyt, joten en tiedä, että puhuuko yhä tuosta miehestä ja tapahtuneesta. 

Hahaha, karma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tekee hyviä, huonoja, epäilyttäviä, vääriä, oikeita, asiallisia, asiattomia, julkeita, häpeileviä, tyhmiä, fiksuja, älyvapaita, oikeudenmukaisia, loukkaavia, nopeita, hulluja jne -ratkaisuja joka ikinen päivä, jokaisessa maailmankolkassa.

Mikä on sinun ratkaisusi tänään?

Sohvan nurkassa pillittäminen, näemmä.

-Ap

Etkö ole mistään saanut selville, että flirttaileeko tämä mies muillekkin naisille somessa yms.?

Voisi helpottaa tunteiden tappamisessa. Sitähän sinä alunperin kysyitkin, miten tappaa tunteet.

Eli  ootko tarpeeks stalkannu somea?

En ole stalkannut somea vaan pikemminkin laittanut kaikki hälytykset yms pois, en halua nähdä koko naamaa kun se tuntuu joka kerta siltä kuin joku löisi nyrkillä naamaan. Nyrkkiraudalla, jos päivitykseen liittyy vaimonsa.

-Ap

Tosin tarkemmin ajatellen, ne "nyrkkiraudalla naamaan" -luokan päivitykset itseasiassa auttaa, joten kannattanee vaan poistaa estot ja antaa kaikkien päivitysten hyppiä silmille.

-Ap

Mähän sanoin. Mua auttoi nähdä se, että lirkutteli muille. Sitä piti tosin nähdä pari vuotta putkeen, että meni jakeluun ja tunteet kuoli.

Voi helkkari, ei minulla paria vuotta ole aikaa tässä rypeä. Toivottavasti kuolisi vähän nopeammin minulla. Vaikka kai se pari vuottakin olisi parempi kuin hautaan asti.

-Ap

Kyllä ne kuolee, kunhan altistat itsesi jatkuvalla syötöllä pettymyksillä, mitä miehen somekäyttäytyminen aiheuttaa. Kuukausi toisen jälkeen pikku hiljaa huomaat, kuinka paskalta tuntuu. Sitten se kääntyy niin, että olosi on useimmiten täysin paska miehen takia ja sitten huomaat jossain kohtaa, että tunteesi ovat kuolleet.

Mutta sun pitää kytätä miehen somea päivittäin.

ap, ootko saanu mitään selville somesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tekee hyviä, huonoja, epäilyttäviä, vääriä, oikeita, asiallisia, asiattomia, julkeita, häpeileviä, tyhmiä, fiksuja, älyvapaita, oikeudenmukaisia, loukkaavia, nopeita, hulluja jne -ratkaisuja joka ikinen päivä, jokaisessa maailmankolkassa.

Mikä on sinun ratkaisusi tänään?

Sohvan nurkassa pillittäminen, näemmä.

-Ap

Etkö ole mistään saanut selville, että flirttaileeko tämä mies muillekkin naisille somessa yms.?

Voisi helpottaa tunteiden tappamisessa. Sitähän sinä alunperin kysyitkin, miten tappaa tunteet.

Eli  ootko tarpeeks stalkannu somea?

En ole stalkannut somea vaan pikemminkin laittanut kaikki hälytykset yms pois, en halua nähdä koko naamaa kun se tuntuu joka kerta siltä kuin joku löisi nyrkillä naamaan. Nyrkkiraudalla, jos päivitykseen liittyy vaimonsa.

-Ap

Tosin tarkemmin ajatellen, ne "nyrkkiraudalla naamaan" -luokan päivitykset itseasiassa auttaa, joten kannattanee vaan poistaa estot ja antaa kaikkien päivitysten hyppiä silmille.

-Ap

Mähän sanoin. Mua auttoi nähdä se, että lirkutteli muille. Sitä piti tosin nähdä pari vuotta putkeen, että meni jakeluun ja tunteet kuoli.

Voi helkkari, ei minulla paria vuotta ole aikaa tässä rypeä. Toivottavasti kuolisi vähän nopeammin minulla. Vaikka kai se pari vuottakin olisi parempi kuin hautaan asti.

-Ap

Kyllä ne kuolee, kunhan altistat itsesi jatkuvalla syötöllä pettymyksillä, mitä miehen somekäyttäytyminen aiheuttaa. Kuukausi toisen jälkeen pikku hiljaa huomaat, kuinka paskalta tuntuu. Sitten se kääntyy niin, että olosi on useimmiten täysin paska miehen takia ja sitten huomaat jossain kohtaa, että tunteesi ovat kuolleet.

Mutta sun pitää kytätä miehen somea päivittäin.

ap, ootko saanu mitään selville somesta?

En minä sitä nyt ole kyttäämällä kytännyt, ihan riittävästi on ne jutut hyppineet muutenkin silmille. Joka kerta tuntuu siltä kuin joku potkaisisi naamaan. Hetken päästä olen taas unohtanut koko jutun ja yllätän itseni haaveilemasta romanttisesta kohtaamisesta. Ärsyttävä kierre. Kai tämä joskus tästä.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tekee hyviä, huonoja, epäilyttäviä, vääriä, oikeita, asiallisia, asiattomia, julkeita, häpeileviä, tyhmiä, fiksuja, älyvapaita, oikeudenmukaisia, loukkaavia, nopeita, hulluja jne -ratkaisuja joka ikinen päivä, jokaisessa maailmankolkassa.

Mikä on sinun ratkaisusi tänään?

Sohvan nurkassa pillittäminen, näemmä.

-Ap

Etkö ole mistään saanut selville, että flirttaileeko tämä mies muillekkin naisille somessa yms.?

Voisi helpottaa tunteiden tappamisessa. Sitähän sinä alunperin kysyitkin, miten tappaa tunteet.

Eli  ootko tarpeeks stalkannu somea?

En ole stalkannut somea vaan pikemminkin laittanut kaikki hälytykset yms pois, en halua nähdä koko naamaa kun se tuntuu joka kerta siltä kuin joku löisi nyrkillä naamaan. Nyrkkiraudalla, jos päivitykseen liittyy vaimonsa.

-Ap

Tosin tarkemmin ajatellen, ne "nyrkkiraudalla naamaan" -luokan päivitykset itseasiassa auttaa, joten kannattanee vaan poistaa estot ja antaa kaikkien päivitysten hyppiä silmille.

-Ap

Mähän sanoin. Mua auttoi nähdä se, että lirkutteli muille. Sitä piti tosin nähdä pari vuotta putkeen, että meni jakeluun ja tunteet kuoli.

Voi helkkari, ei minulla paria vuotta ole aikaa tässä rypeä. Toivottavasti kuolisi vähän nopeammin minulla. Vaikka kai se pari vuottakin olisi parempi kuin hautaan asti.

-Ap

Kyllä ne kuolee, kunhan altistat itsesi jatkuvalla syötöllä pettymyksillä, mitä miehen somekäyttäytyminen aiheuttaa. Kuukausi toisen jälkeen pikku hiljaa huomaat, kuinka paskalta tuntuu. Sitten se kääntyy niin, että olosi on useimmiten täysin paska miehen takia ja sitten huomaat jossain kohtaa, että tunteesi ovat kuolleet.

Mutta sun pitää kytätä miehen somea päivittäin.

ap, ootko saanu mitään selville somesta?

En minä sitä nyt ole kyttäämällä kytännyt, ihan riittävästi on ne jutut hyppineet muutenkin silmille. Joka kerta tuntuu siltä kuin joku potkaisisi naamaan. Hetken päästä olen taas unohtanut koko jutun ja yllätän itseni haaveilemasta romanttisesta kohtaamisesta. Ärsyttävä kierre. Kai tämä joskus tästä.

-Ap

Mulla sama

Ottaako mies sinuun enää yhteyttä muuten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tekee hyviä, huonoja, epäilyttäviä, vääriä, oikeita, asiallisia, asiattomia, julkeita, häpeileviä, tyhmiä, fiksuja, älyvapaita, oikeudenmukaisia, loukkaavia, nopeita, hulluja jne -ratkaisuja joka ikinen päivä, jokaisessa maailmankolkassa.

Mikä on sinun ratkaisusi tänään?

Sohvan nurkassa pillittäminen, näemmä.

-Ap

Etkö ole mistään saanut selville, että flirttaileeko tämä mies muillekkin naisille somessa yms.?

Voisi helpottaa tunteiden tappamisessa. Sitähän sinä alunperin kysyitkin, miten tappaa tunteet.

Eli  ootko tarpeeks stalkannu somea?

En ole stalkannut somea vaan pikemminkin laittanut kaikki hälytykset yms pois, en halua nähdä koko naamaa kun se tuntuu joka kerta siltä kuin joku löisi nyrkillä naamaan. Nyrkkiraudalla, jos päivitykseen liittyy vaimonsa.

-Ap

Tosin tarkemmin ajatellen, ne "nyrkkiraudalla naamaan" -luokan päivitykset itseasiassa auttaa, joten kannattanee vaan poistaa estot ja antaa kaikkien päivitysten hyppiä silmille.

-Ap

Mähän sanoin. Mua auttoi nähdä se, että lirkutteli muille. Sitä piti tosin nähdä pari vuotta putkeen, että meni jakeluun ja tunteet kuoli.

Voi helkkari, ei minulla paria vuotta ole aikaa tässä rypeä. Toivottavasti kuolisi vähän nopeammin minulla. Vaikka kai se pari vuottakin olisi parempi kuin hautaan asti.

-Ap

Kyllä ne kuolee, kunhan altistat itsesi jatkuvalla syötöllä pettymyksillä, mitä miehen somekäyttäytyminen aiheuttaa. Kuukausi toisen jälkeen pikku hiljaa huomaat, kuinka paskalta tuntuu. Sitten se kääntyy niin, että olosi on useimmiten täysin paska miehen takia ja sitten huomaat jossain kohtaa, että tunteesi ovat kuolleet.

Mutta sun pitää kytätä miehen somea päivittäin.

ap, ootko saanu mitään selville somesta?

En minä sitä nyt ole kyttäämällä kytännyt, ihan riittävästi on ne jutut hyppineet muutenkin silmille. Joka kerta tuntuu siltä kuin joku potkaisisi naamaan. Hetken päästä olen taas unohtanut koko jutun ja yllätän itseni haaveilemasta romanttisesta kohtaamisesta. Ärsyttävä kierre. Kai tämä joskus tästä.

-Ap

Mulla sama

Ottaako mies sinuun enää yhteyttä muuten?

Harvakseltaan, tosin viimeksi olin sen verran tympeä että ehkä se ei enää ota. Parempi varmaan niin. Tavallaan tekisi mieli laittaa itse jotain, mutta järjellä tajuan että asialla leikittelyn on vaan pakko loppua. Jos ei niin sitten ei. Ja jos kyllä, niin sitten tehdään asioiden eteen jotain konkreettista eikä vaan höpistä epämääräisyyksiä jotka ei tarkoita mitään.

-Ap

Miten mies ottaa yhteyttä?

Whatsapissa vai tekstarilla? Yksityisviesti facessa, instassa?

Mitä mies kirjoittaa? 

uppp

Vierailija kirjoitti:

Miten mies ottaa yhteyttä?

Whatsapissa vai tekstarilla? Yksityisviesti facessa, instassa?

Mitä mies kirjoittaa? 

En viitsisi niin tarkasti kertoa, kun yksi jo tässä ketjussa luuli tunnistavansa. Ja liekö sillä enää väliäkään. On mieluummin jonkun muun kanssa joten se siitä. Typerä juttu kertakaikkiaan.

-Ap

Signalia nuo varatut ainakin etelä-karjalassa käyttää.

Lirkutteleeko mies sinulle vielä viestein?

uppp