Todella kamala vuosi takana, meno vain kiihtyy kohti loppuvuotta vielä erokin tulossa

Haluan purkaa tätä kamalaa oloa jonnekin. Anonyymi keskustelupalsta ei ehkä se paras vaihtoehto ole, mutta jospa tänne edes muutama oikea ihminen löytäisi antamaan vertaistukea tai jakamaan käytännön neuvoja. Anteeksi pitkä sepustus, yritin tiivistää niin lyhyeksi kun pystyin.

Takana on yli vuosikymmenen kestänyt parisuhde johon syntyi kaksi lasta. Lapset ovat vielä pieniä, mutta kouluikäisiä. En ala nyt tarkemmin meidän tilannetta läpikäymään, mutta takana on henkisesti hyvin vaikea vuosi. Tilanne on heijastunut suoraa parisuhteeseen ja mies kertoi hetki sitten haluavansa erota, tämä tieto tuli täytenä shokkina. Tilanteeseen ei liity kolmansia osapuolia.

Oma tilanteeni on katastrofaalinen, tiedän sen eikä kenenkään tarvitse asiasta tulla pätemään. En ole työelämässä tällä hetkellä sillä tehtäväni on ollut hoitaa lapset ja arjen pyöritys tänä poikkeuksellisena vuonna kun elämässämme on menossa liikaa kaikenlaista. Tarkoitus on palata töihin heti kun arki alkaa helpottaa alkuvuodesta. Olenkin nyt alkanut etsiä työpaikkaa, laittanut jo hakemuksia ja ilmoittanut itseni te-toimistoon.

Sanotaanko näin, että olen mahdollistanut puolisolleni paljon asioita. Olemme rakentaneet elämämme yhdessä, minä antaen aikaa hän taloudellisen panostuksen. Tämä koituu nyt omaksi kohtalokseni, on ollut arvovalinta kysymys olla lasten kanssa kotona paljon. En ole luonut uraa vaan halunnut viettää aikaa heidän kanssaan, toki olen tässä vuosien aikana tehnyt myös töitä. Jos ja kun ero tulee tulen jäämään tyhjän päälle, kotimme on mieheni omistuksessa. Hän myös ilmoitti heti, että lapset tulevat olemaan viikko/viikko systeemillä tulevaisuudessa. Tämä hajotti sydämeni sillä lapset ovat kaikkeni mitä minulla on, minä olen heidät lähes yksin kasvattanut.

Puoliso ei ole heittämässä minua ulos, hän välittää sanojensa mukaan edelleen vaikka tilanne onkin tämä. Hän haluaa tehdä eron ajan kanssa rauhassa, mutta tämä tekniikka on kuin roikkuisi löysässä hirressä. En saa nukuttua, ruokahalu on kadonnut ja olen sisältä pelkkä ihmisraunio, lasten takia saan pidettyä itseni kasassa. Minulla on tukiverkko kyllä ja olen käynyt jo juttelemassa asiasta ulkopuoliselle taholle. Tämä tilanne tuntuu vain pahalle unelle, en kestä ajatusta että lapsille tämä asia täytyy joskus kertoa. Koen epäonnistuneeni elämässä täysin ja pettäneeni lapset sillä en saanut pidettyä heidän perhettään kasassa. Haluaisin elätellä toivoa, että asiat olisi vielä korjattavissa, mutta aika huonolle tilanne näyttää, yksin en pysty liittoa kasassa pitää.

Haluaisin nyt vain kuulla, että mitä te tekisitte tilanteessani? En voi taivasalle lasten kanssa lähteä, mutta en voi lähteä yksinkään sillä sitten kukaan ei ole huolehtimassa heistä. Olen puolisoni vankina niin kauan kunnes saan töitä ja oman elämäni järjestykseen. Tilanne on kamala, eroprosessi ei voi alkaa kun elämme normaalia elämää saman katon alla. Tähän tilanteeseen on ajauduttu osaksi hänen toiveistaan ja unelmistaan tulevaisuudelle. Ne unelmat maksoivat meidän liiton, tämä tuntuu todella epäreilulle ja kohtuuttomalle. Ja kyllä olen katsonut peiliin, löydän myös sieltä vikaa.

Jos jotain huolettaa lasten puolesta niin jouluaattomme oli ihana. Se oli aivan normaali kuten aikaisemmatkin eivätkä lapset tiedä vanhempiensa ongelmista. Yöllä totuus iski taas vasten kasvoja ja tilanne alkoi ahdistaa toden teolla.