Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies ei ole laittanut tikkua ristiin tämänkään joulun suhteen, menee kuppi nurin ihan just.

Vierailija
24.12.2022 |

Lasten takia yritän nyt pysyä kasassa. Aamulla riisipuuroa keittäessä se iski oikein tajuntaan, kun kuuntelin kuinka ukko kuorsaa sängyssä, että meillä ja meidän lapsilla ei varmaan olisi minkäänlaista joulua, jos en minä raataisi itseäni hengiltä aina joka vuosi. Mies elää vielä 40-vuotiaanakin vuosi toisensa jälkeen omaa lapsenomaista satujouluaan, osallistumatta sen järjestämiseen millään lailla. Paketit paketoituvat kuin itsestään, ruoat hyppäävät pöytään ja kuusi kävelee metsästä koristeltuna olohuoneeseen. Koti siivoaa itse itsensä, koristeet ilmestyvät varastosta ja joulupukki ihan vain itsekseen osaa tulla meillekin illalla. Miksi sitten mahdollistan tämän? Koska haluan että lapsilla olisi ihana joulu. Koska itsekin rakastan joulua. Mutta olisi kiva, että kun perheessä on kaksi aikuista, sitä joulua myös järjestettäisiin yhdessä ja että se toinenkin ottaisi jotain vastuuta. Vähintään huomaisi edes, että toinen tekee helvetinmoisen duunin sen kaiken eteen. Nyt alkoi ahdistaa ja todella.

Kommentit (434)

Vierailija
241/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerronpa sinulle jotain ap-ämmä. Te akat ootte v i t u n rasittavia kun sitä joulua pitää hössöttää monta päivää. Muutamassa tunnissa sais asiat tehtyä ihan riittävästi ja sitten keskittyä joulun viettoon, mutta ei, kun pitää loputtomasti höösätä kaikkia turhaa paskaa. Oli omankin akan kanssa pinna niin kireällä, että olisi tehnyt mieli raivota kuin leijona, mutta kun on joulu, niin nielin kiukkuni.

Vierailija
242/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tajusin juuri miksi minulla ei ole minkäänlaista joulutunnelmaa tänä jouluna. Olen vuosikymmeniä tehnyt kaiken itse ja niin tänäkin vuonna, tosin olen yh, mutta silti. En kyllä enää osallistu näihin jouluihin. Ensi joulu menee jossain muualla kuin keittiössä ja siivotessa jne.

Kiitos ja kumarrus ap avauksestasi. Minun silmät aukes.

Hyvää joulua kaikille niille joilla se joulu on hyvä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
243/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sika!

Vierailija
244/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis kuka muka oikeasti pesee jotain kaappeja jouluksi? En tunne yhtään ketään joka niitä oikeasti pesisi eikä kellään työssäkäyvällä vanhemmalla ole sellaiseen edes aikaa.

Ihan jo lahjojen hankkiminen, paketointi, koristelu, ruokien suunnittelu, ostaminen ja tekeminen vie paljon aikaa jos ne yksinään joutuu syystä taikka toisesta tekemään. Ja ihan varmasti moni oikoo noissakin niin paljon kun pystyy, minä ainakin.

Täällä ilmeisesti keskustelee miehet jotka ei tosiaan laita tikkua ristiin joulun eteen kun kuvittelevat että jouluvalmistelut on kaappien ja kattojen pesemistä ja lahjojen ja ruokien ostaminen sitä kauheaa hössöttämistä.

Vierailija
245/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä oli myös mies äreä aamusta. Vuosia ollaan kumpikin harjoiteltu sitä että osataan avautua omista fiiliksistä. Mies kertoi, ettei oikein osaa sanoa mikä mättää - tämä on hänellä usein. Tulkitsin niin, että oli työstressiä. Minä laitoin paikat joulukuntoon ja hommasin ruoat kotiinkuljetuksella, yksi tuote jäi uupumaan mutta mitä näistä. Minä kävin saunassa, mies otti päiväunet, sitten autoin häntä ruokien laitossa. Paistoin torttuja ja pipareita.

Viettäkää nyt joulu ja jutelkaa asiat halki myöhemmin.

Vierailija
246/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ukko puhutteluun. Ja väännät rautalangasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
247/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kerronpa sinulle jotain ap-ämmä. Te akat ootte v i t u n rasittavia kun sitä joulua pitää hössöttää monta päivää. Muutamassa tunnissa sais asiat tehtyä ihan riittävästi ja sitten keskittyä joulun viettoon, mutta ei, kun pitää loputtomasti höösätä kaikkia turhaa paskaa. Oli omankin akan kanssa pinna niin kireällä, että olisi tehnyt mieli raivota kuin leijona, mutta kun on joulu, niin nielin kiukkuni.

Mitä välii, jos joku haluaa hössöttää monta päivää, niin anna sen olla. Ihmiset on erilaisia ja kaikille on eri asiat tärkeitä. Millos itte hössötät?

Vierailija
248/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joulu, rakastan joulua! Nykyiään ,kun ole jo ikäihminen, niin kuusikauppias tuo kuusen kotiin ja laittaa ulkona sopivasti jalkaa, sen kun kannan vain sisälle. Hän tietää makuni, kaunis olla pitää. Nuorempana käytiin ukon kanssa ostamassa- enää en viitsi vaivata, kun olen viiskymmentä vuotta kuunnellut ,että kuusi ja kodin koristelu jouluisaksi on turhaa.

Minäpä laitan ,kun tykkään ja nautin tunnelmasta.

Pullia ja torttujakin on mukava leipoa jouluksi. Laatikot ole ikuisesti ostanut valmiina, hiukan höystän ohimennen, ah ,, ne maistuu aina jouluna hyvältä,,,,en suinkaan osta kaikkia sorttia laatikoita, vain mistä pidä. Samoin valkkaan muutkin herkut mielen mukaan.

No- se kinkun paisto ja ihan potkalla,,,meillä ainakin uuni paistaa, senkun otamme pois sen ,kun mittari näyttää ok, läskit pois ja kuorrutus . Se on siinä, ja hyvissä ajoin , ei aattona eikä aatonaattona.

Silloin kaikki on jo valmista, senkun jännitän , niinkuin lapsena,ihanaa.

Lahjoja ostelen pitkin marras- joulukuuta ukolle ja lasten perheille ja paketoin n 2 vk ennen joulua. Ja aina vaan toivehjoja.

No- se ukko ei tee muuta, mut siivoaa mielellään kaikkea , mitä pyydän- lahjoja ei ole ostanut kuin joskus 40 vuotta sitten, ei kuulemma osaa so what.

Aattona tarjoan jouluruuan jälkipolvelle, mutta vai sen, että olemme vuorojouluina kunkin luona ja hänellä/ heillä on sillon päävastuu. Martyyriksi en ole ryhtynyt. Enkä ymmärrä sellaista, että ihmiset ravaa jouluna paikasta toiseen .

Oli taas mukava aatto pukkeineen ja yhteisine joululauluineen. Ommellista Uutta Vuotta kaikille !

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
249/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joulun voi tehdä vaikka kuukausia etukäteen. Pikkuhiljaa tekee jonku laatikon, pullat, kakun ym. Mitä ny tarttee ja sit jouluna vaan pakastimesta esiin. Normi viikkosiivous ennen joulua, lapset tykkää laittaa jouluvaloja ja koristella.

Tai ostaa hyväntekeväisyydestä jouluruokansa.

Vierailija
250/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi miehen pitäisi juosta ap.n turhan jouluhössötyksen perässä?

Mies on mies, eikä orja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
251/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kerronpa sinulle jotain ap-ämmä. Te akat ootte v i t u n rasittavia kun sitä joulua pitää hössöttää monta päivää. Muutamassa tunnissa sais asiat tehtyä ihan riittävästi ja sitten keskittyä joulun viettoon, mutta ei, kun pitää loputtomasti höösätä kaikkia turhaa paskaa. Oli omankin akan kanssa pinna niin kireällä, että olisi tehnyt mieli raivota kuin leijona, mutta kun on joulu, niin nielin kiukkuni.

V i t t u tee sitten itse kaikki, jos se vie aikaa vaan sen muutaman tunnin! Luultavasti sinulle on kelvannut ne akan loihtimat ruuat sun muut paremmin kuin hyvin.

Vierailija
252/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehen pitäisi juosta ap.n turhan jouluhössötyksen perässä?

Mies on mies, eikä orja.

Lue aloitus otsikkoa pitemmälle. Jos kaksi ensimmäistä sanaa kertoo, miksi se joulu tehdään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
253/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Me naiset saadaan kummaa kieroa nautintoa kun saadaan oikein raataa ja kärsiä kotitöissä. Siksi valitus kohdistetaan aina vauva-sivulle, ei koskaan miehelle. Mahdollistetaan huono käytös, korkeintaan hiukan jupistaan.

Ja sitten, kaikki poikalapsien äidit: kasvattakaa ne tyypit käyttäytymään ja tekemään kotitöitä!!

Tämä. Ei kai me naiset voida vaatia, että isät kasvattaisivat edes omia poikalapsiaan tekemään kotitöitä. Ei, ei eihän sellaista voi miehiltä odottaa. Äitien se pitää tietysti tehdä. Mies mussukat vielä rasittuisivat ja uupuisivat.

Vierailija
254/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehen pitäisi juosta ap.n turhan jouluhössötyksen perässä?

Mies on mies, eikä orja.

Tuo mies on isä, jonka kuuluisi todellakin pistää sitä tikkua ristiin lastensa takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
255/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerronpa sinulle jotain ap-ämmä. Te akat ootte v i t u n rasittavia kun sitä joulua pitää hössöttää monta päivää. Muutamassa tunnissa sais asiat tehtyä ihan riittävästi ja sitten keskittyä joulun viettoon, mutta ei, kun pitää loputtomasti höösätä kaikkia turhaa paskaa. Oli omankin akan kanssa pinna niin kireällä, että olisi tehnyt mieli raivota kuin leijona, mutta kun on joulu, niin nielin kiukkuni.

V i t t u tee sitten itse kaikki, jos se vie aikaa vaan sen muutaman tunnin! Luultavasti sinulle on kelvannut ne akan loihtimat ruuat sun muut paremmin kuin hyvin.

V i t t u ruuat saa kaupasta ja hyviä saakin. Tämä on juuri sitä tyhjän paskaa hössötystä.

Vierailija
256/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeintähän on naisen raataa itsensä ihan omasta päästään keksimillään jutuillaan ja typerällä "täydellisyyden" tavoittelulla henkihieveriin. Apua ei tietenkään kysytä ja jos joku tarjoutuisikin jotain tekemään, niin ei stn kelpaa koska se on väärin, ei tarpeeksi hyvin, et osaa kuitenkaan, et tee kunnolla. Sitten raadetaan ja raadetaan jotta voidaan sitten pilata kaikkien joulutunnelma loputtomalla valittamisella, marttyyriudella, riitelyllä ja muulla kivalla.

Oikeesti nyt akat, lopettaa toi sairas käytös.

Kyllähän se fakta on, että ei monikaan mies tai lapsi osaa tehdä kunnolla... Tehdään vähän sinnepäin ja ihan sama, jos lanttusose unohtui lanttulaatikosta, jouluvalo roikkuu ikkunassa väärinpäin tai kesäkengät lojuu eteisen lattialla joulupäivänäkin... Ihan sama hei.

Lapsi sentään vielä opettelee, joten sitä pakkotoistoa (yrittää ainakin) jaksaa vielä suht hyvillä mielin, koska sitä se kasvatus pääasiassa on. Aikuista ukkoa ei oikeasti jaksa kasvattaa, varsinkin kun tietää että aika moni näistä laiskamadoista tekee tarkoituksella huonosti, että pääsisi luistamaan koko hommasta.

Vierailija
257/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehen pitäisi juosta ap.n turhan jouluhössötyksen perässä?

Mies on mies, eikä orja.

Olet niin asian ytimessä! Samahan koskee vaimoa - vaimo on nainen eikä (koti)orja. Fiksua että osaat noin hyvin itsereflektoida :)

Vierailija
258/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapselle on hyvin vahingollista, jos toinen vanhemmista ei osallistu joulun laittoon ja asia on pulma vanhempien kesken. Se on suora viesti lapselle, että hän ei ole tärkeä. Että vanhemman oma laiskottelu ja tarpeet tärkeämpiä.

Toinen juttu on sitten se, että millaiset jouluvalmistelut ja satsaus on ok molemmille vanhemmille. Siinäkin lapsi pitää asettaa etusijalle, millainen joulu lapselle hyvä. Hyvin ymmärrän, että kaappien siivoukset, kaakaobaarit ja tonttuovet on sitä hössötystä eikä siihen toista pitäisi painostaa, jos ei jouluihminen ole.

Vanhemmat, aikuistukaa ja muistakaa lapsen paras!

Vierailija
259/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kerronpa sinulle jotain ap-ämmä. Te akat ootte v i t u n rasittavia kun sitä joulua pitää hössöttää monta päivää. Muutamassa tunnissa sais asiat tehtyä ihan riittävästi ja sitten keskittyä joulun viettoon, mutta ei, kun pitää loputtomasti höösätä kaikkia turhaa paskaa. Oli omankin akan kanssa pinna niin kireällä, että olisi tehnyt mieli raivota kuin leijona, mutta kun on joulu, niin nielin kiukkuni.

Mene vihanhallintakurssille ja opettele avamaan suusi, niin että puhut puolisosi kanssa kuin aikuinen ihminen.

Vierailija
260/434 |
25.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli myös mies äreä aamusta. Vuosia ollaan kumpikin harjoiteltu sitä että osataan avautua omista fiiliksistä. Mies kertoi, ettei oikein osaa sanoa mikä mättää - tämä on hänellä usein. Tulkitsin niin, että oli työstressiä. Minä laitoin paikat joulukuntoon ja hommasin ruoat kotiinkuljetuksella, yksi tuote jäi uupumaan mutta mitä näistä. Minä kävin saunassa, mies otti päiväunet, sitten autoin häntä ruokien laitossa. Paistoin torttuja ja pipareita.

Viettäkää nyt joulu ja jutelkaa asiat halki myöhemmin.

No johan on mieslapsi!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yhdeksän kolme