"Korkean toimintakyvyn masennus" - kohtalotovereita?

Mulla ei tuota, mutta rokotteet+ gang stalking jne ovat saaneet toimintakyvyn laskemaan. Mutta parempaan päin. Pikkuhiljaa napsin haittatekijöitä pois kuin tarkka-ampuja pusikossa.

Miten sinun masennus ilmenee? Käyt töissä , teet gradua. Ei masentunut pysty noihin , vaan makaa synkissä mietteissä viltin alla. Se ettei tee ruokaa tai siivoa ei ole masennusta!

Joo ap ei kyllä kuulosta masentuneelta. Kiva kun tässä terveydenhuollon, erityisesti psykiatrian, kriisitilanteessa viet resursseja (lääkärit, terapeutit) niiltä jotka oikeasti tarvitsisivat apua siihen että jaksaisivat käydä suihkussa tai etteivät hi-rt-täytyisi siihen suihkuverhoon.

Häpeäisit.

Enemmän liikuntaa, parempi ruokavalio, vähemmän ruutuaikaa ja kas kummaa, nämä ns. korkean toimintakyvyn mukamasennukset häviävät useimmilta. Niin hävisi itseltänikin.

Ei diagnosoituna, mutta muuten vastaava olotila. Kun on pakko jaksaa, teen työni ja osallistun kotona välttämättömään, mutta juuri mihinkään ylimääräiseen ei riitä voimia. Sosiaalisia suhteita hoidan huonosti, ikään kuin pakotettuna niitäkin. Ja kaiken kaikkiaan mielentila on sellainen, ettei oikein mikään kiinnosta tai motivoi. Itsellä tämä johtuu paljon siitä, että näen ihmiskunnan tulevaisuuden toivottomana.

Ikä, sukupuoli ja lääkitys eivät nyt ole tiedossa mutta jos olet cis-nainen ja esivaihdevuosioireikäinen, niin kuis toi ADHD?

Osa meistä nimittäin suoriutuu todella korkealla tasolla kunnes sitten hormonitasojen muutos tuo ADHD-oireet vahvemmin esille ja asiat menevät hankaliksi.

Mahdollinen ADHD on masennuksen hoidossa siten olennainen että SSRI-lääkkeet eivät meille välttämättä tepsi. Itse vedän bupropionia joka on NDRI-lääke (dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjä), auttaa toiminnanohjauksen vaikeuksiin ADHD-lääkityksen tukena.

Vierailija kirjoitti:

Joo ap ei kyllä kuulosta masentuneelta. Kiva kun tässä terveydenhuollon, erityisesti psykiatrian, kriisitilanteessa viet resursseja (lääkärit, terapeutit) niiltä jotka oikeasti tarvitsisivat apua siihen että jaksaisivat käydä suihkussa tai etteivät hi-rt-täytyisi siihen suihkuverhoon.

Häpeäisit.

Masennusta ei ole mikään pakko hoitaa hengenvaarallisen pohjakosketuksen kautta. AP:lle on kunniaksi että yrittää saada itsensä kuntoon ilman kierrosta itsemurhaluiskan kautta.

Olisi parempi jos sinäkin hoitaisit nuo tuomitsevat ajatuksesi ajoissa kuntoon ennen kuin ne vahingoittavat sinua tai ihmisiä ympärilläsi.

Vierailija kirjoitti:

Joo ap ei kyllä kuulosta masentuneelta. Kiva kun tässä terveydenhuollon, erityisesti psykiatrian, kriisitilanteessa viet resursseja (lääkärit, terapeutit) niiltä jotka oikeasti tarvitsisivat apua siihen että jaksaisivat käydä suihkussa tai etteivät hi-rt-täytyisi siihen suihkuverhoon.

Häpeäisit.

Tässäpä taas lähimmäinen joulumielellä.

Minulla tuo liittyy täysin ihmissuhteisiin ja niiden toimivuuteen. Kun ympärillä on riittävän samankaltaisia ihmisiä, jotka osoittavat välittävänsä ja rakastavansa minua, olen energinen ja yllän todelliseen potentiaaliini. Itsestä välittämisen tarve tulee jotenkin hassusti muiden osoittaman esimerkin kautta. Jos ihmissuhteet ovat kuin joukko epäsopivia hansikkaita ja väärän mallisia vaatteita, ja minua korkeintaan siedetään, niin se näkyy viiveellä myös suorituskyvyssäni.

Minulla on siis ollut kausia, jolloin sain lukematta Laudaturin jne., ja kausia jolloin nukun vuorokausia yhteen putkeen. Lapsuudessa on ollut ainoastaan yksi mielenterveyden rasite eli se, etten kelvannut omana itsenäni (ja olinkin lapsena hyvin masentunut, en kelvannut vanhemmilleni enkä kaikille isovanhemmillekaan yhtä ukkia lukuun ottamatta).

Olen vain luonteeltani sellainen, että jos en kelpaa, niin alan häivyttää itse itseäni ja syrjäydyn aktiivisesti, tavallaan ylireagoinkin. Onneksi olen löytänyt kivan, rakkaan ystäväporukan, joka auttaa tasaamaan mielialoja, vaikka töissä tai parisuhteessa olisi rankkaa. Välillä joutuu muistuttamaan itseään tietoisesti, että itseä pitää rakastaa, itsensä ja kotinsa puunaaminen on itsensä rakastamista ja kunhan naama on pesty ja naamio päällä, niin se pieni itserakkauden läikähdys on vaan terveellistä. Siivoamattomuus on minulla vain itsensä kieltämistä ja oman terveyden laiminlyömistä, ei jaksamattomuutta. Kaverin kotia voin mennä siivoamaankin, mutta en pidä itsestäni sen vertaa että edes perusasiat olisi kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla tuo liittyy täysin ihmissuhteisiin ja niiden toimivuuteen. Kun ympärillä on riittävän samankaltaisia ihmisiä, jotka osoittavat välittävänsä ja rakastavansa minua, olen energinen ja yllän todelliseen potentiaaliini. Itsestä välittämisen tarve tulee jotenkin hassusti muiden osoittaman esimerkin kautta. Jos ihmissuhteet ovat kuin joukko epäsopivia hansikkaita ja väärän mallisia vaatteita, ja minua korkeintaan siedetään, niin se näkyy viiveellä myös suorituskyvyssäni.

Minulla on siis ollut kausia, jolloin sain lukematta Laudaturin jne., ja kausia jolloin nukun vuorokausia yhteen putkeen. Lapsuudessa on ollut ainoastaan yksi mielenterveyden rasite eli se, etten kelvannut omana itsenäni (ja olinkin lapsena hyvin masentunut, en kelvannut vanhemmilleni enkä kaikille isovanhemmillekaan yhtä ukkia lukuun ottamatta).

Olen vain luonteeltani sellainen, että jos en kelpaa, niin alan häivyttää itse itseäni ja syrjäydyn aktiivisesti, tavallaan ylireagoinkin. Onneksi olen löytänyt kivan, rakkaan ystäväporukan, joka auttaa tasaamaan mielialoja, vaikka töissä tai parisuhteessa olisi rankkaa. Välillä joutuu muistuttamaan itseään tietoisesti, että itseä pitää rakastaa, itsensä ja kotinsa puunaaminen on itsensä rakastamista ja kunhan naama on pesty ja naamio päällä, niin se pieni itserakkauden läikähdys on vaan terveellistä. Siivoamattomuus on minulla vain itsensä kieltämistä ja oman terveyden laiminlyömistä, ei jaksamattomuutta. Kaverin kotia voin mennä siivoamaankin, mutta en pidä itsestäni sen vertaa että edes perusasiat olisi kunnossa.

Olet läheisriippuvainen.

Itsellä lekurin lomakkeen mukaan keskivaikea, ja toimintakyky aika matala. Toisaalta, kun olen aina ollut tällainen, niin eikö se vain ole minun luonteeni? Semmoinen tavallinen pohjois-suomalainen mielenlaatu. Täällä päin pidetään vilkkaita ihmisiä lähinnä juopuneina.

Nykyisestä ADHD-keskustelusta tulee mieleen vanha viisaus siitä, kuinka vasaranomistajasta kaikki ongelmat näyttävät naulalta. Pätee muodikkaaseen narsismiinkin.

Aika harvalla varmaan tällainen diagnoosi on - minulla on ihan kirjattuna (tekstimuodossa, ei kai tolle omaa dg-numeroa ole). Laukaisevat tekijä masennukselle mulla oli omien lasten kuolema, ja sehän ei sitten ikinä poistu, eivät herää henkiin.

Mut dippainssi valitettavasti on minussa vahvana, ja tutkija (tein sitä työkseni silloin). Terapia ei oikein ollut minulle hyvä juttu, sain terapeutit itkemään. Paras toimintakyvyn tuki tuli yllättäen työpaikalta, työnantaja antoi osaamistani vastaavia tehtäviä, mutta vähän löysemmillä aikatauluilla. Samoin pankki tuli vastaan, kun en hahmottanut enää rahaa ja rahan arvoa.

Hoitavien psykiatrien ja lääkäreiden kanssa tultiin siihen tulokseen, että lääkitys on mulle aivan väärä vaihtoehto, se olisiv aan hidastanu tturhaan mun prosesseja, ja se toivottomuuden syyhän ei lääkityksellä milloinkaan muuttuisi, toisi korkeintaan lisää ongelmia. Ihan itse tiedostan sen, että todennäköisempää olisi ollut se, että olisin päätynyt osastolle psykoosissa kuin se, että palasin töihin nopealla aikataululla ja aloitin lisäopinnot uutta työtä varten. Rakensin talon ja maksoin velat.

Olen siis ihan akateemisesti suuntautunut, urapolku oli menossa tohtoriväikkärin suuntaan, lisuri oli jo suunniteltu. Totesin, että en vaan pysty motioitumaan siihen, ja vaihdoin työtä (en alaa kuitenkaan, vain tehtäviä), menin paremmin palkattuun mutta vähemmän aivotyötä vaativaan työhön, joka ei vaatinut (silloin) niin paljon matkustelua.

Olen varmaan edelleen masentunut. Elämä ei mennyt ihan siihen suuntaan kuin olisin halunnut, minusta ei tullut ensimmäistä suomalaista astronauttia (sen takia se lisuri ja väittäri olisi pitänyt tehdä, ja suorittaa lääkis loppuun). Luovuin rakkaasta tutkijantyöstä, mutta näin pitkällä aikavälillä ole ihan tyytyväinen. Olen pystynyt toimimaan sairaudestani huolimatta, olen kasassa, teen työni, maksan veroni, maksan laskuni ja osaan säästää sähköä.

As-ominaisuuksistani on hyötyä, koska pystyn erittelemään selkeästi, mitkä tunteet kuuluvat mihinkin, ja mikä ne aiheuttaa. Perustapani reagoida on tehdä hommat, en mene katatoniseen tilaan tai muutu hysteeriseksi. Kyllä kävin useamman vuoden huutamassa tuskaa metsässä - eipä ole susia ja karhuja näillä main näkynyt enää sen jälkeen.

Kyllähän tässä putoillaan aina silloin tällöin, se on ihan luonnollista. Silloin jää imuroimatta, vanhempainiltoihin menemättä, ja kauluspaidat silittämättä. Ruoka on helpoimman kautta ranskalaisia, uunilohta ja parsakaalia, joulukortteja en ole lähettänyt vuosiin, sosiaaliset suhteet ovat pysyneet, jos vastapuoli pitää yhteyttä - minusta siihen ei ole (ja muutama ihminen sen tietää; osa on sanonut, että eivät jaksa olla se aktiivinen osapuoli, jokunen on sanonut, että no sitten hän on se, joka aina soittaa, sinä olet se, joka aina vastaa).

Kuitenkin koko ajan tiedän, että alisuoriudun. Tämä ei ole mitään kuvitelmaa, minusta olisi ollut paljon enempään - mutta enää ei ole. Se osa on revitty minusta pois eikä se kasva takaisin. Jos jalattomana ja kädettömänäkin pystyy elämään, niin miksei sitten näin?

Ihminen voi olla vaikeasti masentunut, vaikka toimisikin näennäisesti normaalisti. Tämän ihmisen venymiskyky on vain paljon tavallista ihmistä pidempi. Tiedän, koska olen ollut aikoinaan vakavasti masentunut ja toimin silti melko hyvin, koska lasten takia oli PAKKO.

Lapsettomana on ollut myös vaihe, jolloin vain nukuin päiväkausia sängyssä, pimeässä, kesälläkin. Henkisesti voin silloin kuitenkin paremmin kuin toimintakykyisenä.

Sairaudet eivät näy aina ulospäin ihnisestä. Eivät fyysiset eikä psyykkiset. Ennakkoluuloisia, masennusta ymmärtämättömiä, löytyy valitettavasti myös terveydenhuollon ns. ammattilaisistakin.

Vierailija kirjoitti:

Miten sinun masennus ilmenee? Käyt töissä , teet gradua. Ei masentunut pysty noihin , vaan makaa synkissä mietteissä viltin alla. Se ettei tee ruokaa tai siivoa ei ole masennusta!

Masennusta on eritasoista, minulla oli keskivaikea. Vaikeasti masentunut, psykoottisesti masentunut tai vaikeasti itsetuhoinen ihminen on tietysti eri asia, mutta valtaosa masentuneista ei niin alhaalla mene tai edes käy. Minun masennukseni ilmeni mielialan laskuna, toimintakyvyn laskuna, uupumisena. Pystyin kyllä pitämään itseni ilman ongelmia hengissä, mutta itse vaadin elämältä vähän parempaa oloa kuin se, että välillä on poissa viltin alta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Joo ap ei kyllä kuulosta masentuneelta. Kiva kun tässä terveydenhuollon, erityisesti psykiatrian, kriisitilanteessa viet resursseja (lääkärit, terapeutit) niiltä jotka oikeasti tarvitsisivat apua siihen että jaksaisivat käydä suihkussa tai etteivät hi-rt-täytyisi siihen suihkuverhoon.

Häpeäisit.

Taidan kuitenkin luottaa enemmän psykiatrin ja lääkärien arvioon tässä asiassa. Tämän keskustelun pointtina oli juurikin todeta, että masennusta ilmenee eri tavoin, ja ilmiasu riippuu esimerkiksi siitä, millainen toimintakyky on masentumista edeltänyt.

Terveydenhuollon kriisi ei ole minun vikani. Menisin edelleen lääkäriin näyttämään murtunutta kättäni, vaikka naapurin Matin tilanne olisi pahempi hänen sirkkelöityään kätensä vahingossa kokonaan irti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ikä, sukupuoli ja lääkitys eivät nyt ole tiedossa mutta jos olet cis-nainen ja esivaihdevuosioireikäinen, niin kuis toi ADHD?

Osa meistä nimittäin suoriutuu todella korkealla tasolla kunnes sitten hormonitasojen muutos tuo ADHD-oireet vahvemmin esille ja asiat menevät hankaliksi.

Mahdollinen ADHD on masennuksen hoidossa siten olennainen että SSRI-lääkkeet eivät meille välttämättä tepsi. Itse vedän bupropionia joka on NDRI-lääke (dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjä), auttaa toiminnanohjauksen vaikeuksiin ADHD-lääkityksen tukena.

Olen vähän päälle kolmekyppinen ja cis-nainen. ADHD on ihan hyvä pointti (se on naisilla todella alidiagnosoitu), mutta ei kohdallani kyllä tule kyseeseen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sinun masennus ilmenee? Käyt töissä , teet gradua. Ei masentunut pysty noihin , vaan makaa synkissä mietteissä viltin alla. Se ettei tee ruokaa tai siivoa ei ole masennusta!

Masennusta on eritasoista, minulla oli keskivaikea. Vaikeasti masentunut, psykoottisesti masentunut tai vaikeasti itsetuhoinen ihminen on tietysti eri asia, mutta valtaosa masentuneista ei niin alhaalla mene tai edes käy. Minun masennukseni ilmeni mielialan laskuna, toimintakyvyn laskuna, uupumisena. Pystyin kyllä pitämään itseni ilman ongelmia hengissä, mutta itse vaadin elämältä vähän parempaa oloa kuin se, että välillä on poissa viltin alta.

Ap

Mulla tulee kuvauksestasi mieleen vaativa persoonallisuushäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sinun masennus ilmenee? Käyt töissä , teet gradua. Ei masentunut pysty noihin , vaan makaa synkissä mietteissä viltin alla. Se ettei tee ruokaa tai siivoa ei ole masennusta!

Masennusta on eritasoista, minulla oli keskivaikea. Vaikeasti masentunut, psykoottisesti masentunut tai vaikeasti itsetuhoinen ihminen on tietysti eri asia, mutta valtaosa masentuneista ei niin alhaalla mene tai edes käy. Minun masennukseni ilmeni mielialan laskuna, toimintakyvyn laskuna, uupumisena. Pystyin kyllä pitämään itseni ilman ongelmia hengissä, mutta itse vaadin elämältä vähän parempaa oloa kuin se, että välillä on poissa viltin alta.

Ap

Mulla tulee kuvauksestasi mieleen vaativa persoonallisuushäiriö.

Kävin katsomassa kuvauksen Mielenterveystalon sivuilta, eikä se kyllä sovi minuun. En ole joustamaton (päin vastoin liiankin joustava), en pikkutarkka tai sääntöihin tai aikatauluihin vakavasti suhtautuva. Kaverisuhteetkin menevät työn edelle, joskin työssäkäynnin pakollisuus kyllä syö aikaa sosiaalisilta suhteilta. 

Ap

Ihan mielenkiintoinen pointti. Pitääkö yhteiskunnan yrittää saada ihmiset voimaan henkisesti hyvin, vai riittääkö se, että kykenevät olemaan tuottavia veronmaksajia ja eivät tapa itseään.