Lue keskustelun säännöt.
Mummo kuvittelee ostavansa lapsille mieluisimmat lahjat - jouluna taas pettymys luvassa
21.12.2022 |
Lapsiemme mummo yrittää monella tavalla suorittaa isovanhemmuutta ja haluaa olla "paras mummo". Mummo ei kysy lapsilta/vanhemmilta lahjatoiveita tai vinkkejä lahjan suhteen. Mummo ei ota lahjavinkkiä siitä, millaisista asioista lapset kertovat pitävänsä. Jos Leo puhuu jatkuvasti dinosauruksista ja rakastaa kaikkea niihin liittyvää, niin mummo antaa lahjaksi laivoista kertovan kirjan, vaikka pieni dinosauruslelu olisi ollut Leon toive. Jos Eevi rakastaa kaikkea Ryhmä Hau -aiheista, niin mummo tuo lahjaksi Peppi Pitkätossu pyjaman, vaikka Ryhmä Hau -aiheinen penaali olisi ilahduttanut enemmän. Mummo ajattelee tuntevansa lapsenlapsensa parhaiten ja tietävänsä, mitä he haluavat. Kun jouluna (ja synttäreinä sama homma) avataan lahjat, niin mummo korostaa kuinka juuri hänen antamansa lahjat ovat niin hienoja. "Katsopas, Leo, miten upea kirja!" "Voi, miten ihana pyjama, Eevi!". Mummo myös kuvailee jälkikäteen, kuinka hänen ostamansa lahjat olivat lapsille niin mieluisia ja sopivat lapsille niin hyvin. "Kun Leo niin ahkerasti lukee sitä laivakirjaa ja Eevillä on melkein joka yö Peppi-pyjama päällä", vaikka oikeasti näin ei olisikaan. Nihkeintä tietysti on, kun lapset silminnähden ilahtuvat mummon lahjan sijaan jostain sellaisesta, mitä ovat aidosti toivoneet. Lapset hihkuvat toivelahjansa parissa ja se mummon lahja ei samalla tavalla innostakaan.
Olen yrittänyt puhua aiheesta hienotunteisesti mummon kanssa. Kertonut, että Leo tykkäisi jostain dinosauruksiin liittyvästä lahjasta ja Eevin suosikki on Ryhmä Hau. Saatan jopa kertoa, että kaupassa X oli muuten tuollainen lelu aiheeseen liittyen, jota Leo/Eevi on ihaillut. Mummo sanoo, että hänpä sitten ostaa tuon lahjan lapselle. Lahjapaketista paljastuu kuitenkin lopulta ihan muuta ja jos mummolta yrittää kysyä asiasta, niin mummo sanoo halunneensa hankkia jotain muuta. Miksi se mummo ei sitten sano, että jättää lapsen lahjatoiveen huomiotta? Mummo ei myöskään suostu etukäteen kertomaan meille vanhemmille, mitä antaa lapsille lahjaksi. Toisaalta, tuskinpa sattuisi kahta samaa lahjaa pukinkonttiin, kun mummoa ei lasten toiveet kiinnosta. Noh, joulua ja mummon pettymystä odotellessa.
Kommentit (1055)
Minun äitini on jollain tapaa suuruudenhullu. Hänestä on nokkelaa ja hauskaa antaa lahjaksi viisi kiloa suklaata. Siis ihan mitä tahansa halpissuklaata viisi kiloa. Sen sijaan sitä lapselle mieleistä toivesuklaata ei voi antaa pientä levyä, kun se on niin kallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras lahja lapsellesi on oppia myös sietämään pettymyksiä. Ei hän arvosta sitä nyt, mutta myöhemmin elämässä se taito kantaa.
Minä en lapsena koskaan saanut lahjaksi mitään mitä olin toivonut. En koskaan. Mulle jäi ainakin hirveät traumat asiasta, joulut ja synttärit oli aina niin valtaisa pettymys, että aikuisiällä en ole juhlinut niitä ollenkaan.
T:n45v
Olivatko vanhempasi vähävaraisia tai liian ankaria? Oma äitini kysyi minulta joskus pidänkö jostakin pikku esineestä. Jos vastasin myöntävästi, hän osti sen sen jonkun tuttavan lapselle. Muistan erityisesti vihon, jossa oli kaunis kiiltävä punainen kansi, jonka kanssa kävi niin.
Minulla oli n. 10 vuotiaana hienot meripihkahelmet, jotka olin saanut sukulaisilta. Tuli eräs toinen (isoäidin sukulaisperhe) kylään, ja toi minulle isot, värikkäät, mauttomat lasihelmet. Mitä teki isoäiti, antoi perheen 5 vuotiaalle ne minun meripihkahelmet. Ei kuulema iso tyttö niillä mitään tee.
Vanhempien vika, jos antavat varastaa lapselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä esikoinen on poika, ja sitten on kaksi tyttöä kahden vuoden ikäerolla. Muutama vuosi sitten vanhempi tyttö innostui Schleich-hevosista.
Schleichit on kalliita, mutta sitten myös nättejä, yksityiskohtaisia ja ihan laadukkaita. Meille niitä on kulkeutunut sekä lahjoina, että kirpparilta tai torista, tai joskus harvemmin muuten vaan kauppareissun yhteydessä.
Miehen äiti on nähnyt tyttöjen innostuksen, ja siellä lastenhuoneissa istunut lattialla mukana leikkimässä. Mikä on mahtavaa, enkä sitä moiti mitenkään. Ainoa, mikä ihmetyttää on lahjat. Mummo kysyy, mitä tytöt toivoo ja vastaus on ilmeinen. Minulle anoppi sanoo että niitä on teillä jo aika paljon ja ne on tosi kalliita, ja joulahjaksi hän antoi tytöille yhteiseksi puisen, pienen hevostallin ja eri valmistajan muovihevosia.
Niille hepoille ei menneet mitkään varusteet eikä Schleich-ratsastajat sopineet selkään. Talli jäi pölyyntymään hyllyyn, enkä yhtään syytä siitä lapsia. Annoin heidän myydä tallin pois pihakirppiksellä viime kesänä ja pitää rahat.
Anopin lahjassa ei ollut järkeä. Halvemmalla olisi saanut vaikka yksittäisen pupun ja varustepaketin missä on loimi ja suitset. Se olisi ollut paljon tykätympi.
Miehen perheessä on myös kulttuurina, että mistään ei puhuta. Tyhmiin letkautuksiin ja huomautuksiin ei puututa, koska siitähän voisi tulla riita vaikka. Kaikki pidetään sisällä, eikä tätä joka vuotista ohi toiveiden osteluakaan voi ottaa nätisti puheeksi. Ollaan vaan hys, hys.
Ihanko oikeasti kuvittelet kaikkien tietävän jostakin Schleich-hevosista?
Jos lapsi on kiinnostunut Schleich-hevosista, niin lapsettomana 35v kuvittelisin tykkäävän hevosista, eikä suinkaan merkistä, merkki luulisi olevan toisarvoinen.
Ei ihme jos mummot eivät osaa ostaa lahjoja, kun niitä ei osaa ostaa nuoremmatkaan, kun vanhemmat palvovat vain merkkiä.
Luulisi Schleich-hevosien sekaan mahtuvan muitakin hevosia ja tarvikkeita, joka innostaa lasta luovuuteen ja mielikuvitukseen, joka on leikin tarkoitus.No siis se ongelman ydin taisi nyt kadota. Ne muun merkkiset hevoset ja tarvikkeet eivät ole yhteensopivia. Satula ei sovi jne. Ymmärrän kyllä, jos se euron poni jää leikeistä pois.
Ja kaikille on pakko olla ne tarvikkeet? Lapsi ei voi leikkiä vaikka että tässä on nyt kouluttamaton villihevonen myös.
Saako se lapsi itse yhtään päättää, miten hän tykkää leikkiä? Saako olla tarkka, kuten aikuiset on usein? Ei tietenkään, aikuinen ohjaa ylhäältä myös kotona vapaa-ajalla, miten leikitään ja miten maitopurkin voi ottaa mukaan talliksi ja isän sukan loimeksi.
Lapsia ohjataan yllättävän paljon päiväkodeissa ja kouluissa tällaiseen. Antakaa lasten kotona tykätä siitä leikistä mistä tykkää, kaikkeen ei ole pakko ottaa mitään opetusta mukaan.
Jostain syystä kukaan ei muuten varmaan sanoisi pojan dinosaurus-leikkiin, että ota tämä siskon zu zu pets mikä lie siihen veloci raptoriksi. Että mielikuvistusta vaan kehiin! Ehei, dinosaurus on dinosaurus.
Harmi, että lapsilla ei ole enää mielikuvitusta, jos kaikki lahjat eivät oli ihan justiinsa.
Mutta miksi täytyy tahallaan tehdä tuollaista? Näpäytys? Miksei voi vaan ostaa sitä mitä pyydetään ja lapsi saa käyttää mielikuvitustaan niiden parissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä esikoinen on poika, ja sitten on kaksi tyttöä kahden vuoden ikäerolla. Muutama vuosi sitten vanhempi tyttö innostui Schleich-hevosista.
Schleichit on kalliita, mutta sitten myös nättejä, yksityiskohtaisia ja ihan laadukkaita. Meille niitä on kulkeutunut sekä lahjoina, että kirpparilta tai torista, tai joskus harvemmin muuten vaan kauppareissun yhteydessä.
Miehen äiti on nähnyt tyttöjen innostuksen, ja siellä lastenhuoneissa istunut lattialla mukana leikkimässä. Mikä on mahtavaa, enkä sitä moiti mitenkään. Ainoa, mikä ihmetyttää on lahjat. Mummo kysyy, mitä tytöt toivoo ja vastaus on ilmeinen. Minulle anoppi sanoo että niitä on teillä jo aika paljon ja ne on tosi kalliita, ja joulahjaksi hän antoi tytöille yhteiseksi puisen, pienen hevostallin ja eri valmistajan muovihevosia.
Niille hepoille ei menneet mitkään varusteet eikä Schleich-ratsastajat sopineet selkään. Talli jäi pölyyntymään hyllyyn, enkä yhtään syytä siitä lapsia. Annoin heidän myydä tallin pois pihakirppiksellä viime kesänä ja pitää rahat.
Anopin lahjassa ei ollut järkeä. Halvemmalla olisi saanut vaikka yksittäisen pupun ja varustepaketin missä on loimi ja suitset. Se olisi ollut paljon tykätympi.
Miehen perheessä on myös kulttuurina, että mistään ei puhuta. Tyhmiin letkautuksiin ja huomautuksiin ei puututa, koska siitähän voisi tulla riita vaikka. Kaikki pidetään sisällä, eikä tätä joka vuotista ohi toiveiden osteluakaan voi ottaa nätisti puheeksi. Ollaan vaan hys, hys.
Ihanko oikeasti kuvittelet kaikkien tietävän jostakin Schleich-hevosista?
Jos lapsi on kiinnostunut Schleich-hevosista, niin lapsettomana 35v kuvittelisin tykkäävän hevosista, eikä suinkaan merkistä, merkki luulisi olevan toisarvoinen.
Ei ihme jos mummot eivät osaa ostaa lahjoja, kun niitä ei osaa ostaa nuoremmatkaan, kun vanhemmat palvovat vain merkkiä.
Luulisi Schleich-hevosien sekaan mahtuvan muitakin hevosia ja tarvikkeita, joka innostaa lasta luovuuteen ja mielikuvitukseen, joka on leikin tarkoitus.No siis se ongelman ydin taisi nyt kadota. Ne muun merkkiset hevoset ja tarvikkeet eivät ole yhteensopivia. Satula ei sovi jne. Ymmärrän kyllä, jos se euron poni jää leikeistä pois.
Ja kaikille on pakko olla ne tarvikkeet? Lapsi ei voi leikkiä vaikka että tässä on nyt kouluttamaton villihevonen myös.
Saako se lapsi itse yhtään päättää, miten hän tykkää leikkiä? Saako olla tarkka, kuten aikuiset on usein? Ei tietenkään, aikuinen ohjaa ylhäältä myös kotona vapaa-ajalla, miten leikitään ja miten maitopurkin voi ottaa mukaan talliksi ja isän sukan loimeksi.
Lapsia ohjataan yllättävän paljon päiväkodeissa ja kouluissa tällaiseen. Antakaa lasten kotona tykätä siitä leikistä mistä tykkää, kaikkeen ei ole pakko ottaa mitään opetusta mukaan.
Jostain syystä kukaan ei muuten varmaan sanoisi pojan dinosaurus-leikkiin, että ota tämä siskon zu zu pets mikä lie siihen veloci raptoriksi. Että mielikuvistusta vaan kehiin! Ehei, dinosaurus on dinosaurus.
Harmi, että lapsilla ei ole enää mielikuvitusta, jos kaikki lahjat eivät oli ihan justiinsa.
Mutta miksi täytyy tahallaan tehdä tuollaista? Näpäytys? Miksei voi vaan ostaa sitä mitä pyydetään ja lapsi saa käyttää mielikuvitustaan niiden parissa?
No se on vaan mummon ajattelemattomuutta. Vanhuus tulee. Ostakaa itse ne mieluisat lahjat ja sillä sipuli. Aivan kuin koko elämä kaatuu johonkin lahjaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te lapselliset saitte just tuplalapsilisät joten ostakaa itse lahjat ja jättäkää isovanhemmat rauhaan.
Miten joku jaksaa olla näin naurettava?
Tässä ketjussa puhutaan siitä, että ei oteta lasten toiveita tai mieltymyksiä huomioon, eli pohjimmiltaan ei kunnioiteta lasta ajattelevana ja tuntevana ihmisenä.
Ja puhutaan myös siitä, kuinka toiset kysyy toivelahjoja ja sitten kuitenkaan ei toteuta toiveita.
Yleensä vanhemmat ostaa ne toivelahjat ihan itse, pyytämättä, edes ajattelematta että joku voisi lahjatoiveissa auttaa. Moni myös toivoo, että kotiin ei kertyisi lasten myötä leluja, joilla ei leikitä tai isoa määrää väärän kokoisia vaatteita.
Minusta on kohtuutonta ajatella, että olisi jokin oikeus viedä lapsiperheen kenties pieneenkin kotiin ihan mitä sattuu sillä ajatuksella, että lahjanantajalle pitää olla kiitollinen ihan mistä vain. Se on henkistä vallankäyttöä ja inhottavaa, eikä se mitenkään edistä diplomatiaa sukupolvien välillä, jos ei yhtään suostu kuuntelemaan/lukemaan sitä perhettä ja sen omia tapoja.
Miten se että ei osta juuri sitä merkkiä kuin lapsi (eli vanhemmat) haluavat, on muka merkki siitä ettei lasta kunnioita? Jos lasta ei kunnioita, ei osta mitään eikä ole lainkaan kiinnostunut hänestä.
Kun ostat jotain mitä lapsi toivoo, kunnioitat lasta. Suhtaudut lapseen terveesti, tajuat lapsen rajat, kuuntelet vanhempia ja haluat aidosti ilahduttaa.
Jos ostat jotain sinnepäin, et kunnioita, vaan pädet. Sinä olet päätähti.
Jos lähdet siitä että lapsella ei edes voi olla toiveita, vaan sinua vain hyväksikäytetään ,olet rajaton narsisti , joka ei pysty edes kirpparilta ostamaan parilla eurolla toivelahjaa, vaan jonka on pakko olla päätähti aina. Aina.
Hölöhölö. Kun ostat lapselle lahjan, kunnioitat häntä. Merkillä tai sillä onko se just se mitä halusit, ei ole mitään väliä muille kuin itsekkäille ja narsistisille ihmisille. Lahja annetaan antamisen halusta, ei huomionhalusta. Ehkä opit vielä joskus.
Et osaa lukea.
Tuossa lukee, että se lapsen kuunteleminen on kunnioittamista. Ei se että räiskit lahjoja joita ei haluta.
Lahjan idea on ilahduttaa. Aidosti. Ei kyykyttää, päteä, tuottaa turhaa työtä, kävellä yli.
t. mummo
Mutta millaisia aikuisia näistä lapsista ollaan kasvattamassa, jos lahjat pitää olla mieluisia ja sen on täytettävä kaikki toiveet, mitä nyt lahjansaaja nyt keksikään?
Mitä jos se poika/tyttöystävä ei osaakaan ostaan sen prinssin/prinsessan toiveen mukaista lahjaa, laitetaanko suhde poikki.
Tai kun siirrytään työelämään, eikä siellä kuunnella toiveita ja vaatimuksia, vaan annetaan lahja, mitä yritysjohto päättää, osaako lahjansaaja olla kiitollinen, vaikka lahja olisi epämieluinen, vai haukutaanko lahjanantaja.
Sama asiakaslahjoissa. Jos kansainvälisissä työtehtävissä, lahja voi olla mitä tahansa.
En yhtäån ihmettele, miksi yhä usemmat laittavat joululahjarahat hyväntekeväisyyteen, sillä isovanhempien, kummien ja muun lähipiirin lahjojen antamisen vanhemmat ovat tehneet mahdottomaksi ja niiden hankkimisen. Kenellä työssäkäyvällä on aikaa metsästää näitä Schleich-hevosista ja sinistä pujamaa jouluruuhkassa, joka vain kelpaa lasten vanhemmille.
Itse olen lopettanut joululahjojen antamisen perheen ulkopuolelle, en edes kummilapsille osta, vaan lähetän joulukortin, sillä vanhemmat ovat tehneet vaatimuksillaan lahjojen antamisen mahdottomaksi ja kalliiksi. Mikään ei kelpaa ja haukut saa kiitokseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka niitä kiittämättömiä lurjuksia kasvattaa? Ai niin ap
Voin sieluni silmin kuvitella, miten av-mammat istuvat jyhkeänä sohvalla vahtimassa, kun lapsensa avaavat lahjapakettejaan. Tuliko nyt se mikä mummolta tilattiin, onko anoppi osannut ostaa oikean merkkisen lelun, onko pyjama oikean värinen jne. 😀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää. Esim. meillä lapsi rakastaa sylvanian family juttuja, mutta ehei kukaan ei koskaan vahingossakaan osta niitä "kun sulla on jo niitä". Eli sen sijaan että kerättäisiin tytölle mieluista sarjaa, ostetaan mitä sattuu juttuja. Milloinkohan ihmiset herää tähän, että maailma hukkuu jaskaan ja jos esim. lapsi saisi pelkästään lahjaksi sellaista mitä hän itse pitää niin eikö se olisi kaikille valtavan hieno juttu?
Samaa paskaa se on vaikka siinä lukisi Sylvian family. Lapsesi on aikakin oppia muilta että tavara ei ole tärkeintä, kun sä et sitä hänelle opeta. Toivottavasti hän saa sukat tänä jouluna mummoltaan.
Mitä lapsi siinä oppii, että hänen huoneessa on leluja, jotka eivät innosta leikkimään? Keräävät pölyä pari kuukautta tai pari vuotta, minkä jälkeen ne lähtevät kirpparille tai roskiin.
Lelut on eri asia kuin vaikka ei niin mieluisat sukat tai tylsempi kirja. Sukkia voi käyttää ainakin muutaman kerran ja kirjan lukea, mutta jos lelu ei ole mieleinen, sillä ei tee yhtään mitään.
Ei-toivotulla kirjalahjallakaan ei tee mitään kun niitä saa saman monelta. Me yritettiin vuosia kysellä mitä on tulossa ja kertoa mitä on jo, mutta sekin on kuulemma tilaamista.
Sitten on niitä tatupatuja, elloja jne jopa viisi samaa.
Harmi. Kirjat kuitenkin maksavat jonkin verran. Oletan, että kukaan ei pannut kuittia lapsen kirjapaketin mukaan. Silloin sen olisi voinut vaihtaa toiseen. Erehdyin kerran lähettämään iäkkäälle sukulaiselle kirjan, joka ei kiinnostanut häntä. Aiheen piti olla häntä kiinnostava, mutta jokin meni pieleen. He saivat sen vaihdetuksi isossa kirjakaupassa, vaikka täti asui eri kaupungissa kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on jollain tapaa suuruudenhullu. Hänestä on nokkelaa ja hauskaa antaa lahjaksi viisi kiloa suklaata. Siis ihan mitä tahansa halpissuklaata viisi kiloa. Sen sijaan sitä lapselle mieleistä toivesuklaata ei voi antaa pientä levyä, kun se on niin kallista.
Tuollaiset pihit ihmiset on aika yksinkertaisia. En ole ikinä ymmärtänyt tuota ajatusmaailmaa etenkään missään karkeissa. Rahaa kuitenkin menee enemmän siihen 5 kg suklaamäärään kuin 200 g levyyn, mutta kun halvalla saa enemmän...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te lapselliset saitte just tuplalapsilisät joten ostakaa itse lahjat ja jättäkää isovanhemmat rauhaan.
Miten joku jaksaa olla näin naurettava?
Tässä ketjussa puhutaan siitä, että ei oteta lasten toiveita tai mieltymyksiä huomioon, eli pohjimmiltaan ei kunnioiteta lasta ajattelevana ja tuntevana ihmisenä.
Ja puhutaan myös siitä, kuinka toiset kysyy toivelahjoja ja sitten kuitenkaan ei toteuta toiveita.
Yleensä vanhemmat ostaa ne toivelahjat ihan itse, pyytämättä, edes ajattelematta että joku voisi lahjatoiveissa auttaa. Moni myös toivoo, että kotiin ei kertyisi lasten myötä leluja, joilla ei leikitä tai isoa määrää väärän kokoisia vaatteita.
Minusta on kohtuutonta ajatella, että olisi jokin oikeus viedä lapsiperheen kenties pieneenkin kotiin ihan mitä sattuu sillä ajatuksella, että lahjanantajalle pitää olla kiitollinen ihan mistä vain. Se on henkistä vallankäyttöä ja inhottavaa, eikä se mitenkään edistä diplomatiaa sukupolvien välillä, jos ei yhtään suostu kuuntelemaan/lukemaan sitä perhettä ja sen omia tapoja.
Miten se että ei osta juuri sitä merkkiä kuin lapsi (eli vanhemmat) haluavat, on muka merkki siitä ettei lasta kunnioita? Jos lasta ei kunnioita, ei osta mitään eikä ole lainkaan kiinnostunut hänestä.
Kun ostat jotain mitä lapsi toivoo, kunnioitat lasta. Suhtaudut lapseen terveesti, tajuat lapsen rajat, kuuntelet vanhempia ja haluat aidosti ilahduttaa.
Jos ostat jotain sinnepäin, et kunnioita, vaan pädet. Sinä olet päätähti.
Jos lähdet siitä että lapsella ei edes voi olla toiveita, vaan sinua vain hyväksikäytetään ,olet rajaton narsisti , joka ei pysty edes kirpparilta ostamaan parilla eurolla toivelahjaa, vaan jonka on pakko olla päätähti aina. Aina.
Hölöhölö. Kun ostat lapselle lahjan, kunnioitat häntä. Merkillä tai sillä onko se just se mitä halusit, ei ole mitään väliä muille kuin itsekkäille ja narsistisille ihmisille. Lahja annetaan antamisen halusta, ei huomionhalusta. Ehkä opit vielä joskus.
Et osaa lukea.
Tuossa lukee, että se lapsen kuunteleminen on kunnioittamista. Ei se että räiskit lahjoja joita ei haluta.
Lahjan idea on ilahduttaa. Aidosti. Ei kyykyttää, päteä, tuottaa turhaa työtä, kävellä yli.
t. mummo
Mutta millaisia aikuisia näistä lapsista ollaan kasvattamassa, jos lahjat pitää olla mieluisia ja sen on täytettävä kaikki toiveet, mitä nyt lahjansaaja nyt keksikään?
Mitä jos se poika/tyttöystävä ei osaakaan ostaan sen prinssin/prinsessan toiveen mukaista lahjaa, laitetaanko suhde poikki.
Tai kun siirrytään työelämään, eikä siellä kuunnella toiveita ja vaatimuksia, vaan annetaan lahja, mitä yritysjohto päättää, osaako lahjansaaja olla kiitollinen, vaikka lahja olisi epämieluinen, vai haukutaanko lahjanantaja.
Sama asiakaslahjoissa. Jos kansainvälisissä työtehtävissä, lahja voi olla mitä tahansa.En yhtäån ihmettele, miksi yhä usemmat laittavat joululahjarahat hyväntekeväisyyteen, sillä isovanhempien, kummien ja muun lähipiirin lahjojen antamisen vanhemmat ovat tehneet mahdottomaksi ja niiden hankkimisen. Kenellä työssäkäyvällä on aikaa metsästää näitä Schleich-hevosista ja sinistä pujamaa jouluruuhkassa, joka vain kelpaa lasten vanhemmille.
Itse olen lopettanut joululahjojen antamisen perheen ulkopuolelle, en edes kummilapsille osta, vaan lähetän joulukortin, sillä vanhemmat ovat tehneet vaatimuksillaan lahjojen antamisen mahdottomaksi ja kalliiksi. Mikään ei kelpaa ja haukut saa kiitokseksi.
Minä siirrän kummilapsille vaan rahaa tilille. Kaikki tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Hitto mitä lellipentuja lapsista kasvatetaan. Ei kelpaa kuin just tietyn merkkiset lahjat, pitää olla kallista ja muodikasta. Lahjoja tulee ovista ja ikkunoista, mistään ei ole puutetta. Silti ollaan tyytymättömiä (ja vanhempansa myös).
Sehän se on nykypäivän ongelma että tavaraa on jo ihan liikaa. Ei kyse ole lellipentuudesta vaan siitä että aika vaan on erilainen: tavaralla ei ole samalla tavoin arvoa kuin joskus, koska tarjontaa on niin paljon. Lisäksi nykyään on tarjolla järkyttävän huonolaatuista tavaraa joka hajoaa hetkessä ja päätyy kaatopaikalle kasvattamaan entisestään järkyttävää jätevuorta. Huonolaatuisen, tarpeettoman tavaran arvo on siis saajalle nykyään lähinnä miinusmerkkinen. Ymmärrän, että tätä voi olla vaikea käsittää niitten, joilla on lapsuudessaan ollut pulaa tavarasta, mutta niin se vaan menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos saisin lahjaksi väärät konserttiliput, myisin ne eteenpäin ilman mitään tunnontuskia. Enkä olisi kiitollinen. En todellakaan lähtisi edes kuuntelemaan Raskasta Joulua - konserttia, mutta Rajattoman konserttiin menisin riemusta kiljuen.
Jos saan minun mielestäni pahaa kahvia, en juo sitä väkisin vaan annan eteenpäin. En ole kiitollinen vaan ärsyyntynyt, jos lahjan antaja on sellainen joka on tuntenut minut vuosia. Randomit kahvilahjat vaikka asiakkailta ei liity tähän.
Kun oma poikani oli pieni, Cars-autot oli tosi suosittuja. Meille tuli ovista ja ikkunoista Cars-kamaa. Lakanat, matto, lelut, juomapullot, reppu. Tykkäsikö poika Cars-elokuvasta? Ei tykännyt. Katsottiinko se yhdessä? Kyllä, puoleen väliin.
Sen sijaan poika tykkäsi Star Warsista. Ja sitten kuvioihin on sen lisäksi tullut Star Trek, Nasa ja Space X. Huomioiko isovanhemmat tätä avaruustemaa lahjoissa? Eivät millään tavalla, enkä ymmärrä että miksi ei.
Poika on jo 14-vuotias, Niken ja Nort the Facen ja ganstarapin ja Call of Dutyn lisäksi fanittaa edelleen avaruusjuttuja. Me sitten isänsä kanssa tuetaan tätä. Sukulaiset on jopa naureskelleet Space X-vaatteille yms. Aika inhottavaa minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te lapselliset saitte just tuplalapsilisät joten ostakaa itse lahjat ja jättäkää isovanhemmat rauhaan.
Miten joku jaksaa olla näin naurettava?
Tässä ketjussa puhutaan siitä, että ei oteta lasten toiveita tai mieltymyksiä huomioon, eli pohjimmiltaan ei kunnioiteta lasta ajattelevana ja tuntevana ihmisenä.
Ja puhutaan myös siitä, kuinka toiset kysyy toivelahjoja ja sitten kuitenkaan ei toteuta toiveita.
Yleensä vanhemmat ostaa ne toivelahjat ihan itse, pyytämättä, edes ajattelematta että joku voisi lahjatoiveissa auttaa. Moni myös toivoo, että kotiin ei kertyisi lasten myötä leluja, joilla ei leikitä tai isoa määrää väärän kokoisia vaatteita.
Minusta on kohtuutonta ajatella, että olisi jokin oikeus viedä lapsiperheen kenties pieneenkin kotiin ihan mitä sattuu sillä ajatuksella, että lahjanantajalle pitää olla kiitollinen ihan mistä vain. Se on henkistä vallankäyttöä ja inhottavaa, eikä se mitenkään edistä diplomatiaa sukupolvien välillä, jos ei yhtään suostu kuuntelemaan/lukemaan sitä perhettä ja sen omia tapoja.
Miten se että ei osta juuri sitä merkkiä kuin lapsi (eli vanhemmat) haluavat, on muka merkki siitä ettei lasta kunnioita? Jos lasta ei kunnioita, ei osta mitään eikä ole lainkaan kiinnostunut hänestä.
Kun ostat jotain mitä lapsi toivoo, kunnioitat lasta. Suhtaudut lapseen terveesti, tajuat lapsen rajat, kuuntelet vanhempia ja haluat aidosti ilahduttaa.
Jos ostat jotain sinnepäin, et kunnioita, vaan pädet. Sinä olet päätähti.
Jos lähdet siitä että lapsella ei edes voi olla toiveita, vaan sinua vain hyväksikäytetään ,olet rajaton narsisti , joka ei pysty edes kirpparilta ostamaan parilla eurolla toivelahjaa, vaan jonka on pakko olla päätähti aina. Aina.
Hölöhölö. Kun ostat lapselle lahjan, kunnioitat häntä. Merkillä tai sillä onko se just se mitä halusit, ei ole mitään väliä muille kuin itsekkäille ja narsistisille ihmisille. Lahja annetaan antamisen halusta, ei huomionhalusta. Ehkä opit vielä joskus.
Et osaa lukea.
Tuossa lukee, että se lapsen kuunteleminen on kunnioittamista. Ei se että räiskit lahjoja joita ei haluta.
Lahjan idea on ilahduttaa. Aidosti. Ei kyykyttää, päteä, tuottaa turhaa työtä, kävellä yli.
t. mummo
Mutta millaisia aikuisia näistä lapsista ollaan kasvattamassa, jos lahjat pitää olla mieluisia ja sen on täytettävä kaikki toiveet, mitä nyt lahjansaaja nyt keksikään?
Mitä jos se poika/tyttöystävä ei osaakaan ostaan sen prinssin/prinsessan toiveen mukaista lahjaa, laitetaanko suhde poikki.
Tai kun siirrytään työelämään, eikä siellä kuunnella toiveita ja vaatimuksia, vaan annetaan lahja, mitä yritysjohto päättää, osaako lahjansaaja olla kiitollinen, vaikka lahja olisi epämieluinen, vai haukutaanko lahjanantaja.
Sama asiakaslahjoissa. Jos kansainvälisissä työtehtävissä, lahja voi olla mitä tahansa.En yhtäån ihmettele, miksi yhä usemmat laittavat joululahjarahat hyväntekeväisyyteen, sillä isovanhempien, kummien ja muun lähipiirin lahjojen antamisen vanhemmat ovat tehneet mahdottomaksi ja niiden hankkimisen. Kenellä työssäkäyvällä on aikaa metsästää näitä Schleich-hevosista ja sinistä pujamaa jouluruuhkassa, joka vain kelpaa lasten vanhemmille.
Itse olen lopettanut joululahjojen antamisen perheen ulkopuolelle, en edes kummilapsille osta, vaan lähetän joulukortin, sillä vanhemmat ovat tehneet vaatimuksillaan lahjojen antamisen mahdottomaksi ja kalliiksi. Mikään ei kelpaa ja haukut saa kiitokseksi.
Perheen ulkopuolisen ihmisen ei ole tarkoitus kasvattaa lasta sietämään pettymyksiä juuri jouluna.
Kyllä ne lapset joutuu niitä pettymyksiä sietämään muutenkin ja kadvatustyökin kuuluu ihan muille kuin sukulaisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä esikoinen on poika, ja sitten on kaksi tyttöä kahden vuoden ikäerolla. Muutama vuosi sitten vanhempi tyttö innostui Schleich-hevosista.
Schleichit on kalliita, mutta sitten myös nättejä, yksityiskohtaisia ja ihan laadukkaita. Meille niitä on kulkeutunut sekä lahjoina, että kirpparilta tai torista, tai joskus harvemmin muuten vaan kauppareissun yhteydessä.
Miehen äiti on nähnyt tyttöjen innostuksen, ja siellä lastenhuoneissa istunut lattialla mukana leikkimässä. Mikä on mahtavaa, enkä sitä moiti mitenkään. Ainoa, mikä ihmetyttää on lahjat. Mummo kysyy, mitä tytöt toivoo ja vastaus on ilmeinen. Minulle anoppi sanoo että niitä on teillä jo aika paljon ja ne on tosi kalliita, ja joulahjaksi hän antoi tytöille yhteiseksi puisen, pienen hevostallin ja eri valmistajan muovihevosia.
Niille hepoille ei menneet mitkään varusteet eikä Schleich-ratsastajat sopineet selkään. Talli jäi pölyyntymään hyllyyn, enkä yhtään syytä siitä lapsia. Annoin heidän myydä tallin pois pihakirppiksellä viime kesänä ja pitää rahat.
Anopin lahjassa ei ollut järkeä. Halvemmalla olisi saanut vaikka yksittäisen pupun ja varustepaketin missä on loimi ja suitset. Se olisi ollut paljon tykätympi.
Miehen perheessä on myös kulttuurina, että mistään ei puhuta. Tyhmiin letkautuksiin ja huomautuksiin ei puututa, koska siitähän voisi tulla riita vaikka. Kaikki pidetään sisällä, eikä tätä joka vuotista ohi toiveiden osteluakaan voi ottaa nätisti puheeksi. Ollaan vaan hys, hys.
Ihanko oikeasti kuvittelet kaikkien tietävän jostakin Schleich-hevosista?
Jos lapsi on kiinnostunut Schleich-hevosista, niin lapsettomana 35v kuvittelisin tykkäävän hevosista, eikä suinkaan merkistä, merkki luulisi olevan toisarvoinen.
Ei ihme jos mummot eivät osaa ostaa lahjoja, kun niitä ei osaa ostaa nuoremmatkaan, kun vanhemmat palvovat vain merkkiä.
Luulisi Schleich-hevosien sekaan mahtuvan muitakin hevosia ja tarvikkeita, joka innostaa lasta luovuuteen ja mielikuvitukseen, joka on leikin tarkoitus.No siis se ongelman ydin taisi nyt kadota. Ne muun merkkiset hevoset ja tarvikkeet eivät ole yhteensopivia. Satula ei sovi jne. Ymmärrän kyllä, jos se euron poni jää leikeistä pois.
Ja kaikille on pakko olla ne tarvikkeet? Lapsi ei voi leikkiä vaikka että tässä on nyt kouluttamaton villihevonen myös.
Saako se lapsi itse yhtään päättää, miten hän tykkää leikkiä? Saako olla tarkka, kuten aikuiset on usein? Ei tietenkään, aikuinen ohjaa ylhäältä myös kotona vapaa-ajalla, miten leikitään ja miten maitopurkin voi ottaa mukaan talliksi ja isän sukan loimeksi.
Lapsia ohjataan yllättävän paljon päiväkodeissa ja kouluissa tällaiseen. Antakaa lasten kotona tykätä siitä leikistä mistä tykkää, kaikkeen ei ole pakko ottaa mitään opetusta mukaan.
Jostain syystä kukaan ei muuten varmaan sanoisi pojan dinosaurus-leikkiin, että ota tämä siskon zu zu pets mikä lie siihen veloci raptoriksi. Että mielikuvistusta vaan kehiin! Ehei, dinosaurus on dinosaurus.
Harmi, että lapsilla ei ole enää mielikuvitusta, jos kaikki lahjat eivät oli ihan justiinsa.
Mutta miksi täytyy tahallaan tehdä tuollaista? Näpäytys? Miksei voi vaan ostaa sitä mitä pyydetään ja lapsi saa käyttää mielikuvitustaan niiden parissa?
No se on vaan mummon ajattelemattomuutta. Vanhuus tulee. Ostakaa itse ne mieluisat lahjat ja sillä sipuli. Aivan kuin koko elämä kaatuu johonkin lahjaan.
Ei ole mitään ajattelemattomuutta tai vanhuutta.
Osta itse ne toivelahjat jos mummo kerran ei halua niitä ostaa. Ihan kehittäväähän se kirjallisuuskin on ja pyjamaa myös tarvitaan. Miksi tehdä olematonta ongelmaa, olisit kiitollinen, ettei ihan rojua lahjaksi anna.
Ei kannata puhua mitään toiveista vaan sanoo, että osta vaan mitä mieleen juolahtaa ja itse ostaa ne tärkeimmät lahjat sitten.
Mun mielestä on nimenomaan hieno juttu, että tulee myös lahjoja, jotka eivät ole juuri niitä ykkösmielenkiinnon kohteita. Siinä oppii asioita vähän laveammin ja voi löytää uusia mielenkiinnon kohteita. Lapsille olen sanonut, että osa lahjoista tulee läheisiltä ja, jos jostain ei pidä tai se ei ole sitä mitä toivoi, sanotaan se vasta kotona.
Vierailija kirjoitti:
Kenellä työssäkäyvällä on aikaa metsästää näitä Schleich-hevosista ja sinistä pujamaa jouluruuhkassa, joka vain kelpaa lasten vanhemmille.
Miksi sinne ruuhkaan pitää lähteä? Tilasin parista nettikaupasta lahjat, myös ne Schleich-hahmot. Olipa rankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras lahja lapsellesi on oppia myös sietämään pettymyksiä. Ei hän arvosta sitä nyt, mutta myöhemmin elämässä se taito kantaa.
Minä en lapsena koskaan saanut lahjaksi mitään mitä olin toivonut. En koskaan. Mulle jäi ainakin hirveät traumat asiasta, joulut ja synttärit oli aina niin valtaisa pettymys, että aikuisiällä en ole juhlinut niitä ollenkaan.
T:n45v
Olivatko vanhempasi vähävaraisia tai liian ankaria? Oma äitini kysyi minulta joskus pidänkö jostakin pikku esineestä. Jos vastasin myöntävästi, hän osti sen sen jonkun tuttavan lapselle. Muistan erityisesti vihon, jossa oli kaunis kiiltävä punainen kansi, jonka kanssa kävi niin.
Minulla oli n. 10 vuotiaana hienot meripihkahelmet, jotka olin saanut sukulaisilta. Tuli eräs toinen (isoäidin sukulaisperhe) kylään, ja toi minulle isot, värikkäät, mauttomat lasihelmet. Mitä teki isoäiti, antoi perheen 5 vuotiaalle ne minun meripihkahelmet. Ei kuulema iso tyttö niillä mitään tee.
Vanhempien vika, jos antavat varastaa lapselta.
Ehkä he eivät olleet paikalla silloin? Tai eivät uskaltaneet vastustaa vanhempaa ihmistä.
Ja miten sinun vanhemmat antoivat hänen tehdä noin?