Kuinka monessa paikassa käytte jouluna kylässä? Meillä 7 kyläpaikkaa
Aattona nopea pyrähdys miehen vanhempien luona ja sitten minun vanhempien luokse joulunviettoon.
Joulupäivänä miehen isovanhemmat (jos ehditään) ja sitten minun isovanhemmille. Ilta menee siskoni ja hänen perheen luona.
Tapaninpäivänä vielä miehen sisko ja sitten minun vanhemmille toisen kerran syömään.
Kommentit (40)
Mikäs siinä jos tykkää, tai on edes vapaaehtoista.
Me ei käydä missään koska ei huvita.
En suostu lähtemään jouluna mihinkään. Tapaninpäivänä mennään serkun perheen luokse iltapäiväkaffeelle.
Aatoksi mennään mun vanhemmille ja joulupäivänä käydään anopin luona, jonne tulee myös miehen sisko lapsensa kanssa. Minnekään muualle ei olla menossa.
Ei kyläillä vaan ollaan kotona, meille saa tulla kylään kuka tahtoo. Ollaan lapseton pariskunta ja meidän aina odotettiin olevan ne jotka ajaa muiden luokse jouluna, joten päätettiin jo vuosia sitten tehdä stoppi. Voidaan käydä ennen joulua viemässä kukkia vanhoille sukulaisille jos siltä tuntuu, mutta siitäkään ei olla tarkoituksella tehty mitään perinnettä.
Eli lokitatte koko joulun muiden nurkissa ja menette valmiista pöydästä toiseen, ettekä itse järjestä mitään?
Mennään mökille. En tiedä onko mies kertonut sisaruksilleen että ollaan siellä, samalla paikkakunnalla siis kuin hekin. Sovittuja vierailuita ei ainakaan vielä ole.
Aivan kamala joulu tuommoinen ravaaminen paikasta toiseen.
Joulun jälkeen sitten flunssassa.
"Miehen isovanhempien luo (jos ehditään)". Ap taas näitä "kun minä päätän"-ihmisiä. Mut joo, 1 kyläpaikka pikaisesti mutta muuten kotona.
En yhdessäkään.