Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

JOULUKUUSEN HÄMMÄSTYTTÄVÄ PERINNE

Vierailija
12.11.2006 |

Jo ammoisista ajoista lähtien ihmiset ovat somistaneet vuoden pimeimmän ajan juhlia vihreillä havuilla ja oksilla. He ovat siten halunneet korostaa uskoaan siihen, että vanhan vuoden kuoleman jälkeen syntyy uusi vuosi ja uusi elämä. Näin on tehty Egyptissä, muinaisessa Kreikassa ja Roomassa kuten muuallakin. Kaikkialla on myös uskottu myyttiseen elämänpuuhun,myös kristinusko on ottanut kuusen omakseen,kirkkojen koristelu joulukuusin 1800-luvulta lähtien on t e h n y t kuusesta kristillisen symbolin.



Joulukuusi " syntyi" 1500-luvun protestanttisessa Saksassa, nykyisin Ranskaan kuuluvassa Strasbourgissa, jossa se pappien vastustuksesta huolimatta yleistyi niin, että jo vuonna 1531 torilla myytiin kuusia ja vuonna 1539 leprasairaalakin oli kuusin koristeltu.

Aluksi kuuset olivat pieniä ja ne ripustettiin kattoon tai pantiin pöydälle. Kuusten koristelu värillisin paperein ja makeisin alkoi 1600-luvun alussa. Kynttilät otettiin käyttöön 1600-luvun lopulla. Saksan protestanttisiin kirkkoihin kuusi ilmestyi 1840-luvulla.

Tarina Martti Lutherista viettämässä joulua kynttiläkuusen äärellä tuli suosituksi ja levitti tapaa myös kansan keskuuteen. Tosiasiassa Luther ei joulukuusta tuntenut.



Joulukuusi yleistyi kaupunkiporvariston piirissä 1800-luvun lopulla niin nopeasti, että metsien pelättiin häviävän, etenkin kun suuret, lattialla seisovat kuuset alkoivat syrjäyttää pöytäkuusen. Maaseudulla joulukuusi yleistyi vasta 1900-luvulla.



(metla asiakalehti 1997)

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi kolme