Lue keskustelun säännöt.
15- vuotias nukkuu välillä vanhempansa vieressä
13.12.2022 |
Enpä olisi uskonut kirjoittavani tätä viestiä..
Nyt 15-vuotias poikani on ollut todella huono nukkumaan, pienempänä häntä kannettiin omaan sänkyyn nukkumaan, kun hän kömpi vanhempien sänkyyn. Tämä siis joskus taaperona. Välillä nukkui jopa makuuhuoneemme lattialla kun kielsimme, että pitäisi jo nukkua omassa sängyssä.
No, olen eronnut mieheni kanssa noin 5 vuotta sitten, poika on vuoroviikkoisin meillä vanhemmilla.
"Ongelmani" on siis se, että joskus poika kysyy, että voiko tulla minun sänkyyni nukkumaan. Minulla siis parisänky, hänellä omassa huoneessa 120 leveä sänky. Isällään on myös oma huone ja sänky pojalle. Meillä on myös kaksi muuta lasta, eikä uusia puolisoita tai mitään uusperheitä, ei ole koskaan ollutkaan.
Olen sitten sanonut, että sopihan se, hän nukkuu sitten toisella puolella ja minä omalla. Näin kuulemma tekee välillä myös isänsä kanssa.
Miten tästä nyt sitten eteenpäin, sanonko vain suoraan, että tästä lähtien nukkuisi omassa huoneessaan.
Poika on muuten ihan tavallinen, hoitaa koulunsa ja on kavereita. Mutta minua häiritsee tämä nukkumisasia.
Ja korostetaan nyt vielä, että emme todellakaan kyhjötä siinä vierekkäin, vaan kumpikin ottaa oman tilan omalla puolellaan. Joskus kun poika on jäänyt vielä pelaamaan, saatan olla nukkumassa ja aamulla huomaan että hän oli taas tullut viereeni.
Voisiko liittyä tuohon huonoon nukkumiseen vai liittyykö eroon tai johonkin läheisyydenkaipuuseen. Emme tästä koskaan ole kunnolla puhuneet, kun ei tämä minua ole aikaisemmin häirinnyt.
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin pian 14v. poikani nukkuu vieressäni parisängyssä. On nukkunut aina ja olen siis yh siitä lähtien, kun lapsi oli pieni. Oma huone ja sänky lapsella on, muttei ei ole oikein koskaan halunnut nukkua siellä. Tätä yritettiin aikoinaan hyvällä ja pahalla, mitä mielikuvituksellisimmin tempuin ja palkinnoin jne. Mutta joka yö heräili ja kiiruhti kauhuissaan pimeässä viereeni, mikä häiritsi molempien nukkumista.
Lopulta tajusin, että what the heck, miksi ei saisi nukkua vieressä, kun näin sujuu unet parhaiten eikä tässä mitään oikeaa ongelmaa ole, kuin korkeintaan ehkä joidenkin likaiset mielikuvitukset. Joten hyväksyin asian. Ei tuo tuossa loputtomiin nuku kuitenkaan, vaan joku päivä lentää pesästä, joten mitä väliä. Antaa siis olla.
Nukkumaan mennessä yhdessä on myös helpompaa vähän silitellä, kertoilla hauskoja juttuja ja lukea ääneen kirjaa, kun molemmat mahtuvat siihen isoon sänkyyn.
Ihminen on laumaeläin. Moni aikuinekin pelkää nukkua yksin, miksei sitten lapsi.
Onnea tulevasta ongelma-aikuisesta. Tuollainen yksilö ei tule saamaan mitään elämässään aikaiseksi ilman että äiti on perässä suoristamassa mutkia ja taputtelemassa esteitä.
Katkaise se napanuora nyt.
Hahah, 24 alapeukkua. Samaan aikaan Ilta-Sanomissa:
Sanottiinko Ilta-sanomissa, että jos lapsi nukkuu vanhempansa vieressä teini-iässä, hänestä tulee hankala?
No kuule mitäpä luulet mitä tapahtuu, jos äippä ja iskä ei ole leikannut napanuoraa vielä lukioiässä? :D
Haluatko keskustella asiasta vai vain kirjoittaa pilkallisia lauseita, joissa on hymiöitä? Jos haluat keskustella, määrittele ensin, mitä se napanuoran leikkaaminen tarkoittaa. Konkreettisesti se tarkoittaa sitä, mikä tapahtuu synnytyksen yhteydessä. Tätä et nyt varmastikaan neuvo. Mitä siis?
Ootko asperger, kun et ymmärrä vertauskuvia? Napanuoran katkaisu vuosia syntymän jälkeen tarkoittaa jatkuvan huolehtimisen, mutkien oikomisen ja 24/7-hovimestaripalvelun lopettamista.
En oo asperger ja ymmärrän vertauskuvia. Vertauskuvat eivät kuitenkaan oikein toimi, jos yrität antaa ihmisille kasvatusneuvoja.
Aloittajahan puhui siitä, että hänen lapsensa nukkuu joskus hänen vieressään (muutama kommentoijakin on kertonut vastaavasta). Sinä puhut nyt ihan muista asioista, joita mainitsitkin viestissäsi. Nehän eivät nyt mitenkään liittyneet tähän. Mistä keksit ne?
Jokainen tietenkin kasvattaa lapsensa niin kuin haluaa. Mutta ongelmallisia tuollaiset yksilöt ovat aikuisina, kun isi ja äippä on siloitellut kumpareet, tehnyt eväät, voidellut leivät ja siivonneet kaiken, ettei pikku-Matiaksen vaan tarvi itse tehdä mitään. <3 Ja Matiaksen pitää vielä päästä viekkuun nukkumaan. Ai että mä nauran...
Kuulostaa siltä, että olet katkera ja kasvanut lapsuutesi niin, ettet ole saanut tarpeeksi rakkautta ja hellyyttä. Miksi muuten noin pakkomielteisesti vänkäisit ja kiukuttelisit.
Olen saanut rakkautta ja hellyyttä, mutta myös rajoja ja järkeä. Kiitos huolenpitostasi.
Tuollaiset 9-luokalla äipän vieressä nukkuvat tissiposket eivät tule ikinä itsenäisiksi ihmisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä olikin mielenkiintoinen keskustelu. Ensimmäinen ajatukseni oli, että todella epänormaalilta ja huolestuttavalta kuulostaa. Eihän normaali teini-ikäinen voi mitenkään haluta nukkua äidin tai isän vieressä. Suoraan sanoen, ei olisi tullut mieleenkään tuollainen tilanne.
Toisaalta jotenkin tosi virkistävä keskustelunavaus, koska olen itse 9kk vanhan pikkuvauvan (esikoisen) äiti. Tässä on elämäntilanteen myötä tullut ajateltua paljonkin omaa lapsuutta.
Muistan, kun joskus varmaankin 6-8 -vuotiaana joskus halusin nukkua äidin vieressä tai vanhempien sängyssä ja vanhemmat suhtautuivat siihen nihkeästi, kun olin jo iso tyttö. Vanhemmat myös lakkasivat halaamasta, kun oltiin jo niin isoja, ettei syliin otettu eli joskus alle kouluikäisenä. Vanhempani eivät ole koskaan sanoneet rakastavansa minua tai sisaruksiani. Minä en koskaan ole kehdannut kertoa vanhemmilleni mitään henkilökohtaisia asioita, kuten sitä, että koulussa kiusataan tai minulla ei ole ketään kavereita tai kaverin kanssa on ollut riitaa, enkä tiedä miten toimia. Välit vanhempiin ovat siis olleet etäiset jo lapsuudesta asti. Se on vaikuttanut henkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Ehkäpä minun masentuneisuuteni johtuu hellyyden ja hyväksynnän puutteesta.
Olen paljonkin miettinyt tuota, että ihminen tarvitsee tunteen siitä, että joku rakastaa ja hoivaa. Kyllä se vieressä nukkuminen, tietysti sopivalla etäisyydellä, on varmaan jotain läheisyyden hakemista. Se on läheisyyttä ikään sopivalla tavalla.
Olen miettinyt, että itselläni ja monella muulla on lapsuus todella pitkä aika ilman halausta. Ei ihme, että jotkut nuoret joutuvat hyväksikäytetyksi, kun hakevat huomiota, mitä eivät ole vanhemmiltaan saaneet. Se on imartelevaa, kun huomaa, että vihdoin joku on itsestä kiinnostunut. Esimerkiksi minua ei vanhempani tai kukaan muukaan halannut 8-20-vuotiaana juuri ikinä. Eikä kukaan kertonut rakastavansa, eikä loikoiltu sohvalla yhdessä tai juteltu syvällisiä tms. Kaikki läheisyys tuntui tosi vieraalta, mutta yksinäisyys tuntui syvällä.
Pelastukseni oli meidän koira, jota sai silitellä ja halailla. En tiedä olisinko henkisesti ollenkaan terve, jos meillä ei olisi ollut koiraa. Tuntuu epäreilulta, että lapsena ei saanut koskaan hellyyttä, vaikka olisi tarvinnut. Nyt aikuisena saakin ihan päivittäin. En muista myöskään nähneeni, että vanhempani olisivat edes halanneet toisiaan. Korkeintaan rippijuhlissa ja yo-juhlissa on halattu onnitteluksi, mikä oli vaivaannuttavaa ja teennäistä. Mutta ajat muuttuu.
Jos kaikki on nuoren elämässä muuten mallillaan, niin ei kai siinä mitään. Enemmän olisin huolissaan siitä, että teini-ikä alkaa usein ala-asteella jo ja leikkiminen loppuu. Pitää esittää pikkuaikuista ja lapsilla on ulkonäköpaineita.
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä yleistä isi, että lapsille ja nuorille kannattaa opettaa vanhemman vieressä nukkumista vielä siinä iässä, kun parta kasvaa, on siemensyöksyt, kuukautiset ja oman kehon hyväilyt jo alkaneet. Itsenäistymiskehitys on varsin fyysinen ja kokemuksellinen aika. Siinä pitäisi tukea lasta ja nuorta eikä jättää vaan se tekemättä ja odottaa kaiken sujuvan "luonnollisesti oikein".
Maailmassa on kaikenlaisia kieroon kasvaneita hyypiöitä, jotka etsivät näitä hyväksikäytettäviä lapsia ja nuoria omiin tarpeisiinsa. On aina ollut. Nykyään monella varhaisteinillä on käsitys, että kaikki aikuiset ovat tavallaan harmittomia, joten on ok postata alastonkuvia, antaa toisen silitellä, hyväillä ja sepitellä verkkojaan. Moni lapsi ja nuori ei oikeasti ymmärrä, mitä tapahtuu, kun aikuinen käyttää häntä hyväksi. Oma psyykkinen, emotionaalinen ja sosiaalinen (joskus fyysinenkin) kehitys vain alkaa mennä pieleen ja nämä prosessit ovat pitkiä. On valtava määrä nuoria, myöhemmin aikuisia, jotka eivät koskaan kerro hyväksikäytöstä, koska he eivät ole omassa kodissaan turvallisten vanhempien kasvattamisen johdosta oppineet kokemuksena, missä menee raja. Oman kehon koskemattomuuden raja.
Rajaton ja itsenäistymiskehityksen menettänyt nuori kasvaa aikuisuuteen kokemuksella, että aikuisen ja lapsen läheisyys on ok tai tavoiteltavaa. Vaikkei toinen haluaisikaan. (Ap kokee tilanteen häiritseväksi, koska se on häiritsevä. Äidin ja isän tehtävä on itsenäistää kasvava lapsi.) Murrosiässä seksuaalisuuden herääminen kietoutuu emotionaaliseen kehitykseen ja kyllä yli 12-vuotiaan tulisi saada elää tuon vaiheen kasvukivut muualla kuin oman vanhempansa sängyssä.
Hyvä neuvo on lukea jo antiikin ajan myyttejä tuossa iässä. Klassiset myytit kuvaavat kiehtovasti näitä kasvuvaiheita, symbolisella tasolla. Oidipus on hyvä sankaritarina vaikka alkuun. Niitä voi hyvin lukea vaikka yhdessä, mutta vahvin kokemus tulee kun nuori lukee itse omassa huoneessaan. Keskustelkaa aikuiseksi kasvamisesta ja siitä että jokaisella ihmisellä on oman koskemattomuuden alue, joka tässä yhteiskunnassa on aika suuri. Saunominenkin on muuttanut kulttuurista merkitystään.
Erittäin hyvä kommentti!
Että poika siinä äitin vieressä sitten nukkuu siihen saakka kunnes lentää pesästä! Hei haloo, täysi-ikäisenä goljattina? Ei helkkari, on tuo hieman kieroutunutta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä olikin mielenkiintoinen keskustelu. Ensimmäinen ajatukseni oli, että todella epänormaalilta ja huolestuttavalta kuulostaa. Eihän normaali teini-ikäinen voi mitenkään haluta nukkua äidin tai isän vieressä. Suoraan sanoen, ei olisi tullut mieleenkään tuollainen tilanne.
Toisaalta jotenkin tosi virkistävä keskustelunavaus, koska olen itse 9kk vanhan pikkuvauvan (esikoisen) äiti. Tässä on elämäntilanteen myötä tullut ajateltua paljonkin omaa lapsuutta.
Muistan, kun joskus varmaankin 6-8 -vuotiaana joskus halusin nukkua äidin vieressä tai vanhempien sängyssä ja vanhemmat suhtautuivat siihen nihkeästi, kun olin jo iso tyttö. Vanhemmat myös lakkasivat halaamasta, kun oltiin jo niin isoja, ettei syliin otettu eli joskus alle kouluikäisenä. Vanhempani eivät ole koskaan sanoneet rakastavansa minua tai sisaruksiani. Minä en koskaan ole kehdannut kertoa vanhemmilleni mitään henkilökohtaisia asioita, kuten sitä, että koulussa kiusataan tai minulla ei ole ketään kavereita tai kaverin kanssa on ollut riitaa, enkä tiedä miten toimia. Välit vanhempiin ovat siis olleet etäiset jo lapsuudesta asti. Se on vaikuttanut henkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Ehkäpä minun masentuneisuuteni johtuu hellyyden ja hyväksynnän puutteesta.
Olen paljonkin miettinyt tuota, että ihminen tarvitsee tunteen siitä, että joku rakastaa ja hoivaa. Kyllä se vieressä nukkuminen, tietysti sopivalla etäisyydellä, on varmaan jotain läheisyyden hakemista. Se on läheisyyttä ikään sopivalla tavalla.
Olen miettinyt, että itselläni ja monella muulla on lapsuus todella pitkä aika ilman halausta. Ei ihme, että jotkut nuoret joutuvat hyväksikäytetyksi, kun hakevat huomiota, mitä eivät ole vanhemmiltaan saaneet. Se on imartelevaa, kun huomaa, että vihdoin joku on itsestä kiinnostunut. Esimerkiksi minua ei vanhempani tai kukaan muukaan halannut 8-20-vuotiaana juuri ikinä. Eikä kukaan kertonut rakastavansa, eikä loikoiltu sohvalla yhdessä tai juteltu syvällisiä tms. Kaikki läheisyys tuntui tosi vieraalta, mutta yksinäisyys tuntui syvällä.
Pelastukseni oli meidän koira, jota sai silitellä ja halailla. En tiedä olisinko henkisesti ollenkaan terve, jos meillä ei olisi ollut koiraa. Tuntuu epäreilulta, että lapsena ei saanut koskaan hellyyttä, vaikka olisi tarvinnut. Nyt aikuisena saakin ihan päivittäin. En muista myöskään nähneeni, että vanhempani olisivat edes halanneet toisiaan. Korkeintaan rippijuhlissa ja yo-juhlissa on halattu onnitteluksi, mikä oli vaivaannuttavaa ja teennäistä. Mutta ajat muuttuu.
Jos kaikki on nuoren elämässä muuten mallillaan, niin ei kai siinä mitään. Enemmän olisin huolissaan siitä, että teini-ikä alkaa usein ala-asteella jo ja leikkiminen loppuu. Pitää esittää pikkuaikuista ja lapsilla on ulkonäköpaineita.
Halailu on ihan eri asia kuin vieressä nukkuminen. Teini-ikäisen kuuluu jo nukkua yksin. Teiniä ei myöskään enää pidetä sylissä pitkiä aikoja kuten pienempiä lapsia. Sen sijaan teiniä saa ja pitääkin halata.
Moni vanhempi ei nykyään tunnu tajuavan kosketustapojen eroja. Pidän tätä todella omituisena kehityksenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pojalla on jo aamuseisokit ja syöksyt, näkee etoottisia unia, niin on se vähän outoa siinä äitin kylkeä vasten kyhnöttää. Ja kyllä 15-kesäisellä niitä jo normaalisti on.
Vierailija kirjoitti:
Tämä olikin mielenkiintoinen keskustelu. Ensimmäinen ajatukseni oli, että todella epänormaalilta ja huolestuttavalta kuulostaa. Eihän normaali teini-ikäinen voi mitenkään haluta nukkua äidin tai isän vieressä. Suoraan sanoen, ei olisi tullut mieleenkään tuollainen tilanne.
Toisaalta jotenkin tosi virkistävä keskustelunavaus, koska olen itse 9kk vanhan pikkuvauvan (esikoisen) äiti. Tässä on elämäntilanteen myötä tullut ajateltua paljonkin omaa lapsuutta.
Muistan, kun joskus varmaankin 6-8 -vuotiaana joskus halusin nukkua äidin vieressä tai vanhempien sängyssä ja vanhemmat suhtautuivat siihen nihkeästi, kun olin jo iso tyttö. Vanhemmat myös lakkasivat halaamasta, kun oltiin jo niin isoja, ettei syliin otettu eli joskus alle kouluikäisenä. Vanhempani eivät ole koskaan sanoneet rakastavansa minua tai sisaruksiani. Minä en koskaan ole kehdannut kertoa vanhemmilleni mitään henkilökohtaisia asioita, kuten sitä, että koulussa kiusataan tai minulla ei ole ketään kavereita tai kaverin kanssa on ollut riitaa, enkä tiedä miten toimia. Välit vanhempiin ovat siis olleet etäiset jo lapsuudesta asti. Se on vaikuttanut henkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Ehkäpä minun masentuneisuuteni johtuu hellyyden ja hyväksynnän puutteesta.
Olen paljonkin miettinyt tuota, että ihminen tarvitsee tunteen siitä, että joku rakastaa ja hoivaa. Kyllä se vieressä nukkuminen, tietysti sopivalla etäisyydellä, on varmaan jotain läheisyyden hakemista. Se on läheisyyttä ikään sopivalla tavalla.
Olen miettinyt, että itselläni ja monella muulla on lapsuus todella pitkä aika ilman halausta. Ei ihme, että jotkut nuoret joutuvat hyväksikäytetyksi, kun hakevat huomiota, mitä eivät ole vanhemmiltaan saaneet. Se on imartelevaa, kun huomaa, että vihdoin joku on itsestä kiinnostunut. Esimerkiksi minua ei vanhempani tai kukaan muukaan halannut 8-20-vuotiaana juuri ikinä. Eikä kukaan kertonut rakastavansa, eikä loikoiltu sohvalla yhdessä tai juteltu syvällisiä tms. Kaikki läheisyys tuntui tosi vieraalta, mutta yksinäisyys tuntui syvällä.
Pelastukseni oli meidän koira, jota sai silitellä ja halailla. En tiedä olisinko henkisesti ollenkaan terve, jos meillä ei olisi ollut koiraa. Tuntuu epäreilulta, että lapsena ei saanut koskaan hellyyttä, vaikka olisi tarvinnut. Nyt aikuisena saakin ihan päivittäin. En muista myöskään nähneeni, että vanhempani olisivat edes halanneet toisiaan. Korkeintaan rippijuhlissa ja yo-juhlissa on halattu onnitteluksi, mikä oli vaivaannuttavaa ja teennäistä. Mutta ajat muuttuu.
Jos kaikki on nuoren elämässä muuten mallillaan, niin ei kai siinä mitään. Enemmän olisin huolissaan siitä, että teini-ikä alkaa usein ala-asteella jo ja leikkiminen loppuu. Pitää esittää pikkuaikuista ja lapsilla on ulkonäköpaineita.
Loistava kirjoitus! Samoja kokemuksia. Minä uskon myös, että moni hakee sitten muualta, aivan vierailta aikuisilta sitä huomiota, jota ovat jääneet paitsi, ja ne vieraat aikuiset eivät sitten olekaan välttämättä luotettavia, vaan voivat olla ikävä kyllä hyväksikäyttäjiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ei vain saa nukuttua täydessä hiljaisuudessa. Se että joku vain hengittää tai jopa kuorsaa vieressä on meille joillekin rauhoittavaa. Itsellä ei ollut koskaan omaa huonetta ja en ole kotoa muutettuanikaan päässyt nukkumaan montaa yötä yksin niin ymmärrän että hakeutuu mielellään toisen viereen.
Vierailija kirjoitti:
Jos pojalla on jo aamuseisokit ja syöksyt, näkee etoottisia unia, niin on se vähän outoa siinä äitin kylkeä vasten kyhnöttää. Ja kyllä 15-kesäisellä niitä jo normaalisti on.
Aamuseisokit pojilla, (ihan muuten pikkupojillakin), ja kuukautiset tytöillä ovat ihan normaaleja juttuja. Normaali vanhempi ei myöskään kyttäile sinne lapsensa jalkoväliin ja jatkuvasti mieti niitä ruumiintoimintoja, kuten sinä ilmeisesti teet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ei vain saa nukuttua täydessä hiljaisuudessa. Se että joku vain hengittää tai jopa kuorsaa vieressä on meille joillekin rauhoittavaa. Itsellä ei ollut koskaan omaa huonetta ja en ole kotoa muutettuanikaan päässyt nukkumaan montaa yötä yksin niin ymmärrän että hakeutuu mielellään toisen viereen.
Aika hurjaa. Olet siis täydellisen läheisriippuvainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ei vain saa nukuttua täydessä hiljaisuudessa. Se että joku vain hengittää tai jopa kuorsaa vieressä on meille joillekin rauhoittavaa. Itsellä ei ollut koskaan omaa huonetta ja en ole kotoa muutettuanikaan päässyt nukkumaan montaa yötä yksin niin ymmärrän että hakeutuu mielellään toisen viereen.
Aika hurjaa. Olet siis täydellisen läheisriippuvainen.
No en nyt sentään. En kyllä kärsi unettomuudestakaan ja pystyn nukkumaan mainiosti silloinkin kun nuoriso vetää bassot jytkyen pil-lurallia yötä myöden. Täydellinen hiljaisuus on se mikä valvottaa, tv auki ja taju pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pojalla on jo aamuseisokit ja syöksyt, näkee etoottisia unia, niin on se vähän outoa siinä äitin kylkeä vasten kyhnöttää. Ja kyllä 15-kesäisellä niitä jo normaalisti on.
Aamuseisokit pojilla, (ihan muuten pikkupojillakin), ja kuukautiset tytöillä ovat ihan normaaleja juttuja. Normaali vanhempi ei myöskään kyttäile sinne lapsensa jalkoväliin ja jatkuvasti mieti niitä ruumiintoimintoja, kuten sinä ilmeisesti teet.
Kuvittelisin jos olisin poika, että aamuseisokki tai siemensyöksy äidin vieressä olisi aika kiusallista, molemmille. Oli sitten kuinka luonnollinen asia tahansa. Ne ovat kuitenkin aika intiimeitä asioita.
Samoin äidin kuukautiset, jos on runsasta vutoa tai sattuu peitto olemaan pois päältä. Kuuukautiset ovat luonnollinen asia, mutta ei niitä ole tarkoitus jakaa äidin ja pojan kesken. Monesti myös kuukautisten tuoksu on voimakasta.
Unissaan myös saattaa käänhellä ja tulla lähelle toista, vaikka nukkuukin toisella puoliskolla.
Alasti, kuten itse nukun, tai alusvaatteissa se on ihan eri kuin päiväsaikaan joku halaanen tai kainalossa lyhyen aikas oleilu.
Olen käynyt perheneuvojalla hiukan kyseisen adia vuoksi aikoinaan, liittyi uusperheeseen, ja siellä kyllä selkeästi sanottiin, että makuuhuone ja parisänky on aikuisia varten ja tulisi selkeästi, mutta ystävällisesti ohjata teini-ikää lähestyvä lapsi omaan sänkyynsä.
Joku tilapäinen köllöttely tai painajaisen jälkeinen hetki on eri, mutta jatkuvaksi ja tavan mukaiseksi ei aikuisen vieressä nukkumista ei ole tarkoitettu.
Lapsi ei ole tosiaan unilelu eikä eronnut tai puolisoaan kaihtava vanhempi saa käyttää lastaan omiin tarkoituksiinsa kun ei halua nukkua yksin tai haluaa laistaa epämieluista seksiä.
Jos ajattelen itseäni teini-iässä, niin lähes mikään ei olisi ollut vastenmielisempää, kuin nukkua äitini vieressä samassa sängyssä (olen siis mies). Ja mielestäni välimme ovat edelleenkin aivan normaalit, en silti tuomitse jos joku haluaa nukkua vanhempansa vieressä. Toisaalta aloitin seurustelun 15-vuotiaana, ehkä tyttöystäväni olisi ihmetellyt, jos olisin nukkunut äitini kanssa. Aluksi ajattelin, että voi hel-v-tti, tosi pervoa, mutta hetken mutusteltuani asiaa, niin mikäs siinä, jokainen tyylillään. En vain voi välttyä ajatukselta, kokeeko poika itsensä kovin turvattomaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän kuulisi tosi mielellään nuorten junnujen omia mietteitä. Jutteleeko ne siellä snapchatissa, katujengeissä, instoissa ja tiktokeissa millaista kenenkin mutsin kanssa on köllötellä?
Jos 15v kundi on vielä kaikki yöt mutsinsa patjalla siliteltävänä, mitä se kelaa, kun parin vuoden päästä intissä pitäisi olla huudosta parissa minuutissa punkasta ulos ja varusteissa valmiina ampumaan?
Kenen faija makaa sängyssä oman 15v tyttärensä kanssa, vähän silittelee ja halailee, juttelee kivoja, että olis niinku hellyystarpeet täytetty? Joo ei näin.
Tulee sellainen kuva, että tässä ketjussa on jotain omituisia mammoja sukimassa toisiaan ja niitä itse itselleen tiä nuorukaisia. Sellaista tukahduttavaa, rintamaidon lemuista takertumista. Ennen tuollaisia kavereita kutsuttiin mammanpojiksi eikä ne saanut kavereita tai tyttökavereita, ne sai turpaan, kun muut yritti tehdä niistä osan joukkoa. Sitten niiden äidit kävi valittamassa rehtorille, että kiusataan. Ei ne pääse omiensa arvostukseen, jos pitää roikkua äidin helmoissa tai lakanoissa vielä tossa iässä.
Kuulostaa siltä, että olet katkera ja kasvanut lapsuutesi niin, ettet ole saanut tarpeeksi rakkautta ja hellyyttä. Miksi muuten noin pakkomielteisesti vänkäisit ja kiukuttelisit.