IS Kommentti: Viisikon bileistä syntyi jäätävä lasku Marinin lystikäs venkoilu ei naurata
"Rahaministeriö löi viime viikolla pöytään rätingit tulevien vaalikausien julkisen talouden sopeutustarpeesta. Se on yhdeksän miljardia euroa kahdeksan vuoden aikana.
Tämä on lasku pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen valtakaudesta.
Edellinen Juha Sipilän (kesk) hallitus oli juuri saamassa Suomen julkisen talouden tasapainoon neljän miljardin euron säästökuurin jälkeen.
Mutta Antti Rinteen (sd) hallitus pani rahat haisemaan."
Kommentit (71)
No siellä laitettiin rahaa pysyvästi mm. koulutukseen ja tutkimukseen ja kehitykseen rahaa verrattuna Sipilän hallitukseen. Jonkun mielestä nuo on tulevaisuusinvestointeja, jonkun toisen mielestä ei.
Kokoomuksen Orpo on ilmoittanut ettei mielellään leikkaa koulutuksesta.
Persut vaatineet jopa käsittääkseni lisärahoitusta ammatilliseen koulutukseen.
Koronatoimiin meni liki 12 miljardia euroa. Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja varautumiseen käytetään lähes kahdeksan miljardia euroa. Nämä poikkeusmenot ovat väliaikaisia, mutta niiden varjolla muut vuosittaiset pysyvät menot ovat kasvaneet kahteen miljardiin euroon.
Ilmatorjuntajärjestelmiä hankinnassa useasta maasta mm. Ruotsista ja Israelista viimeksi ilmoitetut. Hyvä homma.
Vierailija kirjoitti:
No siellä laitettiin rahaa pysyvästi mm. koulutukseen ja tutkimukseen ja kehitykseen rahaa verrattuna Sipilän hallitukseen. Jonkun mielestä nuo on tulevaisuusinvestointeja, jonkun toisen mielestä ei.
Kokoomuksen Orpo on ilmoittanut ettei mielellään leikkaa koulutuksesta.
Persut vaatineet jopa käsittääkseni lisärahoitusta ammatilliseen koulutukseen.
Hallituksessa ollessan Persut olivat mukana leikkaamassa 800 miljoonaa euroa koulutuksesta!
Aika räikeä ero puheiden ja tekojen välillä.
Halventava ja epäasiallinen otsikko. Ei kylläkään välttämättä kirjoittajan itsensä tekemä otsikko, koska nykyisin monissa lehdissä joku muu tekee nuo "klikkiotsikot" kuin juttujen kirjoittaja. Suomi oli koronan kourissa yli 2 vuotta. Sitten on tullut Ukrainan sota ja energiakriisi. Pakotteiden takia Suomen vienti Venäjälle on romahtanut ja lisäksi matkailu Suomeen on kärsinyt erittäin merkittäviä tappioita myöskin Ukrainan sodan takia.
Ja unohtui vielä monilta kaikkien aikojen suurin asehankinta eli uudet hävittäjät... mutta biletystä sitten vain sekin raha?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siellä laitettiin rahaa pysyvästi mm. koulutukseen ja tutkimukseen ja kehitykseen rahaa verrattuna Sipilän hallitukseen. Jonkun mielestä nuo on tulevaisuusinvestointeja, jonkun toisen mielestä ei.
Kokoomuksen Orpo on ilmoittanut ettei mielellään leikkaa koulutuksesta.
Persut vaatineet jopa käsittääkseni lisärahoitusta ammatilliseen koulutukseen.
Ai ihan pysyvästi laitettiin velkarahaa kaikkeen kivaan. 🤣
Vau mitä talouden hoitoa! Osaa ottaa velkaa ja jakaa sitä.
Kannettu vesi ei kaivossa pysy, mutta joillekin tämä on liian vaikeaa.
Usein sanotaan että "koulutus on investointi omaan tulevaisuuteen".
Vanha sanonta.
Eli jos panostat omaan kouluttautumiseesi, on se investointi myös omaan tulevaisuuteesi.
OECD:n tilastojen mukaan Suomi on jäänyt jälkeen monista verrokkimaistaan koulutustasossa.
Eikö tämä vanha sanonta sitten valtio-tasolla pädekään?
Vierailija kirjoitti:
Ja unohtui vielä monilta kaikkien aikojen suurin asehankinta eli uudet hävittäjät... mutta biletystä sitten vain sekin raha?
Ne hävittäjät on budjetoitu jo aikoja sitten, joten älä sotke niitä tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koronatoimiin meni liki 12 miljardia euroa. Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja varautumiseen käytetään lähes kahdeksan miljardia euroa. Nämä poikkeusmenot ovat väliaikaisia, mutta niiden varjolla muut vuosittaiset pysyvät menot ovat kasvaneet kahteen miljardiin euroon.
12+8 on 20 miljardia, velkaa on otettu 40 miljardia. Mihin se toinen 20 miljardia katosi?
Koronan takia taloutta on jouduttu myös elvyttämään.
En tiedä mitä kaikkea on laskettu mukaan tuohon 12 miljardiin.
Lisäksi hallitus on lisännyt koulutukseen ja tutkumukseen lisää rahaa merkittävästi.
Uudet hyvinvointialueet aiheuttavat useiden miljardien kustannukset ainakin alkuvaiheessa.
Hallituksen olisi varmaan pitänyt jättää ne koronatuet jakamatta yrityksille, joita minunkin työpaikkani sai. Anteeksi :(

Soten piti tuoda säästöjä, nyt se tuokin miljardien lisälaskun. Täysin holtitonta rahan käyttöä ja se tarkoittaa 2 seuraavan vaalikauden kurjuutta eli 8 vuotta. Tämä sähkönhinta tulee vielä pahentamaan tilannetta, joten tuskin riittä 8 vuotta.
Suhteessa BKT:hen hallitus on lisävelkaantunut alle 10%.
Vanhasen II hallitus lisävelkaantui suhteessa BKT:hen n. 20%.
Eipä silti, jatkossa budjetti täytyy varmaan tasapainottaa parin hallituskauden kuluessa.
Menetelmiä on monia sitten siihen.

Kyllä koko ajan on ollut selvää, että uudet hyvinvointialueet aiheuttavat isoja lisäkuluja siinä vaiheessa kun uudistus tapahtuu.
Suffeli99 kirjoitti:
Hallituksen olisi varmaan pitänyt jättää ne koronatuet jakamatta yrityksille, joita minunkin työpaikkani sai. Anteeksi :(
Ensinnäkin, koronan osuus tuossa on 12 miljardia mikä on paljon, mutta ei edes puolta kun kokonaislisävelka on 40 miljardia. Kyllähän niitä tukia kohdistettiin myös aivan vääriin paikkoihin, kuten muusikkokavereiden tukiin.
Täysin törkeä kirjoitus. Klikkiotsikko Kokoomuksen ja persujen politiikkaa. Ilta Sanomat saisi hävetä. Tätäkö kutsutaan journalismiksi?
Ihan Venäjän kaltaista yllöskanava-propagandaa. Entä jos velkaa ei olisi otettu?Rokotuksiin ei olisi ollut varaa tai teho-osastojen pyörittämiseen, koronatuista puhumattakaan. Jotain vastuuta ja moraalia pitäisi medialla sentään olla.
Vierailija kirjoitti:
Suhteessa BKT:hen hallitus on lisävelkaantunut alle 10%.
Vanhasen II hallitus lisävelkaantui suhteessa BKT:hen n. 20%.
Eipä silti, jatkossa budjetti täytyy varmaan tasapainottaa parin hallituskauden kuluessa.
Menetelmiä on monia sitten siihen.
Taas tämä sama vasemmisto paatos BKT:stä. Kai se BKT nyt nousee kun Suomen pienille markkinoille työnnetään 40 miljardia velkarahaa. Eihän se voi olla nousematta. Mutta kun se BKT:n nousu ei ole kestävällä pohjalla. Mitäs sitten kun tämä velkaraha loppuu ja BKT laskee, mutta lainat erääntyy?
Vierailija kirjoitti:
Suffeli99 kirjoitti:
Hallituksen olisi varmaan pitänyt jättää ne koronatuet jakamatta yrityksille, joita minunkin työpaikkani sai. Anteeksi :(
Ensinnäkin, koronan osuus tuossa on 12 miljardia mikä on paljon, mutta ei edes puolta kun kokonaislisävelka on 40 miljardia. Kyllähän niitä tukia kohdistettiin myös aivan vääriin paikkoihin, kuten muusikkokavereiden tukiin.
No ensinnäkään ei ole vaan reilu 30 miljardia. Ja siitä ehdottomasti suurin osa tuli juuri vuonna 2020 eli koronavuonna.
Laina ei ole ilmaista rahaa, se on maksettava takaisin. Marinin hallituksen lainat tuovat meille miljardien ylimääräiset korkokulut vuosittain. Mistä tuo raha otetaan? Vai otetaanko lisää velkaa ja pahennetaan entisestään tilannetta?
Tämä on keskeinen kysymys vaalien alla ja Marin ei osaa sanoa tuohon kysymykseen mitään. Täysin vastuutonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suffeli99 kirjoitti:
Hallituksen olisi varmaan pitänyt jättää ne koronatuet jakamatta yrityksille, joita minunkin työpaikkani sai. Anteeksi :(
Ensinnäkin, koronan osuus tuossa on 12 miljardia mikä on paljon, mutta ei edes puolta kun kokonaislisävelka on 40 miljardia. Kyllähän niitä tukia kohdistettiin myös aivan vääriin paikkoihin, kuten muusikkokavereiden tukiin.
No ensinnäkään ei ole vaan reilu 30 miljardia. Ja siitä ehdottomasti suurin osa tuli juuri vuonna 2020 eli koronavuonna.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/politiikka/pys%C3%A4ytt%C3%A4v%C3%A4-…
Vuonna 2022 valtion budjetin mukaiset kehitysyhteistyön määrärahat ovat kokonaisuudessaan 1 343 miljoonaa euroa. Ulkoministeriön hallinnoiman kehitysyhteistyön osuus on 772 miljoonaa euroa.
https://um.fi/suomen-kehitysyhteistyon-maararahat