Yhteiset vai omat rahat, kun toisella on huomattava määrä omaisuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein parasta on, että molemmilla on aina omat rahat. Aivan sama millainen suhde on.

Jos sulle noin, ni sitten sulle se on noin. Ihmiset ajattelee niin eri tavoilla rahastakin, eikä se väärin ole.

Meillä mies saa paljon parempaa palkkaa, mutta minä olen saanut paljon enemmän perintöä, jota on laitettu kotiimme. Se maksaa kellä rahaa milloinkin on, ei nillitetä suuntaan tai toiseen. Omat tilit mutta yhteiset rahat.

Samoin, meillä vain toisinpäin: miehellä perintöjä, minulla suuremmat ansiotulot. Se maksaa, kellä milloinkin rahaa on. Näin on menty jo kohta 40 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Minun kokemus, että parisuhde ei vaan toimi jos siinä eletään kahta eri elintasoa. Jos ei halua maksaa puolison kuluja ollenkaan tai vastaavasti ei halua olla toisen elättinä niin sitten on etsittävä puoliso jonka rahatilanne ja tulot ovat suunnilleen samat kuin itsellään. En siis sano, että kaiken on oltava yhteistä ja tietysti on naimisiin mennessä järkevää tehdä avioehto mutta se, että toinen käy ravintoloissa, kahviloissa, teatterissa, elokuvissa, konserteissa ja matkustelee maailmalla tai ihan vaan syö kotona kalliita ruokia ja toisella ei ole varaa ja hän samaan aikaan nyhvää kaiken ajan kotona ja syö halvinta alennuksesta ostettua ruokaa ei vaan pidemmän päälle tule toimimaan.

Jos joskus saatte lapsia ja tilanne on edelleen rahan puolesta sama niin viekö mies lapset ravintolaan ja sanotte kylmästi lapsille, että äiti jää kotiin kun ei ole varaa maksaa omaa annostaan. Tai isä ja lapset lähtee reissuun ja äiti jää kotiin kun ei voi maksaa osaansa. Ei sellainen vaan toimi. Eli parisuhteessa on hyväksyttävä, että rikkaampi maksaa myös toisen kuluja ja jos tämä ei ole rikkaammalle ok niin sitten on etsittävä paremmin itselle sopiva puoliso. Köyhempi maksaa sen minkä pystyy eikä parisuhteessa jäädä velkaa ja muistutella toista, että sen ja senkin maksoin ja sinä et siihenkään pystynyt osallistumaan. Tietty molemmilla on myös omia menoja, ymmärrän sen ja rikkaampi käy joskus toki omien kavereiden kanssa eri paikoissa ilman köyhempää puolisoa mutta noin yleisesti ottaen en näe tulevaisuutta suhteilla joissa on eri elintasot.

Minusta näissä keskusteluissa, kuten sinunkin kommentissasi, menee sekaisin varakkuus ja suurituloisuus. Jos toinen on varakkaampi, mutta pienituloisempi, pitäisikö hänen myydä omaisuuttaa tasatakseen käyttömenot? Tai onko suurempituloisella, mutta köyhemmällä oikeus käyttää osa tuloistaan oman omaisuutensa kartuttamiseksi?

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun kokemus, että parisuhde ei vaan toimi jos siinä eletään kahta eri elintasoa. Jos ei halua maksaa puolison kuluja ollenkaan tai vastaavasti ei halua olla toisen elättinä niin sitten on etsittävä puoliso jonka rahatilanne ja tulot ovat suunnilleen samat kuin itsellään. En siis sano, että kaiken on oltava yhteistä ja tietysti on naimisiin mennessä järkevää tehdä avioehto mutta se, että toinen käy ravintoloissa, kahviloissa, teatterissa, elokuvissa, konserteissa ja matkustelee maailmalla tai ihan vaan syö kotona kalliita ruokia ja toisella ei ole varaa ja hän samaan aikaan nyhvää kaiken ajan kotona ja syö halvinta alennuksesta ostettua ruokaa ei vaan pidemmän päälle tule toimimaan.

Jos joskus saatte lapsia ja tilanne on edelleen rahan puolesta sama niin viekö mies lapset ravintolaan ja sanotte kylmästi lapsille, että äiti jää kotiin kun ei ole varaa maksaa omaa annostaan. Tai isä ja lapset lähtee reissuun ja äiti jää kotiin kun ei voi maksaa osaansa. Ei sellainen vaan toimi. Eli parisuhteessa on hyväksyttävä, että rikkaampi maksaa myös toisen kuluja ja jos tämä ei ole rikkaammalle ok niin sitten on etsittävä paremmin itselle sopiva puoliso. Köyhempi maksaa sen minkä pystyy eikä parisuhteessa jäädä velkaa ja muistutella toista, että sen ja senkin maksoin ja sinä et siihenkään pystynyt osallistumaan. Tietty molemmilla on myös omia menoja, ymmärrän sen ja rikkaampi käy joskus toki omien kavereiden kanssa eri paikoissa ilman köyhempää puolisoa mutta noin yleisesti ottaen en näe tulevaisuutta suhteilla joissa on eri elintasot.

Minusta näissä keskusteluissa, kuten sinunkin kommentissasi, menee sekaisin varakkuus ja suurituloisuus. Jos toinen on varakkaampi, mutta pienituloisempi, pitäisikö hänen myydä omaisuuttaa tasatakseen käyttömenot? Tai onko suurempituloisella, mutta köyhemmällä oikeus käyttää osa tuloistaan oman omaisuutensa kartuttamiseksi?

Varallisuuden kartuttamiseen molemmilla on yhtäläiset mahdollisuudet jos talous on oikeasti yhteistä. Haluaako sen varallisuuden sitten käyttää sitten yhteisiin tai omiin sijoituksiin vai johonkin ihan muuhun niin on jokaisen itse päätettävissä.

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun kokemus, että parisuhde ei vaan toimi jos siinä eletään kahta eri elintasoa. Jos ei halua maksaa puolison kuluja ollenkaan tai vastaavasti ei halua olla toisen elättinä niin sitten on etsittävä puoliso jonka rahatilanne ja tulot ovat suunnilleen samat kuin itsellään. En siis sano, että kaiken on oltava yhteistä ja tietysti on naimisiin mennessä järkevää tehdä avioehto mutta se, että toinen käy ravintoloissa, kahviloissa, teatterissa, elokuvissa, konserteissa ja matkustelee maailmalla tai ihan vaan syö kotona kalliita ruokia ja toisella ei ole varaa ja hän samaan aikaan nyhvää kaiken ajan kotona ja syö halvinta alennuksesta ostettua ruokaa ei vaan pidemmän päälle tule toimimaan.

Jos joskus saatte lapsia ja tilanne on edelleen rahan puolesta sama niin viekö mies lapset ravintolaan ja sanotte kylmästi lapsille, että äiti jää kotiin kun ei ole varaa maksaa omaa annostaan. Tai isä ja lapset lähtee reissuun ja äiti jää kotiin kun ei voi maksaa osaansa. Ei sellainen vaan toimi. Eli parisuhteessa on hyväksyttävä, että rikkaampi maksaa myös toisen kuluja ja jos tämä ei ole rikkaammalle ok niin sitten on etsittävä paremmin itselle sopiva puoliso. Köyhempi maksaa sen minkä pystyy eikä parisuhteessa jäädä velkaa ja muistutella toista, että sen ja senkin maksoin ja sinä et siihenkään pystynyt osallistumaan. Tietty molemmilla on myös omia menoja, ymmärrän sen ja rikkaampi käy joskus toki omien kavereiden kanssa eri paikoissa ilman köyhempää puolisoa mutta noin yleisesti ottaen en näe tulevaisuutta suhteilla joissa on eri elintasot.

Minusta näissä keskusteluissa, kuten sinunkin kommentissasi, menee sekaisin varakkuus ja suurituloisuus. Jos toinen on varakkaampi, mutta pienituloisempi, pitäisikö hänen myydä omaisuuttaa tasatakseen käyttömenot? Tai onko suurempituloisella, mutta köyhemmällä oikeus käyttää osa tuloistaan oman omaisuutensa kartuttamiseksi?

Varallisuuden kartuttamiseen molemmilla on yhtäläiset mahdollisuudet jos talous on oikeasti yhteistä. Haluaako sen varallisuuden sitten käyttää sitten yhteisiin tai omiin sijoituksiin vai johonkin ihan muuhun niin on jokaisen itse päätettävissä.

Vaimolla oli jo yhteen mennessämme paljon enemmän omaisuutta kuin minulla. Lähiaikoina hän tulee saamaan niin paljon perintöä, etten ikinä tule pääsemään samaan. 

Toisilla on tai saavat avioliiton aikana huomattavan määrä omaisuutta. Toisaalta toisella osapuolella voi olla koko ajan paljon suuremmat tulot. Mahdollisuudet eivät siis todellakaan ole tasavertaiset. Muutenhan minä olisin jo 20 vuotta elänyt vaimoni rahoilla.

Vierailija kirjoitti:

Minun kokemus, että parisuhde ei vaan toimi jos siinä eletään kahta eri elintasoa. Jos ei halua maksaa puolison kuluja ollenkaan tai vastaavasti ei halua olla toisen elättinä niin sitten on etsittävä puoliso jonka rahatilanne ja tulot ovat suunnilleen samat kuin itsellään. En siis sano, että kaiken on oltava yhteistä ja tietysti on naimisiin mennessä järkevää tehdä avioehto mutta se, että toinen käy ravintoloissa, kahviloissa, teatterissa, elokuvissa, konserteissa ja matkustelee maailmalla tai ihan vaan syö kotona kalliita ruokia ja toisella ei ole varaa ja hän samaan aikaan nyhvää kaiken ajan kotona ja syö halvinta alennuksesta ostettua ruokaa ei vaan pidemmän päälle tule toimimaan.

Jos joskus saatte lapsia ja tilanne on edelleen rahan puolesta sama niin viekö mies lapset ravintolaan ja sanotte kylmästi lapsille, että äiti jää kotiin kun ei ole varaa maksaa omaa annostaan. Tai isä ja lapset lähtee reissuun ja äiti jää kotiin kun ei voi maksaa osaansa. Ei sellainen vaan toimi. Eli parisuhteessa on hyväksyttävä, että rikkaampi maksaa myös toisen kuluja ja jos tämä ei ole rikkaammalle ok niin sitten on etsittävä paremmin itselle sopiva puoliso. Köyhempi maksaa sen minkä pystyy eikä parisuhteessa jäädä velkaa ja muistutella toista, että sen ja senkin maksoin ja sinä et siihenkään pystynyt osallistumaan. Tietty molemmilla on myös omia menoja, ymmärrän sen ja rikkaampi käy joskus toki omien kavereiden kanssa eri paikoissa ilman köyhempää puolisoa mutta noin yleisesti ottaen en näe tulevaisuutta suhteilla joissa on eri elintasot.

Mies tarjoaa aina kun syömme ravintolassa.

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun kokemus, että parisuhde ei vaan toimi jos siinä eletään kahta eri elintasoa. Jos ei halua maksaa puolison kuluja ollenkaan tai vastaavasti ei halua olla toisen elättinä niin sitten on etsittävä puoliso jonka rahatilanne ja tulot ovat suunnilleen samat kuin itsellään. En siis sano, että kaiken on oltava yhteistä ja tietysti on naimisiin mennessä järkevää tehdä avioehto mutta se, että toinen käy ravintoloissa, kahviloissa, teatterissa, elokuvissa, konserteissa ja matkustelee maailmalla tai ihan vaan syö kotona kalliita ruokia ja toisella ei ole varaa ja hän samaan aikaan nyhvää kaiken ajan kotona ja syö halvinta alennuksesta ostettua ruokaa ei vaan pidemmän päälle tule toimimaan.

Jos joskus saatte lapsia ja tilanne on edelleen rahan puolesta sama niin viekö mies lapset ravintolaan ja sanotte kylmästi lapsille, että äiti jää kotiin kun ei ole varaa maksaa omaa annostaan. Tai isä ja lapset lähtee reissuun ja äiti jää kotiin kun ei voi maksaa osaansa. Ei sellainen vaan toimi. Eli parisuhteessa on hyväksyttävä, että rikkaampi maksaa myös toisen kuluja ja jos tämä ei ole rikkaammalle ok niin sitten on etsittävä paremmin itselle sopiva puoliso. Köyhempi maksaa sen minkä pystyy eikä parisuhteessa jäädä velkaa ja muistutella toista, että sen ja senkin maksoin ja sinä et siihenkään pystynyt osallistumaan. Tietty molemmilla on myös omia menoja, ymmärrän sen ja rikkaampi käy joskus toki omien kavereiden kanssa eri paikoissa ilman köyhempää puolisoa mutta noin yleisesti ottaen en näe tulevaisuutta suhteilla joissa on eri elintasot.

Minusta näissä keskusteluissa, kuten sinunkin kommentissasi, menee sekaisin varakkuus ja suurituloisuus. Jos toinen on varakkaampi, mutta pienituloisempi, pitäisikö hänen myydä omaisuuttaa tasatakseen käyttömenot? Tai onko suurempituloisella, mutta köyhemmällä oikeus käyttää osa tuloistaan oman omaisuutensa kartuttamiseksi?

Varallisuuden kartuttamiseen molemmilla on yhtäläiset mahdollisuudet jos talous on oikeasti yhteistä. Haluaako sen varallisuuden sitten käyttää sitten yhteisiin tai omiin sijoituksiin vai johonkin ihan muuhun niin on jokaisen itse päätettävissä.

Vaimolla oli jo yhteen mennessämme paljon enemmän omaisuutta kuin minulla. Lähiaikoina hän tulee saamaan niin paljon perintöä, etten ikinä tule pääsemään samaan. 

Toisilla on tai saavat avioliiton aikana huomattavan määrä omaisuutta. Toisaalta toisella osapuolella voi olla koko ajan paljon suuremmat tulot. Mahdollisuudet eivät siis todellakaan ole tasavertaiset. Muutenhan minä olisin jo 20 vuotta elänyt vaimoni rahoilla.

En sanonut että varallisuus pitäisi olla molemmilla sama. Se miten esim. perintö jaetaan vai jaetaanko sitä ollenkaan on parin yhteinen päätös. Varallisuutta ei ole mikään pakko jakaa vaikka talous olisi yhteinen. Meillä se on pääosin jaettu koska minusta se on kohtuullista koska molemmat osallistuu sen varallisuuden hoitamiseen. Sijoituksia joita avioliiton aikana on tehty toisella on enemmän mutta yhtäläiset mahdollisuudet niiden tekemiseen on ollut molemmilla. Avioehtoa ei ole, keskinäinen testamentti kyllä. Jos nyt kävisi kuitenkin niin että jostakin syystä eroaisimme, mahdollisissa seuraavissa suhteissa ainakin tuo varallisuus olisi erillistä.

Todella pelottavaa jättäytyä vain miehen rahojen varaan, mutta kukin tyylillään vastaten aikaisemmalle kommentoijalle. Työttömyys rahasta maksat sen mitä pystyt ja mies elättää teitä suurimmaksi osaksi aloitukseen viitaten.

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun kokemus, että parisuhde ei vaan toimi jos siinä eletään kahta eri elintasoa. Jos ei halua maksaa puolison kuluja ollenkaan tai vastaavasti ei halua olla toisen elättinä niin sitten on etsittävä puoliso jonka rahatilanne ja tulot ovat suunnilleen samat kuin itsellään. En siis sano, että kaiken on oltava yhteistä ja tietysti on naimisiin mennessä järkevää tehdä avioehto mutta se, että toinen käy ravintoloissa, kahviloissa, teatterissa, elokuvissa, konserteissa ja matkustelee maailmalla tai ihan vaan syö kotona kalliita ruokia ja toisella ei ole varaa ja hän samaan aikaan nyhvää kaiken ajan kotona ja syö halvinta alennuksesta ostettua ruokaa ei vaan pidemmän päälle tule toimimaan.

Jos joskus saatte lapsia ja tilanne on edelleen rahan puolesta sama niin viekö mies lapset ravintolaan ja sanotte kylmästi lapsille, että äiti jää kotiin kun ei ole varaa maksaa omaa annostaan. Tai isä ja lapset lähtee reissuun ja äiti jää kotiin kun ei voi maksaa osaansa. Ei sellainen vaan toimi. Eli parisuhteessa on hyväksyttävä, että rikkaampi maksaa myös toisen kuluja ja jos tämä ei ole rikkaammalle ok niin sitten on etsittävä paremmin itselle sopiva puoliso. Köyhempi maksaa sen minkä pystyy eikä parisuhteessa jäädä velkaa ja muistutella toista, että sen ja senkin maksoin ja sinä et siihenkään pystynyt osallistumaan. Tietty molemmilla on myös omia menoja, ymmärrän sen ja rikkaampi käy joskus toki omien kavereiden kanssa eri paikoissa ilman köyhempää puolisoa mutta noin yleisesti ottaen en näe tulevaisuutta suhteilla joissa on eri elintasot.

Minusta näissä keskusteluissa, kuten sinunkin kommentissasi, menee sekaisin varakkuus ja suurituloisuus. Jos toinen on varakkaampi, mutta pienituloisempi, pitäisikö hänen myydä omaisuuttaa tasatakseen käyttömenot? Tai onko suurempituloisella, mutta köyhemmällä oikeus käyttää osa tuloistaan oman omaisuutensa kartuttamiseksi?

Varallisuuden kartuttamiseen molemmilla on yhtäläiset mahdollisuudet jos talous on oikeasti yhteistä. Haluaako sen varallisuuden sitten käyttää sitten yhteisiin tai omiin sijoituksiin vai johonkin ihan muuhun niin on jokaisen itse päätettävissä.

Vaimolla oli jo yhteen mennessämme paljon enemmän omaisuutta kuin minulla. Lähiaikoina hän tulee saamaan niin paljon perintöä, etten ikinä tule pääsemään samaan. 

Toisilla on tai saavat avioliiton aikana huomattavan määrä omaisuutta. Toisaalta toisella osapuolella voi olla koko ajan paljon suuremmat tulot. Mahdollisuudet eivät siis todellakaan ole tasavertaiset. Muutenhan minä olisin jo 20 vuotta elänyt vaimoni rahoilla.

En sanonut että varallisuus pitäisi olla molemmilla sama. Se miten esim. perintö jaetaan vai jaetaanko sitä ollenkaan on parin yhteinen päätös. Varallisuutta ei ole mikään pakko jakaa vaikka talous olisi yhteinen. Meillä se on pääosin jaettu koska minusta se on kohtuullista koska molemmat osallistuu sen varallisuuden hoitamiseen. Sijoituksia joita avioliiton aikana on tehty toisella on enemmän mutta yhtäläiset mahdollisuudet niiden tekemiseen on ollut molemmilla. Avioehtoa ei ole, keskinäinen testamentti kyllä. Jos nyt kävisi kuitenkin niin että jostakin syystä eroaisimme, mahdollisissa seuraavissa suhteissa ainakin tuo varallisuus olisi erillistä.

Omaisuudesta puhuminen on aika turhaa, jos ollaan aviossa ilman avioehtoa. Silloinhan toinen saa puolet omaisuudesta tasinkona eron sattuessa. 

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun kokemus, että parisuhde ei vaan toimi jos siinä eletään kahta eri elintasoa. Jos ei halua maksaa puolison kuluja ollenkaan tai vastaavasti ei halua olla toisen elättinä niin sitten on etsittävä puoliso jonka rahatilanne ja tulot ovat suunnilleen samat kuin itsellään. En siis sano, että kaiken on oltava yhteistä ja tietysti on naimisiin mennessä järkevää tehdä avioehto mutta se, että toinen käy ravintoloissa, kahviloissa, teatterissa, elokuvissa, konserteissa ja matkustelee maailmalla tai ihan vaan syö kotona kalliita ruokia ja toisella ei ole varaa ja hän samaan aikaan nyhvää kaiken ajan kotona ja syö halvinta alennuksesta ostettua ruokaa ei vaan pidemmän päälle tule toimimaan.

Jos joskus saatte lapsia ja tilanne on edelleen rahan puolesta sama niin viekö mies lapset ravintolaan ja sanotte kylmästi lapsille, että äiti jää kotiin kun ei ole varaa maksaa omaa annostaan. Tai isä ja lapset lähtee reissuun ja äiti jää kotiin kun ei voi maksaa osaansa. Ei sellainen vaan toimi. Eli parisuhteessa on hyväksyttävä, että rikkaampi maksaa myös toisen kuluja ja jos tämä ei ole rikkaammalle ok niin sitten on etsittävä paremmin itselle sopiva puoliso. Köyhempi maksaa sen minkä pystyy eikä parisuhteessa jäädä velkaa ja muistutella toista, että sen ja senkin maksoin ja sinä et siihenkään pystynyt osallistumaan. Tietty molemmilla on myös omia menoja, ymmärrän sen ja rikkaampi käy joskus toki omien kavereiden kanssa eri paikoissa ilman köyhempää puolisoa mutta noin yleisesti ottaen en näe tulevaisuutta suhteilla joissa on eri elintasot.

Minusta näissä keskusteluissa, kuten sinunkin kommentissasi, menee sekaisin varakkuus ja suurituloisuus. Jos toinen on varakkaampi, mutta pienituloisempi, pitäisikö hänen myydä omaisuuttaa tasatakseen käyttömenot? Tai onko suurempituloisella, mutta köyhemmällä oikeus käyttää osa tuloistaan oman omaisuutensa kartuttamiseksi?

Varallisuuden kartuttamiseen molemmilla on yhtäläiset mahdollisuudet jos talous on oikeasti yhteistä. Haluaako sen varallisuuden sitten käyttää sitten yhteisiin tai omiin sijoituksiin vai johonkin ihan muuhun niin on jokaisen itse päätettävissä.

Vaimolla oli jo yhteen mennessämme paljon enemmän omaisuutta kuin minulla. Lähiaikoina hän tulee saamaan niin paljon perintöä, etten ikinä tule pääsemään samaan. 

Toisilla on tai saavat avioliiton aikana huomattavan määrä omaisuutta. Toisaalta toisella osapuolella voi olla koko ajan paljon suuremmat tulot. Mahdollisuudet eivät siis todellakaan ole tasavertaiset. Muutenhan minä olisin jo 20 vuotta elänyt vaimoni rahoilla.

En sanonut että varallisuus pitäisi olla molemmilla sama. Se miten esim. perintö jaetaan vai jaetaanko sitä ollenkaan on parin yhteinen päätös. Varallisuutta ei ole mikään pakko jakaa vaikka talous olisi yhteinen. Meillä se on pääosin jaettu koska minusta se on kohtuullista koska molemmat osallistuu sen varallisuuden hoitamiseen. Sijoituksia joita avioliiton aikana on tehty toisella on enemmän mutta yhtäläiset mahdollisuudet niiden tekemiseen on ollut molemmilla. Avioehtoa ei ole, keskinäinen testamentti kyllä. Jos nyt kävisi kuitenkin niin että jostakin syystä eroaisimme, mahdollisissa seuraavissa suhteissa ainakin tuo varallisuus olisi erillistä.

Omaisuudesta puhuminen on aika turhaa, jos ollaan aviossa ilman avioehtoa. Silloinhan toinen saa puolet omaisuudesta tasinkona eron sattuessa. 

Ihan tietoinen valinta tuo on että avioehtoa ei ole. Koska meillä todellakin se on oikeudenmuksisinta että omaisuus on yhteistä. Se onko talous yhteistä myös hamaan tulevaisuuteen jää nähtäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun kokemus, että parisuhde ei vaan toimi jos siinä eletään kahta eri elintasoa. Jos ei halua maksaa puolison kuluja ollenkaan tai vastaavasti ei halua olla toisen elättinä niin sitten on etsittävä puoliso jonka rahatilanne ja tulot ovat suunnilleen samat kuin itsellään. En siis sano, että kaiken on oltava yhteistä ja tietysti on naimisiin mennessä järkevää tehdä avioehto mutta se, että toinen käy ravintoloissa, kahviloissa, teatterissa, elokuvissa, konserteissa ja matkustelee maailmalla tai ihan vaan syö kotona kalliita ruokia ja toisella ei ole varaa ja hän samaan aikaan nyhvää kaiken ajan kotona ja syö halvinta alennuksesta ostettua ruokaa ei vaan pidemmän päälle tule toimimaan.

Jos joskus saatte lapsia ja tilanne on edelleen rahan puolesta sama niin viekö mies lapset ravintolaan ja sanotte kylmästi lapsille, että äiti jää kotiin kun ei ole varaa maksaa omaa annostaan. Tai isä ja lapset lähtee reissuun ja äiti jää kotiin kun ei voi maksaa osaansa. Ei sellainen vaan toimi. Eli parisuhteessa on hyväksyttävä, että rikkaampi maksaa myös toisen kuluja ja jos tämä ei ole rikkaammalle ok niin sitten on etsittävä paremmin itselle sopiva puoliso. Köyhempi maksaa sen minkä pystyy eikä parisuhteessa jäädä velkaa ja muistutella toista, että sen ja senkin maksoin ja sinä et siihenkään pystynyt osallistumaan. Tietty molemmilla on myös omia menoja, ymmärrän sen ja rikkaampi käy joskus toki omien kavereiden kanssa eri paikoissa ilman köyhempää puolisoa mutta noin yleisesti ottaen en näe tulevaisuutta suhteilla joissa on eri elintasot.

Minusta näissä keskusteluissa, kuten sinunkin kommentissasi, menee sekaisin varakkuus ja suurituloisuus. Jos toinen on varakkaampi, mutta pienituloisempi, pitäisikö hänen myydä omaisuuttaa tasatakseen käyttömenot? Tai onko suurempituloisella, mutta köyhemmällä oikeus käyttää osa tuloistaan oman omaisuutensa kartuttamiseksi?

Varallisuuden kartuttamiseen molemmilla on yhtäläiset mahdollisuudet jos talous on oikeasti yhteistä. Haluaako sen varallisuuden sitten käyttää sitten yhteisiin tai omiin sijoituksiin vai johonkin ihan muuhun niin on jokaisen itse päätettävissä.

Vaimolla oli jo yhteen mennessämme paljon enemmän omaisuutta kuin minulla. Lähiaikoina hän tulee saamaan niin paljon perintöä, etten ikinä tule pääsemään samaan. 

Toisilla on tai saavat avioliiton aikana huomattavan määrä omaisuutta. Toisaalta toisella osapuolella voi olla koko ajan paljon suuremmat tulot. Mahdollisuudet eivät siis todellakaan ole tasavertaiset. Muutenhan minä olisin jo 20 vuotta elänyt vaimoni rahoilla.

En sanonut että varallisuus pitäisi olla molemmilla sama. Se miten esim. perintö jaetaan vai jaetaanko sitä ollenkaan on parin yhteinen päätös. Varallisuutta ei ole mikään pakko jakaa vaikka talous olisi yhteinen. Meillä se on pääosin jaettu koska minusta se on kohtuullista koska molemmat osallistuu sen varallisuuden hoitamiseen. Sijoituksia joita avioliiton aikana on tehty toisella on enemmän mutta yhtäläiset mahdollisuudet niiden tekemiseen on ollut molemmilla. Avioehtoa ei ole, keskinäinen testamentti kyllä. Jos nyt kävisi kuitenkin niin että jostakin syystä eroaisimme, mahdollisissa seuraavissa suhteissa ainakin tuo varallisuus olisi erillistä.

Omaisuudesta puhuminen on aika turhaa, jos ollaan aviossa ilman avioehtoa. Silloinhan toinen saa puolet omaisuudesta tasinkona eron sattuessa. 

Ihan tietoinen valinta tuo on että avioehtoa ei ole. Koska meillä todellakin se on oikeudenmuksisinta että omaisuus on yhteistä. Se onko talous yhteistä myös hamaan tulevaisuuteen jää nähtäväksi.

Moni ei hirveästi eroa tai tulevia perintöjä nuorena ja rakastuneena mieti. Valitettavasti.

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun kokemus, että parisuhde ei vaan toimi jos siinä eletään kahta eri elintasoa. Jos ei halua maksaa puolison kuluja ollenkaan tai vastaavasti ei halua olla toisen elättinä niin sitten on etsittävä puoliso jonka rahatilanne ja tulot ovat suunnilleen samat kuin itsellään. En siis sano, että kaiken on oltava yhteistä ja tietysti on naimisiin mennessä järkevää tehdä avioehto mutta se, että toinen käy ravintoloissa, kahviloissa, teatterissa, elokuvissa, konserteissa ja matkustelee maailmalla tai ihan vaan syö kotona kalliita ruokia ja toisella ei ole varaa ja hän samaan aikaan nyhvää kaiken ajan kotona ja syö halvinta alennuksesta ostettua ruokaa ei vaan pidemmän päälle tule toimimaan.

Jos joskus saatte lapsia ja tilanne on edelleen rahan puolesta sama niin viekö mies lapset ravintolaan ja sanotte kylmästi lapsille, että äiti jää kotiin kun ei ole varaa maksaa omaa annostaan. Tai isä ja lapset lähtee reissuun ja äiti jää kotiin kun ei voi maksaa osaansa. Ei sellainen vaan toimi. Eli parisuhteessa on hyväksyttävä, että rikkaampi maksaa myös toisen kuluja ja jos tämä ei ole rikkaammalle ok niin sitten on etsittävä paremmin itselle sopiva puoliso. Köyhempi maksaa sen minkä pystyy eikä parisuhteessa jäädä velkaa ja muistutella toista, että sen ja senkin maksoin ja sinä et siihenkään pystynyt osallistumaan. Tietty molemmilla on myös omia menoja, ymmärrän sen ja rikkaampi käy joskus toki omien kavereiden kanssa eri paikoissa ilman köyhempää puolisoa mutta noin yleisesti ottaen en näe tulevaisuutta suhteilla joissa on eri elintasot.

Minusta näissä keskusteluissa, kuten sinunkin kommentissasi, menee sekaisin varakkuus ja suurituloisuus. Jos toinen on varakkaampi, mutta pienituloisempi, pitäisikö hänen myydä omaisuuttaa tasatakseen käyttömenot? Tai onko suurempituloisella, mutta köyhemmällä oikeus käyttää osa tuloistaan oman omaisuutensa kartuttamiseksi?

Varallisuuden kartuttamiseen molemmilla on yhtäläiset mahdollisuudet jos talous on oikeasti yhteistä. Haluaako sen varallisuuden sitten käyttää sitten yhteisiin tai omiin sijoituksiin vai johonkin ihan muuhun niin on jokaisen itse päätettävissä.

Vaimolla oli jo yhteen mennessämme paljon enemmän omaisuutta kuin minulla. Lähiaikoina hän tulee saamaan niin paljon perintöä, etten ikinä tule pääsemään samaan. 

Toisilla on tai saavat avioliiton aikana huomattavan määrä omaisuutta. Toisaalta toisella osapuolella voi olla koko ajan paljon suuremmat tulot. Mahdollisuudet eivät siis todellakaan ole tasavertaiset. Muutenhan minä olisin jo 20 vuotta elänyt vaimoni rahoilla.

En sanonut että varallisuus pitäisi olla molemmilla sama. Se miten esim. perintö jaetaan vai jaetaanko sitä ollenkaan on parin yhteinen päätös. Varallisuutta ei ole mikään pakko jakaa vaikka talous olisi yhteinen. Meillä se on pääosin jaettu koska minusta se on kohtuullista koska molemmat osallistuu sen varallisuuden hoitamiseen. Sijoituksia joita avioliiton aikana on tehty toisella on enemmän mutta yhtäläiset mahdollisuudet niiden tekemiseen on ollut molemmilla. Avioehtoa ei ole, keskinäinen testamentti kyllä. Jos nyt kävisi kuitenkin niin että jostakin syystä eroaisimme, mahdollisissa seuraavissa suhteissa ainakin tuo varallisuus olisi erillistä.

Omaisuudesta puhuminen on aika turhaa, jos ollaan aviossa ilman avioehtoa. Silloinhan toinen saa puolet omaisuudesta tasinkona eron sattuessa. 

Ihan tietoinen valinta tuo on että avioehtoa ei ole. Koska meillä todellakin se on oikeudenmuksisinta että omaisuus on yhteistä. Se onko talous yhteistä myös hamaan tulevaisuuteen jää nähtäväksi.

Moni ei hirveästi eroa tai tulevia perintöjä nuorena ja rakastuneena mieti. Valitettavasti.

No en nyt sanoisi että olemme kovin nuoria ja rakastuneita 30 yhteisen vuoden jälkeen ja naimisiinmenoakin lykättiin lähes siihen asti kun se perintö oli ajankohtainen.