Teinin huostaanottoko ainoa vaihtoehto?

Jos lapsia on tehty, niin kyllä mielestäni niiden kanssa käydään läpi myös ne hankalat ajat, eikä lykätä niitä jonkun toisen kasvatettavaksi ja vastuulle silloin kun on vähän hankalaa. Murrosiässä tuppaa sellaista olemaan.

niin aika hyvin on mennyt silti.

Eli kokemusta ei ole "hirviöteineistä". Silti näin mutu-tuntumalla väittäisin että ne kamalat teinit jotka on laitoksissa sen takia että vanhemmat ovat tulleet siihen tulokseen että se on heille silloin se paras paikka, niin on niitä jotka selviää. Ja juurikin sen takia että heillä on vanhemmat jotka välittää lapsesta ja sen tulevaisuudesta.

Sitten taas ne jotka saa mennä ja tulla ja tehdä mitä vaan, on niitä tulevaisuuden ongelmatapauksia, niitä joiden asioihin olisi pitänyt puuttua jo paljon aikaisemmin, mutta kun ei ne vanhemmat halunneet, kulissit pitää olla kunnossa ja kaikki selitetään sillä että on murrosikä.

Joo, kärjistän, mutta niin mä luulen että se menee.

Tsemppiä kaikille hurjien teinien vanhemmille!

Elämämme oli suorastaan helvettiä niinä vuosina kun minä olin 12-18 vuotias. Vanhempani eivät antaneet ottaa minua huostaan tai sijoitukseen, en halunnut itsekään. Monet ystävistäni sen sijaan laitettiin ja pääsääntöisesti näistä jokainen on narkkari tms.



Mitäs minä olen? Heräsin elämääni 18-vuotiaana ja tajusin, että minun on tehtävä jotain elämälleni. Hain opiskelemaan, sain hyvän työpaikan sen jälkeen, tajusin, että minusta on vaikka mihin. Nyt olen hyvässä työssä, kahden lapsen äiti ja hienon aviomiehen vaimo.



Tällä haluan sanoa, että ei se huostaanotto ole aina pelastus. Toivon, että perheenne löytää itselleen sopivan ratkaisun tai sitten lapsenne rauhoittuu ajan myötä. Voimia tulette tarvitsemaan, mietin monesti sitä, että kuinka monta unetonta yötä vanhempani ja sisarukseni viettivätkään minun vuokseni...

Elämämme oli suorastaan helvettiä niinä vuosina kun minä olin 12-18 vuotias. Vanhempani eivät antaneet ottaa minua huostaan tai sijoitukseen, en halunnut itsekään. Monet ystävistäni sen sijaan laitettiin ja pääsääntöisesti näistä jokainen on narkkari tms. Mitäs minä olen? Heräsin elämääni 18-vuotiaana ja tajusin, että minun on tehtävä jotain elämälleni. Hain opiskelemaan, sain hyvän työpaikan sen jälkeen, tajusin, että minusta on vaikka mihin. Nyt olen hyvässä työssä, kahden lapsen äiti ja hienon aviomiehen vaimo. Tällä haluan sanoa, että ei se huostaanotto ole aina pelastus. Toivon, että perheenne löytää itselleen sopivan ratkaisun tai sitten lapsenne rauhoittuu ajan myötä. Voimia tulette tarvitsemaan, mietin monesti sitä, että kuinka monta unetonta yötä vanhempani ja sisarukseni viettivätkään minun vuokseni...

Ja lähinnä mun muiden lasten takia. En mä katsois juoppoa äijääkään.

Enkä todellakaan ottaisi riskiä että lapsi syrjäytyy päihteidenkäytön ja rajattoman elämän takia.

Sä olet ehkä yksi onnekas joka on selvinnyt, mutta uskon että myös laitoksissa olevista osa selviää ja osa niistä jotka sinne kuuluis luuhaa narkkaamassa tälläkin hetkellä jossain luolassa, jos ei oo jo kuollut.

Toinen lapsi täyttää kohta 13v ja nuoremmat ovat 9v ja 8v. Yksi pelkoni on, että toisiks vanhin alkaa matkia siskonsa käytöstä. Vielä toisiks vanhin on käyttäytynyt hyvin, mutta miten kauan, jos esikoisen käytös jatkuu samanlaisena. Lisäksi pelkään, että tällä menolla meillä ei kohta enää ole esikoista vaan yks kaunis kerta joudumme viettämään hänen hautajaisiaan.



Kiitos teille asiallisista vastauksista ja kun kerroitte omia kokemuksianne.



ap

Vapaaehtosesssa huostaanotossa saa lapsen yleensä takaisin.

Minä muuttaisin, sillä se voi pelastaa kaiken. Kaveripiiri on monesti se ongelma.

Kuviot uusiksi ja muutto maalle tai muuhun rauhalliseen paikkaan.

Ei oikein vakuuta tietopohjasi, kun kirjoitat noin surkeasti.

Vapaaehtosesssa huostaanotossa saa lapsen yleensä takaisin.

Minä muuttaisin, sillä se voi pelastaa kaiken. Kaveripiiri on monesti se ongelma.

Kuviot uusiksi ja muutto maalle tai muuhun rauhalliseen paikkaan.

Taidat olla jo valmiiksi joku yksilapsinen sossupummi, jolle ei ole mitään väliä missä asuu, kunhan tuet juoksee?

Mun mielestä on aika rankka ajatus, että vanhempien pitäisi jättää työnsä ( esim. mulle työtä löytyy aika lailla kahdesta kaupungista tässä maassa), ja muiden lasten kaverinsa, koulunsa ja harrastuksensa. Mitä sitten, jos seuraava lapsi alkaakin oireilla sitä, että joutui repäistyksi kaikesta tutusta, joutuu kenties kiusatuksi jne.?

ONko tuo ihan oikeasti oikea tapa PERHETTÄ kohtaan?

aika nopeasti sä avioeron jälkeen löysit uuden miehen ja saitte 2 lasta. Voiko se olla yksi syy?

laskin väärin.



mutta onko lapsilla siis isäpuoli?



t. 28

En ikinä luopuisi lapsestani. Meillä perhe on perhe ja me pidetään yhtä.

Eikä minulla ole yhtä lasta, vaan enemmän.

On ne ihmiset ennenkin muttaneet ilman ongelmia.

Taitaa olla aikamoinen äo sulla, kun suurin osa ihmisistä saa töitä muualtakin.

Taisi kolahtaa omaan nilkkaan, kun ei sulle varmaan se oma lapsesi olisikaan niin tärkeä ja olisit valmis luopumaan hänestä.

Solvaus solvauksena eli haista iso paska!!!

En kyllä minäkään palkkaisi sinua. Nimittäin sun on pakko roikkua samassa työpaikassa, kun sua ei kukaan muu palkkaisikaan.

mulla kan 16v lapsesta astin ollut todella omatahtoine nyt eressä huostaanotto .ollut jo 2vkl nuoriso kodissa kaikki nää vuodet jotkaolen ollut yksin huoltajana tuntuu turhalta.mulle lapseni menetys oli ja on todella raskasta tunnen niin epäonnistuneeni yhden lapseni kohdalla. eikö oo muita vaihto ehtoja kuin huostaan otto epätoivoinen

kun olimme teini-ikäisiä.



Meillä molemmilla oli samanlaista kapinointia, lintsaamista, alkoholinkäyttöä ja piittaamattomuutta kotiintuloajoista ja kotitöistä. Se oli jälkeenpäin ajatellen aika pientä, verrattuna siihen mitä olisi voinut olla.



Kävin tapaamassa kaveriani laitoksessa ja huomasin hänen joutuneen "huonoon seuraan". Laitoksessa, jossa kaverini oli, oli siis muitakin huostaanotettuja nuoria. Osa oli erittäin rikkinäisistä perheistä ja jo teininä täysin rappiolla. Muutama, kuten kaverini, hyvästä perheestä ja vain vähän väärällä tiellä. Huumeita siellä liikkui koska kaverinikin pääsi niihin käsiksi ja esimerkiksi seksisuhteita oli paljon, vaikka ne olivat periaatteessa asukkien välillä kielletty.



Ap:lle sanoisin sen verran että huostaanotto on oikeasti viimeinen mahdollisuus, eikä sitä pidä tehdä sen takia ettei teinin kanssa kyetä yhteistyöhön. 14-vuotiaan ei voi olettaakaan noudattavan kotiarestia, kun sen ikäisen elämän keskus on niin vahvasti sosiaalisessa elämässä kodin ulkopuolella. Jos teidän teininne ei esim käytä huumeita, tee rikoksia tai ole muuten vaarassa tehdä jotain peruuttamatonta vahinkoa loppuelämälleen, yrittäkää vielä jotain muuta. Laitoskierteen jälkeen pärjääminen ja hyvä elämä voi tarkoittaa hanttihommaa kaupan kassalla tai sitä että elää sossun tuilla. Se on se taso mihin noissa porukoissa tottuu.



Oma kapinointini väheni sitä mukaa, mitä enemmän pääsin itsenäistymään ankarista vanhemmistani. Koulu oli kärsinyt yläasteen aikana jatkuvista lintsaamisista, joten paluuta täysin normaaliin opiskeluputkeen ei ollut. Opiskelin kuitenkin itselleni ammatin, vain pari vuotta vanhempana kuin muut ikätoverini. Siinä vaiheessa kun olin jo parikymppinen, oli ystäväpiirissä ihan eri arvot kuin teininä, ja koulutus ja/tai hyvä työpaikka toi arvostusta. Koska olin vähän ikäluokkaani jäljessä uraputkessa, sain siitä lisätsemppiä yrittämiseen ja muutaman mutkan kautta sain itselleni todella hyvän työpaikan jossa olen edennyt hiljalleen.



Nyt olen lähes 30-vuotias ja minulla menee todella hyvin, sekä henkisesti että ulkoisilla mittareilla katsottuna. Ainoa mitä olisin matkallani kaivannut, oli äidin tuki. Äitini loukkaantui verisesti vaikeasta murrosiästäni, eikä sen jälkeen osannut enää rohkaista tai tukea missään opiskelu- tai työasioissa, totesi vaan että turhaan yrität mitään, kun sen yhden koulunkin jätit kesken ja kun aina kuitenkin lintsaat yms...



Tulihan pitkä sepustus :) Aihe on kuitenkin tärkeä kun olen itse melkein kokenut saman. Äitinikin mietti huostaanottoa.

Ja kyllä 14v tai 15v pitää noudattaa kotiarestia, jos itse on käyttäytynyt niin, että on siihen joutunut. Miksi muka olisi 14v sopivaa karata arestista siksi, että sosiaalinen elämä muualla, en käsitä ajatusmaailmaasi??? Eihän se aresti koko loppuelämää kestä ja se on yleensä siksi, että teini oppisi, että teoilla on seuraukset.

ei ap, mutta entinen hurja teini

Ap:lle sanoisin sen verran että huostaanotto on oikeasti viimeinen mahdollisuus, eikä sitä pidä tehdä sen takia ettei teinin kanssa kyetä yhteistyöhön. 14-vuotiaan ei voi olettaakaan noudattavan kotiarestia, kun sen ikäisen elämän keskus on niin vahvasti sosiaalisessa elämässä kodin ulkopuolella. Jos teidän teininne ei esim käytä huumeita, tee rikoksia tai ole muuten vaarassa tehdä jotain peruuttamatonta vahinkoa loppuelämälleen, yrittäkää vielä jotain muuta. Laitoskierteen jälkeen pärjääminen ja hyvä elämä voi tarkoittaa hanttihommaa kaupan kassalla tai sitä että elää sossun tuilla. Se on se taso mihin noissa porukoissa tottuu.

turha rangaistus ton ikäiselle, joka muutenkin kapinoi. On ihan turhaa olettaa että jatkuvilla kotiaresteilla nuoren saisi taivutettua vanhempien tahtoon.



Enemmän tuossa tarvittaisiin molemminpuolista periksiantamista ja ymmärtämistä. Nuoren kuuntelemista yms.



Kuka edes kuvittelee kotiarestin toimivan tuon ikäiselle?

tuon ikäinen sitä kykenisi tottelemaan.

liikkumavapauden rajoituksia tehdään huostaanotetuillekin. rajat ja yhteiset säännöt on oltava. Teot ovat valintoja ja valinnoista on seurauksia.

Teinistä tuli oikein mahdoton. vaikka oli rajat ja rakkauta. Tuli elämästämme yhtä helvettiä. Joi, ei myöskään noudattanut kotiintuloaaikoja, kokeili muita aineita, ei vastannut puhelimeen. katosi päiviksi ja viikoiksi. Koulu ei kiinnostanut meillä myöskään. Liikkuin aivan väärissä piireissä. Tuntui , että oli imua sinne ei niin mukavaan seuraan. teinille ilmoitettiin, että mikäli asiat ei muutu niin otetaan järeämmät keimot käyttöön. Teini ei viis veisannut. Lopulta otettiin sossuun yhteyttä ja kerrottiin tilanne ja ilmoitettiin, että haluamme huostaanottoa. Sijoitus oli pois suljettu vaihtoehto. Suosittelen lämpimästi. Otti opikseen ja pari vuotta asui muualla. Lomaili kotona lomat ja viikonloput. Tosin ei ensi alkuun ollut lomia lainkaan. Tämä kaikki oli teinin ja muun perheen parhaaksi. Nyt on asiat hyvin. tästä on aikaa jo monen monta vuotta. Teinillä, joka ei enää tosin ole teini vaan mies on elämä reilassa. Ollaan puhuttu asiaoista ja ymmärtää, että kaikki oli hukassa ja on kiittänyt meitä, vaikka se alkuun tuntui pahalta repiä ja lähteä pois kotiympyröistä.

Mutta selvästikin auttoi. Jotkut näköjään tarvitsee todellisen pysäytyksen, hyvä että uskalsitte tarjota sen hänelle ja että hän iste myös tajusi sen ainakin jälkeenpäin.

hanttihommia tekeviä tai sossun tuilla eläviä. En kuule ihan usko tähän. Tiedän useammankin tapauksen, jossa se huostaanotto olisi ollut paikallaan, mutta kun ei tehty niin heistä tuli sossun tuilla eläjiä.

kun olimme teini-ikäisiä.

Meillä molemmilla oli samanlaista kapinointia, lintsaamista, alkoholinkäyttöä ja piittaamattomuutta kotiintuloajoista ja kotitöistä. Se oli jälkeenpäin ajatellen aika pientä, verrattuna siihen mitä olisi voinut olla.

Kävin tapaamassa kaveriani laitoksessa ja huomasin hänen joutuneen "huonoon seuraan". Laitoksessa, jossa kaverini oli, oli siis muitakin huostaanotettuja nuoria. Osa oli erittäin rikkinäisistä perheistä ja jo teininä täysin rappiolla. Muutama, kuten kaverini, hyvästä perheestä ja vain vähän väärällä tiellä. Huumeita siellä liikkui koska kaverinikin pääsi niihin käsiksi ja esimerkiksi seksisuhteita oli paljon, vaikka ne olivat periaatteessa asukkien välillä kielletty.

Ap:lle sanoisin sen verran että huostaanotto on oikeasti viimeinen mahdollisuus, eikä sitä pidä tehdä sen takia ettei teinin kanssa kyetä yhteistyöhön. 14-vuotiaan ei voi olettaakaan noudattavan kotiarestia, kun sen ikäisen elämän keskus on niin vahvasti sosiaalisessa elämässä kodin ulkopuolella. Jos teidän teininne ei esim käytä huumeita, tee rikoksia tai ole muuten vaarassa tehdä jotain peruuttamatonta vahinkoa loppuelämälleen, yrittäkää vielä jotain muuta. Laitoskierteen jälkeen pärjääminen ja hyvä elämä voi tarkoittaa hanttihommaa kaupan kassalla tai sitä että elää sossun tuilla. Se on se taso mihin noissa porukoissa tottuu.

Oma kapinointini väheni sitä mukaa, mitä enemmän pääsin itsenäistymään ankarista vanhemmistani. Koulu oli kärsinyt yläasteen aikana jatkuvista lintsaamisista, joten paluuta täysin normaaliin opiskeluputkeen ei ollut. Opiskelin kuitenkin itselleni ammatin, vain pari vuotta vanhempana kuin muut ikätoverini. Siinä vaiheessa kun olin jo parikymppinen, oli ystäväpiirissä ihan eri arvot kuin teininä, ja koulutus ja/tai hyvä työpaikka toi arvostusta. Koska olin vähän ikäluokkaani jäljessä uraputkessa, sain siitä lisätsemppiä yrittämiseen ja muutaman mutkan kautta sain itselleni todella hyvän työpaikan jossa olen edennyt hiljalleen.

Nyt olen lähes 30-vuotias ja minulla menee todella hyvin, sekä henkisesti että ulkoisilla mittareilla katsottuna. Ainoa mitä olisin matkallani kaivannut, oli äidin tuki. Äitini loukkaantui verisesti vaikeasta murrosiästäni, eikä sen jälkeen osannut enää rohkaista tai tukea missään opiskelu- tai työasioissa, totesi vaan että turhaan yrität mitään, kun sen yhden koulunkin jätit kesken ja kun aina kuitenkin lintsaat yms...

Tulihan pitkä sepustus :) Aihe on kuitenkin tärkeä kun olen itse melkein kokenut saman. Äitinikin mietti huostaanottoa.

mutta niin voi käydä.



Meillä oli kaverin kanssa suurinpiirtein samanlaiset kodit, ja tilanteemme olivat ennen huostaanottoa samanlaiset. Kaverini alkoi huostaanoton käyttämään huumeita ja hänen elämänsä meni aika huonoon jamaan, ennenkuin lopulta lopetti yhteydenpidon. Kuulemani mukaan paljon paremmin ei mene nytkään.



En tarkoita, että huostaanotto tarkoittaisi automaattisesti narkkariksi päätymistä, mutta kyllä laitoksessa ajan viettäminen ja niihin porukoihin päätyminen kaverini kohdalla vaikutti selvästi lopputulokseen. Varsinkin kun sinne joutui pahimmassa murrosiän kapinavaiheessa, jolloin seurauksia ei kykene järkevästi ajattelemaan. Ja sitten kun jonkun ajan päästä identiteetti oli muodostunut sellaiseksi että on laitosnuori, eikä ole enää mitään yhteistä vanhojen "normaalien" kavereiden kanssa (jotka yhtälailla käyttivät alkoholia ja tekivät ties mitä irtiottoja), on tilanteesta hankala pyristellä irti.



Toisaalta olisi voinut käydä yhtä huonosti myös ilman huostaanottoa, sitä ei voi tietää. Ap:lle halusin vaan sanoa, ettei lasta kannata antaa huostaanotettavaksi ellei se todella ole viimeinen mahdollisuus, koska kyse ei ole riskittömästä toimenpiteestä.