Kotiäitiys on maailman raskain ammatti!

Vierailija:

ja koskaan ei saa kunnolla levätä tai latautua henkisesti.

Eli etenkin pienen vauvan kanssa on todella hankala tehdä mitään omaa (no osa ihmisistähän ei kaipaa mitään omaa), mutta ylipäätään päästä talosta pois edes kerran viikossa. Päivät menee lapsentahtisesti ja lasten tarpeita kuunnellen: syömiset, nukkumiset, ulkoilut, kakkat ja pissat. Luonnollisesti lasten kanssa saa joka asiasta vääntää kättä etenkin uhmaiässä.

Sitten illalla tulee isä kotiin ja satunnaisesti isovanhempia kylään. kaikki yrittävät " auttaa" , mutta apu on näennäistä.. LÄhinnä tällöin on vain 1-5 uhmaikäistä lisäriesana kulkemassa perässä ja kommentoimassa kaikkea " miksei voi tehdä näin" ja " muista kuule olla varovainen, ettei käy kuten sillekin yhdelle äidille" ..

Teen työkseni aivotyötä ja olen kiinnostunut yhteiskunnallisista, " oikeista" ongelmista. kotona oleminen on lähinnä ameeban tasolle asettumista, jossa suurin ongelma näyttää olevan jonkin hypoteettisen uhan välttäminen, varominen ja poistaminen.. Siinähän ne menee päivät sitten varoessa..

no saa jäädä mies kotiin

Vai että eivät lastentarhanopettajatkaan joudu työpäivän aikana tiskaamaan, pyykkäämään...? No eivät tietenkään, he tekevät noita hommia OMASSA KODISSAAN AIVAN KUTEN TEKIN! Mikä tässä on niin vaikea käsittää?



Väännetään vielä rautalangasta: jos henkilö a on ammatiltaan kokki, ruoanlaitto on hänen työtään. Mutta ei hänelle kukaan maksa siitä, että hän työpäivän jälkeen laittaa kotona perheelleen ruokaa. (Tätähän kotiäidit aina marisevat, että arkiaskareiden suorittamisesta tulisi maksaa heille suuria summia)



Henkilö b on siivooja. Kyllä, hänelle maksetaan siivoamisesta, mutta työpäivän jälkeen hänen on siivottava omakin kotinsa, eikä siitä maksa kukaan.



Lastentarhanopettajalle maksetaan lastenhoidosta (työhön sisältyy kyllä by the way muutakin), mutta kun hän iltaisin ja viikonloppuisin hoitaa omia lapsiaan, siitä ei makseta.



Joko alkaa kotiäideille aueta ansiotyön ja oman arjen pyörityksen ero?

Vierailija:

Ei ole urallani vielä toista työpaikkaa löytynyt, jossa ei saisi käydä vessassa, tai syödä rauhassa ; )

Vierailija:

etkä tehnyt mitään muuta, takuulla olikin helppoa. Sehän ei olekaan mitään varsinaista " kotiäitiyttä" .

Elämähän helpottuu koko ajan, kun lapsi kasvaa. Jos vauvan kanssa olon kokee helpoksi, mites sitten isomman?

Päällikkötason ajoilta muistan, kuinka joinakin päivinä en ehtinyt syödä o-l-l-e-n-k-a-a-n.

nyt kun olen töissä vanhusten pitkäiaikaisvuodeosastolla (vuorotyö) ja mieskin on vuorotöissä, on todellinen helvetti pyörähtänyt käyntiin.

Minusta noissa mainitsemissasi esimerkeissä ole mitään kovin raskasta sinällään. Ne ovat vain asioita, jotka on hoidettava. Oma asenne ratkaisee, ottaako ne raskaasti vai ei. Mutta jokaisella on tietysti ne omat resurssinsa, joiden mukaan asioita punnitsee. Minusta kotiäitinä vietetyt vuodet olivat hermolepoa.

Aika kävi pitkäksi kun ei ollut tarpeeksi " käsityötä" . Silloin sitten jynssäsin nurkkia aikani kuluksi ja silitin kalsaritkin ja leivoin kovasti yms.

Sitten kun oli 4 alle kouluikäistä, alkoi työtä olemaan sen verran, että voi sanoa ajan kuluvan kivasti.

Vessassa olen kyllä ehtinyt aina käydä hyvin ja syödäkin. Kotiäitivuosina luin valtavat määrät kirjoja ja tein käsitöitä.

itse olen siis työssäkäyvä äiti ja sallikaa mun nauraa, äitinä olo ei ole ammatti!!! Se on luonnollinen asia enkä ymmärrä miksi sitä täytyy niin yrittää pönkittää.



Kertokaapas miten olisi rankempaa olla kotona kuin nyt mun päivärytmini;



Aamulla herätys klo 6.30 itselle vaatteet päälle, meikkaus, hiustenlaitto jne.

klo 7.15 herätetään kaksi väsynyttä ja kiukuttelevaa lasta jotka täytyy saada autoon mahdollisimman nopeasti, eli toppavaatteet päälle, unikaverin etsintää ja sitten tapella, että molemmat tulisivat nätisti autoon eivätkä juoksisi muualle.

Päästään päiväkodille, tappelua että molemmat suoriutuvat omille puolilleen.

Töihin, töistä kauhealla kiireellä hakemaan lapset kotiin, ettei tule pitkää päivää, huonolla tuurilla on kauppapäivä jolloin tarvii kahden tarhapäivän jälkeen väsynyttä kiukuttelevaa lasta ottaa sinne mukaan, ei auta.

Sitten kun pääset kotiin teet äkkiä ruoan, lapset todennäköisesti kiukuttelevat ja sotkevat=saat siivota, samat tiskit siinä tulee



Sitten täytyy lähteä koiran kanssa ulos, koska sekin tarvitsee lenkkinsä, karvanlähdön ja juoksun aikaan täytyy imuroida ja pestä lattiat päivittäin, lisäksi opiskelu samalla vaatii oman aikansa.

Illalla lapset nukkumaan ja tavarat seuraavaa päivää varten.



Mulla on vuorokaudessa siis n.4tuntia aikaa tehdä se, mitä kotiäitinä mulla oli sellaiset 14tuntia aikaa tehdä.

lapsi, joten mielipiteeni ei ehkä paina, mutta musta kotona on ihanaa ja helppoa. Ei raskasta ollenkaan. Kiva, kun voi elää päiväänsä ilman mitään minuuttiaikatauluja. Lapseni on kohta puolitoistavuotias ja kohtalaisen ongelmaton hoidettava. Ei kiukuttele turhista, nukkuu hyvin, viihtyy myös itsekseen ja on muutenkin ihana. Lisäksi minulla on mummo naapurissa, joka hoitaa häntä mielellään, joten saan hyvin ihan omaa aikaakin. Niin ja lapsi nukkuu vielä pitkät päiväunet, eli joka päivä minulla on yli kaksi tuntia luppoaikaa surffailuun, lukemiseen etc. En siis kehta valittaa enkä yritäkään väittää kotiäitiyttäni raskaaksi, mutta uskon, että jos on useampi lapsi ja pienillä ikäeroilla, niin tuntemukset ovat aivan toiset.

ja minusta onkin.. en vain jaksa istua koko päivää lattialla kasaamassa legoja ja palapelejä.. Sitten siivoan vimmalla ja sitäkään ei oikein jaksa eikä siinä ole mitään mieltä. Lukea en kyllä lasten kanssa varsinaisesti pysty - ainakaan mitään akateemista - kun koko ajan keskeytetään. Hiekkalaatikolla käydään sitten tylsiä ja kummallisia mutu-keskusteluja " mä en kyllä yhtää ymmärrä, miksi jotkut" (ja todellakaan he eivät ymmärrä ja sehän se on tärkeintä, että NE MUUT ovat todella outoja)

oli se juuri raskainta, että aika kävi pitkäksi. Ehkä se olisi kulunut paremmin jos silloin olisi ollut tietokone ja olisi voinut istuskella jossain av. lla juttelemassa tai olis jaksanut katsoa tyhmiä tv-sarjoja.

Mutta kun ne eivät kiinnostaneet.



Kun kolmas ja neljäs syntyi niin sitten alkoi päivissä olla tarpeeksi tekemistä että ei tullut näitä tyhjänpäiväisiä luppoaikoja.

Neljännen synnyttyä kyllä sitten ostin sukset ja kävin hiihtämässä 1000 kilometriä talven aikana, että ehkä sekin sitten auttoi kun löytyi oma harrastus. Tiedä sitten. Mutta kyllä neljän kanssa aika kului paremmin kuin yhden ja kahden.

Kun ne päivät kotona ovat niin pirun samankaltaisia! Ei sovi ainakaan mun luonteelle yhtään!



Mä haluan päivilleni äksöniä ja mä oikein nautin jos on täyteen buukattu aikataulu ja saan rynnätä paikasta toiseen. Mä inhoon yli kaiken sellaisia päiviä, kun tekemistä oli vain: ruoanlaitto, siivoaminen, pyykinpesu, lasten kanssa oleminen jne jne.



Tuntuu, että aivoja ei tarvii käyttää yhtään!! En mä mitään haasteita saa mistään uusista ruokaresepteistä tai siitä että askartelen jotain lasten kanssa.



Mä kuolen jos mä joudun elämään sellaista elämää pitkään!



Mä nautin kun mä saan päivisin käyttää aivoja työssäni, pitää kiirettä ja sitten illalla olla lasteni kanssa. Se on sitä oikeaa elämää ja siitä mä saan voimaa.



eli oon ap:n kanssa samaa mieltä!

Minä olen kyllä eri mieltä. Juuri muutama päivä sitten ajattelin, että täällä kotona olen kuin lomalla koko ajan. Saa olla omien rakkaiden kanssa, lukea kirjoja, katsoa leffoja, irkata rauhassa, siivota huolella, tavata kavereita, askarrella joulukoristeita jne. Eipä sitä töiden ohella paljon mitään ehdi tai jaksa.



Töissä olen perusteollisuudessa, ison osaston johtotehtävissä, nyt vanhempainlomalla kolmannen lapsen kanssa.

hoitaminen oli.

Kotiäitinä olin yli 3 vuotta, ja kai raskainta on se päivien samanlaisuus, neljän seinän sisällä oleminen, ihmisten typerät kysymykset tyyliin " milloin menet töihin, kun sulla on hyvä ammatti" jne. Mutta tämä syksy on ollut todella raskas. Menin siis yli 3 vuoden kotiäitiyden jälkeen töihin (opettaja olen), lapsukaiset päiväkotiin, nuorempi koko ajan ollut kipeänä (korvatulehduskierre), koti sekaisin, itse todella väsynyt. Kyllä minä huonona hetkenä ajattelen, että olisinpa vielä jäänyt kotiin (meillä ei ollut edes taloudellinen pakko).

Molemmat ovat minusta rankkoja töitä sekä kotiäitinä oleminen että ensiapupoli työskentely. Ne ovat hieman eri tavalla rankkoja molemmat. No se sama siinä on etten välttämättä pääse sinne vessaan silloin kun tarvitsisi.

Mutta täytyy sanoa, että molemmat ovat rankkoja hommia, etten pysty arvioimaan toista rankemmaksi kuin toinen.

Vierailija:

nyt kun olen töissä vanhusten pitkäiaikaisvuodeosastolla (vuorotyö) ja mieskin on vuorotöissä, on todellinen helvetti pyörähtänyt käyntiin.

t:lh

AP:n tilanne on kyllä aika rankka, koska lapset on noin samanikäisiä.



Mutta luokanopettajana en malta olla kommentoimatta:

riippuu omista lapsista ja luokasta. Lapset osaa olla ihania ja helvetillisen vaikeita. Jos kotona on kolme huonostinukkuvaa pikkupirua, opettajantyö kyläkoululla on hermolepoa siihen verrattuna. Jos taas luokassa on 32 riiviötä, kolmen lapsen äitiys on hermolepoa.



Lapsia on erilaisia, kotona ja koulussa. Itse olen urvahtanut sekä töissä että kotona, tilanteen mukaan.



ope

Olin kotiäitinä lähes yhdeksän vuotta. Palasin töihin vajaa puolivuotta sitten, kun kuopuksemme täytti 3v.

Nyt on raskasta;

Aamulla aikaisin ylös, että ehtii patistaa 7 ja 8 -vuotiaat valmiiksi lähtemään kouluun. Vie eskarilainen eskariin ja 3v kuopus päiväkotiin. Sitten kiirehdin töihin, jossa yritän tehdä kaiken huolellisesti ja olla kaikin tavoin hyvä työntekijä / hyvä asiakaspalvelija.

Vauhdilla kohti kotia ja usein myös hakemaan lapsia hoitopaikoista (mies on kauempana töissä eikä ehdi osallistua lasten vientiin/hakuun).

Tee ruoka, lapset harrastuksiin, pese pyykit, pidä kotia siistinä, huolehdi piha-alueesta jne. jne. Kun ilta koittaa ja mukulat on nukkumassa, laita kaikkien vaatteet ja reput aamuksi valmiiksi, jotta aamulla ei tulisi turhia konflikteja....

Kun olin kotona tunsin senkin usein rankaksi (lähinnä aikuiskontaktien vähyys), mutta siinä ehti sivussa pyörittää koneellisen pari pyykkiä, joka aamu ei ollut pakko lähteä johonkin, sängytkin ehti pedata....

Aika aikaansa kutakin. Onnellisia ne vuodet, jotka sain olla kotona - kiitollinen olen nyt joka hetkestä!!!!