Isäpuolen julma kohtelu ja sen vaikutukset aikuisuudessa
Isäpuoleni on ollut tunnekylmä minua kohtaan. Lapsena minulla ei ollut varaa näyttää pahaa mieltä tai heikkoutta, tämän vuoksi muutuin passiiviseksi, jotta hän olisi tyytyväinen. Pysyin mahdollisimman huomiota herättämättömänä. En saanut kiukutella, loukkaantua, pyytää mitään enkä olla vaivaksi. Hän oli myös passiivis-agressiivinen ja käytti sarkasmia ilkeilläkseen minulle. Onko jollakin vastaavia kokemuksia? Nykyään olen 27-vuotias ja tuntuu, että tämä on jättänyt minuun jonkinlaisia jälkiä ja kärsin masennuksesta ja turvattomuuden tunteesta. Tunnen vihaa ja katkeruutta edelleen isäpuoltani kohtaan.
Kommentit (30)
Suosittelen terapiaa. Olet kokenut kovia ja kaikki kokemasi olisi hyvä läpikäydä ammattiauttajan kanssa. En välttämättä neuvoisi, että alat asiaa perkaamaan perheen kanssa läpi sillä he eivät välttämättä ymmärrä jutun vakavuutta tai osaa ottaa rakentavasti antamaasi palautetta vastaan. Hienoa kuitenkin, että tiedostat mistä olotilasi voisi kummuta.
Mä hakkasin oman ns isäpuoleni, kun kasvoin isoksi. Sanoin sille, että kai nyt tajuat, että osat muutttuu ja mätkin sen paskaksi. Iso mies uikutti, kun väänsin käden poikki. Mitäs hakkas mua lapsena
Otsikon mukaan joku kohteli isäpuolta julmasti, voisitko kertoa siitä sen sijaan, että selität jotain itsestäsi.
Harvemmin kukaan tulee isäpuolen kanssa toimeen. En voi itsekään sietää äitini miesystävää.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen terapiaa. Olet kokenut kovia ja kaikki kokemasi olisi hyvä läpikäydä ammattiauttajan kanssa. En välttämättä neuvoisi, että alat asiaa perkaamaan perheen kanssa läpi sillä he eivät välttämättä ymmärrä jutun vakavuutta tai osaa ottaa rakentavasti antamaasi palautetta vastaan. Hienoa kuitenkin, että tiedostat mistä olotilasi voisi kummuta.
Terapiaa olen miettinyt ja sinne aion hakeutua. Perheeni kanssa en voi asiasta keskustella, ongelmia on myös äidin kanssa, koska on alkoholisti.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä taas tätä missä nuori nainen on lukenut tunnekasvatuksesta ja on nyt kehittänyt itselleen trauman siitä, että häntä itseään ei lapsena tunnekasvattettu?
Just. Nämä ovat väsyttäviä juttuja. Vähän pipiä suunnata voimansa itsensä tarkkailuun.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen terapiaa. Olet kokenut kovia ja kaikki kokemasi olisi hyvä läpikäydä ammattiauttajan kanssa. En välttämättä neuvoisi, että alat asiaa perkaamaan perheen kanssa läpi sillä he eivät välttämättä ymmärrä jutun vakavuutta tai osaa ottaa rakentavasti antamaasi palautetta vastaan. Hienoa kuitenkin, että tiedostat mistä olotilasi voisi kummuta.
Joka asiasta ei ole syytä terapiaan mennä. Se ei poista kuitenkaan sitä, että olisi ottanut asian puheeksi henkilöiden kanssa, jotka ovat asian aiheuttaneet. Ap:n äiti on avainasemassa. Miten ap:n ja äidin välit oli tuolloin ja entä nyt. Sulkiko äiti silmänsä vai oliko äidinkin kohtelu samanlaista.
Itse katkaisin välit kaveriin sen takia, että hänen lapsensa kertoivat isäpuolen haukkuvan ja käyneen käsiksi. Äiti ei usko lapsiaan. Vähättelee ja uskoo miehen selityksiä vahingosta. Lapset traumatisoutuneet ja sijoituksessa. Äiti on nyhverö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen terapiaa. Olet kokenut kovia ja kaikki kokemasi olisi hyvä läpikäydä ammattiauttajan kanssa. En välttämättä neuvoisi, että alat asiaa perkaamaan perheen kanssa läpi sillä he eivät välttämättä ymmärrä jutun vakavuutta tai osaa ottaa rakentavasti antamaasi palautetta vastaan. Hienoa kuitenkin, että tiedostat mistä olotilasi voisi kummuta.
Joka asiasta ei ole syytä terapiaan mennä. Se ei poista kuitenkaan sitä, että olisi ottanut asian puheeksi henkilöiden kanssa, jotka ovat asian aiheuttaneet. Ap:n äiti on avainasemassa. Miten ap:n ja äidin välit oli tuolloin ja entä nyt. Sulkiko äiti silmänsä vai oliko äidinkin kohtelu samanlaista.
Itse katkaisin välit kaveriin sen takia, että hänen lapsensa kertoivat isäpuolen haukkuvan ja käyneen käsiksi. Äiti ei usko lapsiaan. Vähättelee ja uskoo miehen selityksiä vahingosta. Lapset traumatisoutuneet ja sijoituksessa. Äiti on nyhverö.
Äitini ei lapsuudessani puuttunut tuohon millään tavalla, en osannut/halunnut kertoa hänelle, miten isäpuoli kohtelee minua. Vasta n. 17-vuotiaana avauduin äidille asiasta, ja silloinkaan hän ei ottanut asiaa puheeksi isäpuoleni kanssa. Tähän liittyy myös se, että isäpuoleni piti suosikkeinaan poikaansa ja siskoani, koska pärjäsivät paremmin koulussa, kuin minä.
No pahopinpitely on kyllä selvä juttu mutta mites nämä isä/äitipuolet jotka kohtelevat lapsipuoliaan muuten huonosti. Syrjitään, laitetaan omat lapset edelle. Yleensä ao hlö kokee olevansa kilpailutilanteessa. Joskus taas puolella ei ole selvää käsitystä roolistaan. Se toinen puoliso ei aina auta, vaan estää esim.sen että lapsen puolivanhempi ei tehdä tehtäviään kunnolla.
Oot oppinu nuoruudessa tietynlaisen käyttäytymismallin. Sen voi muuttaa tietoisesti poisopettelemalla.
Välit poikki häneen. Alat elää omaa elämää. Mitä on tapahtunut ei ole sun vika. Älä rupea samanlaiseksi ihmiseksi kuin hän, älä kosta.
Opettele positiivista ajattelua, opi hyväksymään ja rakastamaan itseäsi, se parantaa haavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen terapiaa. Olet kokenut kovia ja kaikki kokemasi olisi hyvä läpikäydä ammattiauttajan kanssa. En välttämättä neuvoisi, että alat asiaa perkaamaan perheen kanssa läpi sillä he eivät välttämättä ymmärrä jutun vakavuutta tai osaa ottaa rakentavasti antamaasi palautetta vastaan. Hienoa kuitenkin, että tiedostat mistä olotilasi voisi kummuta.
Joka asiasta ei ole syytä terapiaan mennä. Se ei poista kuitenkaan sitä, että olisi ottanut asian puheeksi henkilöiden kanssa, jotka ovat asian aiheuttaneet. Ap:n äiti on avainasemassa. Miten ap:n ja äidin välit oli tuolloin ja entä nyt. Sulkiko äiti silmänsä vai oliko äidinkin kohtelu samanlaista.
Itse katkaisin välit kaveriin sen takia, että hänen lapsensa kertoivat isäpuolen haukkuvan ja käyneen käsiksi. Äiti ei usko lapsiaan. Vähättelee ja uskoo miehen selityksiä vahingosta. Lapset traumatisoutuneet ja sijoituksessa. Äiti on nyhverö.
Äitini ei lapsuudessani puuttunut tuohon millään tavalla, en osannut/halunnut kertoa hänelle, miten isäpuoli kohtelee minua. Vasta n. 17-vuotiaana avauduin äidille asiasta, ja silloinkaan hän ei ottanut asiaa puheeksi isäpuoleni kanssa. Tähän liittyy myös se, että isäpuoleni piti suosikkeinaan poikaansa ja siskoani, koska pärjäsivät paremmin koulussa, kuin minä.
Todennäköisesti myös äitisi kokee väkivaltaa isäpuolen osalta. Ihminen voi olla esimerkiksi läheisyysriippuvainen ja silloin hän hyväksyy toiselta asioita joita kukaan normaali ihminen ei hyväksy, vaan koska hän luulee että ei pärjää elämässä "yksin"...
Sä et voi kuitenkaan pelastaa kuin itsesi tilanteesta.
Olet melkein 30-vuotias. Olisiko jo korkea aika unohtaa menneet (kun ei niille kukaan enää tässä vaiheessa mitään voi) ja alkaa elää omaa elämää ilman katkeruutta. Järkkyä, että koko elämä voi mennä pilalle tunnekylmän isäpuolen vuoksi jos ei nyt tuon suurempaa draamaa ole taustalla. Koita myös päästä miellyttämisentarpeesta ettet kohta ole jonkun narskun pompoteltavana.
Minulla sama tilanne. Minut mitätöitiin täysin nuorena, olin vain kätevä lapsenvahti äitini ja isäpuolen yhteiselle lapselle.
En edes uskaltanut puhua isäpuoleni läsnäollessa ja hän kohteli minua kuin ilmaa. Äitini taas myötäili isäpuoltani.
Nyt isäpuoli on jo kuollut ja loppuvaiheessa, saatuani oman lapsen (pojan) hän vähän pehmenikin. Äitini kanssa en voi asiasta puhua, hän ei ole koskaan uskonut keskustelemiseen.
Nuoruuteni vaikuttanut omanarvontuntooni, en usko ansaitsevani mitään, enkä todellakaan osaa pyytää apua. Minun on myös vaikea muodostaa parisuhteita.
Terapiaan en halua mennä, koen niin raskaaksi vanhojen haavojen auki repimisen. Parempi näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen terapiaa. Olet kokenut kovia ja kaikki kokemasi olisi hyvä läpikäydä ammattiauttajan kanssa. En välttämättä neuvoisi, että alat asiaa perkaamaan perheen kanssa läpi sillä he eivät välttämättä ymmärrä jutun vakavuutta tai osaa ottaa rakentavasti antamaasi palautetta vastaan. Hienoa kuitenkin, että tiedostat mistä olotilasi voisi kummuta.
Terapiaa olen miettinyt ja sinne aion hakeutua. Perheeni kanssa en voi asiasta keskustella, ongelmia on myös äidin kanssa, koska on alkoholisti.
Välit poikki molempiin, täydellinen irtiotto.
Ymmärrän sua. Toi jättää ikävät arvet ja on tosi vaikeaa luottaa ihmisiin. Toivottavasti sulla olis ystäviä kelle voit puhua tosta. Katkeroituminen on toisaalta luonnollista mutta tosi haitallista sulle itsellesi. Ikävää että sun isäpuoli on pilannut sun elämää tuolla tavalla. Toivon sulle voimia<3
Mun isäpuoli on luonteeltaan rauhallinen, lempeä ja vakaa. Mun hullu äitini sai sen psyykattua antamaan mulle selkäsaunoja ja muita rangaistuksia. Vaikka remmi oli mun isäpuolen ködessä, tiedän hyvin kyllä kuka sen takana oli. Vihaan ilkeää ja manipuloivaa äitiäni, enkä kanna kaunaa isäpuoltani kohtaan. Se ei pystynyt vastustamaan mun äitini tahtoa ja olimme molemmat uhreja.
Sinulla on trauma. Voitko käydä asiaa läpi perheesi kanssa tai sitten ihan vaikka soittaa johonkin auttavaan puhelimeen, jotta saat asian jaettua.
Oletko koskaan keskustellut äitisi kanssa. Hänhän on avaintekijä asiassa ja sallinut turvattomuuden.