Psykoosia on ihan kauhea katsoa vierestä. Läheinen sairastui.
Ystäväni on ihan loistava tyyppi. Älykäs, taiteellinen, valmis auttamaan ja hyvin keskustelutaitoinen.. mutta sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä joka on psykoosipainotteinen. Eilen jouduin soittamaan ambulanssin kun hän näki vahvoja harhoja ja kuvitteli olevansa hengenvaarassa. Kaupungissa jossa asumme on hyvin ruuhkautunut mielenterveyshoito ja häntä ei oteta sairaalaan. Täytyy mennä vielä pahempaan kuntoon. Pelkään hänen henkensä puolesta ja se kaikki kaottisuus mitä saa tässä sairauden vaiheessa aikaan. Onko muilla samoja kokemuksia?
Kommentit (49)
Alkoholi aiheuttaa sellaiset 4000 psykoosia vuosittain. On se aika paljon vaikka miten aattelee.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnassa on se asenne, että mt-häiriöt on jotenkin potilaan itsensä vika ja omaa halua. Siksi niihin suhtaudutaan kuten muutaman tänkin keskustelun vastauksissa.
Kun tällä palstalla kysytään esimerkiksi läheisen biposta, niin aina on vastauksissa että juokse. Sellaisia ihmiset ovat ja kuvittelevat olevansa hyviä ihmisiä.
En minä kuvittele että mt-häiriöt olisivat oma vika, mutta en silti seurustelisi ihmisen kanssa jolla on esim. tuollainen psykoottinen bipo tai skitsofrenia, ellei se olisi niin hyvässä hoidossa että psykoottisia oireita ei enää ole ollenkaan.

Toivotaan, ettei kukaan läheisesi koskaan sairastu, ei varsinkaan lapset.
Valitettavasti on vaikea saada apua varsinkin, jos ei ole vakavaa itsemurhayritystä tehnyt. (Ja kaikilla se ei sitten jääkään yritykseksi!) Olen tuttavan taistelua vierestä seurannut. Hänen siskonsa ja isänsä veivät hänet päivystykseen, kun oli psykoottinen ja itsetuhoinen. Häntä ei otettu osastolle, kotiin vain passitettiin. Parin tunnin päästä tästä yritti itsemurhaa. Ei onnistunut, mutta sai muutamia pysyviä vammoja.
Missä vaalipiirissä hän on vihreiden ehdokkaana?
Vierailija kirjoitti:
Missä vaalipiirissä hän on vihreiden ehdokkaana?
Ootko omasta mielestäsi hauska? Muiden et.
Tää on kyllä tosi surullinen ns.keskustelupalsta. Suuri osa osallistujista vain ilkeilee ja lyö lyötyä, hävetkää edes.
Tämä on aivan rikollista tämä mt-potilaiden heitteillejättö tässä masssa. Sairaaloita suljettu, vaikeita tapauksia avohoidossa, mikä ei toimi sekään Lääkärin nåkee 15 min pari kertaa vuodessa.
Akuuttiin hätään ei saa apua millään. Itsemurhaa yrittäneiltäkin hoidetaan vain vammat ja heitetään ulos sairaalasta heti kun fyysiset jutut on hoidettu. Ei tämä enää mikään hyvinvointivaltio ollut aikoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnassa on se asenne, että mt-häiriöt on jotenkin potilaan itsensä vika ja omaa halua. Siksi niihin suhtaudutaan kuten muutaman tänkin keskustelun vastauksissa.
Kun tällä palstalla kysytään esimerkiksi läheisen biposta, niin aina on vastauksissa että juokse. Sellaisia ihmiset ovat ja kuvittelevat olevansa hyviä ihmisiä.
Oon itse bipon läheinen ja antaisin saman neuvon muille, en itse lähtisi enää uudestaan.
Mielialanvaihtelut, suoranainen väkivalta, impulsiivisuus, vainoharhaisuus, psykoottisuus ilman sairauden tunnetta. Äärimmäisen rankkaa myös läheiselle. Ja läheisimpään ihmiseen hän se kaikki purkautuu, muille osataan näytellä.Oletko AP ollut mukana vastaanotolla ystäväsi kanssa? Voit myös tehdä huoli-ilmoituksen, joskus ne saa jotain aikaan. Usein potilas myös osaa uskottavasti esittää ihan normaalia ja kieltää kaiken vastaanotolla.
Tuossa tapauksessa rikotaan lakia, paikat on täynnä mutta hoitamatta ei saa jättää, sitä vaan pitää jaksaa ja osata vaatia.
Tässä M1-lähetteen kriteerit:
Täysi-ikäinen henkilö voidaan määrätä psykiatriseen sairaalahoitoon tahdostaan riippumatta, vain jos kaikki seuraavat kohdat täyttyvät.1. Hänellä todetaan olevan psykoositason sairaus
2. Hän on sairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen sairauttaan, vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan tai vakavasti vaarantaisi muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta
3. Mitkään muut mielenterveyspalvelujen vaihtoehdot eivät sovellu käytettäväksi tai ovat riittämättömät.
Ykköstyypin bipolaarihäiriöisen, luonteeltaan aivan ihanan miehen kanssa 15 v naimisissa oltuani, en voi sanoa samaa. Jokainen bipo on yksilö. Enemmän kuin sairauden vaikeus, vaikuttaa mielestäni persoonan eheys. Jos on bipon lisäksi persoonallisuushäiriötä, tai päihdehäiriötä, yhteiselo voi osoittautua tosi vaikeaksi ja mahdottomaksi. Jos taas on sairaudentuntoinen, persoonallisuudeltaan eheä ihminen, kuten puolisoni, kyllä sairauden kanssa pystyy elämään rinnalla.
Psykoosiin nykyään hyvät lääkkeet, pahimmat oireet saadaan pois kyllä ja akuutti sekavuus katki. Olantsapin, Risperidon, Ketipinor, Leponex jne.
On kokemusta, valitettavasti 😔. Veli sairastui ja kuvitteli, että häntä jahtaa tiedustelupalvelut. Tulkitsi ihan kaiken omaa harhaansa tukevaksi. Omainen on täysin avuton, ei oteta hoitoon kun ei uhkaa ketäön tai itsräön.
Olen itse saanut trauman tilanteesta, jossa jäin harhaisen veljeni kanssa kaksin kuuntelemaan sekopäistä juttua ja syytöksiä siitä, etten usko. Lopulta vaan häivyin tilanteesta, karmea kokemus.
Kannattaa varoa niitä sairaaloita. Ei siellä välttämättä sen enempää vahdita tai valvota potilaita. Oma läheiseni tappoi sairaalassa itsensä. Häneltä oli kysytty, että oletko itsetuhoinen. Koska hän oli kieltänyt, ei vaadittu ja annettiin pitää hallussaan esineitä, joilla pystyi vahingoittamaan itseään.
Jos on synnytyssairaalat huonosti resursoitu, niin mietipä lirem huonosti psykiatrinen sairaanhoito. Tässä maassa terveydenhuoltoon ei kannata enää kenenkään luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei sellaisen hoidolla ole kiire, jolle ei parannuskeinoa ole. Kuka haluaa edes yrittää? Helpompi olisi lääkärin ottaa sairaalan kassasta rahaa ja silputa sitä suoraan roskikseen. Yhtä tehokasta. Lapset, opiskelijat ja työssäkäyvät menevät edelle kaikessa hoidontarpeessa. Näin se vaan on.
Minulla on ollut karmiva, sekava ja itsetuhoinen elämä karmivine psyyken diagnooseineen, mutta olen jostain syystä myös sinnikäs ja tarmokas ihminen, joka on jaksanut taistella kynsin hampain ammattitaitoisista hoidoistaan, kuten psykoterapiasta ja erilaisista kehohoidoista - ja olen myös saanut ammattitoista hoitoa paljon, ja siksi olen edennyt pitkälle toipumisessani. Mikä on paljastunut syyksi kaikelle elämäni kammottavuudelle? Ennen kaikkea hirviöäiti ja muutoinkin väkivaltainen ja turvaton lapsuus.
Summa summarum: syy psykooseilleni ym:ille lukemattomille ongelmilleni ja vaikeuksilleni on hengenvaarallinen äitini, mutta kidutustraumani on voitu hoitaa, koska olen halunnut toipua ja on ollut ammattitaitoisia hoitohenkilöitä. Toipua siis voi, jos ammattitaitoisia hoitohenkilöitä on riittävästi ja riittävän kauan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnassa on se asenne, että mt-häiriöt on jotenkin potilaan itsensä vika ja omaa halua. Siksi niihin suhtaudutaan kuten muutaman tänkin keskustelun vastauksissa.
Kun tällä palstalla kysytään esimerkiksi läheisen biposta, niin aina on vastauksissa että juokse. Sellaisia ihmiset ovat ja kuvittelevat olevansa hyviä ihmisiä.
En minä kuvittele että mt-häiriöt olisivat oma vika, mutta en silti seurustelisi ihmisen kanssa jolla on esim. tuollainen psykoottinen bipo tai skitsofrenia, ellei se olisi niin hyvässä hoidossa että psykoottisia oireita ei enää ole ollenkaan.
Toivotaan, ettei kukaan läheisesi koskaan sairastu, ei varsinkaan lapset.
Niin minäkin toki toivon, kukapa ei? Jos kuvitellulle lapselleni tulisi psykoosisairaus niin en minä sitä hylkäisi, mutta miehen kyllä jos se olisi jatkuvasti psykoosissa. Olen nähnyt mieheni lyhytaikaisessa psykoosissa ja silloin rintaani kivisti koko ajan ja olin koko ajan varuillani ja peloissani, ei voinut elää normaalisti kun mikä tahansa mitä sanoin oli hänen mielestään jotain ihan muuta kuin olin sanonut. En todellakaan eläisi niin vuosikausia, se veisi omankin mielenterveyden ja turvallisuuden tunteen.
Minulla on skitsofrenia ja pahimmat pelkoni liittyvät siihen, että sitä alettaisiin hoitaa jollain tavalla. Helpottaa minun ahdistustani lukea, että edes todella sekaisin olevat eivät pääse hoitoon, vaikka se ei olekaan heille, eikä omaisilleen kiva. Minäkin saan varmaan sitten olla rauhassa...
Vierailija kirjoitti:
Alkoholi aiheuttaa sellaiset 4000 psykoosia vuosittain. On se aika paljon vaikka miten aattelee.
Jankuti jankuti. "Puuterit ja jauhot" taitaa aiheuttaa 25 000 psykoosia, ja lisäksi ennenaikaisia nuorten aikuisten huumekuolemia.
Miksi näitä mielenterveysongelmia on niin paljon suomalaisilla, ja turha syyttää alkoholia koska esim. Jenkit, ranskalaiset, italialaiset, espanjalaiset ja britit juo paljon enemmän kuin me! Olen asunut työn takia kaikissa edellä mainituissa maissa useita kuukausia ja vuosia, ja niissä vedettiin viinaa niin sikana joka paikassa että suomalaiset vaikutti raittiusseuralaisilta niiden rinnalla ja alkoi jo tulla koti-ikävä! Jenkeissä vedettiin keskellä viikkoa isot drinkit ja 2-4 lasia viiniä per aikuinen, niin keskiviikkona, perjantaina, lauantaina kuin sunnuntainakin. Tottakai sunnuntaina kirkon jälkeen.
Onko monet näistä geeneissä? Esimerkiksi kaksisuuntainen, skitsofrenia, masennukset?
Olen huomannut, että jopa ihan siitä voi tulla harhaiseksi=hulluksi, jos on liian monta unetonta yötä. Siihen jos vielä lisätään alkoholin käyttöä tai muuta päihdettä, niin saa kyllä ihminen itsensä jo todella sekoamaan. Mutta onneksi nämä häiriintymiset korjaantuvat ihan sillä, että aloittaa terveelliset elämäntavat. Nukkuu, ulkoilee, syö. Ihan siis perusasiat kuntoon. Mieli on siis melkoisen herkkäkin menettämään tasapainonsa, siitä kannattaa oikeasti huolehtia hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Psykoosit tulilla
Täällä palstalla on aika monilla.
Tässä todiste, tänään törmäsin tällaiseen. TÖRKEÄÄ
Sama nuorille mielentreveyspotilaille ja narkkareille. Miksi ihmeessä yhteiskunnan pitäisi maksaa euroakaan hoidoistaan, eiväthän he edes ole maksaneet veroja 45 vuoden työstä kuten vanhukset ovat tehneet.