kun koirataloon tulee ensimmäinen lapsi

Meillä siis kotona lojuu ajokoira ja lappalainen - molemmat sisäkoirina, joskin tarha toki löytyy kun takaoven avaa. Molemmat koirat on uroksia, ja suht nuoria - 4-ja 5v.



Ajurista tiedän, että se varoo AINAKIN koiranpentuja erittäin tarkasti, leikkii todella hellästi ja varoo isoja käpäliään. Tämän kanssa ei ole mitään ongelmaa, onhan tuo vähän riehakas jos sille päälle sattuu, mutta tottelee oikein hyvin kun vähän komentaa. Myös ruoat ja luut voi huoletta mennä ottamaan koiralta pois - tämä on ollut selvää pennusta lähtien.

lappalainen on rodulleen kai epätyypillisesti harvinaisen kovapäinen ja umpiluu. Vahtii kyllä lelujaan, mutta vain leikillään, mutisee jos ne ottaa pois, mutta ei KOSKAAN ole oikeasti murissut tai muuta. Myös ruokakuppi on ihmisten omaisuutta joka annetaan ja otetaan pois jos tarvitsee. Toisia koiria, eritoten vieraita uroksia kohtaan tämä hurtta on kuitenkin " tappaja" , pieni mutta vaarallinen, ja kun pääsee rähinän makuun, sen rauhoittaminen on kivenalla - adrenaliini tekee koirasta raivopäisen. Mutta tätä ei siis todellakaan satu muulloin kun vieraan koiran hyökätessä ja satuttaessa.

Uskon koiran kuitenkin suhtautuvan lapseen hienosti - kummityttö (vajaa 1v.) ei saanut juuri huomiota osakseen - koira vain makaili lattialla ja toivoi että joku repisi karvoista :)



Ilmeisesti nämä koirat voidaan lukea täysjärkisten kastiin :)



Eniten epäilyttää, alkaako jompikumpi tulla lapsen vahtimisesta mustasukkaiseksi. Toisaalta ajuri on sen luontoinen että siirtyy mieluumin pois kun harkitseekaan tappelua.



Itse olen sen luonteinen, että tarvitsen joka ainoa päivä hetken aikaa itsekseni tai koirineni - joten uskon (vielä tässä vaiheessa), että tulen päivittäin lapsen nukahtaessa lähtemään VAIN koirineni vaikka pienen pienelle lenkille, miehen vahtiessa lasta (tarkoitan siis heti kun siihen on mahdollisuus!). Tällöin ainakin on koirien omaa aikaa..toki myös silloin kun lapsi nukkuu ja mamma raapii koiruuksia sohvalla. :)



KAATTA;

Siskollani on kaksi kissaa ja hyvin ovat tulleet toimeen - kissat varoo lasta eikä kai kumpikaan ole edes halunnut pinnikseen. Eikös siihenkin saa jonkinlaisen verkon tms. päälle ettei sinne pääse?

Vaunuihin ainakin saa, meidänkin se täytynee hankkia jos lasta aion ulkona nukuttaa, kun naapurin kissat pyörii pihassa.



Tappert ja Puksu kiittää ohjeistuksesta, lisää otetaan toki vastaan :)

Meillä on kaksi täysin lellittyä parsonia, jotka siis kuvittelevat olevansa vähintäänkin ihmisiä. Nukkuvat peiton alla jne.



Kun esikoisemme ilmoitti tulostaan, mietimme koiriemme tulevaa käytöstä lasta kohtaan usein. Pelkäsimme, että huonosti käy. Päätimme kuitenkin, että kaikkemme teemme, jotta koirat hyväksyisivät uuden tulokkaan.



Synnärillä ollessamme laitoimme äitini mukana koirille haisteltavaksi vauvan päällä olleita vaatteita. Koirat saivat siten jo etukäteen tutustua uusiin hajuihin. Äitini tullessa katsomaan vauvaa sairaalaan, koirat olivat autossa mukana ja mies kävi heitä siellä moikkaamassa ja saivat mihenkin vaatteista haistella vauvan tuoksua.



Kun tulimme kotiin, koirat eivät osoittaneet mitään agressiivisuutta tai mustasukkaisuutta liittyen vauvaan. Olivat päinvastoin todella kiinnostuneita vauvasta ja halusivat koko ajan hoitaa pientä. Vahtivat silmä kovana vauvaa.



Mitään ongelmia ei ole ollut. Kannattaa muistaa huomata koiriakin vielä vauvan syntymän jälkeen, niin ei iske mustasukkaisuus :)

nuo teidän koirat ainakin vaikuttavat hyvinkin tervepäisiltä ja luulen, että kaikki menee hienosti, kun koirat jatkossakin " saavat kuulua perheeseen" .



Meillä oli 3v vuotta sitten esikoisemme syntyessä kolme koiraa: kaksi spanielia (4v ja 6v) ja sekä bordercollie (vajaa 1v), kaikki uroksia.



Noista pienemmistä seurakoiravanhuksista en ollut alunperinkään tarvinnut olla huolissaan, mutta itse muistan kyllä olleeni hieman huolissaan tuosta vajaan vuoden vanhasta kovapäisestä työlinjaisesta paimentajasta, joka rähisi kaikille vieraille koirille ja oli tietysti vielä aika " vauva" itsekin. Mutta kaikki meni paljon hienommin kuin olisin osannut kuvitella.



Puhelin vauvasta koirille jo äitiyslomalle jäädessäni ja jotenkin luulen, että vaistosivat asian. Laitoime vauvan kaukalossa lattialle heti kun tulimme kotiin ja koirat saivat käydä uutta tulokasta tervehtimässä. Tosi nätisti hieman suukottelivat ja nuuskivat ja lähtivät sitten pois ihan kuin olisivat todenneet, että tässäkö se nyt sitten on. Illalla oli sitten tosi yllätys, kun laitoimme vauvan pinnasänkyynsä nukkumaan, niin bordercollie meni tyytyväisen ja tärkeän näköisenä makaamaan lattialle pinnasängyn jalkopäähän, vaikka ei muuten koskaan ollut oleillut vauvanhuoneessa. Jotenkin tuolloin tiesin, että vauvan suhteen ei tarvinnut olla huolissaan.



Ainoa ongelmamme oli aluksi vieraiden ihmisten kanssa, jotka tulivat kotiimme tai vaunujen viereen katsomaan vauvaa. Sain kovistella borderia useampaan otteeseen ennen kuin antoi periksi, ettei vieraita tarvinnut vahtia/paimentaa, eivätkä ne veisi vauvaa meiltä mihinkään.



Nyt meille on tulossa toinen vauva ja poikajoukkomme on edelleen sama eli spanielit 7v ja 9v, borderi 4v ja esikoinen 3v. Koirista on tullut esikoiselle todella tärkeitä ja auttaa mielellään ruokakuppien keräämisessä yms. Koiria kohtelee hyvin ja ne kelpaavat seuraksi leikkeihinkin äidin ja isän ollessa kiireisiä. On hauska kuunnella, kun 3v lukee kirjaa borderille tai leikkii kahvilaa pikkuspanielin kanssa odottamatta mitään vastakaikua:-) Koirat eivät pojasta hirveästi piittaa, joskus ottavat vastaan huomiota tai sitten menevät vain omalle paikalleen makaamaan (sinne poika ei ole koskaan saanut mennä koiria häiritsemään). Tuntuu, että poika saisi tehdä koirille aivan mitä haluaa ilman murinoita, vaikka hänelle on kyllä vauvasta asti opetettu koiran asiallinen kohtelu.



Tulipas pitkä tarina, mutta tsemppiä teille ja pidä vain omista lenkkivuoroistasi kiinni, vaikka aina ei jaksaisi ulos lähteäkään:-)!

Pentu otti vauvan vastaan ihan ok, ei mitään. Teki pennun pahuuksiaan, ilman sen suurempia kommelluksia. Vanhempi koira alkoi kuseksimaan meidän pari sänkyyn! Osoitti kai mieltään, koska saattoi tehdä sen jopa silloin, kun me olimme kotona hoitamassa vauvaa. Sittemmin ei ole ollut mitään ongelmia - mitä nyt vauva sai silmätulehduksen liiallisesta hoitamisesta ja nuolemisesta.



Minä pidin kyllä kiinni kanssa siitä, että kerran viikossa pääsin koirien kanssa kentälle treeneihin. Se oli minun aikaani! Toki isäntä siitä urputti, mutta periksi en antanut. Vauva sitoo kuitenkin niin paljon, että jos äiti ei saa koskaan mennä omille menoilleen, niin riski väsymiseen ja harkitsemattomiin tekoihin kasvaa.

Meillä on sama tilanne kuin noemalla paitsi, että vauva ei ole vielä syntynyt. Eli on kaksi pientä chihu-jack russel risteytystä (2 ja 4 v.) ja ovat todella lellittyjä. Kuvittelevat olevansa jotain aivan muuta kuin koiria. Hieman olen miettinyt, että kuinka suhtautuvat vauvaan, mutta toivon, että kaikki menee hyvin ja täältä on saanut lukea useita rohkaisevia kertomuksia. Koiramme pelkäävät pääsääntöisesti lapsia, mutta 9-14 v. serkkujeni kanssa leikkivät ja ovat normaalisti, kun tuntevat heidät. Valitettavasti ei ole ollut mahdollisuutta tutustua ihan pieniin lapsiin. Uskon kuitenkin, että koirat sopeutuvat ja tutustuttuaan vauvaan, hyväksyvät hänet perheenjäseneksi ilman mutinoita.



Laskettuaika on helmikuussa ja aion antaa miehelle laitokselta kotiin viemiseksi vauvan hajuisen liinan sekä pitää koirat kotona, kun tulemme vauvan kanssa kotiin. Muilla näyttää toimineen hyvin.

Meillä eka vauveli syntyy keväällä, jolloin sakemanninarttumme on 3-vuotias. Koulutettu sekin on melko pitkälle, virkakoira, koulutus vielä tietty kesken.



Vaikka se karvakuono onkin välillä päivän pelastus, en kuitenkaan koskaan luottaisi varsinkaan isoa koiraa vauvan kanssa keskenään mihinkään. Minusta on parempi opettaa koiralle heti alkuun, että lattialla konttaavan vauvan lähelle ei ole asiaa. Toisaalta ei vauvallakaan ole sitten menemistä koiran patjalle (tai sängyn alle, missä se yleensä viihtyy).



Jännittää kieltämättä vähän, miten käypi, mutta eiköhän kaikki suju ihan ok!