Kiltit, herkät ja empaattiset ihmiset. Millaista elämänne on?

Kurjaa. Hyväntahtoisuutta ja empatiaa käytetään surutta hyväksi minkä ehditään. Luotto ihmisiin alkaa mennä.  Jopa pitkäaikaiset kaverit hylkää kun tulee jotain parempaa eteen, kuten esim. uusi mies. Kunnes taas tarvitsevat apua jossain..

Olen oppinut että kun auttaa ihmisiä he tietävät kenelle soittaa taas kun tarvitsevat apua. Ei muuten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sivusta seurattuna vaikuttaa olevan stanan vaikeaa ja kuluttavaa kun aina ajatellaan vain muita eikä koskaan itseä.

Mistä sinä sen tiedät. Keskity vaikka ihan omiin asioihisi. Ei kenekään tarvitse olla kateellinen ja katkera mulgero. Ihan oma valinta.

Vaikea olla seuraamatta kun työpaikalla on tuollainen jalkoihin jäävä kynnysmatto joka mm. ei osaa sanoa muille ei. Olen kaikkea muuta kuin kateellinen tai katkera, hoidan myös ihan itse omat työni.

Mikä sitten pistää vihaamaan?

Vielä kun tietäisi mitä tässä nyt pitäisi vihata?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäni on hyvää ja mielenkiintoista. Olen jo kauan sitten oppinut omat rajani. En anna kenenkään ylittää niitä ja käyttää itseäni hyväksi.

Tämä. Olen kiltti herkkä ja empaattinen, mutta en tyhmä.

Vaadittaessa olen hyvinkin jämäkkä ja rajani tiedostan aina. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö voisi olla herkka ja kiltti ja empaattinen. Kiltti voi olla olematta alistuva ja hyväksikäytettävä. Empaattinen voi myös olla tulematta käytetyksi ja pyöriteltäväksi.  Herkkä olen ollut aina.

Mä taas valitettavasti olen myös tyhmä. Ja naivi. Nykyään olen täysin erakoitunut koska en kuitenkaan osaa pitää puoliani, joten parempi sitten vältellä ihmisiä. Varsinkin miehiä. Nehän metsästää juuri tällasia kynnysmattoja. Joten vastaus kysymykseen on, että elämäni on ollut kamalaa, olen masentunut ja yksinäinen.

Eri mutta vaikka osaan pitää puoliani nykyään, mennyt painaa välillä.

Eli mitä tervemmäksi tulen sitä enemmän suututtaa aiempi alistuminen. En tietenkään halunnut alistua, ei kukaan halua. Mutta vaikean lapsuuden takia en osannut muuta. Kunpa olisin aiemmin parantunut.

Trauma on sitä kun mennyt ei jätä rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäni on hyvää ja mielenkiintoista. Olen jo kauan sitten oppinut omat rajani. En anna kenenkään ylittää niitä ja käyttää itseäni hyväksi.

Tämä. Olen kiltti herkkä ja empaattinen, mutta en tyhmä.

Vaadittaessa olen hyvinkin jämäkkä ja rajani tiedostan aina. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö voisi olla herkka ja kiltti ja empaattinen. Kiltti voi olla olematta alistuva ja hyväksikäytettävä. Empaattinen voi myös olla tulematta käytetyksi ja pyöriteltäväksi.  Herkkä olen ollut aina.

Mä taas valitettavasti olen myös tyhmä. Ja naivi. Nykyään olen täysin erakoitunut koska en kuitenkaan osaa pitää puoliani, joten parempi sitten vältellä ihmisiä. Varsinkin miehiä. Nehän metsästää juuri tällasia kynnysmattoja. Joten vastaus kysymykseen on, että elämäni on ollut kamalaa, olen masentunut ja yksinäinen.

Eri mutta vaikka osaan pitää puoliani nykyään, mennyt painaa välillä.

Eli mitä tervemmäksi tulen sitä enemmän suututtaa aiempi alistuminen. En tietenkään halunnut alistua, ei kukaan halua. Mutta vaikean lapsuuden takia en osannut muuta. Kunpa olisin aiemmin parantunut.

Trauma on sitä kun mennyt ei jätä rauhaan.

Tunnistan saman, mutta olen huomannut että traumat painaa siksi että niissä on vielä jotain opittavaa. Ne on kipeitä muistoja, mutta jos niistä ottaa opiksi ja on itselleen armollinen, voi kasvaa todella vahvaksi ja viisaaksi ihmiseksi ...kun empatiakykykin löytyy jo.

sivusta

ikä tuonut tähänkin hommaan järkeä. Liiallisesta kiltteydestä saa kiittää äitiään, joka on sen luokan tyranni että lapsuudessa ei kannattanut olla tarpeita ja tietty äidin paha mieli meni kaiken edelle. Siitä alkoi pitkä muiden miellyttämisen kierre. Nyt olen saanut siitä tarpeekseni ja löytänyt sisäisen narttuni tarvittaessa. Olen kiltti tietylle lähipiirilleni, mutta törppöjä en liioin enää ymmärrä, vain osaan pistää tarpeen mukaan napakasti takaisinkin, jos ei ymmärrä jättää rauhaan. En siis haasta riitaa, mutta en enää siedä jatkuvaa ylikävelyäkään. Muille olen perusneutraali ja autan tarvittaessa, mutta oppinut myös haistamaan nämä takertujat, jotka mielellään vetää sut pohjaan mukaan.

Tuo on niin totta mitä nro 25 sanoi, että on takertujia, jotka mielellään vetää sut pohjaan mukanaan. Näitä olen oppinut tietoisesti varomaan ja tarkkailemaan mahdollisia merkkejä kun tutustun uuteen ihmiseen. Tai pikemminkin niin kun joku uusi ihminen haluaa tutustua minuun. Tiedostan sen, että empaattisuuteni myös vetää puoleensa ihmisiä ja varsinkin niitä vaikeita tapauksia ja takertujia. Olen saanut kyllä hyviäkin ystäviä. Nykyään olenkin tarkkana siitä keitä pidän ystäväpiirissäni. Negatiivisten ja ilkeiden ihmisten seurassa en ole ollenkaan vapaaehtoisesti.

Olen aina pettynyt ja järkyttynyt kun huomaan, että taas joku hyväksikäyttäjä ja alaspainaja on yrittänyt tulla lähelleni ja ystävystymään. Pitäisi varmaan vain hyväksyä tämä ja sivuuttaa nämä ihmiset enempää ajattelematta. Tulen aina vetämään puoleeni tietynlaisia vaikeita ihmisiä, mutta voin torpata heidät nopeasti. Siihen en varmaan pysty, että lakkasin vetämästä näitä ihmisiä ollenkaan puoleeni. Onko joku onnistunut tässä?

Minulla menee hyvin. Olen vetänyt rajat. Autan keitä haluan auttaa. Lahjoitan tavaraa toissa ja ruokaa viemällä ruokakasseja. Joskus myyn jotain pois pilkkahintaan. Tunnistan hyväksikäyttäjät.

Elän ulospäin normaalia elämää, mutta sydämeni on särkynyt monta kertaa.

Vältän nykyään ilkeitä ihmisiä, koska heidän seuransa saa minut sairastumaan henkisesti ja fyysisesti. Ilkeän ihmisen käytöksen puheeksi ottaminen ja sen seurausten kantaminen on usein niin raskas prosessi, etten mielelläni halua enää ryhtyä sellaiseen.

En enään välitä muista.

Turpiin tulee ja urakalla, kun osoitan kiltteyteni ja empatiani sinne minne se etiikkani mukaan vahvimmin kuuluu. Koitan nyt vaan kestää sen, mutta jonain päivänä kun nämä ajat on ohi, tulen muistuttamaan siitä ivasta jota sain osakseni hädän alaisia puolustaessani.

Olenko kyynistynyt? Olen.

Elämäni on aika hyvää, kiitos kovasti.

Töissä en osallistu kakan jauhantaan tai toisista pahan puhumiseen ja koetan aina auttaa toisia. Olen myös kiinnostunut toisten elämästä ja kuuntelen murheissa. Se ei ole mitenkään itseltä pois. En itse jauha omista asioista töissä koska en halua että juorukerho kokoontuu puimaan asioitani selän takana.

Ainoastaan se välillä ärsyttää kun voimakkaammat ihmiset koettavat saada minua pitämään enemmän puoliani. He eivät tajua ettei se haittaa että joku koettaa painaa alas. Näkemykseni on että ihmiset ovat vain ohituskaistalla elämässäni, on yksi ja sama mitä he ajattelevat minusta. Ja olen hieman laiska, en jaksa kovinkaan monen ihmisen takia alkaa sotapolulle.

Loppujen lopuksi teen aina miten itse haluan.

Kiltteys, herkkyys ja empaattisuus eivät välttämättä tarkoita kynnysmattona olemista. Kun oppii asettamaan omat rajansa niin nuo auttavat elämässä eteenpäin.

En enää oikein jaksaisi olla mikään niin kiltti. Toisaalta minä tavallaan jo päälle päin näytän sellaiselta kiltiltä ja ujolta. Se vaan korostaa vaikutelmaa. Itsellä tämä kaikki jountaa juurensa lapsuuteen sekä myös kiusaaminen tuonut oman lisänsä. Silti välillä edelleenkin ihmisten kommentit ja puheet satuttavat. Olin eräänä päivänä kaupassa ja hiukset eivät olleet ihan "täydellisesti" ja jakaus vinossa. Tästä eräät nuoremmat kommentoivat keskenään rumasti. Satuin sen kuulemaan miettien, että täytyy olla ihmisellä pirullinen luonne tai todella ikävä ja tylsä elämä jos toisten jakaukset pistävät silmään. On minullakin välillä ikävä elämä ollut, mutta en halua ilkeillä muille. Tuo kokemus sai silti miettimään mihin kaikkeen ihmiset kiinnittävät huomiota. Se nyt vaan on yksi pikkujuttu, mutta samalla yksi monien vastaavien joukossa. Joku joskus kirjoitti hyvin kuinka ihmiset "haistavat" toisesta sen epävarmuuden ja sitten iskevät. Ehkä minun kohdallani se pitää paikkansa. Sori ohiskin.

Vaikeaa välillä, myönnän. Mutta kun

lisää mukaan hiukan huumoria, niin

ei tämä nyt niin paha rasti ole.

Vierailija kirjoitti:

En enää oikein jaksaisi olla mikään niin kiltti. Toisaalta minä tavallaan jo päälle päin näytän sellaiselta kiltiltä ja ujolta. Se vaan korostaa vaikutelmaa. Itsellä tämä kaikki jountaa juurensa lapsuuteen sekä myös kiusaaminen tuonut oman lisänsä. Silti välillä edelleenkin ihmisten kommentit ja puheet satuttavat. Olin eräänä päivänä kaupassa ja hiukset eivät olleet ihan "täydellisesti" ja jakaus vinossa. Tästä eräät nuoremmat kommentoivat keskenään rumasti. Satuin sen kuulemaan miettien, että täytyy olla ihmisellä pirullinen luonne tai todella ikävä ja tylsä elämä jos toisten jakaukset pistävät silmään. On minullakin välillä ikävä elämä ollut, mutta en halua ilkeillä muille. Tuo kokemus sai silti miettimään mihin kaikkeen ihmiset kiinnittävät huomiota. Se nyt vaan on yksi pikkujuttu, mutta samalla yksi monien vastaavien joukossa. Joku joskus kirjoitti hyvin kuinka ihmiset "haistavat" toisesta sen epävarmuuden ja sitten iskevät. Ehkä minun kohdallani se pitää paikkansa. Sori ohiskin.

Anna heidän pohtia toisten jakauksia jos se niin tärkeää heille on. Ajattele, sinulla on muutakin tekemistä kuin pohtia toisten hiuksien asentoa. Sitäpaitsi, sinulla sentään on jakaus joka voi olla vinossa ;)

Minulla menee ihan hyvin, mutta tarvitsen aika vakaan ja turvallisen elämän, että voin hyvin. Stressinsietokykyni on heikko ja vastoinkäymisten/pettymysten läpikäyminen on rankkaa. Välillä on myös hankala vetää rajoja ja olla jämäkkä, mutta siinä tulee vuosi vuodelta paremmaksi. Avoimuuden kanssa on myös työstettävää, sillä pelkään torjutuksi tulemista aika paljon etenkin uusia ihmisiä tavatessa. Mutta olen pärjännyt kuitenkin elämässä ihan mukavasti ja minulla on vakituinen mukava työ, paljon kokemuksia takana, ystäviä ja perhe. Ei herkkyys ja kiltteys siis estä elämästä hyvää ja täyttä elämää, vaikka välillä olisikin rankempia jaksoja.

Yhtä helvettiä, pahat ja ilkeät "ihmiset" ovat tuhonneet minut ja elämäni jo aikoja sitten.

Kynnysmatto.

Vaikeaa, olin juuri sairaslomalla uupumuksen vuoksi. Elin elämääni muita varten vuosia enkä tehnyt mitään itseni takia. Nyt terapiassa harjoittelen omien rajojen asettamista ja kuinka sanoa ei :D kuulostaa varmaan ihan typerältä joillekkin, mutta näin narsistin lapsena piti olla kiltti ja totella tai sai luudasta, vanhoja tapoja on vaikeaa muuttaa.